Vihasiko Lars Leevi naisia vai mistä tämä älytön naisten aliarvioiminen vl-liikkeessä kumpuaa? Raamatun mukaan naiset ovat aivan yhtä arvokkaita kuin miehetkin joten ainakaan kirjojen kirjassa ei kehoiteta alistamaan naisia.
Totuus esiin!
4
86
Vastaukset
- näin on
Kristinusko ei tunne lainkaan nais-pappeutta. Tämä ei liity millään tavalla lestadiukseen, eikä lestadiolaisuuteen. Jokainen voi tarkistaa asian 1
. Tim. 3:2-7 Niin tulee siis seurakunnan kaitsijan olla nuhteeton,
***) yhden vaimon mies,
- raitis, maltillinen, säädyllinen, vieraanvarainen, taitava opettamaan,
- ei juomari, ei tappelija, vaan lempeä, ei riitaisa, ei rahanahne,
- vaan sellainen, joka oman kotinsa hyvin hallitsee ja kaikella kunniallisuudella pitää lapsensa kuuliaisina;
sillä jos joku ei osaa hallita omaa kotiansa, kuinka hän voi pitää huolta Jumalan seurakunnasta?
Älköön hän olko äsken kääntynyt, ettei hän paisuisi ja joutuisi perkeleen tuomion alaiseksi. Ja hänellä tulee myös olla hyvä todistus ulkopuolella olevilta, ettei hän joutuisi häväistyksen alaiseksi eikä perkeleen paulaan. Raamatustaan. Naisten alistaminen kuului juutalaiseen yhteiskuntaan, ja sellaista harrastetaan vieläkin monessa kulttuurissa. Suomessa ei sellaista alistamista saa olla.
Nyt ei ollut kysymys naispapeista, vaan siitä, että tietyissä uskonnoissa nainen on alistettu joka suhteessa. Se että puhutaan "seurakunnasta", tosiasiassa se on maallinen uskontoa harrasta järjestö, jota siihen kuuluvat jäsenet kutsuvat "seurakunnaksi".- mitä tämä on
Haluaisin tietää, että mistä seurakunnasta on peräisin ne naimisissa miehet jotka käyvät päivystämässä ravintoloissa/lavatansseissa seksuaalisesti ahdistellen sinkkunaisia.
Heitä on aina ollut: Internetin myötä touhu on muuttunut järjestäytyneeksi häiriköinniksi.
Ensimmäiseen tälläiseen törmäsin jo 25v sitten, vaimonsa odotti silloin 8satta lastaan ja mies kävi joka viikonloppu tansseissa. Toisille miehille suoraan kertoi metsästävänsä naisia seksiä varten.
Mutta tämä nykyinen järjestäytynyt häiriköinti, mielestäni kuvastaa saatanaa, manipuloidaan naisia jotka etsivät omaa kumppania, käytetään hyväksi.
Kyllä niissä käskyissä lukee näin: älä tee huorin. Se koskee myös miestä!!
Mielestäni ei sovi väheksyä tansseissa kumppaneitaan etsiviä naisia vaikka sitten etsisivät ravintoloista. Monikaan heistä ei ole ajatellut viihdyttää miestä jolla jo kumppani on. Valhetta valhetta vain. Järjestäytyneinä he siis liimautuvat juuri sellaisten naisten kimppuun jotka sanovat suoran ei kiinnosta varatun miehen seura.
Mitä tämä oikein on mitä tämä on kirjoitti:

Mitä tämä oikein onKannattaisi kysyä, ovatko nämä miehet otettu vauvakasteessa evl-kirkon seurakunnan jäseniksi? Useimmin ja pääasiassa ovat.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "874078Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella242901No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen
Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol452310- 341321
- 10899
- 131875
- 6874
Masan touhut etenee
Punatiilitalon tietotoimiston mukaan Masa on saanut viimein myytyä kämppänsä ja kaavoittaa uudelle lukaalille tonttia pa12811Naisten ja miesten tasoeroista
Oletteko huomanneet, että naisissa ylemmän tason naiset ovat sinkkuja, ja miehissä alemman tason incelit? Toimivat paris124756- 11750