Jälleen mikä mua täällä pidättelee. Olen aina ollut kiinnostunut sodasta. Ehkä se on se sama syy. Sodassa ja rakkaudessa tulevat ihmisestä esiin ne salatuimmat, kätketyimmät, primitiivisimmät ominaisuudet. On suurta pelkoa, rohkeutta, vihaa, rakkautta. Siihen on syynsä, miksi sotien jälkeen syntyivät suurimmat ikäluokat. Jotenkin niissä äärimmäisissä kriiseissä mitataan ihmisyys. Sivistyksen pintamaali rapisee ja ihmisetkin paljastuu se mitä hän, parhaimmillaan ja heikoimmillaan, raadollisimimmillaan. Pienessä mittakaavassa saadaan sama aikaan kun erotaan. Siinä miten ihminen kohtelee toista eron hetkellä, mitataan se millainen hän todellisuudessa on. Ilman vaatteita, suoraan luolasta. Kaikki primitiiviset vaistot ovat pinnassa. Kyse on selviytymisestä. Henkiin jäämisestä - jossain mielessä. Ja kuitenkin jätetyn rooli on aina helpompi. Hän ei ole se, joka otti vastuun lopullisesta päätöksestä. Hänelle kerrottiin mitä tapahtuu. Mä voin kertoa, että ei ole helppoa olla se joka jättää. Siinä tuntee monenlaisia syyllisyyden tunteita. Epäilee itseään ja ratkaisuaan. Mutta viime kädessä jos ja kun tietää tehneensä oikein- se on turhaa. Siis älä ole pahoillasi. Sen minkä teet, teet myös itsellesi. Kanna vastuusi ja varjele ihmisyyttä itsessäsi. Sota särki toiset, teki toisista petoja, toisista vahvempia tuskissaan. Niin tapahtuu myös erossa. Se on normaalia...viha, suru, luopuminen. Ihmisyyden mitta on, miten kohtelee toista siinä tilanteessa kun vaistot käskevät suojelemaan itseään, egoaan, selviämään. Näin mä kelasin. Nyt tiedät, ei ole koskaan helppoa olla se joka jättää.
Mietin tässä
Suuria ajatuksia, pieniä
3
155
Vastaukset
- x
Roikut exässä. Kirjoitat hänestä tänne jatkuvasti.
- Noshit
No shit Sherlock.
- endless love
Jättäjä ei ole koskaan rakastanut samoin kuin se jätetty.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p636141Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "813766Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella242801- 232310
No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen
Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol422221Onko Sanna menossa Ukrainaan viettämään vuosipäivää?
Kun on bongattu Varsovan lentokentältä?1621863Kulukusuunnat
Eikö kuhmolaiset iha oikiasti tiiä kumpi o vasen ja kumpi oikia? Tuolla ku liikennemerkissä näkyy nuolet ylös ja alas, v61689Muusikko yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan
Karu epäily: Muusikko, 32, yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan Oulussa. IS:n selvityksen perusteella miestä ei ole syy85130281-vuotias Frederik avoimena - Ei omasta mielestä kelpaa tästä syystä realityihin: "Veemäinen..."
Junttidiscon kuninkaana tunnettu Frederik, 81, on esiintymislavoilla suvereeni tekijä. Mies on viihdyttänyt ympäri Suome201246- 301226