http://www.youtube.com/watch?v=c9GxUZqyXwE&feature=fvst
"Turunen erotettiin yhtyeestä avoimella kirjeellä.
– Se oli rankkaa aikaa ja se kesti useamman vuoden ajan. Se oli kamalaa, eikä sitä toivoisi edes pahimmalle vihamiehelleen, Turunen avautuu.
Laulajattaren mukaan yhtyeestä erottaminen vaikutti henkisen hyvinvoinnin lisäksi myös fyysiseen hyvinvointiin. Seitsemän vuotta myöhemmin Turunen tuntee kuitenkin olevansa jälleen elossa.
– Tunnen pystyväni jälleen hengittämään ja olen onnellisempi. Nautin naisena ja artistina olemisesta."
Ihana Tarja.
NW loppui tähän
67
306
Vastaukset
- Tarjan katkeruus
Voi näitä Tarjan avautumisia. Viime vuonna Annan haastattelussa hän kertoi, että erottamisesta seurasi viikkoja kestävä vapina. Nyt viimeisemmässä haastattelussa pahoinvointi on venynyt jo vuosien mittaiseksi.
Onko Tarja todella niin tyhmä, ettei hän pysty näkemään niitä syitä, miksi hänestä ja Marcelosta haluttiin eroon? Ainakaan hän ei halua tunnustaa niitä.
Vai kerjääkö Tarja myötätuntoa, jotta levyt ja konsertit myisivät paremmin?
Vai purkaako Tarja avautumisillaan uutta katkeruutta siitä, että Marcelon oikeudenkäynti meni mönkään? - löysähirttosilmukka
Jos tämä lehti on ottanut yhteyttä ja halunnut tehdä jutun. Häneltä on haastattelussa kysytty NW:stä, niin toinen vaihtoehto avoimuuden sijaan on sanoa; 'etten kommentoi' ja sitähän on vuosien varrella ilkuttu samalla lailla kuin tätä avoimuuttakin kun ei ole kommentoinut aihetta.
Erottamisen tyyli oli niin SHOKEERAAVA, lapsellinen ja tyly, ettei ihme jos on jäänyt arpia!! Minulla myötätunto on Tarjan puolella. En kiistä etteikö hän ole tehnyt virheitä, mutta niitä nyt tuppaa jokainen tekemään!! Sellaista ihmistä ei ole joka ei virheitä olisi tehnyt elämässään!!
Tuollainen julkinen erottaminen on vähän kuin 'julkinen hirttotuomio' ja sut jätetään roikkumaan löysään köyteen kaikkien riepoteltavaksi ja haukuttavaksi!!
Hienoa että Tarja saa nyt tehdä sitä mitä haluaa ja NW samoin.- Kuka oli hirressä?
Minun myötätuntoni on täysin bändin ja crewn puolella. Tarjan ja Marcelon "pikku virheet" olivat pöyristyttäviä yrityksiä pomottaa koko bändiä. Tarjan uhkailut lähtemisestä vaikka päivän varoitusajalla asettivat bändin sellaiseen tilaan, jota mielestäni voi verrata löysässä hirressä roikkumiseen - yhteistyö vokalistin ja hänen miehensä kanssa oli helvettiä, mutta työmoraali esti laittamasta vokalistia pihalle ennen sovittujen keikkojen hoitamista.
Jospa joku "shokeeraavasta" erottamistyylistä tyrmistynyt voisi kerrankin kertoa miten erottamisen olisi pitänyt tapahtua. Tarjahan tuli keikoille viime tingassa eikä puhunut bändin kanssa eikä vastannut tekstiviesteihin, joten kirje oli paras vaihtoehto - ja se kirje ei olut ruma. Marcelosta olen saanut sellaisen kuvan, että se mies olisi pystynyt julkisuudessa kääntämään asiat aivan päälaelleen, ellei bändi olisi kertonut oikeata syytä eroon. Ei suosittu bändi voi vain ilmoittaa erottaneensa (itseään keulakuvana pitäneen) laulajansa. Kyllä siihen pitää joku selitys antaa ja ainakin minä ymmärsin kirjeestä, että Tarja oli hyvä laulaja ja hyvä kaveri, mutta Marcelo luuli ja halusi liikoja ja sai Tarjan muuttumaan ja yhteistyön mahdottomaksi.
- Vaikea ero
Vaikka Nightwish olisi erottanut Tarjan mahdollisimman hienovaraisesti, se olisi silti ollut valtava pettymys Tarjalle ja Marcelolle, jotka halusivat hyötyä bändistä taloudellisesti vielä yhden hyvinmyyvän levyn ja lyhyen promokiertueen verran.
Bändin jäsenet (ehkä Emppua lukuun ottamatta) ja managerit pitivät Marceloa epäluotettavana ja ihmisiä manipuoloivana ketkuna. He todennäköisesti olettivat, ettei Marcelo tule nielemään ilman vastatoimenpiteitä Tarjan potkuja ja ajattelivat, että on parempi yrittää selittää Tarjan erottamisen syyt jo alkuun perinpohjaisesti kuin myöhemmin vastailla Marcelon selityksiin.
Sitten on toimittaja Mape Ollila ja hänen Nightwish-kirjansa. Alusta pitäen Ollila pääsi käsiksi kaikkiin Nightwishia koskeviin tietoihin. Hän sai erilaisia asiakirjoja nähtäväkseen. Hän oli mukana bändin kiertueilla. Hän keskusteli bändin jäsenten ja managerien ja myös bändin ulkopuolisten henkilöiden kanssa, hän kuunteli ja katseli. Ollila ei ollut Nightwishin palkkalistoilla ja ei olisi suostunut sensuroimaan kirjaansa Tarjan erottamista koskevien osien suhteen, vaikka sitä olisi häneltä pyydetty. Toimittajat ja kirjailijat yleensä haluavat paljastaa asioita eikä salata niitä, eikä Ollila ole poikkeus. Tarjan erottamiseen johtaneet syyt olivat tulossa julkisuuteen joka tapauksessa Ollilan kirjassa. Vaikka Nightwish ja Tarja olisivat näennäisesti eronneet yhteisymmärryksessä, sitä suurempi kohu olisi tullut Ollilan kirjan ilmestymisen jälkeen.- karppiatri
"Vaikea ero 19.4.2012 09:39"
Komppaan kirjoittajaa. Aivan tätä samaa faktatietoihin pohjautuvaa tapahtumien selvittelyä olen näiden "spämmien" sekaan ajanut. Ollilan, Ewon ja bändin totuus ei trolleille kelpaa, koska heidän mukaan kaikki paha lähtee Tuomaksesta.
Cabulin vedätyksessä oli se hyväpuoli, että Tarjaa ei tarvinnut erottaa bändistä, bändi lopetti vain laulajan tilaamisen keikoilleen ja studioon.
Anetten asema on toinen, koska hän yksi bändin jäsenistä. 2007 - 2009 rundin aikana vaadittiin fanien taholta Anetten erottamista, jonka hän kyllä tiesi. Hän totesi haastatteluissa pysyvänsä bändissä niin kauan kun hänellä on sen tuki takanaan - Tarjalta loppui tuo tuki. - karpiatri on yhtä
karppiatri kirjoitti:
"Vaikea ero 19.4.2012 09:39"
Komppaan kirjoittajaa. Aivan tätä samaa faktatietoihin pohjautuvaa tapahtumien selvittelyä olen näiden "spämmien" sekaan ajanut. Ollilan, Ewon ja bändin totuus ei trolleille kelpaa, koska heidän mukaan kaikki paha lähtee Tuomaksesta.
Cabulin vedätyksessä oli se hyväpuoli, että Tarjaa ei tarvinnut erottaa bändistä, bändi lopetti vain laulajan tilaamisen keikoilleen ja studioon.
Anetten asema on toinen, koska hän yksi bändin jäsenistä. 2007 - 2009 rundin aikana vaadittiin fanien taholta Anetten erottamista, jonka hän kyllä tiesi. Hän totesi haastatteluissa pysyvänsä bändissä niin kauan kun hänellä on sen tuki takanaan - Tarjalta loppui tuo tuki.hauska kuin aina.
On se kumma homma, että jos Tarja ei ollut jäsen , niin siltä häntä ruikutettiin liittymään Nightwish-yhtiön osakkaaksi :)
Ai niin, Anettea ei tietääkseni ole edes pyydetty, outoa?
Taitaa tuo tuki olla suurpiirteistä sorttia. - Vaikeapa vaikea
Todellakin Tuomaksen oma sylikoira Ollila.
Mies , joka kirjoittaa täysin yksipuolisen kirjan, josta puolet perustuu pelkkään roskajuornalismiin ja syyttää kaieksta miestä , jota ei vaivaudu edes haastattelemaan.
Ja tuollaista "kirjailijaako" muka pitäs uskoa :) - Osakeyhtiöstä
karpiatri on yhtä kirjoitti:
hauska kuin aina.
On se kumma homma, että jos Tarja ei ollut jäsen , niin siltä häntä ruikutettiin liittymään Nightwish-yhtiön osakkaaksi :)
Ai niin, Anettea ei tietääkseni ole edes pyydetty, outoa?
Taitaa tuo tuki olla suurpiirteistä sorttia.Nightwishin taustayhtiö Scene Nation Oy perustettiin v. 2003. Perustaessaan yhtiön Nighwishin miespuoliset jäsenet kysyivät myös Tarjalta, haluaako tämä tulla yhtiön osakkaaksi. Tarja ei halunnut, olihan hänellä Marcelo huolehtimassa raha-asioista.
Ei ole mitenkään outoa, ettei Anette ole Scene Nationin osakas. Osakkaat omistavat osakeyhtiön osakkeet ja Scene Nationin osakkeet ovat kohtalaisen arvokkaita, koska yhtiö on kohtalaisen varakas. Anette saa todennäköisesti Nightwishissa elämänsä parasta palkkaa. Luulisin, että hän laittaa rahansa esim. asunnon ostoon eikä hänellä ole ylimääräistä rahaa sijoitettavaksi Nightwishin yhtiöön, ainakaan tässä vaiheessa. Vaikeapa vaikea kirjoitti:
Todellakin Tuomaksen oma sylikoira Ollila.
Mies , joka kirjoittaa täysin yksipuolisen kirjan, josta puolet perustuu pelkkään roskajuornalismiin ja syyttää kaieksta miestä , jota ei vaivaudu edes haastattelemaan.
Ja tuollaista "kirjailijaako" muka pitäs uskoa :)Minun nähdäkseni kirja ei ollut yksipuolinen, sillä se kritisoi myös bändin miesjäsenten ja managerien toimintaa.
- Ei taida Anettea
Osakeyhtiöstä kirjoitti:
Nightwishin taustayhtiö Scene Nation Oy perustettiin v. 2003. Perustaessaan yhtiön Nighwishin miespuoliset jäsenet kysyivät myös Tarjalta, haluaako tämä tulla yhtiön osakkaaksi. Tarja ei halunnut, olihan hänellä Marcelo huolehtimassa raha-asioista.
Ei ole mitenkään outoa, ettei Anette ole Scene Nationin osakas. Osakkaat omistavat osakeyhtiön osakkeet ja Scene Nationin osakkeet ovat kohtalaisen arvokkaita, koska yhtiö on kohtalaisen varakas. Anette saa todennäköisesti Nightwishissa elämänsä parasta palkkaa. Luulisin, että hän laittaa rahansa esim. asunnon ostoon eikä hänellä ole ylimääräistä rahaa sijoitettavaksi Nightwishin yhtiöön, ainakaan tässä vaiheessa.Nightwish kiinnostaa kun ei edes osakkeet kelpaa.
http://www.kauppalehti.fi/yritykset/yritys/scene nation oy/18615337 - 000QEW
Ei taida Anettea kirjoitti:
Nightwish kiinnostaa kun ei edes osakkeet kelpaa.
http://www.kauppalehti.fi/yritykset/yritys/scene nation oy/18615337Nightwish kiinnostaa kun ei edes osakkeet kelpaa....?
Kukas talousnero se täällä kirjoittelee, no tietysti mäntti trolli....hölmöydelläkin on rajansa.
Luettele vaikka nyt ensin ulkolaiset pörssiin listautuneet bändit ja sitten suomalaiset. - Minusta koko
Ei taida Anettea kirjoitti:
Nightwish kiinnostaa kun ei edes osakkeet kelpaa.
http://www.kauppalehti.fi/yritykset/yritys/scene nation oy/18615337Anette on vain tyhmä. Mitä muuta voi odottaa naiselta, jonka blogi muistuttaa
vajaan teinitytön blogia. Ei taida Anettea kirjoitti:
Nightwish kiinnostaa kun ei edes osakkeet kelpaa.
http://www.kauppalehti.fi/yritykset/yritys/scene nation oy/18615337Aneten ottaminen mukaan menisi luultavasti hankalaksi säätämiseksi, kun poikien täytyisi myydä osa omista osakkeistaan ja Aneten ostaa ne. Luulen ma, mitäänhän minä en tiedä näistä asioista.
- nchfjfurr58
Tämä oli lainaus brasiliaisen lehden haastattelusta jonka tietysti mtv3 oli kopsannut viihdesivuilleen. Aina kun tarjaa haastatellaan niin kysytään tästä nw asiasta, pakko kai siihen on jotain sanoa.
Symppis tarja. toisin kun nykyinen . - kasvaaikuiseksisaihm
Niin totean tähän jälleen ; että sen ymmärrän jollei Pohjois- ja Etelä-Koreaa saa helposti saman neuvottelupöydän ääreen! Mutta että aikuiset ihmiset eivät voi kokoontua ja puida asioitaan jossakin puolueettomalla maaperällä (muualla kuin julkisuudessa/oikeudessa) tuntuu käsittämättömältä. KYSE ON AIKUISISTA IHMISISTÄ, ei sen kummemmasta. Ja kyse bändistä, joka nyt maailmankaikkeudessa ei loppuviimeksi edusta yhtään mitään erikoista... ei edes '8 ihmettä'!
Jos on tahtotilaa niin kaikki on mahdollista!! - Vaikeat neuvottelut
Osapuolet, siis Tarja ja Marcelo ja Nightwishin miesjäsenet ja heidän managerinsa olisivat ehkä voineet aloittaa neuvottelut, mutta niistä neuvotteluista olisi tullut hyvin vaikeat. Jotta bändi olisi voinut jatkaa seuraavaan levyyn, olisi pitänyt saada sovittua ainakin seuraavat asiat: Tarjan työsopimus ja sopimus siitä, miten päätökset tehdään bändissä.
Tarjalla ei ollut sopimusta Nightwish-yhtiö Scene Nationin kanssa. Jotta bändin muut jäsenet olisivat uskaltaneet pitää Tarjan edelleen bändissä, osapuolten olisi pitänyt tehdä kirjallinen sopimus.Tuomas Holopainen ja muut bändiläiset uskoivat, että Tarja voi todella jättää Nightwishin yhden päivän varoitussajalla. Syynä tähän uskoon ei ollut pelkästään se, mitä Tarja oli riidan yhteydessä sanonut Tuomakselle, vaan hänen muukin käyttäytymisensä vuoden 2005 aikana. Mm. hän eristäytyi bändistä, antoi Marcelon hoitaa yhteydenpidon managereiden kansssa, hän kieltäytyi Amerikan kiertueesta, hän hyväksyi Oslon keikan vasta kun managerit hommasivat hänelle majapaikkaan pianon. Kirjallisessa sopimuksessa olisi pitänyt sopia ainakin sellaisista asioista, millä hinnalla ja minkä verran Tarja sitoutuu tekemään keikkoja missäkin ajassa, vaatiiko ylimääräistä korvausta, jos tekee enemmän keikkoja, miten pitkiä lomajaksoja Tarja haluaa keikkaperiodien väliin, minkä tasoista matkustusta ja hotelliyöpymistä hän haluaa, mitkä ovat sanktiot osapuolille sopimuksen rikkomisesta.
Päätöksenteko bändissä oli edellyttänyt kaikkien viiden jäsenen hyväksymistä. Tämä johti siihen, että käytännössä Tarja ja Marcelo pystyivät pitkälle sanelemaan päätökset ja estämään bändikavereiden toiveiden toteutumisen. Bändin viiden jäsenen olisi myös pitänyt saada sovittua kirjallisesti, että jatkossa toteutetaan enemmistön kannattama päätös.
Käsitykseni on, että osapuolet olisivat tuskin saaneet neuvoteltua ja tehtyä viimeisen levyn ja kiertueen kannalta välttämättömät sopimukset.- Näinhän se meni
Tarja oli ilmoittanut lähtevänsä yhtyeestä, mutta tätähän ei Tuomaksen iso ego kestänyt ja alkoi itku ja lapsellinen ja raukkamainen valitus avoimen kirjeen muodossa, jossa lisäksi petattiin bändille menstystä seuraavalle levylle halpamaisella roskajulkisuudella. En ole koskaan kyllä nähnyt noin tyeprää ja ala-arvoista erottamista kuin mitä Nightwish teki.
Näinhän se meni kirjoitti:
Tarja oli ilmoittanut lähtevänsä yhtyeestä, mutta tätähän ei Tuomaksen iso ego kestänyt ja alkoi itku ja lapsellinen ja raukkamainen valitus avoimen kirjeen muodossa, jossa lisäksi petattiin bändille menstystä seuraavalle levylle halpamaisella roskajulkisuudella. En ole koskaan kyllä nähnyt noin tyeprää ja ala-arvoista erottamista kuin mitä Nightwish teki.
Mikäli bändikaverisi ilmoittaisi sinulle, että hän voi lähteä bändistä päivän varoitusajalla, millaisiin tunnelmiin jäisit sen jälkeen? Mitä luulisit tämän ihmisen halunneen viestittää?
- Kissanvitut
SilverCreek kirjoitti:
Mikäli bändikaverisi ilmoittaisi sinulle, että hän voi lähteä bändistä päivän varoitusajalla, millaisiin tunnelmiin jäisit sen jälkeen? Mitä luulisit tämän ihmisen halunneen viestittää?
Tuo Tuomaksen lapsellinen ruikutus jonku kaukaisen pikku riidan takia (liekö edes totta) on niin naurettavaa , että tuo menee läpi ainostaan umpipösilöille.
- 1 pv varoitusaika
Kissanvitut kirjoitti:
Tuo Tuomaksen lapsellinen ruikutus jonku kaukaisen pikku riidan takia (liekö edes totta) on niin naurettavaa , että tuo menee läpi ainostaan umpipösilöille.
On totta, että ihmiset riidellessään ja suutuspäissään voivat sanoa toisilleen mitä sylki suuhun tuo ja sellaistakin mitä eivät tosissaan tarkoita.
Olennaista tässä on, että vuonna 2005 Tarja käyttäytyi niin ettei hän enää näyttänyt välittävän bändistä ja bändikavereista ja vahvisti sitä käsitystä, että hän todella voi häipyä bändistä päivän varoitusajalla. - Olennaisinta on
1 pv varoitusaika kirjoitti:
On totta, että ihmiset riidellessään ja suutuspäissään voivat sanoa toisilleen mitä sylki suuhun tuo ja sellaistakin mitä eivät tosissaan tarkoita.
Olennaista tässä on, että vuonna 2005 Tarja käyttäytyi niin ettei hän enää näyttänyt välittävän bändistä ja bändikavereista ja vahvisti sitä käsitystä, että hän todella voi häipyä bändistä päivän varoitusajalla.että ns. bändikaverit eivät välittäneet v. 2005 Tarjasta tippaakaan, ainoastaan alkon tuottee ja alapäähumori kukoisti, niinkuin voi monista dokumenteista todeta.
Tarja totesi jo vuonna 2004 Ylen haastattelussa kuinka väsynyt oli pitkiin kiertueisiin mutta sehän ei Holopaista ja kumppaneita kiinnostanut , kun rahaa piti saada ja bändille menestystä. - nnmmju
Olennaisinta on kirjoitti:
että ns. bändikaverit eivät välittäneet v. 2005 Tarjasta tippaakaan, ainoastaan alkon tuottee ja alapäähumori kukoisti, niinkuin voi monista dokumenteista todeta.
Tarja totesi jo vuonna 2004 Ylen haastattelussa kuinka väsynyt oli pitkiin kiertueisiin mutta sehän ei Holopaista ja kumppaneita kiinnostanut , kun rahaa piti saada ja bändille menestystä.Once-kiertueella oli 130 keikkaa puolentoista vuoden aikana, eli kyllähän bändi keikkaili ahkerasti. Ei mikään ihme, jos keikkatahti välistä väsytti. Toisaalta on myös näin, että joka ikistä keikkaa varten tarvittiin Marcelon ja Tarjan hyväksyntä, kyllä keikoista saatu raha kelpasi heillekin.
Kissanvitut kirjoitti:
Tuo Tuomaksen lapsellinen ruikutus jonku kaukaisen pikku riidan takia (liekö edes totta) on niin naurettavaa , että tuo menee läpi ainostaan umpipösilöille.
"Tuo Tuomaksen lapsellinen ruikutus jonku kaukaisen pikku riidan takia (liekö edes totta) on niin naurettavaa , että tuo menee läpi ainostaan umpipösilöille."
Pienikin riita voi saada aikaan tuhon siemeniä, jos osapuolet eivät harkitse sanojaan.- ehhhhheeee
SilverCreek kirjoitti:
"Tuo Tuomaksen lapsellinen ruikutus jonku kaukaisen pikku riidan takia (liekö edes totta) on niin naurettavaa , että tuo menee läpi ainostaan umpipösilöille."
Pienikin riita voi saada aikaan tuhon siemeniä, jos osapuolet eivät harkitse sanojaan."Pienikin riita voi saada aikaan tuhon siemeniä, jos osapuolet eivät harkitse sanojaan"
Nimenomaan ja Tuomaksen tapauksessa saa kirjoittaa sanomisensa lapulla ja käydä hyväksyttämässä ne useilla eri athoilla ettei vain tuu sanoneeksi mitään väärää:)
- ____|_____
En ole koskaan kyllä nähnyt noin tyeprää ja ala-arvoista erottamista kuin mitä Nightwish teki. ????????
SINUTKO NE EROTTI ? - 94+434
Katkera paska-tuoppi itkee!
- ajattelua
Tuopilla on päässä vikaa kun päästi tarjan menemää. Mitähän herra ajattelis jos sais ite erotuskirjeen?
- mys teeri
Kysyttäessä Tuomakselta, tullaanko kuulemaan myös uudelleen sovitettua vanhaa
Nightwish tuotantoa levytettynä. Vastaus oli ehdoton ei. Tarkemmin kun asiaa ajattelee, niin miksi ei? Jumankauta, Holopaisella on aina ollut visiot tulevaisuuteen. Alkaapi mahdollisesti tämäkin ehdoton ei valjeta. Mihin vanhoja tulkintoja voisi säästellä, vuoteen 2015 tai jopa 2020 asti vai?- Oikeastaan jo
yksi lysti, senkun raiskaavat kaikki loputkin vanhat biisit, ei enää kiinnosta.
Mitäpä sitä enää muuta on jäljellä kun uudet biisit ovat kuraa. - Ihmettelijä !
Oikeastaan jo kirjoitti:
yksi lysti, senkun raiskaavat kaikki loputkin vanhat biisit, ei enää kiinnosta.
Mitäpä sitä enää muuta on jäljellä kun uudet biisit ovat kuraa.Tuntuupa vain jollain tasolla kiinnostavan, kun pitää täällä käydä änkyröimässä?!
- Kananlihalla minäkin
Oikeastaan jo kirjoitti:
yksi lysti, senkun raiskaavat kaikki loputkin vanhat biisit, ei enää kiinnosta.
Mitäpä sitä enää muuta on jäljellä kun uudet biisit ovat kuraa.Niin puhut siis Tarjan bändistä. Totta vie raiskaavatkin ja joka ikisellä keikalla. Tarjan laulamat Nightwish-biisithän ovat kohtalaisen kammottavia covereita, niin paljon on rouvan ääni huonontunut kymmenen vuoden takaisista kultavuosistaan. Mahtaako niiden laulujen laulaminen aiheuttaa hänelle sitä sisäistä tärinää, mitä hän nyt hokee joka haastattelussa niin mielellään. Ainakin rahaa ne tuovat, kun omat biisit eivät riitä.
- itkujenitku
Miksi se Tuomas sitten itkee siellä Ever Dreamin aikana Hartwalla areenalla, kun kerran vihasi Tarjaa ja kaikkee..Ei ihmistä kohtaan jota vihataan itketä. Ei minua ainakaan mikään Breivik itketä vaikka h****äisiin munista tai vastaavaa..
- Täh
Mitähän sinä hourit? Ei kukaan ole missään sanonut vihaavansa Tarjaa. Sanoivat olevansa surullisia, kun ihminen muuttui mulkeroksi ja ahneeksi.
- Ttätätätä
Täh kirjoitti:
Mitähän sinä hourit? Ei kukaan ole missään sanonut vihaavansa Tarjaa. Sanoivat olevansa surullisia, kun ihminen muuttui mulkeroksi ja ahneeksi.
Tuomas ei ole sentään muuttunut ahneeksi mulkeroksi vaan hän on ollut sitä aina.
- hähhähähä
Ja nämä jätkät ei koskaan ole olleet 'mulkeroita ja ahneita...'...jahjahjahjahjah...
- TaiteilijaTeomas
Keskustelua kompaten, olen tullut siihen tulokseen että vika oli vähän molemmissa.
Tarja antoi kapulin kapuloida rattaita liikaa, Tuomas taas antoi periksi perisuomalaiselle synnille, katkeruudelle.
Huolimatta siitä, kenen syy se loppujen lopuksi oli, on kuitenkin päivänselvää, ettei Nightwish tuosta hetkestä alkaen voinut enää koskaan olla entisensä.- NINNNNNN
Se on hyvä Hyvä, entinen bämdi tappeli kokoajan ja biisit oli paskoja.
- Nightwish on
nykyään pelkkä karaokewish :)
- yksTampio
– "Tunnen pystyväni jälleen hengittämään ja olen onnellisempi. Nautin naisena ja artistina olemisesta."
Voisko joku viisas selittää, mitä tämä lause oikeasti pitää sisällään. Mihin tätä pitäisi oikeastaan sitten verrata. - voi pyhä
yksinkertaisuus
– "Tunnen pystyväni jälleen hengittämään ja olen onnellisempi. Nautin naisena ja artistina olemisesta."
Voisko joku viisas selittää, mitä tämä lause oikeasti pitää sisällään. Mihin tätä pitäisi oikeastaan sitten verrata."
Kysyjänä oli siis neiti SIlverCreek, henkinen kehitystaso 3 v.- sdlfsifusfsf
SilverCreek kirjoitti:
Valitettavasti minua ei Tarjan kuulumiset ja kommentit kiinnosta pätkääkään.
"Valitettavasti minua ei Tarjan kuulumiset ja kommentit kiinnosta pätkääkään."
Vittuako sitten huora niitä täällä jatkuvasti kommentoit, tampereen älykääpä!
Kyllä kaikki jo tietää että sulla on vieläkin tyhmemmät jutut kuin karppiatrilla mikäli mahdollista.
Kävitkö apukoulua monta vuotta ja jäitkö luokalles monta kertaa? sdlfsifusfsf kirjoitti:
"Valitettavasti minua ei Tarjan kuulumiset ja kommentit kiinnosta pätkääkään."
Vittuako sitten huora niitä täällä jatkuvasti kommentoit, tampereen älykääpä!
Kyllä kaikki jo tietää että sulla on vieläkin tyhmemmät jutut kuin karppiatrilla mikäli mahdollista.
Kävitkö apukoulua monta vuotta ja jäitkö luokalles monta kertaa?Pyrin kommentoidessani kunnioittamaan muita tänne kirjoittavia. Ei nimittelyä, ei henkilökohtaisuuksia. Rekisteröidyllä nimimerkillä olen varmistanut, ettei minua sekoiteta kehenkään toiseen, sillä haluan pitää kaiken kirjoittamani varmasti itselläni. Siihen ei anonyyminä huuteleminen kuulu.
Olet toki vapaa uskomaan mitä haluat, ja jos mielestäsi jonkun muun kirjoittama viesti on lähtöisin minun sormistani, vahinko on vain ja ainoastaan sinun. Minä saan moisesta lähinnä hymyn huulilleni.
- .......V........
"Tunnen pystyväni jälleen hengittämään ja olen onnellisempi. Nautin naisena ja artistina olemisesta."
Mene trolli vaan tumputtamaan, et ymmärrä, ei nämä asiat sinulle enää kuulu. - Sen voi uskoa että
Tarja on nykyään onnellinen toisin kuin silloin kun oli vielä erään limaisen pohjois-karjalaisen diktaattori maestron tikussa talutuslieassa.
- Ketkä oli lieassa
Asia oli kyllä toisin päin. Holopaisen ja muiden bändin jäsenten sekä heidän managereidensa oli alistuttava pariskuta Cabulin päätöksiin.
- hahahaa.......
Todella hyvä tarina. Kokonainen bändi oli ulkopuolisen e-amerikan miehen hallussa : XD
Voisi järjestää kilpailun. Kuka kaappaa Nightwishin nopeiten, ei oo vaikeeta :D- mnbfryuj
Nightwishissa ei tehty päätöksiä demokraattisesti (= päätetään enemmistön kannan mukaisesti) vaan päätöksiin piti saada kaikkien viiden jäsenen hyväksyntä. Silloin yhdenkin bändin jäsenen eriävä mielipide pystyi kaatamaan tai muuttamaan päätöksen, jota muut neljä kannattivat. Kyllä Marcelo Tarjan antamin valtuuksin määräsi pitkälle esimerkiksi bändin keikkapaikat ja niistä pyydettävät korvaukset. Ei ihme, että bändin miesjäsenet potkaisivat vallankaapparin puolisoineen pellolle. Itse olisin vastaavassa tilanteessa tehnyt samoin.
- Marcelo määrää
mnbfryuj kirjoitti:
Nightwishissa ei tehty päätöksiä demokraattisesti (= päätetään enemmistön kannan mukaisesti) vaan päätöksiin piti saada kaikkien viiden jäsenen hyväksyntä. Silloin yhdenkin bändin jäsenen eriävä mielipide pystyi kaatamaan tai muuttamaan päätöksen, jota muut neljä kannattivat. Kyllä Marcelo Tarjan antamin valtuuksin määräsi pitkälle esimerkiksi bändin keikkapaikat ja niistä pyydettävät korvaukset. Ei ihme, että bändin miesjäsenet potkaisivat vallankaapparin puolisoineen pellolle. Itse olisin vastaavassa tilanteessa tehnyt samoin.
ja bändi kiltisti tottelee. Joopa joo! Sopii pelottelu -iltasaduksi pienille Nightwish -faneille , jotka eivät mene kiltisti nukkumaan :)
- ........010203....
0123456789
- Anteeksi mutta
haluan vain kertoa kaikille ettei Nightwishin uusi musiikki kiinnosta minua enää yhtään.
Kiitos kun jaksoitte kuunnella hei hei!- Täh
Pitäis olla hyvästi, toi hei hei on vähän pahaenteinen. Taidat tulla kuitenkin itkemään, kun Tarjalla ei mene kovin hyvin.
- Hassu yhteensattuma
muakaan ei enää uus Nightwish kiinnosta, meitähän on täällä paljon :)
- Naurattaa
Nimenomaan hassua teitä ei Nightwish kiinnosta, mutta olette 24h bändin palstalla. HAHAHAHAH
- Mikäs se noin
naurattaa?
pieni vihje. Jos se bändin musa ei enää kiinnosta , arvon Sherloc :)
HAHAHAHAHAHAHHAHAHAHAHA..
Voin itsekin todeta täsäs samalla , että aika paskaa on bändin uus tuotanto. - 58uty+5b
Mistäs ny o kysymys bändissä ei kiinnosta enää ku mukit ja kipot ..musasta ei enää välitetä niinkö..-
- Tällä kertaa+++
olen samaa mieltä neiti SilverCreekin kanssa.
Nightwishin tapauksessa mukit ovat hyödyllisemiä kuin musiikki:)
Siitä Tuomakselle uusi ura kun tuo musiikki ei sittenkään taida olla hänen juttunsa :) - Mukimaestro
Tuomas : XD
- on on ..
ihan Tarja ;(
http://www.youtube.com/watch?v=ecRm2TqQtQ4 - Aivan hullua puhetta
"Tunnen pystyväni jälleen hengittämään ja olen onnellisempi. Nautin naisena ja artistina olemisesta." SEITSEMÄN VUOTTA MYÖHEMMIN hän tuntee olevansa jälleen elossa ...tuntee itsensä naiseksi ja artistiksi. Sukupuolenvaihdosleikkauksestako hän vihjailee? Oli aikaisemmin mies? Eikä siis edes laulaja vaan jotakin muuta?
Tarja on umpihullu narsisti ja kipeästi terapian tarpeessa...ellei ole jo liian myöhäistä. Ja hänen kaistapäiset faninsa vielä kaikin voimin pönkittävät idolinsa luomaa "imaginaerumia". Odotetaan vaan mistä se seuraava romahdus aiheutuu, ei ainakaan mistään sellaisesta, mihin Tarja itse olisi syypää XD - Jep Homopaimen o
suurin pilailun kohde mitä tiedän, eikä syyttä :)
- VOIVOIII
Niinkö? Sinulla ei sitten ole tämän palstan ulkopuolista ellämää. Varo sähkökatkoja voi tulla masennus ja itku simmuun.
- ALUN VIDEO...
...jäi mietityttämään. miltä lie pikku tuomaksesta tuntui kun tarja lauloi siinä nenän edessä? kumma kun eivät keksineet että keikan lopussa kuuluttavat että tarja lähtee nyt ja ajaneet sitä pois! sikoja koko kasa:)
- Tarjafanit terapiaan
"Pikku Tuomas" sattuu olemaan menestyksekkään yrityksen johtaja. Tarjahan oli pelkkä keikkatyöntekijä, ja varsin vaivalloiseksi muuttunut. Tosin myös bändin kuuluisa keulakuva. Monivuotisen työkaveruuden loppuminen sai varmaan aikaan suruakin, mutta Nightwish putsasi pöydän kertalaakista. Helpotus oli varmasti suunnaton. Ellei työntekijä suostu tulemaan neuvottelupöydän ääreen, on aika vaikea sopia mistään. Tarja oli/on Suomessa superjulkkis, miksi hänen erottamisensa olisi pitänyt tehdä salassa? Vuokratyöläisen työsuhde lopetettiin ja lopettamisen syyt kerrottiin selväsanaisesti, joskin mielestäni liioitellun sentimentaaliseen sävyyn.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Näin Enter-napilla tehdään miljardi euroa - Helsingissä
"Ei se nyt niin kovin ihmeelliseltä näytä. Tavallinen nappi, musta muovinpala, joka kököttää parikymppiä maksavan mustan2018294- 565182
- 244817
Perussuomalaiset kirjoittaa vain positiivisista uutisista
Ei tarvitse palstaa paljon seurata, kun sen huomaa. Joka ainoa positiivinen uutinen Suomen taloudesta tai ylipäätään, ni274730Jätä minut rauhaan
En pidä sinusta. Lopeta seuraaminen. Älä tulkitse keskustelutaitoa tai ystävällisyyttä miksikään sellaiseksi mitä ne eiv364550Ben Z: "SDP ei ole ollut 50 vuoteen näin huolissaan velasta"
"– Olen ollut eduskunnassa noin 50 vuotta, eikä SDP ole koskaan ollut niin huolissaan velasta kuin nyt. Se on tietysti h744447- 624013
- 423665
Mitä luulet, miten Martina Aitolehti pärjää Erikoisjoukoissa?
Kohujulkkis, yrittäjä ja hyvinvointivalmentaja Martina Aitolehti on mukana Erikoisjoukot-realityssä. Erikoisjoukot on402944- 452649