Eilen psykolgin vastaanotolla joskus puolessa välissä hän alkoi kaivaa vertaa nenästä. Alkoi kysellä huonoista teoistani ja sitten muistin mitä tein melkein 10 vuotta sitten teininä. En halunut kertoa siitä, mutta hän jotenkin sai minut puhumaan. Hän sanoi, että ei tuo teko ollut niin paha, hetken tuntui hyvältä, kun kerroin jollekkin vihdoinkin siitä.
Mutta jo parin minuutin päästä lamaannuin täysin, itkin vain enkä pystynyt puhumaan lainkaan. Muistin mitä ajattelin kun tein sen ja että tein sen koska halusin tehdä pahaa, enkä mistään muusta syystä.
En halua kertoa tarkalleen mitä tein, mutta kerron vähän teon luonteesta. Teko oli väkivaltainen ja siinä olisi voinut käydä hyvinkin pahasti, mutta onneksi siitä tuli haava yhdelle lapselle. Kiinni en jäänyt.
Pitääkö psykologien kääntää jokaisen kiven sielun pimeimmistä kolkista. En vaan pysty elämään itseeni kanssa, olen huono ihminen, ystäviä ei ole ja en usko että asiat enää tästä muuttuvat, paitsi ehkä huonoon suuntaan. Eilen illalla halusin jo päättää kaiken, mutta en uskaltanut ja tyydyin viiltelyyn. Muutaman viillon jälkeen ilmeisesti osuin veri suoneen ja veri alkoi virtaa iloisesti.
Säikähdin ja hetken yritin pysäyttää verenvuodon, sitten kun 5 minuutin päästä verenvuoto ei loppunut, päätin että annan elämän vuotaa pois. Ennen kuin pyörryin, tunsin itseäni vapautuneelta, että kohta kärsimys loppuu.
Mutta ei käynytkään niin, vaan heräsin jo kuivuneen värilätäkön vierestä ja asiat ovat huonommin kuin eilen, nyt myös pää särkee, huimaa ja on jotenkin kylmä olo. Miksi en voi onnistua missään? Senhän piti olla varma kuolema, kun asun opiskelija solussa eli kukaan ei tule pelastamaan. Miksen voi kuolla jo? Ja nyt pitää elää ainakin vielä yhden päivän ja illalla yrittää uudelleen, jotenkin päivävalossa en kehtaa satuttaa itseäni.
Joo ja en tiedä miksi kirjoitin tämän viestin.
Mutta jo parin minuutin päästä lamaannuin täysin, itkin vain enkä pystynyt puhumaan lainkaan. Muistin mitä ajattelin kun tein sen ja että tein sen koska halusin tehdä pahaa, enkä mistään muusta syystä.
En halua kertoa tarkalleen mitä tein, mutta kerron vähän teon luonteesta. Teko oli väkivaltainen ja siinä olisi voinut käydä hyvinkin pahasti, mutta onneksi siitä tuli haava yhdelle lapselle. Kiinni en jäänyt.
Pitääkö psykologien kääntää jokaisen kiven sielun pimeimmistä kolkista. En vaan pysty elämään itseeni kanssa, olen huono ihminen, ystäviä ei ole ja en usko että asiat enää tästä muuttuvat, paitsi ehkä huonoon suuntaan. Eilen illalla halusin jo päättää kaiken, mutta en uskaltanut ja tyydyin viiltelyyn. Muutaman viillon jälkeen ilmeisesti osuin veri suoneen ja veri alkoi virtaa iloisesti.
Säikähdin ja hetken yritin pysäyttää verenvuodon, sitten kun 5 minuutin päästä verenvuoto ei loppunut, päätin että annan elämän vuotaa pois. Ennen kuin pyörryin, tunsin itseäni vapautuneelta, että kohta kärsimys loppuu.
Mutta ei käynytkään niin, vaan heräsin jo kuivuneen värilätäkön vierestä ja asiat ovat huonommin kuin eilen, nyt myös pää särkee, huimaa ja on jotenkin kylmä olo. Miksi en voi onnistua missään? Senhän piti olla varma kuolema, kun asun opiskelija solussa eli kukaan ei tule pelastamaan. Miksen voi kuolla jo? Ja nyt pitää elää ainakin vielä yhden päivän ja illalla yrittää uudelleen, jotenkin päivävalossa en kehtaa satuttaa itseäni.
Joo ja en tiedä miksi kirjoitin tämän viestin.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Kirjoitit viestin, koska sittenkin sinulla on halu elää ja etsiä apua. Psykologi on kaivanut tuon ikävän muiston ilmoille, koska juuri tuollsiet alitajuiset peikot ovat osasyynä tuohon pahaan oloon ja tuskaan. Usko pois. On hyvä että se on noussut pintaan: olen varmaan katunut ja Jumala on natanut sen sinulle anteeksi ja anna itsekkin myös teko itsellesi anteeksi. Eikös hyvä että ei saatunut sittenkään sen pahempaa. Ole armollinen itsellesi, älä rangaise itseäsi. KUka on sanonut muu kuin sinä itse, että muutos on vain huonoon suuntaan. Sinä voit itse vaikuttaa jo asenteillasi, että jotkain positiivista alkaa tapahtumaan. Ajattele jotkain hyvää ja kunista. Mieti vaikka joitkain mukavai muistoja ja että elämme sittenkin vapaassa maassa ym. Tuo itsetuho ei ole tarkoitettu sinulle ja se ei vain onnistu. Tee jotkain hyvää itselles, älä vihaa ja halveksi.
Ja lopeta tuo syyllisyys menneen vuoksi. sinä voit todella antaa itsellesi anteeksi ja Jumalakaan ei sinua siitä rankaise.
Nyt asiat on hieman paremmin, tänään minulle tuli soitto, jossa kerrottiin, että sain kesätyön. Mutta vieläkin on huimausta, päänsärkyä ja kylmää oloa. Kun yritän kävellä vähänkin pidemmän matkan, niin alkaa pyöryttää. Muistikin pätkii välillä. En uskalla kertoa siitä kenellekkään, koska hävettää. Hävettää koska viiltelen, yritin tappaa itseäni, hävettää kun epäonnistuin siinä. Haluisin pitää sitä omana salaisuutena.
Huomenna pitäisi väkisin vaivautua luennoille, koska siinä on läsnäolopakko, mutta tuskin kykenen menemään sinne. Muutenkaan en pysty edes käymään lähikaupassa. Onko nykyisessä tilassa pakko hakeutua lääkärille?
Mne nyt ihmeessä lääkärille.Älä jää enää vetkuilemaan. Et ole ainut tapaus ja eihän asíassa ole mitään hävettävää.
Kuva että olet saanut töitä ja mielesi on rohkaistunut,