Wahlroos alkaa eliminoimaan kansaa

tästä se alkaa

3

66

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Eräässä Mika Waltarin kirjoittamassa romaanissa poika sanoi isälleen: - Isäni, minä lähden Britanniaan taistelemaan totuuden puolesta! Siihen isä kysäisi: - Poikani, mikä on totuus?

      Eräs entinen suomalainen poliitikko kerran loihi lausumaan, että demokratia on muutoin hyvä systeemi, mutta siinä on semmoinen vika, että siinä saavat äänestää nekin, jotka ovat väärässä.

      Nalle Wahlroosin filosofointi kelpaisi varsin hyvin vallankäyttöä käsittelevän näytelmäkappaleen käsikirjoituksen ainekseksi. Hänen visioneerauksistaan saisi oivallista ainesta juonen kehittelyyn estradia varten. Ja oikeastaan estradin keskushahmonanahan BW onkin juur nyt.

      Jos tuota BW:n ajatuksen juoksutusta kelaisi vielä eteen päin, nin äänioikeus voitaisiin siis poistaa alaikäisiltä ja sitten toisekseen eläkeläisiltä. Nähtävästi myös kaikki hommistaan potkut saaneet ja työttömät karsittaisiin äänestysluetteloista. Edelleen kansalaisluottamuksen menetys olisi sekin karsintaperuste eli mm. ehdollinen vankeyustuomio riittäisi perusteeksi äänioikeuden menetykselle.

      Jäljelle äänioikeutetuiksi siis jäisivät lähinnä ay-liikkeen jäsenistö ja vuorineuvokset sekä erilainen määrä yrittäjiä. Heidän äänestysrapsautuksensa jakautumana voisi kuitenkin syntyä eduskuntaan toisenlainen kokoonpano kuin mitä olisi BW:n toivoma vaalitulos.

    • Täytyy ilmaista toisenlaisella tavalla tuo "alaikäisten äänioikeus". Se liittyy siihen, että nykyään jokaisen vaalipiirin kansanedustajien lukumäärä jyvitetään suhteessa väkilukuun, siis koko vaalipiirin väestömäärään. Tällöin runsaslapsiset vaalipiirit saavat suhteellisesti enemmän eduskuntapaikkoja kuin vähempilapsiset vaalipiirit. Jos kunkin vaalipiirin kansanedustajien määrän perusteeksi otettaisiin ainoastaan äänioikeutetun väestön määrä, niin vaalipiirien kansanedustajien määrät muuttuisivat. Se muutos olisi entisaikaan ollut vielä suurempi kuin mitä se olisi nykyään.

      Tavallaan Wahlroosin ajattelusta voisi poimia rivien välistä myös äänioikeusikärajan korottamisen idean. Entisaikaan täysi-ikäisyysraja oli 21 vuotta ja niin oli vielä viisikymmentä vuotta sitten 60-luvun alkupuolellakin. Tuo 21-vuotisuuden ikärajan vaatimus olisi johdettavissa tuottavan työn tekemisen perusteella jonkinmloisena keskimääräisenä ikänä työelämään osallistumiseen alkamisena. Tässä on paikallaan todeta, että meikäläinen kannattaa nykyistä 18 -vuotisuuden äänioikeusikärajaa. Samoin kannatan myös alaikäisten mukaanottamista siihen laskentakaavaan, jolla kunkin vaalipiirin edustajien luku määritellään. Nykysysteemi on aivan hyvä.

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Haluan sinut, kuuletko minua.

      Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad
      Ikävä
      100
      1723
    2. Hän on tosi

      hyvännäköinen. Ei edes ryppyi oo. :D
      Ikävä
      55
      1123
    3. Alastomat miehet seksikeinussa lasten nähden PRIDEssä!

      https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/adf62289-a0b6-4b4c-9672-9e19c01beb51 Eikö nyt muka mene jo aivan liian pitkälle että
      Maailman menoa
      438
      1104
    4. Kuka sitä naista maalittaa

      Täällä oikeasti?
      Ikävä
      170
      1023
    5. Rakastan häntä

      Jumala, rakastan häntä. Haluan olla hänen omansa. Hänen vierellä. Halata häntä.
      Ikävä
      58
      811
    6. Anteeksipyynnöstä

      Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän
      Ikävä
      126
      782
    7. Oletko päässyt minusta

      Eteenpäin?
      Ikävä
      83
      730
    8. Ei kukaan ole katsonut

      Kuten sinä. Niin välittävä ja hellä katse.
      Ikävä
      51
      708
    9. Naiselle Kuuleppa Tämä

      Tämä ei ole mikään vitsi. Minulla on ikävä sinua nainen! Naiselle mieheltä
      Ikävä
      38
      675
    10. Onko mun toinen

      Puoliskoni täällä, huhuuu 😍❤️ Ihanista ihanin 😚😚
      Ikävä
      57
      671
    Aihe