Onko kohtalotovereita?

samoin täällä.. alkuraskaus oli niin hirveetä, että suljin jopa oma miestä pois kuvioista. mua vaan yksinkertaisesti ketutti KAIKKI, työ, kaverit, anopit, mun oma perhe ja bestis. laitoin kaikki "boikottiin"= en ottanut yhteyttä 2kk. Sen jälkeen, kun aloin voimaan paremmin niin pyyttelin anteeks ja otin kaikki takas ja olin taas oma itseäni. Mä itse tulkitsisin sitä pientä masennus raskaushormoonit. Onneks se meni ohi. kyses oli mun toinen raskaus, ensimmäisessä ei ollut mitään tollasta :/

Samoja tunteita ollut molemmissa raskauksissani. Kaverit on saattanu ärsyttää ajoittain, mutta varsinkin sellaisiin ihmisiin, joihin on muutenkin ollut "tyytymätön", on tehnyt mieli tehdä täysi ero. Nämä tunteet lientyivät ekan raskauden jälkeen vasta kun lopetin imettämisen ja purskahtivat taasen pintaan uuden raskauden myötä.
Mä olen tuumaillut, että tuo johtuu varmaan siitä, että lapsen saamiseen liittyvät hormonit korostaa sitä, kuinka haluaisi sulkea oman lapsensa elämästä kaikki taulapäät pois, ettei lapsi saisi minun mielestäni huonoja malleja elämäänsä.
Ainakin minua tämä on jonkun verran kasvattanut. Tässä on joutunut aluksi selvittämään mistä nuo tunteet ovat kummunneet ja sen jälkeen miettimään onko ne vaivaavat asiat todella puuttumisen arvoisia vai vaan ylireagointia. Itsetutkiskelu ollut siis paikallaan. Suurpiirteisenä johtopäätöksenä olen sitä mieltä, että ainakaan noita ystäviin ärsyyntymisiä ei kannata miettiä ennen kuin hormonit tasoittuu, mutta ne suuremmat ristiriidat on kyllä pakko jollain tavalla käsitellä heti ainakin itsensä kanssa.
Mutta voi tavaton, kuinka vaikeaa on pitää tunteitaan sisällä, jos ei niitä järkeilyn seurauksena halua ulos päästää!