hei.
Veroilmoituksen täyttöohjeessa lukee oman auton kohdalla, että odotusaika meno-paluumatkalla on vähintään kaksi tuntia. Tarkoittaako tuo myös sitä, jos joudun lähtemään esim. kaksi tuntia aikaisemmin linja-autolla, että kerkiän ajoissa töihin, mutta joudun odottamaan töiden alkua tunnin.Eli matkustus kestää tunnin, mutta joudun odottamaan töiden alkua toisen tunnin. Onko tuossa siis odotusaika yhden tunnin?
matkakulut
3
861
Vastaukset
Hei!
Kiitos kysymyksestäsi.
Kyllä. Matkustamisaikaa ei lasketa. Odotusaikaan voit laskea mukaan mahdolliset julkisen liikennevälineen vaihtoajat menomatkalla, työpäivän alkamisen odottelut sekä työpäivän päättymisen jälkeen linja-auton odottamisen ja taas mahdolliset julkisen liikennevälineen vaihtoajat.
Ystävällisin terveisin
Eija VerotiimistäKysyisin tälläistä asiaa.
matkakuluistani.
Autolla pääasiassa kuljen työmatkani ilta sekä yövuorot, ja aamuvuorot välillä bussillä ja joskus iltavuoroissakin. joten kysymys kuuluu, että voiko vähennyksii laittaa sekä auto että bussikortin vai hyväksyykö verottaja vain yhden kulkuneuvon.
jos näin on kannattaa auto vain vähentää koska sen saa korkeammalle matkakuluille.Hei!
Kiitos kysymyksestäsi. Työpäivät joihin ei bussivuorot käy vaadit oman auton käytön mukaan ja loput työpäivät bussikortin mukaisesti.
Matkakulut ilmoitat helpoiten netissä: www.vero.fi/veroilmoitus.
Ystävällisin terveisin
Eija Verotiimistä
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Nainen, tervetuloa
Tule luokseni eka vaikka viikoks tai pariksi. Saisin helliä, kannustaa ja tukea sua ja kokata lempi herkkujasi. Pääsisit327351Olisit ollut varovaisempi
Nyt jos minut hylkäät ja et meidän asiasta minulle mitään ilmoita niin ettet edes anteeksi pyydä, niin tiedä että minä e784344Mies sinä olet kaunis katsella
Olet myös rauhallinen, tavallinen, varovainen, lämmin, poikamainen, komea, ryhdikäs, rentotyylinen, kiva, mukava... jne582767- 552146
Sinulle, tahtoisin kertoa mitä
ajattelen siitä. Ehkä olen väärässä, mutta minusta kuulostaa jonkin alulta, mutta ei kerro minkä. Se selvinnee myöhemmi281689Ensitreffit alttarilla Jyrki paljastaa hääyön intiimiasioista kameroiden sammuttua: "Fyysinen..."
Ooo-la-laa… Ensitreffit alttarilla -sarjassa alkaa hääparien välillä ns. tunteet kuumenemaan. Lue lisää: https://www.s71667Persut tyrmäsivät Suomen osallistumisen Ukrainan jälleenrakentamiseen
Siinä meni sitten kokoomusyrittäiltä bisnekset sivun suun putinistipersujen takia. Jälleenrakentamiseen osallistuvat mu3431424Miksi suomussalmelaiset haisee niin pahalle?
Kaupassa käydessä huomaa, miten monet ihmiset haisee todella kammottavalle. Eikö täällä osata käydä pesulla tarpeeksi us131272Miksi miehet pelkäätte jotain naista?
Iskeekö ujous, paniikki ja hävetys. En ole niin pelottava miltä vaikutan vink vink.561087- 761030