Näin poliisi töppäsi Kouvolassa!

Kymenlaakson käräjäoikeudessa Kouvolassa käsiteltiin torstaina perhesurmaa, jossa 31-vuotiasta naista syytettiin kahden pienen lapsensa taposta. Äiti oli surmannut kaksi tytärtään tyynyllä tukehduttamalla. Toinen lapsista oli 3-vuotias, toinen vain viiden kuukauden ikäinen vauva. Jutun asiakirjat tulivat julkisiksi, mutta mitä teki Kouvolan poliisi?

Poliisi toki lupasi toimittaa esitutkintapöytäkirjan, mutta pitkällä viiveellä. Poliisi mainitsi jopa kahden viikon tai kuukauden pituisesta toimitusajasta.

Sekoilua näytti olevan muutenkin, sillä käräjäoikeus tiedotti poliisia sähköpostitse jo aamulla, ja viestitti samalla, että materiaalin saa antaa myös ulkopuolisten, käytännössä toimittajien, käyttöön. Poliisi ei tiennyt ensin sähköpostista mitään. Paikalla olleet oikeustoimittajat ottivat yhteyttä jopa Poliisihallitukseen saadakseen julkisen materiaalin käyttöönsä. Noin kuusi tuntia kestänyt odottelu päättyi lopputulokseen, josta poliisille ei voi pisteitä antaa. Esitutkintapöytäkirjoja ei annettu, eikä osattu edes kertoa, milloin ne olisivat saatavilla.

Paikalla olleet oikeustoimittajat ryhtyvät mitä todennäköisimmin valmistelemaan Kouvolan poliisin toiminnasta kantelua eduskunnan oikeusasiamiehelle.

Itse pääasiasta voit lukea yksityiskohtaisen raportin seuraavasta Alibi-lehdestä.

http://alibi.fi/uutiset/nain-poliisi-toppasi-kouvolassa
17285
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 17

Vanhimmat

Tuota

Elokuvissahan asiat tapahtuvat aina sekunnissa ja kaikki sujuu, ei kuitenkaan elävässä elämässä.
Kouvolan poliisilla ei ollut pöytäkirjoja valmiina odottamassa tomittajia, kun he saivat oikeudelta tiedon, että ne ovatkin julkisia ja ne voidaan antaa oikeustoimittajille.

Koska näin oli, niin pöytäkirjoja pitää alkaa valmistamaan. Pikkukaupunkina Kouvolan poliisilla tuskin on omaa painoa, missä se tehdään, tai edes sellaisia kopiointilaitteita, että ne voitaisiin valmistaa omassa talossa. Sen vuoksi tehtävä täytyy antaa sovitulle ulkopuoliselle valmistajalle. No, minkälainen jono tällä sitten on omien töittensä kanssa. Tuskin he hyökkäävät niitä tekemään ohi jonon, tai muiden töiden, mihin poliisin ilmoitus, että toimitusaika on ehkä parista viikosta kuukauteen vahvasti viittaa.

Hoh, hoijaa taas kerran !!!!!!!!!

Äänestä

Kunhan taas poliisit halusivat kiusata ja kyykyttää, no laiskoja paskiaisihan ne on. Työnteko kiinnosta tippakaan ja miksi kiinnostaisikaan, sama palkka juoksee vaikka syljeskelee kattoon.

Äänestä
  • Jos olisit töissä, niin et kai sinäkään töitä tekisi, jos saisit palkan tekemättä mitään.

    Äänestä

  • 20 kirjoitti:

    Jos olisit töissä, niin et kai sinäkään töitä tekisi, jos saisit palkan tekemättä mitään.

    Sinähän sen tiedät kun olet vuosia poliisina ollut, tekemättä päiväkään töitä:)

    On varmaan kivaa varastaa suomalaisilta "laillisesti" rahaa? Eikö olekin?

    Äänestä

  • :) kirjoitti:

    Sinähän sen tiedät kun olet vuosia poliisina ollut, tekemättä päiväkään töitä:)

    On varmaan kivaa varastaa suomalaisilta "laillisesti" rahaa? Eikö olekin?

    Hah, hah, nyt jotain harmittaa tosi rankasti !

    Äänestä

  • ...... kirjoitti:

    Hah, hah, nyt jotain harmittaa tosi rankasti !

    Mikä sinua harmittaa:)

    Äänestä

  • kerro toki kirjoitti:

    Mikä sinua harmittaa:)

    Karua luettavaa.

    Äänestä

Kannataa muistaa että vaikka käräjäoikeus ilmoittaa että pöytäkirja on julkinen niin se ei tee kaikkea julkiseksi. Esim. Terveystiedot ja turvakiellon alaiset tiedot ovat aina salaisia. Näin ollen poliisi joutuu käydä käsin läpi kaikki kuulustelut ja poistaa niistä sen osan missä puhutaan esim. Terveystiedoista koska muuten itse kuulustelupöytäkirja on julkinen. Tässäkin jutussa on varmasti satoja sivuja joten ei se hetkessä käy koska jokaisessa poistettavassa kohdasta on käytävä ilmi mihin julkisuuslain pykälään salaaminen perustuu. Alibi on vaan vieläkin katkera siitä ettew päässyt Tamperella partioautoon seuramaan työvuoroa. Lisäksi levikki on vähentynyt ja tv- sarjat poliisista vievät tuloja.

Äänestä
  • Joo

    Reiwiwk kirjoitti suurin piirtein oikein.
    Esitutkintapöytäkirja on julkinen kahdella eri tavalla. Ns. asianosaisjulkinen pöytäkirja ja kaikille julkinen pöytäkirja. Asianosaisjulkisuus tarkoittaa sitä, että pöytäkirjassa on esim. ruumiinavauspöytäkirjat liitteinä, jolloin pöytäkirja annetaan vain asianosaisille. Kaikille julkisessa pöytäkirjassa ei ole, terveystietoja, turvakieltoja ja esim. avauspöytäkirjoja. Kaikille julkisen pöytäkirjan saa maksua vastaan kuka hyvänsä.
    Poliisin teknistä ja taktista tutkintaa sisältävä aineisto, joka ei ole julkinen on tietysti karsittu molemmista pöytäkirjoista.
    Aivan varmasti po. pöytäkirjassa on liitteineen satoja sivuja. Jos niitä tehdään vaikka sata kappaletta, niin aivan pienestä työstä ei ole silloin kysymys. Kyllähän tv:ssäkin sina silloin tällöin näkyy, kuinka asianajajilla on metriset pinot pöytäkirjoja edessään.

    Äänestä

  • 15 kirjoitti:

    Joo

    Poliisit ovat suomen selittämisen mestareita, töitä ei viitsitä tehdä, ei muka ole siihen ”aikaa”, selityksiä kuitenkin on aikaa keksiä:)

    ABC-kissa kävelee…

    Äänestä

  • 15 kirjoitti:

    Joo

    Reiwiwk kirjoitti suurin piirtein oikein.
    Esitutkintapöytäkirja on julkinen kahdella eri tavalla. Ns. asianosaisjulkinen pöytäkirja ja kaikille julkinen pöytäkirja. Asianosaisjulkisuus tarkoittaa sitä, että pöytäkirjassa on esim. ruumiinavauspöytäkirjat liitteinä, jolloin pöytäkirja annetaan vain asianosaisille. Kaikille julkisessa pöytäkirjassa ei ole, terveystietoja, turvakieltoja ja esim. avauspöytäkirjoja. Kaikille julkisen pöytäkirjan saa maksua vastaan kuka hyvänsä.
    Poliisin teknistä ja taktista tutkintaa sisältävä aineisto, joka ei ole julkinen on tietysti karsittu molemmista pöytäkirjoista.
    Aivan varmasti po. pöytäkirjassa on liitteineen satoja sivuja. Jos niitä tehdään vaikka sata kappaletta, niin aivan pienestä työstä ei ole silloin kysymys. Kyllähän tv:ssäkin sina silloin tällöin näkyy, kuinka asianajajilla on metriset pinot pöytäkirjoja edessään.

    Olipa harvinaisen kökkö ja selitysyritys poliisilta (nim. 15).

    Taitaa nimimerkki kertoa kyseisen poliisisedän iän myös mikä selittää kykenemättömyyden asioidenhoitoon. Myös kirjoituksen heikko kielioppi, kappalejaottelu yms. kertovat poliisin olevan kirjoituksen takana.

    Suotta te tänne tulette, poliisit, selittelemään hyvä veli-järjestelmäänne, kuinka suositte omia kavereitanne, rikotte perustuslakia kohtelemalla kansalaisia eriarvoisesti sekä pimitätte asiakirjojanne kuten jälleen kerran tässä aloituksessa on huomattu.

    Opetelkaa hoitamaan ne säälittävät hommanne kuin miehet ja lopettakaa se naurettava pullistelu julkisilla paikoilla naurettavissa sinihaalareissanne. Apinatkin nauravat teille.

    Äänestä

hah, kuka yllättyi???

Äänestä

Ei ole mikään uusi juttu näistä Kouvolan poliisin vammaisista.

Useampi vastaava kokemus jo itsellä. Nämä pellet eivät osaa muuta tehdä kuin kytätä ajaako joku neljänkympin alueella viittäkymppiä. Heti jos menee touhut jonnekin muualle niin tämä junttisakki on peukalot suussa.

Kouvolan poliisista on ennenkin kanneltu useampaan kertaan oikeusasiamiehelle. Kannattaa pistää kanteluja menemään niin jossain vaiheessa pistetään kilometritehtaalle koko porukka.

Kouvolan poliisit ovat tunnettuja, paitsi täydellisestä asioidenhoitokyvyttömyydestään ja asiantuntemattomuudestaan, myös siitä, että he pärstäkertoimen perusteella valitsevat keiden rikosilmoitukset tutkitaan ja keiden eivät.

Mikäli kyseessä on mitätönkin asia ja rikosilmoituksen tekijänä yritysjohtaja tai muu yhteiskunnallisesti merkittävässä asemassa oleva henkilö, niin se kyllä tutkitaan välittömästi. Mutta mikäli rikosilmoituksen tekijä on sosiaalisesti ja yhteiskunnallaisesti alemmassa sosiaaliluokassa oleva henkilö tai muuten ei vastaa poliisin henkilökohtaista poliittista "arvo"maailmaa (Kokoomus) niin silloin juttua viivytellään kuukausitolkulla. Ja painetaan ö-mappiin. vaikka kyseessä olisi huomattavasti vakavemmat rikokset.

Näitä paskiaisia kannattaa pitää silmällä. Ja raportoida/tehdä valitukset JOKAISESTA väärinkäytöksestä. Mieluiten mahdollisimman korkealle taholle kuten oikeusasiamiehelle.

Äänestä
  • Kouvolan ´paskiaiselle´ tiedoksi. Tuppaavat vaan nämä alemman sosialiluokan tekemät rikosilmoitukset olevan niitä ufo-juttuja. Niistä kun ei tule, - lasta, ei p*skaa, vaikka kuinka vääntäisi tai kääntäisi.

    Äänestä

  • tosi on, kop, kop kirjoitti:

    Kouvolan ´paskiaiselle´ tiedoksi. Tuppaavat vaan nämä alemman sosialiluokan tekemät rikosilmoitukset olevan niitä ufo-juttuja. Niistä kun ei tule, - lasta, ei p*skaa, vaikka kuinka vääntäisi tai kääntäisi.

    sinetti?

    Äänestä

Taas saaneet selittelijät sakkoja kun kattoo tekstiä Heh heh

Äänestä
  • Jos kerran käräjäoikeus päättää että asia on julkinen, niin miksi he eivät anna papereita? Miksi siihen pitää poliisi sotkea kun kerran kaikki paperit ovat käräjäoikeudella? Luulisi käräjäoikeudella olevan tieto aikaisemmin kun poliisilla million paperit tulevat julkiseksi.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

poliisi idiootit kirjoitti:

Kymenlaakson käräjäoikeudessa Kouvolassa käsiteltiin torstaina perhesurmaa, jossa 31-vuotiasta naista syytettiin kahden pienen lapsensa taposta. Äiti oli surmannut kaksi tytärtään tyynyllä tukehduttamalla. Toinen lapsista oli 3-vuotias, toinen vain viiden kuukauden ikäinen vauva. Jutun asiakirjat tulivat julkisiksi, mutta mitä teki Kouvolan poliisi?

Poliisi toki lupasi toimittaa esitutkintapöytäkirjan, mutta pitkällä viiveellä. Poliisi mainitsi jopa kahden viikon tai kuukauden pituisesta toimitusajasta.

Sekoilua näytti olevan muutenkin, sillä käräjäoikeus tiedotti poliisia sähköpostitse jo aamulla, ja viestitti samalla, että materiaalin saa antaa myös ulkopuolisten, käytännössä toimittajien, käyttöön. Poliisi ei tiennyt ensin sähköpostista mitään. Paikalla olleet oikeustoimittajat ottivat yhteyttä jopa Poliisihallitukseen saadakseen julkisen materiaalin käyttöönsä. Noin kuusi tuntia kestänyt odottelu päättyi lopputulokseen, josta poliisille ei voi pisteitä antaa. Esitutkintapöytäkirjoja ei annettu, eikä osattu edes kertoa, milloin ne olisivat saatavilla.

Paikalla olleet oikeustoimittajat ryhtyvät mitä todennäköisimmin valmistelemaan Kouvolan poliisin toiminnasta kantelua eduskunnan oikeusasiamiehelle.

Itse pääasiasta voit lukea yksityiskohtaisen raportin seuraavasta Alibi-lehdestä.

http://alibi.fi/uutiset/nain-poliisi-toppasi-kouvolassa

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu