Törkeää!

Teuvo Hakkarainen levittää rikoksesta tuomittujen nimiä verkossa - "En suojele raiskaajia."

http://www.ksml.fi/uutiset/kotimaa/hakkarainen-levittaa-verkossa-rikoksesta-tuomittujen-nimia/1187944
100900
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 100

Vanhimmat

Malminkartanon ulkomaalastaustaisten tekemä raiskaus.

Helsingin käräjäoikeus on tuominnut kaksi helsinkiläistä nuorukaista liki kahden vuoden ehdolliseen vankeusrangaistukseen nuoren tytön raiskauksesta, kertoi Iltalehti. Lisäksi heidät määrättiin valvontaan ja suorittamaan yhdyskuntapalvelua 90 tuntia. Uhrille nuorukaisten pitää maksaa noin 9 200 euron kärsimyskorvaus.

Teko tapahtui Iltalehden mukaan metsikössä lähellä Malminkartanon rautatieasemaa elokuussa 2010, kun tuolloin 15-vuotias tyttö oli palaamassa konfirmaatioharjoituksesta. Matkalla tyttö tapasi kaksi ikäistään poikaa. He painoivat tytön maahan ja raiskasivat hänet toisen pitäessä kiinni uhrista. Raiskaus toistettiin.

Tyttö halusi unohtaa tapahtuneen eikä kertonut raiskauksesta edes äidilleen. Iltalehden mukaan tieto raiskauksesta levisi poikien rehentelyn takia useiden muiden koululaisten tietoon. Tapauksen leviäminen kaveripiirin tietoon korottikin nuorukaisten uhrille maksettavaksi määrättyä korvausta

Äänestä
  • TUKEEKO ALOITUKSEN KIRJOITTAJA RAISKAAJIA ?

    Äänestä

  • KYSYMYS kirjoitti:

    TUKEEKO ALOITUKSEN KIRJOITTAJA RAISKAAJIA ?

    Hakkarainen tekee sovitustyötä puoluejohdon silmissä, kun kulki takki ja salkku levällään mopopoikien rötöstentekotiloissa.

    Pääsee tällä viisiin takaisin Timon ja Pirkon syliin ja pääsilitykseen.

    Äänestä

Tiedotuskatko.

Saakohan Hakkarainen kovemman tuomion julkituotuaan raiskaajien nimet kuin itse raiskaajat?

Äänestä

Poikien turvallisuuden vuoksi Hakkarainen teki ajattelemattomasti.
Hänen ei olisi pitänyt tuoda nimiä julki.

Äänestä
  • Jos tuomioistuimet tekis tehtävänsä rangaistuksen suhteen, niin ei tarvis muiden tuohon ryhtyä.
    Mikä rangaistus alaikäisen tytön raiskauksesta on ehdonalainen ja nimellinen rahallinen korvaus. Ei ne kuitenkaan noita rahoja pysty maksamaan. Eli yhteiskunta nuokin maksaa. Eli jos nyt rumasti sanotaan, niin Suomalainen oikeuslaitos luokittelee raiskauksen uhrin kalliiksi "huoraksi" rahalla saa... Ja ehdonalainen nyt on älytön rangaistus, jolla nyt ei ole mitään merkitystä kuin julkisuuden henkilöiden maineelle.

    Äänestä

  • oikaisu: hakkarainen ei ole julkaissut mittän vaan omassa blogisaan viitannut LINKKIIN jossa ko pahantekijöiden nimet ovat ?

    Äänestä

  • Jos tommoiset pojat liikkuu niin muilla ei ole turvallista, pitäiskö pojille antaa palkinto, eikö riitä kun veronmaksajat elättää molemmat ja heidän perheensä.

    Äänestä

  • Hakkarainen teki aivan oikein, mitä turvaa tuollaiset tarvitsee?

    Äänestä

  • Hakkarainen on vain tuonut esiin tietoja, jotka ovat muutenkin julkisia, joten turhaa melua tyhjästä taas kerran, näillä hyysärilehdillä jne.
    Se, että tekijät olivat ulkomaalaisia, osoittaa aivan aiheelliseksi jokaiselle pitää ennakkoluuloistaan sen verran kiinni, ettei itse joudu rikoksen uhriksi. On kummallista, että meediotalot koettavat kaikin keinoin estää kansalaisilta sen tiedon saamisen, mitä etnistä ryhmää rikolliset edustavat.

    Äänestä

  • Nimet olivat jo julkisia, sinä tietämätön tyllerö, joka voit olla seuraava uhri. Ajattele aivoillasi ja lue oikeuden pöytäkirjasta, haluatko saman itsellesi tai kaverillesi. Tekijät sukulaisineen vielä kehtaavat puolustella rikosta ja mamu-yhteisöstä jopa uhrin ikäiset tytöt haukkuvat uhria ja puolustavat rikollisia. Tällainen oikeustaju on kotoisin Afrikasta, ei Suomesta.

    Äänestä

  • "Poikien turvallisuuden vuoksi"

    Monessa länsimaassa julkaistaan kaikkien raiskaajien nimet. Jos raiskaaja tuntee turvallisuutensa uhatuksi kävellessään kadulla niin mitä väliä??

    Jos raiskaaja telotaan ohikulkijan toimesta niin mitä väliä, ei mitään. Jos pedofiili telotaan kadulla, koska tuntomerkit ovat julkisuudessa, mitä väliä, Hakkaaja vastaa oikeudessa hakkaamisestansa. Raiskaat miettivät seuraa kertaa tarkemmin, kun naama on solmussa.

    No mercy, ei mitään, ei ikinä raiskaajille.

    Äänestä

  • Voii voii! Sepä nyt olisi aivan sietämätöntä jos noiden veijareiden turvallisuus olisi uhattuna kaiken tämän jälkeen. Eihän nyt sellaista saa tapahtua millään muotoa. Hyii hyii!!

    Äänestä

Kertoiko Hakkarainen myös poikien kotiosoitteet? SS iskee, kohta lööpit laulaa? Kauheaa!!!

Äänestä
  • Mikä on kauheaa. Se että alaikäisen tytön raiskaajat sa rangIstusen jonka ansaitsevat. Täytyy sanoa että en ole ikinä äänestänyt persuja enkä tykkää Hakkaraisen "politiikasta", mutta tässä teki kyllä miehen työn. Tässä kun lukee Hesaria päivittäin, niin ei yhtään viikkoa ole ilman raiskausuutista. Ja useimmiten uhrina alaikäinen. Ja en muista koskaan nähneeni uutista jossa raiskaaja olisi saanut ansaitun tuomion. Niin kuin mediassakin on puhuttu, niin tuo on rangaistustasoltaan vain "luvaton käyttöönotto"... Ei mikään ihme että niitä on aina vaan enemmän otsikoissa. Ja kuinka paljon niitä jätetään kertomatta, kun raiskaaja jää aina vapaalle jalalle vaikka uusimaan tuon....

    Äänestä

  • Kauheaa!!!, sinulla taitaa olla oikeudentaju poissa kohdaltaan

    Kauheaa oli tuo raiskaus ja sillä rehvastelu. Tyttö saa loppuikänsä maksaa siitä hintaa. Niinkuin yhteiskuntakin, kun aletaan masennusta hoitaa. On tavattoman hyvä asia, että raiskaajatkin vedetään julkisuuteen, ehkä se rauhoittaa seuraavia yrittäjiä.

    Ajattele positiivisesti, tämä julkisuus estää kenties satoja raiskauksia, se on merkittävä säästö!

    Äänestä

  • Kuules mamujen nuolija ei niitä elätetä täällä , että raiskaisivat suomalaisia lapsia. Jos minun lapsen olisi raiskanneet saattaisin olla valmis vaikka murhaan.



    tämä kertoo mamujen päänsisällön pienestä pitäen ei tarvitse lisää esimerkkejä.

    Äänestä

  • Mikä on kauheaa!!! kirjoitti:

    Kauheaa!!!, sinulla taitaa olla oikeudentaju poissa kohdaltaan

    Kauheaa oli tuo raiskaus ja sillä rehvastelu. Tyttö saa loppuikänsä maksaa siitä hintaa. Niinkuin yhteiskuntakin, kun aletaan masennusta hoitaa. On tavattoman hyvä asia, että raiskaajatkin vedetään julkisuuteen, ehkä se rauhoittaa seuraavia yrittäjiä.

    Ajattele positiivisesti, tämä julkisuus estää kenties satoja raiskauksia, se on merkittävä säästö!

    Ja vielä kauheampaa on se että nämä hakkaraiset ym. persulaiset ratsastavat toisten ihmisten hädällä, samalla kun eivät laita tikkua ristiin että voisivat vähän muuttaa tätä maailmaa.

    Äänestä

  • Ihanaa!!!KGB kohta iskee ja tunkee kranaatit somppuraiskaajien ahteriin, Ihanaa!!

    kuuluu poks ja ja maailma on astetta turvallisempi paika lapsille taas.

    Äänestä

Hakkarainen kertoo, kunhan palaa matkoiltaan Suomeen?

Äänestä

Hakkaraisen uutisointi lisää raiskauksia.
Nyt kaikki somali-taustaiset ulkomaalaisainekset pääsivät tietämään ettei raiskauksesta saa mitään.

Äänestä

Somputko raiskasivat suomalaisen kiltin tytön?

Äänestä
  • Käkkäräisen ei tarvi kuin kusta somalin suuntaan, niin se on lööppikamaa.

    Äänestä

  • Me perussuomalaiset emme suvaitse suvaitsevaisuutta!

    Äänestä

  • Somput raiskasivat ja n.300 muuta tänä vuonna poliisi kertoi, että 10 % tulee ilmi eli Suomessa MAMU raiskaa suomalaisen naisen n.6 tunnin välein läpi vuoden.


    MIKSI TÄSTÄ EI SAA PUHUA , HETI LEIMATAAN PUHUJA RAiSKAAJAA pahempi Suomessa.

    Äänestä

Teki ihan oikein, hyvä että jollain on munaa.

Äänestä

Hakkaraistako tämänkin asian paljastamiseen tarvittiin. Miksi muita ei asia kiinnostanut. Onko törkeät ulkomaalais-taustaisten raiskausrikosten julkituonti vain persujen rooteliin kuuluva asia.

Äänestä
  • Se nyt on ihan sama onko ne raiskaajat somaleita tai perussuomalaisia, niin kovemmat rangaistukset pitää saada...

    Äänestä

  • entäs putkonen..onhan hänenkin nimi täällä julkaistu monta kertaa vaikka tuomio on jo aikoja sitten kärsitty

    Äänestä

Soini ottaa kuppia ihan sikana asian kunniaksi? No kuinkas muuten?

Äänestä

Asia on kaikille tuttu. Persuille on ominaista käydä haaskalle, raiskaus on hirvittävä rikos, Hakkaraislle ilmeisesti normaali persuvitsi?

Äänestä
  • Nyt en ymmärrä? Hakkarainenhan teki sen mitä oikeus ei tehnyt, eli antoi todellisen rangaistuksen raiskaajille. Nyt ihmiset heidän lähellään tietää...

    Äänestä

  • Minua ei okseta , mutta niitä n.30000 suomalaista naista , jotka ovat uhreja viimeisen 10 vuoden aikana , niitä N:E:E:K:E:R:I:T varmasti oksettaa.

    Äänestä

  • "Lainlaatija Hakkaraista (perSS) ei koske samat lait kuin muita suomalaisia?"

    Voisitko saman tien kertoa, mitä lakia Hakkarainen on rikkonut? Julkisen asiakirjan olemassaolosta kertominen on ihan laillista, sen esittäminen on laillista, sen lukeminen on laillista ja siitä keskusteleminen on laillista.

    Äänestä

Missä somalit?

Kuuluuko heiltä asiasta muuta kuin hiljaista hyväksyntää ja persujen mollaamista?

Äänestä

Mutta eikö nyt puhuta raiskaajien nimien paljastamisesta?
Mikäs sinulla onkaan uutisena.

Äänestä
  • Kertokaa joku ne nimet?

    Äänestä

Toi juttu on pyörinyt netissä jo iät ja ajat.

On tää melkoista ajojahtia, eikö enää mistään muusta tiedotettavaa keksitä.

Äänestä

Hyvä Teuvo kaikkien seksuaalirikollisten kuvat ja nimet julkisiksi ! KANSALAISALOITE

Äänestä

Teuvo lainlaatijana tietää, miten rikkoa lakia? Siis pätevä persu?

Äänestä
  • Ja seuraavaksi Teuvo voisi julkistaa oman rikosrekisterinsä sekä mopokaveriensa rikosrekisterit, jotta kaikki tietäisivät mistä on kyse kun Teuvosta puhutaan.

    Äänestä

Jokaisen Suomalaisen velvollisuus on julkaista raiskaajien kuvat ja nimet netissä ja kaikkien rikollisten siinä mukana homopedofiilit myös niitä ei saa suojella 99 % seksi rikollisista uusii tekonsa.



NIMET JA KUVAT JULKI !!!

Äänestä
  • Kansa haluaa tietää Teujan kaikki rikokset. Teukka, julkaise.

    Lisäksi kansa haluaa tietää teukan mopokavereiden kaikki rikokset.

    Teukka, julkaise.

    Lisäksi tee tilasto:

    - murhat
    - tapot
    - raiskaukset
    - muu väkivalta
    - ryöstöt
    - varkaudet

    Äänestä

kansalaisvelvollisuus on julkaista kaikkien seksuaalirikollisten nimet ja kuvat, jokainen joka salaa suosii rikollisia. Uhrit ja omaiset julkaiskaa tiedot anonyyminä uhrin ei tarvitse hävetä vaan tekijän. Mikäli tämä on kansalaistottelemuutta kerätään aloite.Jokainen salaaja lisää rikollisuutta.

Äänestä

En ymmärrä minkä virheen se Hakkarainen teki, koska niiden raiskaajien nimet ovat olleet jo pitkään kaiken kansan nähtävänä netissä.

Tämä Persujen jatkuva nokkiminen mediassa on poliittista työpaikkakiusaamista ja hyvin ala-arvoista. Perussuomalaiset eivät saisi enää missään tilanteessa avata suutaan, heti on kaikki luonnevikaiset vainoamassa.

Minä sanoin hyvästit puolueelleni Helana Erosen jutun yhteydessä ja kehotan muitakin, joilla on yhtään järkeä tai omaatuntoa siirtymään Soinin riveihin. Ei lopu muuten tämä kiusaaminen.

On aivan käsittämättömäksi mennyt tämä Suomen "demokratia", kun ei edes kansanedustaja saa enää sanoa mitään, ettei heti joku entinen diktatuurin kasvatti ole tulossa silmille apulaisineen.

Niin tympeätä on tätä seurata, ettei enää jaksa elää...

Äänestä
  • VANHOJEN NEUVOSTODESANTTIEN JÄLKELÄISET RAAKKUVAT NYT TÄYSILLÄ PUPPUMEDIASSA

    Äänestä

Taitaa nämä raiskaajat ja sen veriveljet tänne perus-suomalaisia haukkua. Ne pelkää toimeentulotukien pienenevän. Ne pelkää, että loisiminen loppuu ja joutuu töihin.

Ei kannata välittää näistä räksyttävistä koirista. Niitä tulee ja menee.

Me kaikki olemme perus-suomalaisia paitsi mamut.
100% varmuudella maahanmuuttaneet haukkuu elättäjiään. Eihän heillä ole opetettu , että älä pure ruokkivaa kättä.

Äänestä

Hyvä Teuvo!
Hyvä PS!
Joka puolustaa tässä tapauksessa törkeitä raiskaajia osoittaa olevansa naisvihaaja!!!

Äänestä

Mistä noi nimet saa selville? Linkkiä tuomioasiakirjaan ymv?? En löydä googlella..

Äänestä

Eiköhän löydy esim. hakusanoilla Osman raiskaus vantaa. (Tai Malminkartano hakusanana toiminee myöskin).

Äänestä

Suomessa ei tunneta oman käden oikeutta, kyllä oikeuden jakaminen on oikeusistuinten asia, ei Hakkaraisen.
Hakkarainen on äänestetty eduskuntaan tekemään kansanedustajan työtä. Siinä hommassa hänellä on tavallista suurempi vaikuttamisen mahdollisuus. Hänen tekonsa vuotaa rikoksesta tuomittujen nimet julkisuuteen, ei ole kansanedustajan työtä, kannattaisi Hakkaraisen jo lopultakin ottaa asioista selvää, ennenkuin mitään tekee. Hänen tekemisensä ovat olleet tättä ennenkin lähinnä hölmöilyjä, niinkuin nytkin.
Kerran Hakkarainen ei ole tyytyväinen Suomalaiseen oikeuskäytäntöön, olisi hänen järkevintä alkaa ajaa lakimuutoksia rikostuomioihin, niin kauan kuin pystyy kansanedustajana aloitteita tuomaa eduskunnassa esiin.
Nykyinen toiminta netin välityksellä, on tosi kaukana hänen mandaatistaan, lähinnä siitä taas tulee mieleen kansan alhainen älykkyys, kun Hakkaraisen eduskuntaan äänestivät.

Äänestä
  • Minua taas harmittaa se, kun en voi äänestää Hakkaraista. Harkitsenkin parhaillaan muuttoa Viitasaarelle. Hakkarainen on idolini...=)

    Äänestä

On vain ajan kysymys, koska myös raiskatun tytön nimi "hakkaroidaan" tätä kautta nettiin. Sitäkö persut tahtovat, että julman rikokesen uhrin elämä tuhotaan totaalisesti ja lopullisesti? Persujen harjoittamilla törkeyksillä ei näytä olevan mitään rajaa. Ilmankos inho peruSSaastaa kohtaan kasvaa päivä päivältä.

Äänestä
  • Oikein piti useampaan kertaan lukea tuo kommenttisi. Niin mielenkiintoinen kaikessa mielipuolisuudessaan on ajatuksenkulkusi. Lienetkö sukua niille turkulaisille toimittajille, samankaltaisia asioiden vääristelyjä ja omien lisäyksien tekemistä...=)

    Äänestä

Persut eivät häikäile mitään. Jopa ruotsin natsit pitävät persuja "liian älyttöminä". Kertoo aika paljon?

Äänestä
  • SEHÄN KERTOO VAIN SEN ETTÄ PERSUT EIVÄT OLE NATSEJA

    Äänestä

Soini on menettänyt kasvonsa totaalitäärisesti. Hän on nyt virallisesti natsipuolueen puheenjohtaja.

OLisiko persupuolue kiellettävä?

Äänestä
  • ja kukas se siellä kirjoittelee


    neuvostostalinistiko jälleen

    Äänestä

Tässäpä linkki siihen varsinaiseen paljastuskirjoitukseen, josta löytyy nimet, henkilötunnukset ja osoitteet

http://pastebin.com/2vg8pAzN

Äänestä

Soini sanoi että ei ota mitään kantaa asiaan. Vastuunpakoilija pisti taas päänsä pensaaseen.

Äänestä

Pidetäänpäs tämä porukalla ylhäällä.

Äänestä
  • Teuvo voisi seuraavaksi julkistaa itseään koskevat tuomio-istuimien päätökset.

    Samoin hän voisi julkistaa nk. mopokavereitaan koskevat tuomioistuimien päätökset.

    Lisäksi hän voisi tehdä tilaston tuomioiden päärikoksista.

    Pata kattilaa soimaa.

    Äänestä

Hu kauhistus.

Hakkarainen teki sen taas.

Nyt loukkasi nuorten herkkässsä kasvuiässä olevien yksityisyyttä. Pyskologin ja muiden kuntouttajien laskut vain suoraan Hakkaraiselle. Toivottavasti kerrasta oppi.

Kyllä jo riitää hakkaraise.

Äänestä

Juuri viittomauutisissa kerrottiin tutkimuksesta, että netissä roikkuminen pienentää aivoja jopa neljänneksen!
Totta näyttää olevan

Äänestä

Soini ei ole paniikissa, vaan aivan oikeassa. Suomessa tämän Hakkaraisen tapaista toimintaa varten on viranomainen - tietosuojavaltuutettu. Eli poliisi voisi varmentaa Hakkaraisen tämän kertaisen toiminnan lainmukaisuuden (henkilötietolaki) Aarniolta. Ja jos syyttäjä syyteitä nostaa, niin sekin varmentaa tietosuojavaltuutetun kannan ja tuomioistuinkin tämän huomioi.

Ja voisipa iltalehtikin pyytää Aarniolta haastattelua.

Äänestä

Soini juoksee taas karkuun vastuuta... kaljan löyhkä jää vain leijumaan.

Äänestä

"T. Selkärangaton"
Siinäpä on nimimerkki sattunutkin oikealle ihmiselle,käärmeeksihän sinut näillä palstoilla onkin luokitettu.
Joko pyörit peilin edessä SS-lakki päässä?Saatko siitä tyydytystä arvon natsi?

Äänestä

Kansa toivoo kovaa rangaistusta raiskaajan paljastamisesta.

Äänestä

Soini Suomen kaikkien aikojen seteliselkärankaisin poliitikko? Skyppiläisetkin vain heppoisia harrastelijoita Soiniin verrattuna.

Äänestä

Vaikeita harkintatapauksia

Eniten nimen julkaisua vaaditaan seksuaalirikosuutisoinnin yhteydessä. Juuri seksuaalirikoksissa on kuitenkin erityisen tärkeää harkita tarkkaan nimen julkaisemista. Kaikissa rikosuutisissa on otettava huomioon esimerkiksi seuraavat seikat:

1. Tuomittu on saattanut saada lyhyen ehdollisen tuomion suhteellisen pienestä rikoksesta, jolloin hänen nimensä julkistaminen ja sen aiheuttama leima olisi kohtuutonta rikoksen vakavuuteen nähden. Saman rikosnimikkeen alle mahtuu hyvin erilaisia rikoksia.

2. Tuomittu saattaa olla uhrin läheinen, jopa isä tai äiti. Tällöin tuomitun nimen julkaiseminen saattaisi paljastaa uhrin henkilöllisyyden. Uhreja tulee aina pyrkiä suojelemaan rikosuutisoinnissa. On myös aina muistettava, että tuomittu itse ei ole ainoa, joka kärsii nimen julkaisemisesta. Häpeäleima iskee myös syyttömiin perheenjäseniin ja lähipiiriin.

3. Tuomitun nimen julkaisemisella ei välttämättä ole mitään yleistä merkitystä. Emme voi julkaista nimiä pelkästään siksi, että asia kiinnostaa suurta määrää lukijoita.

4. Joissakin tapauksissa saattaa olla perusteltua julkaista nimi syyttömien suojelemiseksi. Joskus tuomitun ikä, asuinpaikka ja esimerkiksi ammatti tulevat väistämättä esiin uutisessa. Tämä taas saattaa rajata mahdollisen tekijän pieneen rajalliseen joukkoon ihmisiä, jolloin moni syytön saa niskaansa epäilyksen leiman.

5. Joskus rikoksesta tuomittu henkilö on sellaisessa yhteiskunnallisessa asemassa, että merkittävä yleinen etu vaatii hänen nimensä julkistamista.

6. Syyntakeettoman eli psyykkisesti häiriintyneen henkilön nimen julkaisemisen kynnys pidetään erityisen korkeana.

Mainittujen lisäksi nimen julkaisemiseen voi vaikuttaa moni muu tapauskohtainen seikka. Yksiselitteistä linjaa nimen julkaisemiseen ei ole mahdollista tai tarkoituksenmukaista tehdä vaan tapaukset on aina harkittava erikseen.

http://www.aamulehti.fi/Kotimaa/1194738001475/artikkeli/miksi talousrikollisen nimi julkaistaan mutta lapsen hyvaksikayttajan nimea ei .html

Äänestä

Miksi Hakkarainen ei julkaise netissä suomalaisten raiskaajien nimiä?
Ovatko suomalaisten tekemät raiskaukset persujen mielestä siis hyväksyttäviä?

Äänestä
  • Juuri näin! Miksi??? Ja tekeehän se Hakkarainen töitä toisten persuraiskaajien kanssa.

    Äänestä

Hakkarainen kulkee poliittisesti käsikynkkää vain persuraiskaajien kanssa? Outoa.

Äänestä

pitkästä aikaan kerrankin suoraselkäinen suomalainen. Hienoa!

Äänestä

Selkä on suorana, mutta etupuolella lurputtaa? Ei nouse enää persujen käyrät?

Äänestä

Vanhat puolueet ovat läpimätiä.
Media jatkuvat hyökkäykset uutta puhdasta korruptiosta olevaa puoluetta vastaan jatkuu. Aiheita tehdään tyhjästä.

Aki Kaurismäki kehoitti tappamaan kaikki rikkaat, joita on noin 1% ,näillä on hallussaan kaikki varallisuus.
http://www.iltalehti.fi/viihde/2012040515419977_vi.shtml
Miksei media tästä riemastu?
Tappokehoituksia tulee harvoi kulttuurin huipulta.

Tämä raiskausjuttu ja nimet oli julkaistu jo aiemmin ja ne oli saatavilla netissä.
Sieltä vapaasta levityksestä Hakkarainenkin ne löysi omille sivuilleen.

Typerää ajojahtia.

Vanhat vallanpitäjät pyrkivät kääntämään huomion korruptiosta, josta juuri tuli tuomiot.
Myös Sampsa Kataja on ollut saman rikoksen tekijä kuin Ilkka Kanerva.
Tämän pitäisi tulla myös pian käsiteltäväksi oikeuteen.

Äänestä

Miksi persujen tekemä raiskaus on muka palkittavaa nannaa?

Äänestä

Nimet kuuluisikin julkaista, hyvä, hyvä!

Äänestä

Mikä tässä on se todellinen ongelma? Se, että tuollaisia puistattavia tekoja tehdään ja sekin, että jonkun maahanmuuttajaryhmän (mahdollisesta?) kohtuuttoman suuresta osuudesta näihin tekoihin täytyy vaieta ja niitä hyssytellään perusteena, että julkisuus tämänkaltaisissa tapauksissa voi aikaansaada vihaa kyseistä kansanryhmää vastaan.

Tietysti on väärin, jos vihaa lietsotaan, koska kuitenkin on muistettava, että raiskauksiin ja muihin väkivaltarikoksiin syyllistyy aina korkeintaan pieni osa ihmisistä. Olipa kyseessä mikä kansanosa tahansa. Mutta, toisaalta miten ongelma poistetaan, jos siitä ei saa puhua? Ei mitenkään ja moni syytön saa kärsiä joka tapauksessa. Onhan se ongelma todellinen, jos jostain tietystä kansanryhmästä esim. osallistuu kolminkertainen määrä ihmisiä raiskauksiin ja muihin väkivaltarikoksiin. Miten tämä on selitettävissä? Niihin syihin täyty voida puuttua, jotta asialle voitaisiin jotain tehdä.

Jos nykyään ilmaisee minkäänlaisessa kielteisessä yhteydessä maahanmuuttajat, saa rasistileiman. Mutta, eihän rasismin määritelmä ole se, että tuodaan julki todellisuudessa tapahtuneita asioita, jotta niihin voitaisiin saada aikaan parannus. Rasismi on syrjintää ja sehän on kokonaan eri asia ja siihen pitääkin puuttua.

Jos näihin asioihin ei saada parannusta, tulee seuraavaksi tapahtumaan ikäviä vastareaktioita, jota kukaan järkevä ihminen ei toivo. Ja taas lisääntyy turvattomuus ja syyttömät saavat kärsiä.

Äänestä

Persujen johtosääntö:
Kaikkien muiden rötöksistä saa ja pitääkin puhua, mutta ei persujen.
Tältäkin palstalta on yritetty sensuroida järjestelmällisesti ja 24/7 kaikki persurötöksistä kertovat jutut.
-Se on sitä kuuluisaa "soinilaista sananvapautta"?

Äänestä
  • Höpö höpö, Soinia ja perussuomalaisia voisi jututtaa oikeista asioistakin. Eikä Soini ole vastuussa aikuisista ihmisistä vaikka he puolueen jäseniä olisikin. Vai meinaatko että isä/äitisi vastaa vielä sinun tekemisistä.

    Soini ei kannattaisi ottaa kantaa kuin puolueensa poliittisiin kysymyksiin ja samoin puolueensa kansanedustajien poliittisiin kysymyksiin. Omat kirjoitukset ovat edustajien oma asia.
    Onneksi nuo uudet lait mahdollistavat myös perussuomalaisia "natseiksi"/"SS" haukkuvien syyttämisen. Odotankin innolla ensimmäistä esimerkkiä.

    Äänestä

Aloittajalla taitaa olla samat halut kuin näillä MOHAMED & YOSUF lla.

Kannattaa raiskaamista nim. Milloin tämä loppuu

Raiskaaminen on loputtava heti.

Äänestä

Rikoksesta tuomittujen asiapaperit saa kuka hyvänsä kun pyytää lukea käräjäoikeudessa eikä ole rikos kirjoittaa niistä netissä.

Minä joka tätä kirjoitan olen yksi Suomen ihmisoikeusrikoksen uhreista, ja minusta keski-suomalainen toimittaja heli paananen kirjoitti vielä räikeän törkeän väärän jutun, jota ei ole käräjäoikeudessa edes puheena ollut.

Toimittaja ei saa kirjoittaa niin, että kääntää ihmisoikeusrikoksesta jatkaen ihmisoikeusrikosta vielä lehdessä. Sillä toimittaja osaa lukea kyllä käräjäoikeuden paperit ja kuuluu lukea ja näin hän saa selville kas on tehty karmea ihmisoikeusrikos. Taustalla näyttää olevan loppujen lopuksi vanhuksen murha ja siitä on joutunut syytetyksi omainen eli kunnanjohtaja on tehnyt perättömän rikosilmoituksen kuntalaisesta sen vuoksi että hänen omaisensa kuoli.

Ja tämä kunnanjohtaja nanen nyt hartolan kunnanjohtaja on jonkun suomalaisen korkea-arvoisen juoksutyttö.

Saapa nähdä alkaako hartolan nousukausi niin että kirkonkellot vain kaikuu päivästä toiseen ja vanhukset kuolee yllättäen niin että humahtaa, ja jos joku inahtaa, onko vanhukseen tuupattu jälleen inusiliinipiikki, niin jo alkaa häämöttämään vankila tai itse inusiliniipiikki rikoksen löytäjälle.

Suomen kansan pitäisi nyt lyödä hynttyyt yhteen ja nousta parikaadeille,
sillä Suomessa on nyt tilanne joko kuolet tai tapat.

Äänestä
  • Toimittaja tollot saavat aikaan mediaperuillaan mylläkän joihin suurin osa uskoo. Varsinkin jos se on kirjoitettu vastapuolueen ehdokkaista.
    Toimittaja Tollot haluaa esille keinoja kaihtamatta.

    Äänestä

Poliitikot ovat luoneet tarkoituksella puheillaan maahamme pelon ja synkkyyden ilmapiirin. Nyt on jo pelättävä vankeustuomioita mielipiteistään. Osa kansasta ei kestä julkista painostusta, vaan sortuvat alkoholismiin ja jopa perhesurmiin.
Poliitikkojen pyrkimys on pelkästään lisätä valtaa itselleen ja saada arvostelijat hiljaisiksi. Se antaa heille rauhan harrastaa korruptiota, tehdä asiakirjoja salaisiksi, vaikka kyse on meidän verorahoista, sekä harrastaa sisäpiirin rikoksia surutta.
Seuraava poliitikko, joka puhuu suvaitsevaisuudesta, vihapuheesta tai rasismista on leimannut taas itsensä ja tekonsa sellaisiksi, jotka eivät kestä julkista mielipidettä. Kirjoita nimi seinätauluun, jotta voit varoa pikku diktaattoreiden vallanhimoa ja halua alistaa heidän palkanmaksajiaan eli veronmaksajia.
Olemme menossa kohti totalitarismia (vrt Pohjois-Korea), mikäli kansa ei reagoi. Kirjaa vaarallisten poliitikkojen eli diktaattoriksi haluvien nimet muistiin ja ÄÄNESTÄ OIKEIN.

Äänestä
  • "Nyt on jo pelättävä vankeustuomioita mielipiteistään."

    Ei suinkaan. Mutta kannattaa pysyä ilmaisuvapauden laillisten rajojen sisäpuolella. Ei saa kiihottaa kansanryhmää vastaan.

    "Se antaa heille rauhan harrastaa korruptiota, tehdä asiakirjoja salaisiksi, vaikka kyse on meidän verorahoista, sekä harrastaa sisäpiirin rikoksia surutta."

    Nyt voisit antaa esimerkkejä. Suomessa on kuitenkin vedetty lahjonnan rajat todella tiukiksi, ja päättäjät ovat alituiseen sekä median että sisäisen tarkastuksen syynissä.

    Vaikko Vennamoisen aikaan oli jokseenkin fiksua heittäytyä populistiksi "rötösherrajahdilla", koska silloin kabineteissa sovittiin paljon enemmän kuin nykyän. Oli aika siistiä tavat.

    Edellisen hallituksen muutokset vaalitukien avoimuudesta, sitä edellisen eduskuntapuolueiden oikeudenkäynnit, sekä Kanervan muutaman vuoden takaiset synttärikekkeret (jotka eivät ollet ainakaan salaisia) ovat siistinneet politiikan. Virkamiseten syyni on jo påitkään ollut todella pikkuterkkaa.

    Soinin rötösherrajahdilla ei enään ole yhteiskunnallisia positiivisia vaikutukisa, mutta hän aikoo kerätä ääniä kaivelemalla vanhoja ja antamalla ymmärtää, vastoin tottuutta, että eliitti käy kukkarollamme. Se vain osoittaa ettei hän vieläkää ole keksinyt omaa kantavaa teemaa ja sitä ettei hän vieläkään ajo kehittää puoluettaan poliittisesti.

    Äänestä

"Hakkarainen viittaa siihen, että hänen mielestään tapaus kertoo maahanmuuttajien osoittamasta "törkeästä kunnioituksen puutteesta"."

Tuosta saatta tulla tuomio Hakkaraiselle. Ja jos media olisi niin hanakasti PS:n perässä kuin iso vauva itkee, niin PS on taas ikävässä liemessä tuon tempauksen takia.

Tapauksesta voidaan hyvin todeta että rikoksen tekijätä osoittivat rikosta tehdessään törkeää kunnioituksen puutetta uhria kohtaan, mutta siitä EI voi lähteä ylietämään. Ylistys leimaa taas kokonaisen kansanryhmän panettelevalla tavalla.

Nyt jäämme vain odottamaan että Hakkarainen julkaisee kaikki muutkin raiskaustuomion saanneiden nimet, kun kerran hänestä tämä on niin tärkeää. Myös sen suuren enemmistön raiskaajia jotka eivät ole maahanmuuttajia, suomeruotsalaisia tai homoja.

Äänestä

Mielestäni ongelma tuossa ei ole ainoastaan rikoksentekijät, vaan uhrienkin yksityisyyttä vaarannetaan tuommoisilla paljastuksilla. Raiskaus on uhreille ja omaisille hyvin arkaluontoinen asia myös.

Äänestä

On vain ajan kysymys, koska myös uhrin nimi tulee tätä kautta julkisuuteen? "Kiitos" persut!!??

Äänestä
  • Jos uhrin nimi tulee esille, hänen on hyvä tietää, ettei hänellä ole mitään hävettävää, ihmiset ovat hänen puolellaan. Trauman käsittely vie aikaa, toivottavasti häpeän ja syyllisyyden, itsesyytösten, taakka toivottavasti lähtee ensimmäisenä. Se taakka kuuluu nimenomaan näille kuvottaville, täysin umpikieroille ja sadistisille somalipojille ja heidän vanhemmilleen. Hakkarainen antoi sen opetuksen, mikä pojille kuuluukin, minimissään.

    Äänestä

ja ettei jäis epäselväks

Yusuf, Burhan Abdidek
020294-171N
Huopalandentie 3 A 6
00330 HELSINKI

Osman Mohamed, Suleyman
081194-103L
Hopeatie 9 D 25
00440 HELSINKI

Äänestä

Linkki oli jo helsinki24 sivulla

Äänestä

On se mennyt kauheaksi. Aamulehti julkisti tänään tilaston ulkomaalaisten prosenttiosuuksista raiskauksiin. Eikö tuo oli rasistista ja vihan lietsontaa maahanmuuttajia kohtaan. Taitaa alkaa totuudesta vaikeneminen kuumottaa jo toimittajiakin.

Äänestä

Törkeydet ovat persujen ylpeys, valheilla keikarointi ja rötöksillä pöyhkeily ovat heille jokapäiväistä leipää. Järjetöntä.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 8 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Milloin tää loppuu? kirjoitti:

Teuvo Hakkarainen levittää rikoksesta tuomittujen nimiä verkossa - "En suojele raiskaajia."

http://www.ksml.fi/uutiset/kotimaa/hakkarainen-levittaa-verkossa-rikoksesta-tuomittujen-nimia/1187944

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu