totuusporras

totuusporras

itse olen lapsuudesta asti miettinyt, ja oppinut jotain huomaamaankin. samalla persoonallisuuteni on vähän muuttunut. olen vapautuneempi kuin ennen. mutta yhä vain useammin opin yhdistelemään eri asioita tähän todellisuuteen.

todellisuus on harhaa. mutta se on olemassa. on vain tyhjyys ja on kaikki. tyhjyydestä tämä kaikki syntyy. ulottuvuuksista. ne ketkä väittävät että on vain 'minä' ovat tavallaan oikeassa. on useita universumeja. jokaisen sielu on perusta näille versumeille. sielu on toinen ulottuvuusporras fyysisen todellisuuden ohella.

olen kyllä itsekin tästä ajattelusta vähän pihalla. kun ajattelen sitä, tulee vain jotain välähdyksiä alitajunnasta joita sitten tässä nopeasti yritän koota ja asiat muuttuvat kun ne tulevat tajuntaan. saan usein välähdyksiä. sellaisia että alitajunnasta tulee viesti, kaikki sen toki huomaavat jos huomaavat, mutta olen oppinut yhä vahvemmin huomaamaan näitä viestejä. tosin ne ovat edelleen välähdyksiä. aina kyn elän positiivisemmin ja pohdin asioita nämä tulevat esiin. viestejä alitajunnasta, 'enkeleiltä', sielusta. tosin nämä ajatukset ovat sellaisia, että ne helpottavat miettimistä ja menevät mietinnän mukaan. ei sieltä siis totuuksia tule, mutta helpottavat hakemaan totuutta.

minulka ei ole auttavia voimia. ehkä ei ole vielä sen aika. minua ei ole tehty miettimään. totuuden voi ilman niitäkin löytää. voimia kyllä tulee kunhan on sen aika. meediot lukevat toisen alitajuntaa. saavat siis viestejä toisesta tajunnan ulottuvuudesta. mutta kun minulla ei ole miettiminen mikään vahvuus, miksi, miksi minä huomaan asioita, joita nämä vahvuuden omaavat selittävät. ei voi tajuta, tämä ulottuvuysporras, sielunmaailna, on vielä kaukana yhdistämisestä totuusulottuvuuksiin.

ehkä minulka on voima, mutta se on kolmannests ulottuvuusporraasta, jota ei huomata. no, ei voi tietää, ei vielä ole aika oppia kaikkea. kaikki aikanaan. ehkä 7 vuoden päästä. vai..

minulla on kaksi palaa jotka täytyy vielä yhdistää, tai kolme. sielu, ulottuvuudet, ja no kolmas pääsi unohtumaan. se tuli alitajunnasta. kolmas oli... no huomaan sen aikanaan. aivan, komas oli minän sulauttaminen tähän.

---

lapsuudessani äitini käytti huumeita, minut on tehty sienissä, 6 vuotiaana huostaanotto alkoholistinarsistiperheeseen. siellä 10 vuotta alistuin, enkä lopulta uskonut että haluan sieltä pois. sitten kiireellinen purkutoimenpide. huumeita kuukausi, ei ollut minun juttu. edes subutexin tuomat nuokut, hyi helvetti sitä euforiaa, se ei ole luonnollista. tai dxm, sun muut lsat. en pidä. näistä lisää.. nyt tuli viesti: olen oppinut huomaamaan oaremmin totuutta elämän parannettua, luotan että 10 vuoden aikana parantuu. himoitseminen sokaisee. pätee ihan joka asiaan muutes. kuiteski... pääsin kuukauden käytön jälkeen eroon. nyt on ollut takana jo... tuetomurto-, huumausaine-, alkoholi todistajana-, seuraavaksi alkoholijuttu uudelleen ja sitten ulosotto. kaksi kertaa sairaalaan päässyt. kaikki alkaa sujumaan, kun kuuntelee sisäisiä viestejään. helpoiten ilmaistuna, noudattaa hyvää tietä.

päihteet eivät ole positiivisia, miksi olisi eroteltu positiiviset ja negatiiviset asiat. näille sokea ei osaa erottaa positiivista negatiivisesta. negatiivisilla asioilla on sokaisevia positiivisia puolia, jotka johdattavat negatiivisuuteen. siis oikeasti loppupeleissä negatiivisia, jotka vain sokaisevat negatiivisuudella.

---

sori, jos oli vähän sekavaa tekstiä, kurjoutin suoraan mitä sillä hetkellä mielessä, ettei unohdu. koska alitajunta.

mitä mieltä olette ajatuksistani te normaalit ja valaistuneet?

0

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000

      Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

      Luetuimmat keskustelut

      1. Räppäri kuoli vankilassa

        Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "
        Maailman menoa
        87
        4158
      2. Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä

        Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella
        Ikävä
        28
        3127
      3. No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen

        Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol
        Ikävä
        45
        2330
      4. Missä näitte viimeksi?

        Missä näit kaivattua viimeksi ja oliko sähköä ilmassa?
        Ikävä
        35
        1348
      5. Puukotus yöllä

        Oli kaveri hermostunut ja antanut puukosta.
        Sotkamo
        10
        919
      6. 133
        911
      7. rakas J siellä jossain

        Niin ikävä sua. -P. Nainen
        Ikävä
        6
        894
      8. Masan touhut etenee

        Punatiilitalon tietotoimiston mukaan Masa on saanut viimein myytyä kämppänsä ja kaavoittaa uudelle lukaalille tonttia pa
        Äänekoski
        12
        832
      9. Naisten ja miesten tasoeroista

        Oletteko huomanneet, että naisissa ylemmän tason naiset ovat sinkkuja, ja miehissä alemman tason incelit? Toimivat paris
        Ikävä
        124
        776
      10. You've been running and

        so has your mind, I'm thinking of you all the time... 💘
        Ikävä
        11
        760
      Aihe