www.pyhajarvi.fi

kuu taivaalta

Katsellaanpa sieltä etusivua ja kaupunginjohtajan tervehdystä ja allaolevaa merkintää siitä, että blogissa tietoa vastauksista ministeriölle, mistä ministeri
Henna Virkkunen aamuhaastattelussa puhui..

Sieltä kannattaa lukea meidän kaupungin asema nykyisessä kuntakuviossa.
Siinä nähdään meidän logistinen asema alueella, meidän taloudellinen tilanne
verrattuna verrokkikuntiin (naapureihin).

Eipä ole häpeämistä tunnusluvuissa.

Se vain kovin ihmetyttää, että nytkö vasta meille, vuosikymmenien pimittelyjen jälkeen, tulee ihminen eteläisestä Suomesta ja näyttää sen toden, mikä pyhäjärvisten tila tällä alueella on.

Nyt kannattaa jo selänneihailijoiden pitää pienempää suuta. Kiireesti peruuttaa
valituksensa ja antaa nykyiselle kaupungin hallinnolle ja viranhaltijoille työrauha.
On ne tunnusluvut niin komiaa kahteltavaa, että, että , etten sanoisi ,,,...

Kiitos vain kaupunginjohtajalle, joka on jaksanut tässä pyörityksessä pitää päänsä kylmänä ja ajatella vain ja ainoastaan meidän pyhäjärvisten puolesta
kuten nytkin tuossa kuntauudistusselvityksessäkin hän on tuonut esille
hyvin eleettömästi totuudenmukaiset vertailut, ilman ylisanoja ja valheita. Vain totuuden.
Nyt kannattaa entisten valtuutettujen laittaa myssy silmille ja hävetä, ettei ole enempää aikaansaannoksia. Mahdollisuuksia olisi ollut. Vuosikymmenet ovat vierineet hukkaan..................

Tästä kaupunkilaiset nyt näkevät, miten meitä on sumutettu ja ohjailtu kaikki toiminnot Haapajärvelle ja muille naapureille, kuten reisjärvelle, nivalaan ja jopa kärsämäellekin.

Hurjaa, etten sanoisi pöyristyttävää.

11

351

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • eiko?

      Asiasta toiseen mitäs kuuluu Heinolaan?

    • odotellaan

      Toivottavasti ei pitkään aikaan mitään, että saamme pitää tällaisen johtajan, joka teke työtä meidän hyväksemme.

      Hallinto-oikeudet kyllä viivyttelevät ratkaisuissaan. Eihän tuota ole vielä tullut Helsingistäkään vastausta, onko Hankilan kotipaikka Pyhäjärvi siinä mielessä, että voi toimia valtuutettuna vaikka on kohta lähes 10 vuotta asunut Helsingissä.

    • Hyvä kirjoitus!!

      Taitavaa tekstiä johtajalta. Tärkein odottamisen aihe pyhäjärvisillä näyttää olevan, että politiikot saavuttavat normalisoitumisen omissa toimintatavoissaan. Oppia heilläkin ikä kaikki. Viisas ottaa opikseen.

    • annetaan palaa

      Uudet vaalit ovat syksyllä. On nähtävissä, että tämä valtuustokausi on ollut ns. puhdistumisen aika kaikesta vanhasta kaunasta, jäynästä ja oman edun tavoiteluista.
      Hallitus ja uusi enemmistövaltuusto on todellakin paneutunut kaupunkimme asioiden hoitoon. Ilman omaa egon nostoa. Se on todella hyvä.
      Se, että Keskusta r.p. on kokenut kovan, on heidän oma asia.
      Vanhoilliskeskustalainen aate on täydellä syyllä turmaan menevä ja ns. nuori-linja tai miksi sen nyt sanoisi, on oikealla asialla puhuttaessa Pyhäjärven kunnan säilymisestä kuntakartalla. Ja miksi ei. Luittehan kaupunginjohtaja Tita Rinnevaaran kaupungin sivuilla olevassa blogissaan esittämät ajatukset siitä, että Pyhäjärvi on mitä parhaimmalla paikalla sijaintinsa ja muiden palvelujen ja elinkeinoelämän alueella.

      Mutta Te Pyhäjärven kaupunginvaltuuston jäsenet olette nyt aivan viimeisen päälle todella vakavan asian paikalla maanantain kokouksessa. Hyväksyttekö sen, että Haapajärvi nielaisee hyvin toimeentulevan kaupungin omien asioidensa maksumiehiksi vai haluatteko toimia itsenäisenä, joka tämä kaupunginjohtaja Tita Rinnevaaran tekemän selostuksen mukaan on jopa Suomessa, niin merkillistä, että sellaista kaupunkia on olemassa , on Pyhäjärven tulevaisuus.

      Se on ihan meistä ja Teistä valtuutetuista kiinni!!! Mitä tahdomme ja mitä Te, valtuutetut, tahdotte....

    • arvot ja asenteet

      Niin. Jospa jokainen omalla paikallaan ymmärtäisi kotipaikkansa edun. Ja osaisi arvostaas kaikkein kalleinta aarrettaan.

    • Palvelut lähellä

      Niin, nyt suorakysymys ja pyydetään suoria vastauksia.
      Edellinen kaupunginvaltuuston puheenjohtaja (joka erotettiin luottamuspulan vuoksi) ajaa edelleen sitä, että Pyhäjärvi on Haapajärven sivukylä.
      Hän on toiminut PPKY Selänteen hallituksessa Pyhäjärven edustajana ja kaiken aikaa edistänyt Haapajärven keskeisyyttä.
      Mitä Te kaupungin edustajat, valtuutetut haluatte.
      Te edustatte niin köyhää kuin rikasta.
      Mielestäni kaupunginvaltuuston tehtävä on ei-poliittinen. Tehtävänä on hoitaa meidän kaupungin veronmaksajien asioiden hoito niin, että se on PARASTA kaikille niin hinnoituksen kuin palvelujenkin suhteen.

    • Varo psalmen p.o;ta

      Ministeriön virkamies/nainen kuntaliitoslobbari : haapajärveltä

      valtionosuustukea, tilinpäätöksensä pesijä: haapajärvi

      lagunalla perustelija työvoimatoimiston takia : haapajärvelle

      talousvertailusta huolimatta kukkoileva keskupaikka: haapajärvi?

      kypsän hedelmän poimija;haapajärvi

      uusi keskustan pyhäsalmen osasto: kotiseutunsa myyjiä oman etunsa tähden

    • rajansa kaikella

      Ei kyllä parempaa yhtenvetoa voi olla kuin teksti "Varo psalmen p.o;ta"

      Selänne läpyskässäkin päätoimittaja kehottaa suorittamaan ostot Haapajärveltä.
      Että niin sitä pitää.

      Tuetaan vain ilmoituksilla Selännettä!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!

    • Loistavaa!!
    • Tulevaisuus käsissä

      Kiitokset osaavalle kaupunginjohtajallemme. Meidän isot poijaat kun olivat remmissä aikoinaan ei koskaan tietoa tullut suoraan vaan kierrellen ja kaarrellen ,nythän selitykset näkyy loistavissa pylväsdiagrameissa joita näin jokaisen on helppo seurata ja ymmärtää. Velkavuosia kovasti menneet ajat mitähän lie touhuttu kun näin alas ajoivat ja yritystoimintakin lähes nollattiin. Nyt on kolme edellistä vuotta kaupunkimmejohtajan vedossa menty huimaa vauhtia kohti parempaa huomista. hallituksen ja yhteistyökumppaneiden kera.Kyllä taitaa harmittaa sivu vaunussa meneviä kun eivät itse pääse ohjastamaan.Huikeetaa omavaraisuuskin lähes kahdeksankymmentä prosenttia.Vuoden 2011 tilinpäätöskin on johtajamme johdolla tehty ymmärrettäväksi ja vertailuineen kaikkineen todella mielekkääksi .On muuten historian havinaa ,että Pyhäjärvi on noussut suosta. Kiitos Tita Rinnevaara.

    • Kiitoksia!!

      Oli ilo lukea kaupunginjohtaja Rinnevaaran tekstiä kuntarakenteesta. Jos ette sattuneet kuuntelemaan viime sunnuntaina Matti Rimpelän haastattelua radiosta, niin jostakin sen voi saada vielä kuultavakseen. Hän on Tampereen yliopiston dosentti ja suorittanut tutkimusprofessorina tutkimuksia ihmisten hvyvinvoinnista terveyden ja hyvinvointilaitokselle. Terveitä ajatuksia myös kuntarakenteesta ja sen toteuttamismahdollisuuksista. Hän on ollut seuraamassa myös eduskunnan ja useiden tiedemiesten keskustelua. Mielenkiintoisia näkemyksiä. Luettuani johtajan blogin laitoin ilolla merkille, että hän seuraa aikaansa. Katsoo asioita kaupunkilaisten näkökulmasta, eikä joistakin ihmeellisistä sfääreistä.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.

      https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p
      Maailman menoa
      45
      5140
    2. Onko Sanna menossa Ukrainaan viettämään vuosipäivää?

      Kun on bongattu Varsovan lentokentältä?
      Maailman menoa
      124
      1643
    3. Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä

      Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella
      Ikävä
      15
      1479
    4. Räppäri kuoli vankilassa

      Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "
      Maailman menoa
      50
      1406
    5. Aleksi Rytilä

      Räppäri saa haluamaansa julkisuutta.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      14
      1205
    6. Kulukusuunnat

      Eikö kuhmolaiset iha oikiasti tiiä kumpi o vasen ja kumpi oikia? Tuolla ku liikennemerkissä näkyy nuolet ylös ja alas, v
      Kuhmo
      4
      1110
    7. 81-vuotias Frederik avoimena - Ei omasta mielestä kelpaa tästä syystä realityihin: "Veemäinen..."

      Junttidiscon kuninkaana tunnettu Frederik, 81, on esiintymislavoilla suvereeni tekijä. Mies on viihdyttänyt ympäri Suome
      Suomalaiset julkkikset
      17
      1037
    8. Muusikko yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan

      Karu epäily: Muusikko, 32, yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan Oulussa. IS:n selvityksen perusteella miestä ei ole syy
      Maailman menoa
      76
      999
    9. Tynkä Eläintarha ei ole enää visiitin väärti

      Ähtärin MesiZoo on vajonnut alas. Näytillä olevien eläinten määrä on romahtanut lähemmäs -40%. Paikat ovat päässeet pah
      Ähtäri
      60
      827
    10. No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen

      Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol
      Ikävä
      16
      827
    Aihe