... on jättää kommentoimatta ja täysin omaan arvoonsa tämän kyseisen Wiljamina esiintyvän kaverin jutut. Olen huomannut tällaisen skitsofreenikon eli jakautuneen mielisairaan/peroonallisuushäiriöisen jättämisen omiin liemiinsä saaneen potilaan joskus, toki harvoin otollisissa olosuhteissa ymmärtämään oma tilansa.
Mutta vain, jos hänet jätetään rauhaan omien liemiensä kanssa. Toki riskit ovat läheisillä eli perheeseen kuuluvilla, mutta ei liene vaikea todeta, että ainoat omaiset hänellä ovat enää Viranomaiset.
Mutta vain, jos hänet jätetään rauhaan omien liemiensä kanssa. Toki riskit ovat läheisillä eli perheeseen kuuluvilla, mutta ei liene vaikea todeta, että ainoat omaiset hänellä ovat enää Viranomaiset.
Vastaukset 30
Vanhimmat
sinä huomioit minut, ja osaat arvostaa kirjoituksiani.Kiitos.Me olemme sukulaissieluja.
Näin me voimme pitää yhteyttä toisiimme.
Ensinnäkin,
kansalaisoikeuksiini kuuluu sananvapauden ja mielipiteen ilmaisun ohella huudattaa Wiljamia niin paljon ja niin usein kuin mieli tekeen.
Lisäksi Wiljamin virittäminen oikealle huudatustasolle ja tämän tason optimoiminen kirjoituskierroksella, jotta Wiljami saavuttaisi paalupaikan, ellei peräti paluupaikan, on yksi mielenkiintoisimmista tehtävistä, ellei suorastaan kiinnostavin..
Wiljamin huudatuksessa rajoittimien paukkuessa tulee mieleen erään Hakaniemen vanhan homppelin toive.
Homppelin toive oli muuttua ambulanssiksi..
Arvatkaapa miksi, no takaa työnnettäisi sisään jäykkää lihaa ja ambulanssi huutaisi uuuuuu-aaaaa-uuuuuu-aaaaaaa-uuuuuuuu-aaaaaaa....
Niin, Wiljamin kirkuessa rajoittimen äärirajoilla Sateenkaaren väreissä gayparaatinmutkassa tosiaan tulee mieleen tälläinen kertomus..
Joten, eiköhän anneta Wiljamin vinkua ja pidetään huoli siitä, että polttoainetta vinkumiseen piisaa..
Sillä kun faktojen perusteella asianmukaiset manoveerit tehty, alkaa sitten ne enemmän sielutieteeseen kuuluvat hienosäädöt erilaisilla variaatioilla, eli lähinnä rasvan kanssa tai törkeätä lievempää väkivaltaa käyttäen ilman rasvaa...
Wai mitä Wiljami...
aiheuttaa kiihtymystä. Hänen kirjoituksensa ovat hyvin asiallisia, mutta hän värittää niitä jonkun verran alatyylisillä lisäyksillä, ilmeisen harkitusti. Se näyttää tekevän osan palstan kepulaisista hysteerisiksi. Joten jatka vain Wiljami valitsemallasi tiellä.
Kepupossuilla iso hihna luistaa ja nyt alkaa jo niittokone keulimaan. Onpa tuo Ahon tumputuspolitiikan setviminen aiheuttanut teille oikein trauman. Kirjoituksista päätellen selkärankanne on alkanut sulamaan. Perukaapa nyt se Anttilan tissiliivikuvaston tilaus ja poijjaat prkle! Puusee on paskantamista varten! Jos mieli tekee niin navetta on pihan toisella puolella!
Eipä teidän viesteissä mitään lisättävää Ahon aiheuttamaan lamaan sitten ollutkaan. Nähtävästi se on kepuleirissäkin tunnustettu kun annoitte hänelle kenkää.
Tais kirjoitukseni osua kepupossuihin kipeästi ja puusee uppos suohon. :-D
Mutta muistakaa: OSUI JA UPPOS. K ON RAPAKUSTA. TÄMÄ VIESTI ON OIKEAMPI KUIN TEIDÄN KIEROILUVALEHTELUNNE. LUKKO, TOTISESTI JA AAMEN.
Wiljami
on järkikulta alkanut nakkelemaan "relettä päälle". [Error, järki not faund]
Ehkäpä olis taasen aika jo lopettaa, vanhan akan kiusaaminen.
Noinhan se menee.
Wiljamin oman, tällä palstalla kertoman mukaan:
Hän oli pohjalaisen kyläkauppiaan poikana joutunut pienenä puotipuksuna palvelemaan paikallisia isäntiä. -Tästä on ilmeisesti jäänyt sieluun ikuinen haava.
Muistanevatko silloiset pohjalaistalonpojat tätä alta kulmainsa kyräillen heitä vastentahtoisesti palvellutta "jöröjukkaa" - tiedä häntä? Wiljamia nämä häntä leikkisästi komennelleet muhoilevat pohjalaisisännät tuntuvat vieläkin ärsyttävän.
Talonpoikien rahoista merkittävä osa - olivat ne sitten saatu metsää, voita ja maitoa myymällä tai tukena valtiolta, kulkeutui Wiljamin perheelle. Niillä rahoilla pikku-Wiljami syötettiin ja myöhemmin koulutettiin.
Ei anna Wiljami arvoa häntä yllä pitäneelle maaseudun väelle - halveksien kutsuu heitä lantatunkion päällä sukurutsan kautta siitetyksi maakarjaksi.
-onko hän koulutettu, älykäs, mielisairas
vai jotain muuta?
yritän vilpittömästi selvittää asiaa itselleni
Neuvostoliitossa kommunisteja vastustaneet henkilöt laitettiin mielisairaaloihin. Maan tapa oli että ei-kommunistiset henkilöt olivat luonnostaan mielisairaita. Hoitokeinoina oli mm. insuliinishokit.
Kovasti muistuttaa tuo teidän pohdinta neuvostopsykiatrien työltä. Eikös se neuvostoliitto ollut jotenkin läheinen teille keskustan syville riveille?
Pistäkääs neuvostopsykiatrit pohdintanne tulos näkyville niin tiedetään mikä teitä vaivaa.
Wiljami
Sydämellisesti ja turvallisesti sanon. Keskusta on paras.
Kepu-ukkoa risoo kun toisilla menee paremmin. Tuttua juttua.
Valitettavasti Oiva, minä olen maksanut koulutukseni ja ylläpitoni jokaista penniä myöten itse. Työnteon makuun pääsin jo 11 vuotiaana. Hyville tienesteille pääsin jo 14-vuotiaana.
Mainitsemaasi kepukylää (kotikylääni) on todellakin "kehitetty" mainitsemiesi kepuisäntien tahdon mukaan. Ensin meni kauppa, sitten posti ja pankki. Nyt koulukin on sulkemisuhan alla. Kylällä tulee vastaan vain rollaattorimummoja ja vanhoja kepu-isäntiä.
Näiden kepu-isäntien jälkikasvukin lähtee muualle "kun kylällä ei ole edes kauppaa". Heh heh. Kannattiko isäukon huutaa kyläälä että "myrkytettyä ruokaa" kun tiskissä oli ruotsalaista juustoa? Kaupat ja muut yrittäjät lähtivät juuri näiden punaniskojen vittuiluasenteen vuoksi. Katsos, joillakin jyväjemmareilla on aikaa istua kaupassa 7 kk vuodessa, lukea kaupassa myytävät lehdet ja muutenkin vittuilla asiakkaille. Vittuilun syy oli siinä kun isäni ei suostunut ottamaan kepun jäsenkirjaa.
Nyt tuolla kylällä samat kepuisännät vollottavat kun "EU on NIIN paska ja tuhoaa tämänkin kylän".
Sellaista on elämä kepulaisyhteisöissä. Maaseudun kurjistuminen johtuu valtaosiltaan kepun omasta toiminnasta. Kouluttamattomat öykkärit ja muut satraapit leikkivät keisaria ja tuhoavat kylän kerrallaan. Sitä keskusta on maaseudulle.
Jälkikäteen voin todeta että sekä kauppiaalle että kauppiaan pojalle oli onneksi muuttaa pois. Kauppias jatkoi rautakauppiaana läheisessä kaupunkissa ja on varsin varakas ja arvostettu henkilö tätä nykyä. Kauppiaan poika sai hyvän koulutuksen ja ammatin. Kovasti näyttää vanhalla kotikylällä kauppiaan ja sen pojan menestyminen korpevan kepuisäntiä... mutta se on niillekin tumputtajille IHAN OIKEIN!
Joten Oiva. Voit lopettaa teeskentelyn tuosta maalaisromantiikasta. Kylät kuolevat koko ajan vaikka te kepulaiset yritätte muuta sepittää. Mikä surullisinta, se on teidän kepulaisten oman toiminnan seurausta. Älkää huutako pyyhkijöitä kun tavara on omassa housuissa.
Wiljami
-Eikö demareilla ole mitään osuutta maaseudun alasajon kanssa?
-Mitä SDP on tehnyt pohjalaisen kotikyläsi elinmahdollisuuksien hyväksi?
Maaseudun kurjistaminen on aina ollut SDP:n menestymisen tae. -Näin on ollut ja niin on vieläkin, sen todistaa mm. Lipposen hallituksien aluepolitiikka.
Se kylä ei demareita ole koskaan nähnytkään. Poliittisesti sitoutumattomia yrittäjiä siellä kyllä oli. Ne painostettiin muualle kun kepu jäsenkirja ei kelvannut!
Lipposen hallituksen aikana päällystettiin tie ja remontoitiin vanha koulu. Valitettavasti kepu-isännät ajoivat omilla toimillaan sekä koulun että tien käyttäjät muualle.
Just tuollaista kepu-ukkojen urputusta siellä kuulee tänäkin päivänä: "Se on muka naapurin vika kun paskaa on omissa housuissa".
Wiljami
Keskusliikkeiden toimintasrategialla ei varmaan ollut mitään tekemistä sen kyläkaupan lopettamisen kanssa. Vai?
Ainakin täällä omalla kylällä lopetti sen vuoksi että Kesko peri kyläkauppiaaltamme tukkuhintana saman hinnan kuin kaupungissa isot kauppiaat myivät tavaraa ulos. Lisäksi kyläkauppiaalta peri rahdin toimitetusta tavarasta.
Katkeraahan se on lopettaa oma (isän) yritys, mutta kannattaa se katkeruus kuitenkin suunnata sinne missä se syyllinen on.
Mutta onhan se tietysti hyvä ase maaseutua vastaan tällainen tapahtuma. Kun siihen vielä se katkeruus lisätään, niin siinähän se valmis sekametelisoppa onkoin. Varmaan sekahedelmätkin ovat sen vanhan kyläkaupan varaston jäämiä. Muutaman vuoden vanhoja.
SDP:n kannatus maaseudulla kertoo täsmälleen sen mitä puolue on tehnyt maaseutualueille.
Äänestäjät kyllä muistavat hyväntekijänsä ja myös vihollisensa.
Korkea kannatus kertoo hyvistä teoista, matala kannatus taas huonoista.
Puolueiden pitäisi aina muistaa se että ääniä ei saada, ne lunastetaan (ostetaan) teoilla. Tässä varsinkin toimii markkinatalouden lait. Puolue joka hyödyttää äänestäjää, ansaitsee äänestäjän äänen.
On tietenkin joitakin pooikkeuksia. Jotkut äänestävät Demaria sen vuoksi että on demari, ja Kokoomuslaista sen vuoksi että Kokoomuslainen. On niitä vakaumuksellisia aateuskollisia ihmisiä olemassa jotka ovat velmiita sahaamaan jopa oman oksansa poikki aatteen puolesta. Demareiden äänestäminen maaseudulla on juuri tätä. Osin tämä myös Kokoomuksen osalta pitää paikkansa.
Äänillä käydäään kauppaa koko ajan.
...jo 20 vuotta. Keskusliike ei ollut tämän takana. Kyllä se valitettavasti lähti muutaman kepusatraapin kateudesta ja kaunasta.
Wiljami
Onpa lapsellinen ajattelutapa. Kepukylillä juuri pelotellaankin kokoomuksella, sossuilla, (ennen SMP:llä) ja muilla. Näihin puolueisiin ehdokkaksi asettuvia pidetään hulluina tai muuten epäilyttävinä. Arvatkaapa onko pelottelijat kepulaisia? Oikein arvattu! Pelottelua tehtiin jopa kirkon saarnastulista käsin (60-luvulla) , sanoin "jos ette äänestä keskustaa olette saatanan omia!".
Jos kepu TODELLAKIN tuo onnea ja menestystä maaseudulle, niin miksi esimerkiksi yli 80% kepulaisista koostuvilla kunnilla menee kaikkein huonoiten. Johtotehtävät ovat olleet AINA keskustalaisilla - ei pelkästään jollakin valtuustokaudella. Eikös jossakin Kortesjärvellä kepun äänisaalis kunnallisvaaleissa ole lähes 90%. Se on aina ollut - ja sen vuoksi kunta kuolee pystyyn. Menkääpä sinne katsomaan vanhapoikaisäntiä ja rollaattorimummoja. Tällaisissa kunnissa on todellakin "tulevaisuutta". Oikeaa keskustalaista tulevaisuutta.
Wiljami
Siellä tarvitaan Keskustaa.
Ei Keskusta tuhoa maaseutua vaan demaripolitiikka. Se tuhoaa myös kaupungit.
ihan oikein.
Jos kauppiaan poikana olet pikkuisenkaan oppinut markkinataloudesta jotakin, tiedät että tämä sinun kirjoituksesi on täyttä puppua. Jos puolue tekee todella jonkun eteen jotakin hyvää kannatuksen nousua ei estä mikään. Äänestäjät varmasti antavat sellaiselle kannatuksensa.
Mutta Lipposen lausuma "Nyt pistetään maajussit polvilleen" ja "Nyt Lestadiolais Kepuökyisännille näytetään" on hyvin kuvaavaa politiikkaa. Tässä ei ole paljon markkinatalousajattelua mukana.
Vieläkö tällaista puoluetta, jonka johtaja näin lausuu, pitäisi äänestää? Saa siinä sitten ihmetellä miksi SDP:n kannatus maaseutualueilla on alhainen. Ja saa siinä syyttää ketä hyvänsä siitä. Mutta kun ei vain tarvitse itse katsoa peiliin.
Lipponen todella näytti myös käytännössä.
Suomen hallituksella ja sen päätöksillä on valtava vaikutus eri alueiden toimeentulolle. Rokottamalla saa minkä alueen hyvänsä "polvilleen". Saa siinä vaikka Demari kokeilla miten pärjätään jos Hesassa toisin päätetään.
Hesa on Demarien ja Kokoomuksen hallinnassa ja on suomen paikkaunnista suurimmissa vaikeuksissa siitä huolimatta että Lipposen hallitukset syyti sinne rahaa sumeilematta. Kaikki on tuhlattu.
Omassa keskustaenemmistöisessä kotikunnassani työpaikkaomavaraisuus on 130% ja tietämäni mukaan keskustan jäsenkirjaa ei ole kyselty keneltäkään päätellen siitä, että paikkakuntamme lukuisat yrittäjät jakautuneet melko tarkalleen puoliksi keskustan ja kokoomuksen kannattajiin -sikäli kun poliittista väriä tunnustavat.
Demareita paikkakuntamme valtuustossa on onneksi ollut yleensä vain 2-3 kpl, joten he eivät ole onnistuneet kateellisella kaunapolitiikallaan heittelemään kapuloita paikallisen elinkeinoelämän rattaisiin.
VS-yhtiöiden kohtalo kertoo kaiken demareiden suhtautumisesta yksityiseen yritystoimintaan, ja punapääoman kohtalo taas kyseisten tahojen omasta etevyydestä.
Kun Wiljami hyppää autoonsa ja ajaa muutaman kilometrin, hän on saapunut vihaamalleen kepu-alueelle, maaseudulle. Enemmistö suomalaisista asuu siellä. Jotkut heistä viljelevät maata. He myös omistavat maata ja metsiä. Heitä kutsutaan usein maatalousyrittäjiksi. He ovat nimenomaan yrittäjiä, mutta maanviljely muodostaa vain osan heidän toimeentulostaan. Yleensä he ovat puuhakkaita monitoimitoimimiehiä ( tai -naisia). He ovat monessa mukana. -Myös kunnallispolitiikassa.
Tuleepa mieleen, kun muutama viikko sitten mentiin pomon kanssa kokoukseen eräälle pikkupaikkakunnan huoltoasemalle. Omistajat (nuorehkot veljekset) olivat saaneet päähänsä laajentaa asemaa rakentamalla siihen siiven lähimarkettia varten. Meillä oli luonnokset valmiina ja niitä siinä sitten katseltiin. Huoltoaseman pihaan ajoi mies isolla traktorilla. Mies saapasteli pöytäämme. Veljekset olivat ilmeisesti häntä odotelleet koska tervehtivät häntä iloisesti. Mies oli hikinen ja paskaisissa peltovaatteissa. Hän seurasi esittelyämme tarkkaavaisesti ja esitti järkeviä parannusehdotuksia suunnitelmiimme.
Ihmettelin hiljaa mielessäni, että mikä saatanan äijä tämä on? Kun hän lähti, veljekset selittivät miehen olevan heidän setänsä. Setä oli paikkakunnan napamiehiä ja oli keksinyt koko marketti-idean. Kuulemma setämies oli maanviljelyn ohella bisnesmiehiä, omisti mm. pari teollisuushallia lähistöllä ym.
Tällaisia monitoimi-ihmisiä on maaseudulla paljon. He edustavat enemmistöä Suomen kansasta. He tykkäävät puuhata kaikenlaista kotimaisemissaan. He viihtyvät siellä hyvin. Niin kauan kun he kotiseudultaan pystyvät elantonsa hankkimaan he eivät mielellään muuta kaupunkeihin.
Tällaiset itsenäiset, itsensä ja ympäristönsä elättävät ihmiset Wiljami, ja muut hänen kaltaisensa, haluaisivat pakkosiirtää orjiksi pääkaupunkiseudun betonikennoihin.
Tähän SDP:n politiikka käytännössä johtaisi, jos sille annettaisiin vapaat kädet.
Minäkin olen miettinyt, kannattaako tuon Wiljamin kanssa keskustella. Nyt noudatan neuvoasi, antaa Wiljamin vaahdota.
kehoitan muitakin jättämään Oivan Annelimanian omaan arvoonsa. Valehtelija mikä valehtelija!
...kertaakaan Irak. jupakan yhteydessä.
Minä en aktiivisesti julista tuota Annelin valehtelemattomuutta. Mutta siitä en luovu, jos joku väittää hänen valehdelleen, niin minä puolustan. Yhtäkään valetta ei ole todistettu. On vain Erkon lehdistön ja koklipin (= lipposlaiset kokoomukselaiset) toimesta luotu sellainen mielikuva. Riittävän usein toistettuna osa kansasta ja näiden sivujen kirjoittajistakin ja jopa mielikuvan rakentajatkin alkavat siihen uskoa.
Oiva puolustaa asiaa, johon usko 2% kansasta.
Anneli sanoi (HUOM. SANATARKASTI), että "En ole saanut mitään papereita. Minulla on kaksi korvaa, ja olen kuullut kaikenlaista."
Mitään papereita tarkoittaa että ei alkuperäisiä, kopioita tai faksattujakaan papereita. Tämän lausunnon jälkeen paljastui faksin käyttö. Anneli siis valehteli, vaikka Oiva t*mputtaa kaksin käsin vastaan.
Viimeksikin kun tätä asiaa käsiteltiin, Oiva selitti että "kun valehtelee vain kerran se ei ole valehtelua". Ehkä Oiva sinun mielestäsi niin on, mutta koko muun ihmiskunnan mielestä valehtelu ei voisi olla selvempää.
Annelin muut valheet löytyvät esimerkiksi täältä:
http://quotes.fablis.com/index.php/Anneli_Jäätteenmäki
Oivaa.... valehtele sinäkin lisää!
Mutta muistakaa keput: OSUI JA UPPOS. TÄMÄ VIESTI ON MAAILMAN TOTUUDENMUKAISIN VIESTI TOISIN KUIN TEIDÄN SILLIPARSAVALEHTELUKIEROILUVIESTINNE. TOSI ON.
Wiljami
Kirjoitin jo tuonne aikaisempaan viestiketjuun oman mutu-pohjalta laatimani diagnoosin kyseisestä potilaasta.
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=110&conference=1500000000000105&posting=22000000003932920
Kerrohan montako ruplaa maksoit psykiatrin tutkinnostasi?
Wiljami
Kyläkauppiaan pahasuinen pojannulkki se taasen siinä lapsuutensa kaupanportailla repii typerää naamaansa asiakkaille. Voi kun isä tietäisi, ettei se onneton aikuistunut koivuneimenherrallakaan.