eu-tukirahoilla pönkitetään, eikä mitään Kreikkaa.
Kreikka on Saksalle mm. asevelkoja ja saksalainen aseteolisuus haluaa rahansa pois, joten me maksamme.
Samalla Suomen ministerit myyvät Saksalle Suomea meidän omilla rahoillamme, kuten esimerkiksi Outokummmun, ja Fenno-voiman.
Miettikääpä nyt oikein järjellä. Venäjä ja Saksa Suomen kohta omistavat, mitä ei ole Ruotsille ym.lle myyty/lahjoitettu.
Demut nyysivät AY-rahat, ja mahtavat summat yhteiskunnallista rahaa muutenkin eri järjestöjensä kautta.
Vanhusten hoito on ulkoistumassa, ja siksi Guzenina ei sitä "vanhustenlakia" siitä hoitohenkilöstömäärästä vienyt eteenpäin, koska se tulisi noille yksityisile rosvofirmoille kalliksi.
Paljon mätää ja demukokkareet mädännyttää lisää.
sanoohan sen järkikin, ettei yksityinen sektori voi hoitaa noita hoitoasioita yhtään halvemmalla kuin kunnallinenkaan, vaan nyt rosvot lypsävät yhteiskuntaamme tuollakin sektorilla.
Sehän on eläkeyhtiöidenkin etu, kun vanhukset joutuvat mullanalle aikaisemmin.
Nyt sitten on alettu toitottaman, jotta hoitakoot perhet itse vanhuksensa.
No miten ne nuoret hoitaa, kun niillä on lapsensa, ja käyvät vielä töissäkin?
Demarit ja kokkareet ovat yksi ja sama asia, mutta demut varastaa vain joka kerroksesta sijoittamatta yhtään mitään.
Eli SAK/ja demarit ovat yhteiskuntamme suurimmat rosvot.
Kokoomus tulee kaukana perässä, mutta kun demut ovat jo niin suuri ketkulauma oikeuslaitoksessammekin, ettei niihin edes normaali poliisitoimikaan näy yltävän.
Miten muuten on mahdollista, ettei esim. Urheiluopistosäätiöä saada tuomioille.
Ei myöskään demujen KMS-rahoja jne jne. jne jne jne jne jne jne jne jne.....
Demareissa ja RKP:ssä se korruptio ja rosvous vasta onkin pesiytynyt, vaikkei muutkaan nyt ihan synnittömiä ole.
Kanervajuttukin näkyy olevan vain sellainen jyystohöyläys, ja pirun ohkaisella siivulla kapeasta juustosta.
Tulette näkemään, etä köyhyys on oleva silmiinpistävää lähivuosina, jos demuketkuja, ja muita isänmaanmyyjiä ei saada pikaisesti ulos hallituksesta.
Seuratkaa vaikka tuota Guggemheim-juttua, niin huomaatte kuin kansasata viis rosvotouhua tuokin on. Siinä miljoonia siirretään yhteiskunaan ihmisten rahoja jos millekkin hyväveli-porukalle.

Vastaukset 2
Vanhimmat
Kirjoituksesi perusteella olet älyllisesti 6-vuotiaan tasolla, sinulle paremmin sopivaa puuhaa löytyy vaikka täältä:
http://yle.fi/pikkukakkonen/#posti
Urpilainen kohta niska punaisena selittää..ja selittää..