Erityisesti tämän palstan kirjoittajat näyttävät vahvistavan omilla kannanotoillaan jo lähes pari tuhatta sitten kirjoitettua sanaa tietystä kohderyhmästä.
Kertokaapa hyvät kirjoittajat, mikä muu joukko nykyisin täyttää mm. seuraavia tunnusmerkkejä:
-1.Joh 3:
1. Katsokaat, minkäkaltaisen rakkauden Isä on meille osoittanut, että me Jumalan lapsiksi nimitetään. Sentähden ei maailma teitä tunne; sillä ei hän häntäkään tunne.
13. Älkäät ihmetelkö, minun veljeni, jos teitä maailma vihaa.
-Joh 15:
18 Jos maailma teitä vihaa, niin tietäkää, että se on vihannut minua ennen kuin teitä.
19 Jos te maailmasta olisitte, niin maailma omaansa rakastaisi; mutta koska te ette ole maailmasta, vaan minä olen teidät maailmasta valinnut, sentähden maailma teitä vihaa
20 Muistakaa se sana, jonka minä teille sanoin: 'Ei ole palvelija herraansa suurempi'. Jos he ovat minua vainonneet, niin he teitäkin vainoavat; jos he ovat ottaneet vaarin minun sanastani, niin he ottavat vaarin teidänkin sanastanne.
-2. Piet. 3:4 Ja ennen kaikkea tietäkää se, että viimeisinä päivinä tulee pilkkapuheinensa pilkkaajia, jotka vaeltavat omien himojensa mukaan.
-->"omien himojensa" mukaan kulkijoita on myös vanhoillislestadiolaisuudessa - kuten hyvin tiedämme, mutta he eivät todellakaan edusta sitä joukkoa joka haluaa elää Raamatun sana mukaisesti. Meikäläisissä on myös "Pietareita", "Tuomaita" ja "Juudaita". Ei lienee sattumaa, että Vapahtaja nimenomaisesti itse valitsi aikanaan opetuslapsensa heikkouksineen. Valittu joukko kuvaa myös "raadollisuudessaan" sitä joukkoa, josta se elävä seurakunta koostuu.
...Ja merkillistä kyllä, kaikki Jeesuksen valitsemat opetuslapset olivat miehiä...
Joku on joskus hauskasti todennut, ettei Raamatussa ole mainintaa vanhoillislestadiolaisuudesta, puhumattakaan että he olisivat taivaskelpoisia. No ei ole mainittu, mutta ei ole mainittu myöskään evankelisluterilaisista, ortodokseista, katolilaisista jne. Nimet muuttuvat ajan saatossa, henki ei.
Ja lopuksi söhäisy muurahaispesään;) Korostan, etten ymmärrä varmuudella seuraavaa raamatunkohtaa, enkä sitä ole koskaan kuullut puhujienkaan avaavan siihen muotoon, mitä itse olen pohdiskellut/aavistellut, mutta Johanneksen ilmestyksessä (Joh ilm 13) on mainittuna:..."sataneljäkymmentäneljätuhatta ihmistä, joiden otsaan oli kirjoitettu hänen nimensä ja hänen Isänsä nimi".
Ehkäpä tuolla luvulla Johannes haluaa antaa jotain tunnusomaisia piirteitä joukosta, joka on näkyvästi ollut esillä lopunajalla. Raamatun ilmoitusta ymmärrettäessä "kokonaissaldo" on varmasti miljardeja koko historian ajalta, eikä varmasti vl-nimikkeellä varustettuja. Kuinka paljon näissä onkaan pienen pieniä enkeleitä. (Vanhoillislestadiolaisia on arviolta pohjoismaissa 100-120 tuhatta, Pohjois-amerikassa 20-30 tuhatta, muualla muutamia tuhansia. Wikipedian mukaan vanhoillislestadiolaisia on Pohjoismaissa ja Pohjois-Amerikassa noin 86 000–157 000.
Elävä usko on avainsana. Tänään sitä tarjotaan edelleen vl-nimisessä yhteisössä...vaikkei häävi maine olekaan.
Kiitokset kirjoittajille!
30
425
Vastaukset
- Jumalan maailmasta?
Järkyttävää.
"Jos te maailmasta olisitte, niin maailma omaansa rakastaisi; "
Me vl-liikkeen ulkopuoliset emme ole "maailmasta" sen kummemmin kuin kukaan muukaan ihminen.
"Maailmalla" tarkoitetaan tuossa mielestäni ihan muuta. Maallista kunniaa, sitä että sydän ja sielu on kiinni itsekkyyden ja itsekeskeisyyden ahneuden paheessa.
Maailma, tuossa mielessä, ei rakasta tosiaan useinkaan rehellistä, vähään tyytyvää, epäitsekästä, rumaa, osaamatonta. Ei rakasta hyvää sydäntä, ei. Ei vaatimatonta ja hiljaista - ei.
Se rakastaa ahnetta, itsekästä, kovaäänistä, itsestään aina valheellisesti paremman kuvan antavaa, valtaa ottavaa, muita alistavaa. Ja sehän se usein on se maailma. Sellainen.
Ja se ei ole Jumalan maailma.
Kuinka voit tulkita tuon niin, että jos teidän joukkonne kiistämättä negatiivisia piirteitä tuodaan esiin, se on väärin ja Te olette aina oikeassa.- KUolluttako kuitenki
"Kuinka voit tulkita tuon niin, että jos teidän joukkonne kiistämättä negatiivisia piirteitä tuodaan esiin, se on väärin ja Te olette aina oikeassa.
"
Sekö se on sitä "elävää" uskoa? - armonoppilas
KUolluttako kuitenki kirjoitti:
"Kuinka voit tulkita tuon niin, että jos teidän joukkonne kiistämättä negatiivisia piirteitä tuodaan esiin, se on väärin ja Te olette aina oikeassa.
"
Sekö se on sitä "elävää" uskoa?Korostan että me kaikki vanhoillislestadiolaiset emme pidä Johanna Hurtigin toimia Jumalan valtakunnan roskaamisena, vaikka hän kuuluukin naispappeuseriseuraan.
Minun ja joidenkin muidenkin vanhoillislestadiolaisten kantana on että Johanna tekee aivan korvaamattoman arvokasta lastensuojelutyötä, ja ajaa tärkeällä ja arvokkaalla tavalla pedofilian uhrien oikeuksia ja tuo heidän ääntänsä kuuluville.
Valitettavasti Jumalan valtakunnan näkyväisen määritelmän sisällä toimii kuitenkin paljon (ehkä jopa reilu enemmistö?) myös kososlaisen hengen tapaiseen väärään henkeen eksyneitä tyhmiä neitseitä, jotka kannattavat pedofilian salailua, uhrien vaientamista ja heidän kärsimystensä mitätöintiä, sekä heihin kohdistuneiden rikosten mitätöintiä, ja välinpitämättömyyttä uhrille koituneita rikosten seurauksia kohtaan. Tuota vääräähenkeä voisin kutsua pedofiliansalaamishengeksi. - VL-lastenraiskaajat!
armonoppilas kirjoitti:
Korostan että me kaikki vanhoillislestadiolaiset emme pidä Johanna Hurtigin toimia Jumalan valtakunnan roskaamisena, vaikka hän kuuluukin naispappeuseriseuraan.
Minun ja joidenkin muidenkin vanhoillislestadiolaisten kantana on että Johanna tekee aivan korvaamattoman arvokasta lastensuojelutyötä, ja ajaa tärkeällä ja arvokkaalla tavalla pedofilian uhrien oikeuksia ja tuo heidän ääntänsä kuuluville.
Valitettavasti Jumalan valtakunnan näkyväisen määritelmän sisällä toimii kuitenkin paljon (ehkä jopa reilu enemmistö?) myös kososlaisen hengen tapaiseen väärään henkeen eksyneitä tyhmiä neitseitä, jotka kannattavat pedofilian salailua, uhrien vaientamista ja heidän kärsimystensä mitätöintiä, sekä heihin kohdistuneiden rikosten mitätöintiä, ja välinpitämättömyyttä uhrille koituneita rikosten seurauksia kohtaan. Tuota vääräähenkeä voisin kutsua pedofiliansalaamishengeksi.Rikosten mitätöintiä kannattava SRK:n pääsihteeri Tuomas Hänninen olisi ensimmäisenä saatava erotettua. Tuomas Hänninen Lahdessa 2009: "Kahden tyttären kahdeksan vuodern mittainen raiskaaminen ei ole yhtään sen pahempi synti kuin se, mihin me jokainen olemme sydämessämme valmiit."
SRK:n puheenjohtaja Olavi Voittonen kuvasi tv-haastattelussaan lapsena raiskaamisestaan rikosilmoituksen tehneitä uhreja "isänsä häpäiseviksi tyttäriksi".
Näitä esimerkkejä riittää vaikka kuinka, kuten tiedät. Teidän täytyy alkaa karsimaan rikostensalaajia, rikollisten suojelijoita ja uhrien vaientajia korkeimmasta johdostanne alkaen! - Hemesti
VL-lastenraiskaajat! kirjoitti:
Rikosten mitätöintiä kannattava SRK:n pääsihteeri Tuomas Hänninen olisi ensimmäisenä saatava erotettua. Tuomas Hänninen Lahdessa 2009: "Kahden tyttären kahdeksan vuodern mittainen raiskaaminen ei ole yhtään sen pahempi synti kuin se, mihin me jokainen olemme sydämessämme valmiit."
SRK:n puheenjohtaja Olavi Voittonen kuvasi tv-haastattelussaan lapsena raiskaamisestaan rikosilmoituksen tehneitä uhreja "isänsä häpäiseviksi tyttäriksi".
Näitä esimerkkejä riittää vaikka kuinka, kuten tiedät. Teidän täytyy alkaa karsimaan rikostensalaajia, rikollisten suojelijoita ja uhrien vaientajia korkeimmasta johdostanne alkaen!Kysyppä Tuomas Hänniseltä, haluaako hän mitätöidä . Älä tuomitse Tuomas Hännisen suuhun semmosta, mitä hän ei oo sanonut!
- hernesti
Hemesti kirjoitti:
Kysyppä Tuomas Hänniseltä, haluaako hän mitätöidä . Älä tuomitse Tuomas Hännisen suuhun semmosta, mitä hän ei oo sanonut!
Tuota ajatusta on hyvä kannattaa ja ihan samat sanat Voittosen sanonnan kohdalla.
Katsokaa uudelleen ja uudelleen miten Voittonen asian ilmaisi ja mitä tarkoitti. Jos teillä älykkyyttä siihen riittää.
- yks uskovainen
Teitä ei arvostella teidän uskonne takia, vaan niitten vääryyksien takia, joita joukossanne on esiintynyt ja esiintyy edelleen.
Ne uskovaiset ovat aivan muualla, joita vainotaan sen tähden, että he tunnustavat Jeesuksen Herrakseen ja Vapahtajakseen. On arabimaita ja Kiinaa, joissa joutuu vankilaan tai tapetuksi Jeesuksen tunnustamisen tähden. Sieltä löytyvät ne uskvoaiset, joita Jeesus tarkoittaa tuossa Raamatun paikassa.
Vl:t voivat ihan rauhassa harrastaa omaa uskontoaan, he eivät joudu sen takia vankilaan tai tapetuksi. Sen sijaan voisitte todella poistaa pahan joukostanne, sellaiset, jotka tekevät rikoksia niitä pienimpiä kohtaan, joista Jeesus sanoo: Se, joka pahentaa yhden näistä minun vähimmistä veljistänne, sille olisi parempi, että myllynkivi ripustettaisiin hänen kaulaansa jahänet upotettaisiin meren syvyyksiin.
Mutta mitä tekee vl-liike: suojelee ja piilottelee näitä tekijöitä, joita on jopa johtavissa asemissa ja saarnaajina ja uhreja uhkaillaan ja jätetään ilman tukea elämänikäisin vaurioin.
Onko tuo se oikea Jumalan lasten joukko? Mieti sitä, ennenkuin marttyyrinä tänne kirjoittelen "ainoan oikean uskon" edustajana.- illan merkkejä
Mainitsit arabimaista ja kiinasta. Kyllä, siellä kristityt ovat joutuneet vainon kohteeksi. Sakarias (Sak 6:8) antaa lisäksi vinkin "Pohjoisesta maasta" seuraavasti:
"Minulle hän sanoi: Paina mieleesi ne hevoset, jotka lähtivät pohjoista kohti. Ne vievät minun henkeni pohjoiseen maahan, jotta se vaikuttaisi siellä."
Raamattukäännöksen 1933/38 mukaan: Sitten hän huusi minut ja sanoi minulle näin: "Katso, ne, jotka lähtivät pohjoiseen maahan, saattavat minun Henkeni lepäämään pohjoisessa maassa". - pikkusen sordiinoa
illan merkkejä kirjoitti:
Mainitsit arabimaista ja kiinasta. Kyllä, siellä kristityt ovat joutuneet vainon kohteeksi. Sakarias (Sak 6:8) antaa lisäksi vinkin "Pohjoisesta maasta" seuraavasti:
"Minulle hän sanoi: Paina mieleesi ne hevoset, jotka lähtivät pohjoista kohti. Ne vievät minun henkeni pohjoiseen maahan, jotta se vaikuttaisi siellä."
Raamattukäännöksen 1933/38 mukaan: Sitten hän huusi minut ja sanoi minulle näin: "Katso, ne, jotka lähtivät pohjoiseen maahan, saattavat minun Henkeni lepäämään pohjoisessa maassa".Nimimerkki illan merkkejä.
Raamattu (siis Johanneksen ilmestyksessä) puhuu ISRAELIN POHJOISVALTIOISTA, v. 0100 paikkeilla!!!
Tällä ei ole mitään tekemistä 2000 luvun pohjoiskalotin valtioiden kanssa. - yks uskovainen
illan merkkejä kirjoitti:
Mainitsit arabimaista ja kiinasta. Kyllä, siellä kristityt ovat joutuneet vainon kohteeksi. Sakarias (Sak 6:8) antaa lisäksi vinkin "Pohjoisesta maasta" seuraavasti:
"Minulle hän sanoi: Paina mieleesi ne hevoset, jotka lähtivät pohjoista kohti. Ne vievät minun henkeni pohjoiseen maahan, jotta se vaikuttaisi siellä."
Raamattukäännöksen 1933/38 mukaan: Sitten hän huusi minut ja sanoi minulle näin: "Katso, ne, jotka lähtivät pohjoiseen maahan, saattavat minun Henkeni lepäämään pohjoisessa maassa".Sakariaan kirjan pohjoinen maa tarkoittaa Israelista pohjoiseen olevia valtioita, ei suonkaan Suomea. Tuo vanha "hevosvaunuoppi voi siis edelleen hyvin:( Ei olisi uskonut.
Pohjoinen valtio voi todella tarkoittaa jakautuneen juutalaisten valtion pohjoista osaa, Israelia, tai sitten vieläpohjoisempaa Libanonia ja Turkkia, ei suinkaan pientä Suomea. Todella kaukaa haettu selitys omalle "vain me"-opilleen.
- armonoppilas
Täällä palstalla on muitakin kuin epäuskoisia kirjoittamassa. Esimerkiksi minä olen vanhoillisvanhoillislestadiolainen. En kuitenkaan halua että pedofiliaa salataan tai pedofiliaongelmia väheksytään, vaikka vanhoillisvanhoillisten joukossa onkin myös kuolleen uskon tilassa olevia valeveljiä, jotka leimaavat mm Johanna Hurtigia raatelevaksi sudeksi ja roskittajaksi ja tervaajaksi ja oman pesän likaajaksi ja Jumalan valtakunnan mustamaalaajaksi.
Valitettavasti jopa yli puolet uskovaisen nimeä kantavista vaikuttaisi myös livenä käymieni keskustelujen perusteella kannattavan pedofilian salailua tietyissä yksityiskohtaisissa tilanteissa(mm salarippi ja armonmeri ja synninpeittely -opit), vaikka useimmat teoreettisessa mielessä vastustavatkin yleisluontoisesti pedofilian salailua. Ennenkin on ollut tilanteita jolloin näkyvästä seurakunnasta yli puolet on ollut näkymättömän Pyhähenkiseurakunnan ulkopuolella(mm Töröläläiset Amerikassa ja Junsan erkin kannattajat Norjassa, ja lain kolmannen käytön kannattajat koko maailmassa, olivat enemmistönä näkyvässä Jumalan seurakunnassa. Mutta vähemmistöön jäänyt Pyhähenkiseurakunta erkani heistä myös näkyvällä tavalla silloin kun tulivat puhdistusten ajat).
Myös uudenheräyksen henkeen eksyi yli puolet (lisäksi mm sillanpääläiset ja heinolaiset eksyivät kososlaisuuteen) näkyvästä seurakunnasta, mutta kuitenkin seurakunta puhdistui kun useimmat uudenheräyksen henkeen eksyneet saivat parannuksen armon(paitsi Niemelä kannattajineen, joista tuli myöhemmin 90-luvulla eriseura), myös heidän johtajansa Heikki Saari, ja Sillanpääläiset ja heinolaiset lähtivät ulos näkyväisestä seurakunnasta. Toivottavasti pedofiliansalaamishengen omaavista päästään myös pian eroon. Toivottavasti se kuitenkin tapahtuu mieluummin heidän parannuksentekemisensä kautta, kuin heidän uloslähtemisensä kautta näkyväisestä seurakunnasta ulos. Naispappeuseriseura on kuitenkin jäänyt edes se onneksi vähemmistöön, eli se ei ole kovin suuri ongelma tuon pedofiliansalaamishengen rinnalla, jolla näkyy olevan jopa enemmistö näkyväisenseurakunnan(=vl-liike) edustajista kannattajina.
En soisi tapahtuvan taas sellaista enemmistöeriseuraa, kuin tapahtui lain kolmannen käytön hyväksyjien mennessä eriseuraan Lutherin kuoleman jälkeen, jolloin yli puolet uskovaisen nimeä kantaneista osoittautuikin olleen valhevehnää eli tyhmiä neitseitä. Jumalan valtakunta ei kuitenkaan silloinkaan kukistunut. Jumala jätti jäljelle puhdistuksen jälkeenkin ne jotka eivät olleet kumartaneet Baalin kuvia. Puhdistus olisi kuitenkin jokatapauksessa parempi vaihtoehto kuin se että leijona ja lammas syövät samasta seimestä. Sellainen aika olisi vihoviimeinen eksytyksen aika, josta Jeesus on ennustanut:
"Minä sanon teille: hän toimittaa heille oikeuden pian. Kuitenkin, kun Ihmisen Poika tulee, löytäneekö hän uskoa maan päältä?" (Matt. 18:8)
Matt. 18:1-8
"1 Ja hän puhui heille vertauksen siitä, että heidän tuli aina rukoilla eikä väsyä.
2 Hän sanoi: "Eräässä kaupungissa oli tuomari, joka ei peljännyt Jumalaa eikä hävennyt ihmisiä.
3 Ja siinä kaupungissa oli leskivaimo, joka vähän väliä tuli hänen luoksensa ja sanoi: 'Auta minut oikeuteeni riitapuoltani vastaan'.
4 Mutta pitkään aikaan hän ei tahtonut. Vaan sitten hän sanoi mielessään: 'Vaikka en pelkää Jumalaa enkä häpeä ihmisiä,
5 niin kuitenkin, koska tämä leski tuottaa minulle vaivaa, minä autan hänet oikeuteensa, ettei hän lopulta tulisi ja kävisi minun silmilleni'."
6 Niin Herra sanoi: "Kuulkaa, mitä tuo väärä tuomari sanoo!
7 Eikö sitten Jumala toimittaisi oikeutta valituillensa, jotka häntä yötä päivää avuksi huutavat, ja viivyttäisikö hän heiltä apuansa?
8 Minä sanon teille: hän toimittaa heille oikeuden pian. Kuitenkin, kun Ihmisen Poika tulee, löytäneekö hän uskoa maan päältä?" "- armonoppilas
Rukoile siis sinä uskovainen(epäuskoisen kannattaa ensin rukoilla että saisi parannuksen armon) pedoflian uhri Jumalaa, Ainoaa Totista ja Erehtymättömän Oikeudenmukaista tuomaria (toisin kuin Rauhanyhdistysten puheenjohtajat, SRK jne(viittaan "Maijan Tarinaan" ja sen kertomiin Ry:n kokouksiin)), että hän tekisi sinulle oikeuden ja totuuden. Sillä hän on sen totisesti tekevä lupaustensa mukaan.
Kuitenkin saattaa täällä maan päällä olla niin että on enemmän tyhmiä neitseitä kuin elävässä uskossa olevia Kristuksen näkyväisessä seurakunnassa(näkymättömässä eli todellisessa Kristuksen seurakunnassa ovat kuitenkin vain elävässä uskossa olevat). Siksi eivät näkyväisen seurakunnan, kuten SRKn tai Rayhanyhdistyksen tai LLCn päätökset ole välttämättä oikeita, vaan ne saattavat olla silkkaa vääryyttä.
Siksi Herra Jeesus onkin ennustanut:
"7 Eikö sitten Jumala toimittaisi oikeutta valituillensa, jotka häntä yötä päivää avuksi huutavat, ja viivyttäisikö hän heiltä apuansa?
8 Minä sanon teille: hän toimittaa heille oikeuden pian. Kuitenkin, kun Ihmisen Poika tulee, löytäneekö hän uskoa maan päältä?" (Matt. 18:8)
Jumala ei siis viivyttele lupaustensa ja oikeudenmukaisuutensa ja oikeudenmukaisten tuomioidensa toteutumista, vaikka muutamat sen viipyvän luulevat. Sillä vain ajan rahtu on tämä aika täällä maan päällä ristin vaivojen ja joskus vääryyksienkin kärsijänä Jumalan lapsella, verrattuna siihen loppumattomaan iankaikkiseen iloon ja voittopalkintoon, joka on hänelle pantu tähdelle, eli odottamaan häntä, kunnes Herra Jeesus oikeudenmukainen kuningas tulee morsiamensa noutamaan täältä vaivojen maasta.
2. Piet. 3:9
"Ei Herra viivytä lupaustansa, (niinkuin muutamat sen viipyvän luulevat,) vaan hän on meidän kanssamme kärsiväinen, ja ei tahdo, että jonkun pitäis hukkuman, vaan että jokainen itsensä parannukseen kääntäis."
Silloin saavat Jumalattomat ja pahantekijät kärsiä ikuista rangaistusta tulimeressä.
AAMEN TULE HERRA JEESUS! - armonoppilas
Korjausta:
Myös uudenheräyksen henkeen eksyi yli puolet (lisäksi mm sillanpääläiset ja heinolaiset eksyivät kososlaisuuteen) näkyvästä seurakunnasta, mutta kuitenkin seurakunta puhdistui kun useimmat uudenheräyksen henkeen eksyneet saivat parannuksen armon(paitsi Niemelä kannattajineen, joista tuli myöhemmin 90-luvulla eriseura), myös heidän johtajansa Heikki Saari.
Tuohon Heikki Saaren jälkeen tulee piste. Sitten alkaa uusi lause, ettei tule väärinymmärrystä. - pysyppä asias
Arvoisa armonoppilas, kannattas jatkaa lukuja eteenpäin että tietäskin jotakin lestadilaisen liikkeen historiasta. Kirjoita vasta sitten kun tiedät jotakin ettet joudu valehtelijaksi!
Iustitia n:o14 v.2001 on hyvä lähde saada oikeata tietoa.
Artikkelit:
Jouko Talonen
Mauri Kinnunen
Martti Vuollo
Seppo Leivo
Risto Blom
Marko Sjöblom
Markku Ihonen
Ilpo Harjutsalo
Uudestiheränneet lähtivät Jellivaaran seurakunnasta 1898-99.
Vanhoillislestadiolaiset 1902 jolloin Jellivaaran perintöä
vaalineet esikoislestadiolaiset ja vanhoillislestadiolaiset erosivat.
Uudestiheränneillä ja vanhoillislestadiolaisilla ei ole ikinä ollut mitään tekemistä toistensa kanssa. Vanhoillislestadiolaisuus syntyi Tornionjokilaaksossa 1800/1900 lukujen taitteessa, alkuperäisen lestadiolaisuuden hajotessa kolmeen osaan.
Hengistä puhuminen on pelkkää vanhoillislestadiolaista hölynpölyä, ei lestadiolaisuutta.
- Jeesus pelastaa
Tuossahan Raamattu selvästi osoittaa että ISÄ osoittaa rakkauden nimittämällä Jeesuksen omia Jumalan lapsiksi.
Joh 3:1. Katsokaat, minkäkaltaisen rakkauden Isä on meille osoittanut, että me Jumalan lapsiksi nimitetään.
Oppi jonka mukaan jokin pieni herätysliike julistaa itsensä Jumalan Jumalan valtakunnaksi ja osan jäsenistään lapsiksi. Ottaa itselleen yksai n Jumalalle kuuluvan vallan kieltämällä Jumalalta oikeuden nimittää Jeesuksen omat lapsikseen.
Kun vihollinen (omavanhurskaus) kääntää silmät nurin, niin pullataikinaksi paisuneella ihmisellä ei tunnu olevan enää mitään rajaa. He ryhtyvät määräilemään Jumalaa kenelle hän antaa Jumalan lapsioikeuden ja kenelle ei.
Mistä te löydätte tuollaisen opin, että te olette ne valtasuuruudet jotka määräävät mitä Jumala saa tehdä ja mitä ei? Tuomitsemalla Jeesuksen omia ulkopuolelle Jeesuksen Kristuksen, te saatatte itsenne kadotukseen. Avaajalla ei ole Pyhää Henkeä, sen näkee jokaisesta sanasta. Hän on harvinaisen täynnä omaa vanhurskautta.
JUmala ei edellytä uskoa farisealaiseen vanhoillislestadiolaisuuteen vaan Jeesukseen Kristukseen, jota ette selvästikään tunne, ikävä kyllä.
Room. 3:23-26 Sillä kaikki ovat syntiä tehneet ja ovat Jumalan kirkkautta vailla ja saavat lahjaksi vanhurskauden hänen armostaan sen lunastuksen kautta, joka on Kristuksessa Jeesuksessa,
jonka Jumala on asettanut armoistuimeksi uskon kautta hänen vereensä, osoittaaksensa vanhurskauttaan, koska hän oli jättänyt rankaisematta ennen tehdyt synnit jumalallisessa kärsivällisyydessään, osoittaaksensa vanhurskauttaan nykyajassa, sitä, ...
- että ! hän itse ! on vanhurskas ...
- ja vanhurskauttaa sen, ...
***) ...jolla on usko Jeesukseen. - Mitä pilkkaa?
On todellakin totta, että yhteisönne ulkopuolisista ihmisistä valtaosa ei hyväksy lastenraiskaamistanne. Tätäkö Herramme teitä neuvoi tekemään lapsillenne?
- VL-rikollisuus:(
Kristus asetti pienen lapsen uskomme esikuvaksi. Ei hän neuvonut raiskaamaan tätä lasta, vaan nimenomaan suojelemaan ja turvaamaan hänen elämäänsä.
Herramme sanoi: "Joka katkaisee hiuskarvankin näiden pienimpien päästä, on parempi, että hänelle laitetaan myllynkivi kaulaan ja hänet upotetaan merten syvyyksiin."
Ei kukaan rehellinen ihminen hyväksy lapsiin kohdistuvia iljettävyyksiä. Jos sellaista yritetään lakaista maton alle, niin silloin liikkeen johto on paljastanut lopullisesti itsensä. Se on rikollista toimintaa.
- hirvittää
Kun Jeesus pian saapuu takaisin maan päälle, mitä hän löytää?
Löytääkö hän meidät kinastelemassa kuka saa puhua ja kuka ei, saako katsoa telkkaria vai ei, onko tuojatuo uskovainen vai ei. Sen sijaan että Hänen tuloaan uskossa odottaessamme ruokkisimme nälkäisiä ja tarjoaisimme kodin kodittomalle?Mitä löytää, no erilaisia lahkoja ja kultteja omine oppineen.Mitäpäs muuta täältä löytyy. Se on Jumalan tahto.
2.Tess.2.
11 Ja sentähden Jumala lähettää heille väkevän eksytyksen, niin että he uskovat valheen,
12 että kaikki ne tuomittaisiin, jotka eivät ole uskoneet totuutta, vaan mielistyneet vääryyteen.
Se eksytys on ollut aina olemassa ja saa yhä merkillisempiä piirteitä.- Ei raiskaamiselle!
Sen me kristityt uskon silmillä näemme, että jokainen, joka salaa tunnollaan yhtäkään lapsenraiskaamista vaikka keksitys rikosten rippisalailun verukkeella, ei sinä päivänä tule kuulemaan Hänen sanojaan: "Tulkaa minun isäni siunatut, omistamaan se valtakunta, joka teille aikojen alusta ollut on!"
- Laternauskis76
" kun useimmat uudenheräyksen henkeen eksyneet saivat parannuksen armon(paitsi Niemelä kannattajineen, joista tuli myöhemmin 90-luvulla eriseura), myös heidän johtajansa Heikki Saari. "
Mitä? Ei kai 90-luvulla ole tullut mitään eriseuraa??? En ole kuullutkaan :)
Aloittaja myös kirjoitti jotain seuraavaa vanhoillislestadiolaisten lukumäärästä:
"Pohjois-amerikassa 20-30 tuhatta, muualla muutamia tuhansia."
En halua toimia todellakaan minään besserwisserinä eli henkilönä joka tiedän tarkat tilastot, mutta olen kuullut useilta tahoilta että Pohjois-Amerikassa elää ja asuu "vain" noin 5000-6000 Vanh.Lestadiolaista. Sensijaan, JOS on luottaminen siihen mitä olen kuullut, on nykyään Turkissa Jumalan Sanalla erittäin voimakasta kysyntää ja ns. parannuksen armon saaneita siellä olisi jo yli Pohjois Amerikan verran. Herätykset siellä ovat kuulopuheiden mukaan kestäneet noin vuoden ajan. Tästä en ole saanut vahvistusta. Näyttäisi kuitenkin siltä että mitä enemmän liikettä koetetaan sammuttaa, sitä enemmän tulipalo leviää. Itse kuulin Turkin alueelta sellaisen luvun(Turkin Kurdit) että en edes uskalla sitä lukua tähän laittaa, koska olen ns. epäileväinen tuomas. Aikanaan varmaan kuulemme onko luvuissa mitään todellisuus perää ja että onko heillä sama uskonymmärrys kuin meilllä.- yli ii
Eriseura syntyi 90 luvun lopulla / 2000 alkup Yli-iissä P Niemelä oli johtohahmona. Suurin osa palasi vl seuroihin takas, mutta esim P.N oli kuolemaansa saakka ns vln ulkop omassa uskossaan kuten paikalliset asian ilmas.
- armonoppilas
Jumalalle kunnia ja kiitos ja ylistys siitä että Jumalan valtakunnan evankeliumi on saanut sijaa Turkissa kurdikansan sydämissä. Tämähän on tietenkin kaikkein keskeisin asia tämä Jumalan valtakunnan evankeliumin asia, ja sielujen pelastuminen.
Kuitenkaan emme voi siitäkään huolimatta hyljätä niitä ihmisiä ja heidän oikeuksiaan, jotka ovat pedofilia-, insesti- ja raiskausrikosten uhreiksi joutuneet. Rikosten salailua ei saisi tapahtua, mutta sitä on uskovaisten keskuudessa tapahtunut, ja edelleen on salailuasenteita ja salailuoppeja hyvin monella uskovaisen nimeä kantavilla, aivanpuhujia, johtokuntia ja SRKn johtokuntaa myöden. Salailijat ja salailuopin kannattajat joutuvat osasyyllisiksi pedofiliarikoksista Jumalan edessä. Niin kauan kuin he salailua jatkavat tai salailuoppeja kannattavat, pysyvät he ehdollisissa synneissä ja ovat osallisia salattuihin pedofiliarikoksiin Jumalan edessä. Rikosten uhrit siitä kärsivät, mikä on asiassa pahinta ja keskeisin pimeys. Vanhoillislestadiolaisina pidetyt ja uskovaisen nimeä kantavat ihmiset Rauhanyhdistyksillä myöskin hyvin laajalti halveksivat rikosten uhreja mm "huoriksi" ja "sekopääksi", ja juoruavat heistä kaikenlaista ja puhuvat pahaa.
Sen sijaan tiedetään että lapsen raiskaajiksi ja rikoksistaan kerskaileviksi tiedettyjä vanhoillislestadiolaisen uskovaisen nimeä kantavia on jopa valittu tieten Rauhanyhdistyksen johtokuntaan. Katumattomia pedofiilejä pidetään suuressa kunniassa joillakin Rauhanyhdistyksillä, mutta uhreja halveksitaan ja heistä puhutaan pahaa.
Paljon olisi parannuksen aihetta SRKn johtokunnalla ja muutenkin kaikilla puhujilla ja paikallisilla Rauhanyhdistyksillä, jotka eivät ole yrittäneetkään asioihin kunnolla puuttua, vaan pikemminkin ovat vaientaneet ja syyllistäneet niitä vanhoillislestadiolaisia (mm rikosten uhreja ja muitakin asioista "huolestuneita") jotka ovat yrittäneet ottaa asioita esille.
Sielunvihollinen siis tekee menestyksekkäästi työtään Suomen siionissa, saadessaan pedofiliansalailuopeille kannatusta ja kiduttamalla(mm pahat juorut uhreista) rikosten uhreja rikostensalailuoppeja kannattavien valheveljien/-sisarien kautta, mutta onneksi sentään Turkin kurdien keskuudessa Jumalan valtakunnan työ saa edistyä aivan erityisellä tavalla, jos on noihin huhuihin uskominen. Niin myös mm Gambiassa, Ghanassa ja Togossa.
Toki toisaalta Suomessakin on vastapainoksi ollut myös parannuksen armon saaneita viimeaikoina. Paholainen tekee voitoja, mutta Kristuksen evankeliumi tekee voittoja myös toisaalta. Varokaa kuitenkin pedofiliansalaamisopin kannattajien hapatusta, sillä vähä hapatus hapattaa koko taikinan, ellei niitä saada erillisiin kaukaloihin. Silloin on vihoviimeiset eksytyksen ajat jos käy niin että lammas syö samasta seimestä leijonan kanssa. Semmoisia aikoja on Herra Jeesus tarkoittanut, kun on ennustanut:
"Minä sanon teille: hän toimittaa heille oikeuden pian. Kuitenkin, kun Ihmisen Poika tulee, löytäneekö hän uskoa maan päältä?" (Matt. 18:8)
Onneksi on Jeesus lohduttanut silti valittujansa:
Matt. 24
"10 Ja silloin monta pahenevat, ja keskenänsä pettävät toinen toisensa, ja vihaavat toinen toistansa keskenänsä.
11 Ja monta väärää prophetaa nousevat ja viettelevät monta.
12 Ja että vääryys saa vallan, niin rakkaus monessa kylmenee.
13 Mutta joka vahvana pysyy loppuun asti, se tulee autuaaksi.
14 Ja tämä valtakunnan evankeliumi pitää saarnattaman kaikessa maailmassa, kaikille pakanoille todistukseksi; ja silloin tulee loppu."
Mutta joka vahvana pysyy loppuun asti, se tulee autuaaksi! - armonoppilas
armonoppilas kirjoitti:
Jumalalle kunnia ja kiitos ja ylistys siitä että Jumalan valtakunnan evankeliumi on saanut sijaa Turkissa kurdikansan sydämissä. Tämähän on tietenkin kaikkein keskeisin asia tämä Jumalan valtakunnan evankeliumin asia, ja sielujen pelastuminen.
Kuitenkaan emme voi siitäkään huolimatta hyljätä niitä ihmisiä ja heidän oikeuksiaan, jotka ovat pedofilia-, insesti- ja raiskausrikosten uhreiksi joutuneet. Rikosten salailua ei saisi tapahtua, mutta sitä on uskovaisten keskuudessa tapahtunut, ja edelleen on salailuasenteita ja salailuoppeja hyvin monella uskovaisen nimeä kantavilla, aivanpuhujia, johtokuntia ja SRKn johtokuntaa myöden. Salailijat ja salailuopin kannattajat joutuvat osasyyllisiksi pedofiliarikoksista Jumalan edessä. Niin kauan kuin he salailua jatkavat tai salailuoppeja kannattavat, pysyvät he ehdollisissa synneissä ja ovat osallisia salattuihin pedofiliarikoksiin Jumalan edessä. Rikosten uhrit siitä kärsivät, mikä on asiassa pahinta ja keskeisin pimeys. Vanhoillislestadiolaisina pidetyt ja uskovaisen nimeä kantavat ihmiset Rauhanyhdistyksillä myöskin hyvin laajalti halveksivat rikosten uhreja mm "huoriksi" ja "sekopääksi", ja juoruavat heistä kaikenlaista ja puhuvat pahaa.
Sen sijaan tiedetään että lapsen raiskaajiksi ja rikoksistaan kerskaileviksi tiedettyjä vanhoillislestadiolaisen uskovaisen nimeä kantavia on jopa valittu tieten Rauhanyhdistyksen johtokuntaan. Katumattomia pedofiilejä pidetään suuressa kunniassa joillakin Rauhanyhdistyksillä, mutta uhreja halveksitaan ja heistä puhutaan pahaa.
Paljon olisi parannuksen aihetta SRKn johtokunnalla ja muutenkin kaikilla puhujilla ja paikallisilla Rauhanyhdistyksillä, jotka eivät ole yrittäneetkään asioihin kunnolla puuttua, vaan pikemminkin ovat vaientaneet ja syyllistäneet niitä vanhoillislestadiolaisia (mm rikosten uhreja ja muitakin asioista "huolestuneita") jotka ovat yrittäneet ottaa asioita esille.
Sielunvihollinen siis tekee menestyksekkäästi työtään Suomen siionissa, saadessaan pedofiliansalailuopeille kannatusta ja kiduttamalla(mm pahat juorut uhreista) rikosten uhreja rikostensalailuoppeja kannattavien valheveljien/-sisarien kautta, mutta onneksi sentään Turkin kurdien keskuudessa Jumalan valtakunnan työ saa edistyä aivan erityisellä tavalla, jos on noihin huhuihin uskominen. Niin myös mm Gambiassa, Ghanassa ja Togossa.
Toki toisaalta Suomessakin on vastapainoksi ollut myös parannuksen armon saaneita viimeaikoina. Paholainen tekee voitoja, mutta Kristuksen evankeliumi tekee voittoja myös toisaalta. Varokaa kuitenkin pedofiliansalaamisopin kannattajien hapatusta, sillä vähä hapatus hapattaa koko taikinan, ellei niitä saada erillisiin kaukaloihin. Silloin on vihoviimeiset eksytyksen ajat jos käy niin että lammas syö samasta seimestä leijonan kanssa. Semmoisia aikoja on Herra Jeesus tarkoittanut, kun on ennustanut:
"Minä sanon teille: hän toimittaa heille oikeuden pian. Kuitenkin, kun Ihmisen Poika tulee, löytäneekö hän uskoa maan päältä?" (Matt. 18:8)
Onneksi on Jeesus lohduttanut silti valittujansa:
Matt. 24
"10 Ja silloin monta pahenevat, ja keskenänsä pettävät toinen toisensa, ja vihaavat toinen toistansa keskenänsä.
11 Ja monta väärää prophetaa nousevat ja viettelevät monta.
12 Ja että vääryys saa vallan, niin rakkaus monessa kylmenee.
13 Mutta joka vahvana pysyy loppuun asti, se tulee autuaaksi.
14 Ja tämä valtakunnan evankeliumi pitää saarnattaman kaikessa maailmassa, kaikille pakanoille todistukseksi; ja silloin tulee loppu."
Mutta joka vahvana pysyy loppuun asti, se tulee autuaaksi!Ja tuossa siis Jeesus myös ennusti tuon mm kurdien etsikkoajan:
"Ja tämä valtakunnan evankeliumi pitää saarnattaman kaikessa maailmassa, kaikille pakanoille todistukseksi; ja silloin tulee loppu."
Tämä aika on kotkan aika. Jumalan valtakunnan evankeliumia viedään kuin kotkan siivillä neljään taivaan kulmaan, ja vielä keskellekin(mm Turkkiin ja Israeliin).
Siksi Paholainen tietää aikansa olevan vähissä ja sillä on kova kiire työssään. Yksi mitä hän tahtoo tehdä valheveljien kautta, on pedofilian salaaminen ja uhrien pilkkaaminen, juoruaminen ja vaientaminen ja syyllistäminen. Samalla hän voi noiden valheveljiensä kautta häväistä totuuden tien, ja on jo häväissytkin. Pahiten Jumalan valtakunnan mainetta häväissyt se että valheveljet ovat muka suojelleet Jumalan valtakunnan mainetta, salaamalla pedofiliarikokset poliisilta. Heidän pahoista töistään ovat osallisia kaikki ne vanhoillislestadiolaiset jotka pitävät pedofiliansalaamisoppeja(ovat siis itse myös valheveljiä).
- "Oikeita uskovia=VL"
Te, jotka muita ihmisiä nimitätte "epäuskoisiksi" - millä oikeudella te sen teette?
Millä oikeudella te jaatte ihmisiä vuohiin ja lampaisiin? Kuka on sen oikeuden teille antanut - te itse, suuressa "hurskaudessanne."
Raamatussa sanotaan: "Se, joka itsensä ylentää, hänet alennetaan."
Raamatussa sanotaan myös, kuinka fariseus seisoi Jerusalemin temppelissä
löi rintaansa ja sanoi:
"Jumala, minä kiitän sinua siitä, etten ole niinkuin nuo syntiset publikaanit."
Juuri tuollaisia tekouskovaisia ja itseään muita parempina te VL-lahkolaiset olette. Älkää ihmetelkö sitä sitä vihan määrää, minkä olette viime aikoina myös tällä palstalla osaksenne saaneet - sen te olette saaneet vain omien tekojenne tähden - niiden tekojen, jotka ovat synneistä suurimpia! - Saara-äiti
Höpö höpö
- Vl = pilkkaaja
**-2. Piet. 3:4 Ja ennen kaikkea tietäkää se, että viimeisinä päivinä tulee pilkkapuheinensa pilkkaajia, jotka vaeltavat omien himojensa mukaan.**
1. Vanhoillislestadiolaiset pilkkaavat aitoja uskovaisia "epäuskoisiksi".
2. Vanhoillislestadiolaiset lisääntyvät himojensa riivaamina kuin kanit.
Vanhoillislestadiolaiset täyttävät tuon raamatunkohdan tunnusmerkistön.- Sielun sisään kiitos
Miten helevetissä - suoraan sanoen -
vl:t luulee omaavansa kaikista maailman ihmisistä AINOAN OIKEAN ja parhaan USKON,
JONKA PYHÄ JUMALA OLISI ASETTANUT IHMISELLE PELASTUMISEN EHDOKSI.
Siis miettikää nyt vähän edes niitä perusteluja ihan tosi.
Itse koen tuon törkeäksi JUMALAN PILKAKSI.
Siis kaivelkaa nyt omantuntonne, käsityskykynne ja ihmisyytenne koko kapasiteetti käyttöön.
Voitteko oikeasti uskoa tuota? Ja mikä on se RATKAISEVIN PERUSTE JOKA SINUT VL VAKUUTTAA uskomaan näin?
Olisin halukas kuulemaan sen.
- Illan hämyssä
Illan merkkejä = vl-herätysliikkeen saatanalliset valheopit.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "874088Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella242911No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen
Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol452310- 341321
- 10909
- 131885
- 6874
Masan touhut etenee
Punatiilitalon tietotoimiston mukaan Masa on saanut viimein myytyä kämppänsä ja kaavoittaa uudelle lukaalille tonttia pa12822- 11760
Naisten ja miesten tasoeroista
Oletteko huomanneet, että naisissa ylemmän tason naiset ovat sinkkuja, ja miehissä alemman tason incelit? Toimivat paris124756