Oliko hän kiinnostunut vai kuvittelinko vain?

jatkuu:Autokoulun loppupuolella hän alkoi jopa hymyilemään ja muisti mitä olin kertonut, ja kerran eräällä huoltis-kurssilla hän antoi minun ajaa huoltikselle vaikkei se kuulunut kurssiin ja minun lisäkseni siellä oli toinenkin tyttö. Liukkaanradalla oli aluksi ryhmätehtävä ja huomasin kentän reunalla seistessäni että hän tuijottaa minua aina välillä. Välillä tuli aiheita puheeksi joiden kohdalla hän vähän "rehvastellen" kertoi mitä hänellä oli tai mitä aikoi tehdä(kuten lähteä 8km lenkille..kuka oikeesti noin tarkkaan kertoo oman lenkkinsä pituuden?). Viimein kun inssipäivä koitti ja pääsin inssistä hyvin arvosanoin läpi, hän avasi minun puoleisen oven ja seisoi siinä hymyillen kunnes nousin ylös ja hän onnitellen ojensi kätensä. Olin pettynyt ja koska hän seisoi niin lähellä minulle tuli vain tunne että hän halusi mahdollisimman nopeasti lähteä takaisin autokoululle, ja siksi vain tartuin hänen käteensä ja tuijotin hänen kättään siirtyessäni sivulle pois hänen tieltään. Hän laski irti kädestäni ja käännyin menemään pelkääjän puolelle kun tunsin hänen käden laskeutuvan oikean hartian päälle. En uskaltanut kääntyä vaan jatkoin matkaani eteenpäin. Jäi tunne että tein jotain pahasti väärin koska hän lähti vähän turhan hurjalla vauhdilla liikkeelle eikä sanonut mitään ensimmäiseen muutamaan minuuttiin. En kuitenkaan olisi uskaltanut riskeerata kaikkea ja näyttää tunteitani saati kertoa niistä, koska epäilin hänen olevan siltikin varattu ja pelkäsin vain kuvitelleeni kaiken.

Jatkuu vielä: Parin kuukauden päästä törmäsin häneen kaupassa, ja katseemme kohtasivat ja jäimme vain tuijottamaan toisiamme. Tuntui että välillämme oli jotain mutta saatoin vain kuvitella kaiken taas kerran. Käänsin ensimmäisenä katseeni pois ja käännyin kaivamaan hyllystä tavaraa. Sillä välin hän oli kääntänyt kärrynsä ja käveli minua kohti koko ajan tuijottaen. Houkutteli jäädä juttelemaan, mutta olin liikkeellä vanhempieni kanssa enkä halunnut heidän näkevän, joten kävelin ohi hymyillen ja moikaten. Hän ei hymyillyt ja ehkä vain niukin naukin muodosti huulillaan sanan moi, ja näytti vain jotenkin tyrmistyneeltä. Sen jälkeen yritin monta kertaa osua samaan aikaan hänen kanssaan kauppaan ja kerran onnistuinkin, mutta huomasin hänen olevan jonkun naisen kanssa. Seisoin kassajonossa ja vain tuijotin eteenpäin, ja jotenkin tuli tunne että joku tuijottaa niin käännyin katsomaan ja hän seisoo kärryn kanssa jonkin matkan päässä takanani ja taas vain tuijottaa. Ei hymyä ja taas vain vaivoin moi kun itse hymyillen moikkaan ja käännyn takaisin. Se nainen oli jo kaukana edessäpäin menossa, eikä miehellä ollut mitään kiirettä hänen peräänsä...heidän välinsäkin tuntuivat melko kylmiltä. Hyvän ystäväni kannustuksesta päätin käydä autokoululla kysymässä häneltä asiasta, ja hän kielsi kaiken melko tylysti. Lähetin hänelle viestin ja pyysin anteeksi tylyä kysymystäni ja hän vastasi kaiken olevan hyvin. Ja koska olen tyhmä ja pelkäsin jotenkin pilanneeni omat mahdollisuuteni lähetin jonkin ajan kuluttua viestin jossa kerroin käyttäytyneeni oudosti koska pidin hänestä enemmän kuin pitäisi tai olisi sopivaa ja että tiedän hänen olevan varattu joten asia jää minun osaltani tähän. Hän ei edes vaivautunut vastaamaan viestiin! Tästä on yli puoli vuotta ja asia kalvaa mieltäni vieläkin. Pelkään mokanneeni kaiken omalla käytökselläni tai vain kuvitelleeni kaiken. Olisin kiitollinen rehellisistä mielipiteistä ja neuvoista, koska haluaisin todella saada asian jo pois mielestäni.

Olen saanut samanlaista käytöstä osakseni atk.opettajalta aikuisopiskelussa. Hänen tuijottelunsa oli niin silmiinpistävää että jopa luokkakaverini kuittalivat siitä. Muuten hän oli äärettömän töykeä. Hän ei koskaan tehnyt aloitetta mihinkään suuntaan ja oli kyllä varattu. Olen jälkeenpäin miettinyt että jos se oli hänen tapansa saada piristystä arkeen ja varmasti tällä hetkellä hän tuijottelee jotain toista opiskelijaa:) En siis ole pahoillani ettei asia johtanut mihinkään. Vaikea oikeastaan neuvoa mitenkään, mutta jos olet yrittänyt selvittää asian, olet mielestäni tehnyt jo kaiken mahdollisen. Älä nyt ainakaan mieti että olisitko voinut tehdä jotain toisin. Miksi hän sitten jäi noin voimakkaasti mieleesi?

Herää jo , jatka elämääsi. Tarinasi on tyypillinen mies ja nais tarina. Olet selvästi epätoivoinen ja masentunut..ja syystä. Tarinasi ja Elämäntilanteesi on valitettavasti niin yleistä nykypäivän hektisessä elämänrytmissä ja systeemeissä. Ota itsellesi aikaa ja mieti mitä itse haluat tästä "suhteesta" ja kohtaa omat tunteesi. Se on aluksi ehkä vaikeaa, mutta kuitenkin lopulta palkitsevaa. Päästyäsi selville vesille, henkinen ja fyysinen eheytymisesi on mahdollista. Voimia ja Rakkautta sinulle..: )

Kiitos

No olen minäkin ihastunut/rakastunut ajo-opettajaani, meillä tosin oli niinpäin, että minä itse olin häntä vanhempi :D Arvaapa olenko vielä koko miestä unohtanut, no en...koville on ottanut, enkä vieläkään oikein ole toipunut siitä tunnemyrskystä, jonka hän sai minussa aikaan.

Tultiin juttuun hyvin silloin muutama vuosi sitten, mutta nykyisin korkeintaan hän enää moikkaa. Eipä sitten tykännyt minusta samalla lailla kuin minä hänestä. Miettinyt sittemmin mikä siinä on, että miksi ihastuin kys. mieheen ja arvelisin syyksi tilanteen intiimiyden, mikä autossa vallitsee kun ollaan kaksin ja se tunne, että joku pitää sinusta huolen ja pitää ikään kuin "turvassa". Siinä kiintyy toiseen väkisinkin, kun tavataan säännöllisesti ja vielä tullaan juttuun.