Täytin maaliskuussa 40 v. ja olimme jo mieheni kanssa puhuneet, että jos tähän mennessä toista lasta (ensimmäinen täyttää tänä vuonna 6 v.) ei ala yrityksestä huolimatta kuulumaan, aion mennä sterilisaatioon. Vaan luonto päättikin toisin...
Pari viikkoa sitten tein raskaustestin kuukautisten oltua viikon myöhässä. Testi oli suureksi yllätyksekseni positiivinen! Mieli on edelleen myllerryksessä enkä oikein ole vielä kunnolla tajunnut asiaa.
Ensimmäisenä mieleen nousivat pelot: 1) ikä, 2) 2. tyypin diabetes, jota hoidettiin tableteilla siihen päivään asti, kun plussasin, 3) ylipaino, jota olen kyllä yrittänyt saada pois ja 4) tuulimunaraskaus.
Neuvolassa olen jo kerran käynyt, lääkärille aika ensi viikolla ja ultraan pitää varata aika. Sokerit ovat olleet koholla (aamuisin 7.5 - 8.9) osittain varmaan siksi, kun lääkitys lopetettiin kuin seinään ja neuvolassa oli pissassa aavistus plussaa sokereissa. Muuten olo on ollut ihan normaali väsymystä lukuunottamatta, välillä jopa meinaa unohtaa olevansa raskaana!
Tuntuu hirveältä, kun ei uskalla iloita mahdollisesta uudesta tulokkaasta, kun pelot jylläävät mielessä päällimmäisenä! Puhumme plussasta huolimatta mahdollisesta vauvasta, koska raskaus on vasta tosi alussa ja koska ultra vasta paljastaa, onko vauvaa vai ei. Ensimmäinen raskaus ei sujunut ihan ongelmitta synnytyksen osalta, joten sekin todennäköisesti heittää varjonsa tämän raskauden ylle.
Onko täällä ketään, joka olisi kokenut tuulimunaraskauden? Eroaako raskauden alkuvaiheet mitenkään tavallisesta raskaudesta? Entä 2.tyypin diabetikkoja, jotka ovat synnyttäneet? Sujuiko raskaus ihan normaalisti?
(rv 7 1)
40 v. ja raskaana
3
244
Vastaukset
- tyyppi 2
II-tyypin diabetes on valinta ei sairaus.
Ruokavaliolla sen saapi pois.
Uusimmassa Turkulaisessa hyvä kirjoitus ruuasta.
Uusin lehti 21.04.2012 sivu 7 vasen alalaita
http://www.turkulainen.fi/turkulainen/nakoislehti
Osta tämä lehti ja aloita uusi elämä uuden vauvan kanssa.
http://www.fit.fi/
Muista riittävä D-vitamiini ja vaadi sen mittaus verestäsi. - Onnittelen
Onnee. Sitten piuhat poikki.
- Lunatar-72
Kiitos! :) Ja näin olin ajatellutkin, että piuhat menevät kiinni heti tämän jälkeen. Eikö se ole mahdollista, että samalla kun ja jos tehdään keisarileikkaus, piuhat pistettäisiin kiinni?
Diabeteshoitaja oli sitä mieltä, että kyllä onnistun varmasti taas ruokavaliolla ja säännöllisillä aterioinnilla saamaan sokerit aisoihin ja hallitsemaan myös painonnousua. Ensimmäisen raskauden aikana minulle puhkesi raskausdiabetes, joka saatiin pysymään kurissa pelkällä ruokavaliolla. Lääkäri ottaa sitten paremmin kantaa sokereihin, kun menen sinne.
Sekin myös mietityttää, kun ehdin jonkin aikaa syödä tabletteja, kun olin tietämättäni raskaana, että onko siitä ollut jotain haittaa alkiolle. No, lääkäri osaa siitä kertoa paremmin.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "974419Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella293283No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen
Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol452370- 351378
- 331058
- 321016
- 111014
- 158997
- 6924
Masan touhut etenee
Punatiilitalon tietotoimiston mukaan Masa on saanut viimein myytyä kämppänsä ja kaavoittaa uudelle lukaalille tonttia pa12862