Olipa kerran

kaukana, kaukana pohjolassa
pieni katajainen kansa ja heidän keskellänsä
suuren, suuri populisti Timo
Timo johti pientä rotestiryhmää
hyvin, hyvin vaihtelevalla menestyksellä
ei olleet pojat kilttejä Timolle
ei olleet kilttejä heidän avustajansa
ja kansan keskellä vaikuttava lehdistö
otti Timon lauman hampaisiinsa
ja populisti Timo pahoitti mielensä
loitsuamaan ryhtyy Timo;
" tule, tule Pohja.Akka puhalla lehdistö
kuuhun, ei se saa meitä moittia, moittisi kepua,
moittisi demaria, haukkuisi hallitusta,
haukkuisi muita, mutta ei meitä "
punaisena puhkuu
populisti Timo ja oottaa aikaa
kun demareihin loikkaa hän
1651
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 16

Vanhimmat

Isä Timo keskittyy nyt olemaan vihainen. Hänen pahoittunutta mieltään pitää nyt koko kansan hoitaa kuin prinsessan nuupahtanutta orkidejaa. Kuinka alamaiset saisivat Isä Timon taas hvyälle päälle ja nauramaan meidän kaikkien puolesta niin, että me köyhätkin tuntisimme olevamme miljonäärejä kuten Isä Timo on, vaikka sitten asunnottomina ja leipäjonoissa?

http://www.kainuunsanomat.fi/Kotimaa/1194739329975/artikkeli/soini suuttui medialle.html

Äänestä
  • ihan samaa mieltä, ei ymmärtämätönta äänestäjää saa sotkea puoluejohdon tai kansanedusatjien tai heidän avustajiensa töppäilyihin
    tyhmä kansa seiskoon omalla paikallaan ja hesari omalla, hesari erotetaan muutamaksi kuukaudeksi lehtien yhteiskokouksesta ja Erkko menee tämän takia konkkaan heh heh
    terv.
    ruskeapaita savosta

    Äänestä

  • len Timon kans kirjoitti:

    ihan samaa mieltä, ei ymmärtämätönta äänestäjää saa sotkea puoluejohdon tai kansanedusatjien tai heidän avustajiensa töppäilyihin
    tyhmä kansa seiskoon omalla paikallaan ja hesari omalla, hesari erotetaan muutamaksi kuukaudeksi lehtien yhteiskokouksesta ja Erkko menee tämän takia konkkaan heh heh
    terv.
    ruskeapaita savosta

    Ruskea raita savosta. Taiat olla homo

    Äänestä

  • ruostetta vai paskaa kirjoitti:

    Ruskea raita savosta. Taiat olla homo

    Suomen kieli hyvin hallussa vai ?

    Äänestä

  • len Timon kans kirjoitti:

    ihan samaa mieltä, ei ymmärtämätönta äänestäjää saa sotkea puoluejohdon tai kansanedusatjien tai heidän avustajiensa töppäilyihin
    tyhmä kansa seiskoon omalla paikallaan ja hesari omalla, hesari erotetaan muutamaksi kuukaudeksi lehtien yhteiskokouksesta ja Erkko menee tämän takia konkkaan heh heh
    terv.
    ruskeapaita savosta

    pitää äänestäjien " töpeksimestä " sanoutua irti ja äänestäjät osoittaa sen puolueen joholle, kansanedustajille ja kunnanvaltuutetuille heidän " töpeksimestä " äänestämällä ja tätähän kannatusluvut kertovat

    ja kun täällä on tapana viljellä huumoria niin heh, heh ja höh

    Äänestä

  • Kyllä PSn johton kirjoitti:

    pitää äänestäjien " töpeksimestä " sanoutua irti ja äänestäjät osoittaa sen puolueen joholle, kansanedustajille ja kunnanvaltuutetuille heidän " töpeksimestä " äänestämällä ja tätähän kannatusluvut kertovat

    ja kun täällä on tapana viljellä huumoria niin heh, heh ja höh

    Äänestäjä töpeksivät viime keväänä äänestämällä persuja. Nyt Isä Timo rankaisee heitä siitä, eikä huoli jatkossa enää kuin puolet äänistä. Siitäs saivat, mokomat töpeksijät.

    Äänestä

  • älypersu ÄO 38 kirjoitti:

    Äänestäjä töpeksivät viime keväänä äänestämällä persuja. Nyt Isä Timo rankaisee heitä siitä, eikä huoli jatkossa enää kuin puolet äänistä. Siitäs saivat, mokomat töpeksijät.

    sitäkään, Suomen kansa on siitä humoristinen ja osittain tyhmä kansa, että se aina silloin tällöin sortuu äänestämään takapuolesta repäistyä rotestiaatetta, mutta lyhyt on " jänne " ja paluu normaaliin arkeen taphtuu pian
    näin oli SMPn ja näin on Perussuomalaisten

    Äänestä

Jos persuSS saa lopullisen vallan, käy Isä Timon Yrjönkadun Valtakunnansalista käsky, että Hesarin toimittajat "pitää laittaa ensimmäisten joukossa jäähylle kaasulaitoksen piippujen kautta?" Kauheaa!!!

Äänestä

Olipa lapsellinen sepustus. Ootko homo?

Äänestä
  • Senssipalsta on näillä sivustoilla vähän toisella kohtaa. Voit tietenkin kysellä seuraa itsellesi myös täältä varsinkin jos senssipalstoilla ei tärpännyt.

    Äänestä

Paikkakuntamme Seuraintalon ulkohuussin seinältä saisi perssupuoluvveelle valmiin kunnallivaaliohjelman rungon. Pitänee kutsua joku soinin hoviin kuuluva delegaatio käymään ja merkkaamaan ydinkohdat muistiin?

Äänestä

neljä vuotta arkadialla
persu jos toinen
yhden kauden esustaja
ei taida timo syyttää hesaria helsingin
kun kannatus vain laskee
syystä perusjen hölmöilyn
eipä lupaus kanna
ei ees yli mannerheimintien
lähelle rautatieasemaa
luokse junan
mik tyhjät perust kotiin vie
saapuessa vuoteen 2015
loppuessa valtakirjan
unhoitukseen äänestäjän

Äänestä

2015 ja eduskuntavaaleihin ja kun kannatus laskee, voi timo iivisniemessä, putkonen yrjönkadulla, teuvo viitasaarella, immonen oulussa ja halla eirassa miettiä selityksiä miksi, miksi persujen kannatus hävisi kuin PIERU saharaan ?
miksi äänestäjä ei luottanut tyhjiin lupauksiin ?
mihin hävisi suuri uho ?
miksi meille aina käk, käy, käy näin
persseelle män asiamme, tuuleen katosi perussuomalaisuus

Äänestä

Kulunut vuosi on todistanut: Persuilla ei ole kansalle mitään hyvää annettavaa. Vain häikäilemätön setelisaalistus ja puskamölinä jäävät Soinin perussuomalaisista historiaan.

Äänestä

kannattajaluvut Peru SS uomalaisilla laskea,
alle 5 % vai ?

Äänestä

Sitä korkeammalle Soinin palatsi kohoaa, mitä alemmas kannatuskäyrät lorpahtaa. Soinin keisarillisessa sviitissä kylvetään rahassa, vain rahvaalle varattu alakerta hukkuu, kuten SMP:nkin aikana.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Päivän satu ja setä kirjoitti:

kaukana, kaukana pohjolassa
pieni katajainen kansa ja heidän keskellänsä
suuren, suuri populisti Timo
Timo johti pientä rotestiryhmää
hyvin, hyvin vaihtelevalla menestyksellä
ei olleet pojat kilttejä Timolle
ei olleet kilttejä heidän avustajansa
ja kansan keskellä vaikuttava lehdistö
otti Timon lauman hampaisiinsa
ja populisti Timo pahoitti mielensä
loitsuamaan ryhtyy Timo;
" tule, tule Pohja.Akka puhalla lehdistö
kuuhun, ei se saa meitä moittia, moittisi kepua,
moittisi demaria, haukkuisi hallitusta,
haukkuisi muita, mutta ei meitä "
punaisena puhkuu
populisti Timo ja oottaa aikaa
kun demareihin loikkaa hän

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu