Lainaus toisesta avauksesta:
"Vanhoillislestadiolainen herätysliike hyväksyy Ev.lut. kirkon uskon- ja opin tunnustuskirjojen mukaisen uskon, ainoana oikeana uskona.
Augsburgin Tunnustuksen mukainen usko on uskomista evankeliumiin ja synninpäästöön, niin Ev.lut kirkon virallisen opetuksen mukaan, kuin myös Vanhoillislestadiolaisen opetuksen mukaan."
¤¤¤¤¤¤¤¤
Niinpä niin!
Vika onkin vanhoillislestadiolaisten ja yleensäkin lestadiolaisten ryhmien roomalaiskatolisessa "vain me pelastumme" -seurakuntaopissa.
Otappa käteesi roomalaiskatolilainen katekismus, niin hämmästyt!
Olen itse saanut sellaisen lahjaksi esikoislestadiolaiselta saarnaajalta :-)
Hän joutui usein es.lest. saarnaajien kokouksessa ottamaan Luherin Kaatekismuksen esiin. Melko yksin hän jäi kateksmuksensa kanssa, vaikka esikoislestadiolaiset sanovat uskovansa ihan samalla tavalla kun avauksen lainauksessani todisteltiin vanhoillisöestadiolaisista.
Kun olen alkanut tutustua Lutherin opetuksiin, huomaan että aika rumasti olisi Luther pappa sanonut lestadiolaisista.
¤¤¤¤¤¤¤
Seuraava ote on teoksesta:
Martti Luther En minä kuole - vaan elän Antologia
"Nykyajan kiihkohenget puhuvat uskosta Kristukseen sofistien tapaan:
he luulottelevat sitä sydämeen painuneeksi, Kristuksesta riippumattomaksi ominaisuudeksi.
Tämä on turmiollinen erehdys. Kristus on päinvastoin esitettävä siten, ettet näe kerrassaan mitään muuta kuin hänet, ettet usko minkään olevan lähempänä itseäsi ja kiinteämmin itseesi liittyneenä kuin hän on. WA 40 I, 545.
"Tämä opinkohta on tarkasti huomattava kiihkohenkien vastustamiseksi, noiden, jotka halventavat ihanaa kastetta ja puhuvat siitä häijysti (ja jumalattomasti).
Paavali sitävastoin kaunistaa kasteen ihanin mainesanoin, nimittämällä sitä—Tiituksen kirjeen kolmannessa luvussa—uudestisyntymisen pesoksi ja Pyhän Hengen uudistukseksi; ja tässä hän sanoo kaikkien kastettujen pukeneen päällensä Kristuksen. WA 401, 541.
Oppikoon siis jokainen hurskas ihminen huolellisesti erottamaan lain armosta myös kokemuksessa ja käytännössä eikä ainoastaan sanoissa niinkuin paavi ja kiihkohenget.
Tunnustavathan nämä, mikäli on kysymys sanoista, kylläkin ne kahdeksi eri asiaksi, mutta itse asiassa he, niinkuin sanoin, sekoittavat ne toisiinsa, koska eivät myönnä uskon ilman tekoja vanhurskauttavan. Jos tämä on totta, ei Kristus siis minua ollenkaan hyödytä. WA 40 I, 251.
Turhaan ei ole Kristus puhunut tästä asiasta niin perusteellisesti. Hän näet tietää, että väärät profeetat pyrkivät esittämään kaiken oikeassa valossa ja että vain harvat tämän havaitsevat. Juuri siksi hän haluaa teroittaa tämän ihmisten mieleen mahdollisimman selvin sanoin. Siksi hän jatkaa esitystään tällä tavoin ja käyttää tämäntapaisia vertauksia.
Tähän asiaan näyttääkin meidän rakas Herramme kohdistavan kaiken huomionsa. Onhan totinen tosi, että kun evankeliumia on kauan saarnattu, niin pian on kiirehtinyt paikalle joku hurmahenki ja repinyt neljässä viikossa kaiken alas. WA 27,291. A. H.
Hyväksyy?
1
<50
Vastaukset
- *
ote Martt Lutherin uskontunnustuksesta vuodelta 1529:
Sitälähin uskon, että on maan päällä olemassa yksi pyhä kristillinen seurakunta, se on kaikkein kristittyin yhteys ja luku eli seurakunta kaikessa maailmassa, joka ainoa on Kristuksen morsian ja hänen hengellinen ruumiinsa, jonka ainoa pääkin hän on: ja piispat ja kirkkoherrat eivät ole pää, eikä herroja, eikä ylkä, vaan palvelijoita, ystäviä ja (niinkuin sana piispa merkitsee) kaitsijoita, hoitajia eli esimiehiä. Ja sellainen kristikunta ei ole yksin haettava roomin eli paavin kirkkokunnassa, vaan on kaikessa mailmassa, niinkuin profeetat ovat ennalta ilmoittaneet, että nimittäin Kristuksen evankeliumi on tuleva saarnattavaksi kaikessa mailmassa, Ps. 2 ja Ps. 19, niin että kristikunta siin ulkonaisesti on jaoitettu kaikkialla paavin, turkin, tatarein ja persialaisten kesken, mutta on hengellisesti koossa yhdessä ja samassa evankeliumissa ja uskossa, päänsä Jesuksen Kristuksen vallassa. Sillä paavikunta on varmaan oikia, antikristillinen hallitus tahi oikia Kristusta vastustava hirmuvalta, joka istuu Jumalan temppelissä ja hallitsee ihmissäännöillä, niinkuin Kristus, Matt. 24. ja Paavali 2. Tess. 2. ilmoittavat. Vaikka samallaiseen kauhistukseen kuuluvat myöskin turkki ja kaikki vääräoppiset, kussa ikänä he ovat, josta kauhistuksesta on ennustettu että se seisää pyhässä sijassa, ei kuitenkaan paavikunnan vertaisena.
Tässä kristikunnassa, kussa ikänä se on, on syntein anteeksi saaminen, se on armon ja totisen synnin päästön kuningaskunta. Sillä siinä on evankeliumi, kaste, alttarin sakramentti, jossa synnin päästö tarjotaan, noudetaan ja saadaan, ja siinä on Kristuskin ja hänen Henkensä ja Jumalakin on siinä. Ja ulkopuolella tätä seurakuntaa ei ole autuutta, ei synnistä päästöä, vaan ijankaikkinen kadotus ja kuolema; vaikka siellä olisikin suuri pyhyyden varjo ja paljo hyviä töitä, niin on kuitenkin kaikki hukassa. Ja sellainen päästö on odotettavissa ei yksi kerta, esimerkiksi kasteessa (kuten novatianit opettivat), vaan niin usein ja monesti kuin sitä tarvitaan, kuolemaan saakka.
Mutta se päästö, joka paavin kirkolla on ja jonka se antaa, on pilkallinen petos; ei ainoastansa sentähden että se sen yhteisen päästön sivulla, joka koko kristikunnassa evankeliumin ja sakramenttein kautta annetaan, on erittäin keksitty ja varteen pantu, joten yhteinen päästö turmellaan ja mitättömäksi tehdään, vaan myös sentähden, että se asettaa ja perustaa täysiksi tekemisen syntein tähden ihmistöitten ja pyhäin ihmisten ansion perustukselle, vaikka yksin Kristus saattaa meidän puolestamme täysiksi tehdä ja on täysiksi tehnyt
- lue myös:
http://www.evl.fi/tunnustuskirjat/pavalta.html
paavin vallasta ja johtoasemasta
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p455230Onko Sanna menossa Ukrainaan viettämään vuosipäivää?
Kun on bongattu Varsovan lentokentältä?1291686Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "511650Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella151609- 141305
Kulukusuunnat
Eikö kuhmolaiset iha oikiasti tiiä kumpi o vasen ja kumpi oikia? Tuolla ku liikennemerkissä näkyy nuolet ylös ja alas, v41220No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen
Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol22112081-vuotias Frederik avoimena - Ei omasta mielestä kelpaa tästä syystä realityihin: "Veemäinen..."
Junttidiscon kuninkaana tunnettu Frederik, 81, on esiintymislavoilla suvereeni tekijä. Mies on viihdyttänyt ympäri Suome171057Muusikko yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan
Karu epäily: Muusikko, 32, yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan Oulussa. IS:n selvityksen perusteella miestä ei ole syy771018Tynkä Eläintarha ei ole enää visiitin väärti
Ähtärin MesiZoo on vajonnut alas. Näytillä olevien eläinten määrä on romahtanut lähemmäs -40%. Paikat ovat päässeet pah60867