Ostin lauantaina Maijan tarinan. Ristiriitaisin tuntein laitoin sen kaapin hyllylle. En tiedä pystynkö koskaan lukemaan sitä kokonaan, mutta halusin näin osoittaa tukeni kaikille kirjoittajille siitä suuresta palveluksesta, jonka he ovat tehneet vääryyden kilpistämiseksi tässä maailmassa.
Kovasti monet vl:t selittelevät, että siinä kirjassa on liioittelua. Tottakai he niin sanovat. Milloinkas kaikki vl:t omia syntejään myöntäisivät. Mutta näen asian niin, että jokainen, joka osallistuu pahan teon peittelyyn, suojelemiseen, vähättelyyn tai muuhun sellaiseen, on itse osallinen kyseisestä teosta. Se joka pahasta teosta vaikenee, on osallinen. Paitsi ei tietenkään uhrit. Heillä on oikeus halutessaan vaieta, jos ei voimat riitä. Mutta hävetköön vähättelijät. Ovat tekijöiden kanssa samanmielisiä.
En usko, että kukaan oleellisesti (huomaa sana oleellisesti) lähtisi liioittelemaan tuollaisia asioita. Kirjahan on kärsijän kokemuksen mukaan kirjoitettu.
Otetaan esimerkiksi vaikka lihavan ihmisen läskiksi haukkuminen. Jonkun sivullisen, empatiaan kyvyttömän (ja hoikan) mielestä se on vain totuuden puhumista, ehkä vähän karkealla kielellä. Mutta ei niin paha juttu. Jonkun lihavan mielestä se voi olla syy masentumiseen, työkyvyn menettämiseen, jne.
Niin tuntuu olevan paljon vl-kommentteja tästä kirjasta. Kun siinä menee vl:ien maine. Monelle vl:lle on tärkeämpää yhteisön maine, kuin yksittäisen jäsenen kärsimykset, olivat ne sitten millaisia tahansa. Meneehän se maine tottakai, kun vähättelevät moisia iljettäviä tekoja. Leimaa koko porukan.
Kaikille kärsijöille haluan sanoa, että teistä ei, joitakin vl:ä lukuunottamatta, varmastikaan kukaan ajattele, että olisitte itseänne tahranneet tai jotenkin olisitte syyllisiä tapahtumiin. Koittakaa elää elämäänne nauttien hyvistä asioista. Ammentakaa voimaa jostain muualta kun näistä harhaisista hoitamisista. Paljon on hyviä ihmisiä rukoilemassa puolestanne.
Ostin Maijan tarinan
74
1575
Vastaukset
- Kannattaa lukea!
Kirjan "Maijaa" raiskasivat suvun miehet. Tyypillinen törkeä lapsen seksuaalinen hyväksikäyttö myös vl-uskovaisten taholta.
Mutta toinen, vielä maijojakin tarkemmin vaiettu lapsena raiskattu ruhmä vl-uskonyhteisössä ovat vl-uskovaisten miesten hyväksikäyttämät pojat. Itse tunnen heitä ja tiedän, kuinka monin verroin vaikeampaa heille asia vielä on kuin hyväksikäytetyille vl-tytöille -jos mahdollista ylipäänsä.
Syynä on vl-homofobia. VL:t leimaavat lapsena hyväksikäytetyn miespuolisen uhrin automaattisesti homoksi, joka on ehkä rumin haukkumasana vl-uskonnossa. Eikä tämä leima lähde millään. Siksi vl-uskonyhteisössä olevat lapsena hyväksikäytetyt miehet joutuvat elämään aivan yksin erittäin vakavan traumansa kanssa koko ikänsä.- uimahousut
Espoon tapauksessa, perheen tyttöjen hyväksikäyttäjiä isän lisäksi ovat olleet kaksi perheen poikaa, jotka luultavammin ovat itsekin olleet isänsä uhreja.
Myös Maitoisten leirikeskuksen uima-altaan säännöt (uidaan ilman uimahousuja) viittaa siihen, että monet vl-pojat ovat joutuneet pedofiilien uhreiksi.
Poikien on vielä vaikeampaa puhua asiasta kenellekään. - VL-lahimmäisenrakkau
uimahousut kirjoitti:
Espoon tapauksessa, perheen tyttöjen hyväksikäyttäjiä isän lisäksi ovat olleet kaksi perheen poikaa, jotka luultavammin ovat itsekin olleet isänsä uhreja.
Myös Maitoisten leirikeskuksen uima-altaan säännöt (uidaan ilman uimahousuja) viittaa siihen, että monet vl-pojat ovat joutuneet pedofiilien uhreiksi.
Poikien on vielä vaikeampaa puhua asiasta kenellekään.Nämä vl-uskovaisten "ruskean reijän ritarit" -kommentit ovat omiaan saamaan poikauhrin salaamaan rikokset ja kärsimään yksin.
"Rautakaupasta saa köyttä-" ja "ne pitäs viedä saunan taakse" -ovat aivan yleisiä mielipiteitä vl-yhteisössä homoseksuaaleista lähimmäisistä. - homofobia
VL-lahimmäisenrakkau kirjoitti:
Nämä vl-uskovaisten "ruskean reijän ritarit" -kommentit ovat omiaan saamaan poikauhrin salaamaan rikokset ja kärsimään yksin.
"Rautakaupasta saa köyttä-" ja "ne pitäs viedä saunan taakse" -ovat aivan yleisiä mielipiteitä vl-yhteisössä homoseksuaaleista lähimmäisistä.Vl-miehillä on kova homo-pelko, ainakin puheiden mukaan.
Monesti kuulee niin homokammoisia puheita ry:n tupakkapaikalla, että huh. huh.
Kuitenkin vl-liikkeessä on suht. paljon homoja, mitä he ajattelevat, kääntävätkö he katseensa pieniin poikiin, saadakseen hyväksyntää. - siis mitä?
uimahousut kirjoitti:
Espoon tapauksessa, perheen tyttöjen hyväksikäyttäjiä isän lisäksi ovat olleet kaksi perheen poikaa, jotka luultavammin ovat itsekin olleet isänsä uhreja.
Myös Maitoisten leirikeskuksen uima-altaan säännöt (uidaan ilman uimahousuja) viittaa siihen, että monet vl-pojat ovat joutuneet pedofiilien uhreiksi.
Poikien on vielä vaikeampaa puhua asiasta kenellekään.Missä uima-altaassa on pakko uida ilman uimahousuja? On kyllä ihmeellinen lestadiolaisleiri, jos ei edes uimahousuja saa uima-altaassa käyttää.
- Uskomaton juttu
siis mitä? kirjoitti:
Missä uima-altaassa on pakko uida ilman uimahousuja? On kyllä ihmeellinen lestadiolaisleiri, jos ei edes uimahousuja saa uima-altaassa käyttää.
SRK:n Maitoisten leirikeskuksessa ei saa uida uimapuvut/uimahousut päällä, koska suodattimet menee tukkoon.
- tiedoton ääliö
ONko Maija se ensimmäinen hyväskikäytetty lapsi, jonka puheenjohtajamme Olavi Vottonen tuntee?
Jos hän tiesi aikaisemmin yhden, niin nyt hän tietää peräti kaksi. Näin se tietämys nykyisin liikuttavalla tavalla lisääntyy kristittujen leirissä - Maijat ja muut
tiedoton ääliö kirjoitti:
ONko Maija se ensimmäinen hyväskikäytetty lapsi, jonka puheenjohtajamme Olavi Vottonen tuntee?
Jos hän tiesi aikaisemmin yhden, niin nyt hän tietää peräti kaksi. Näin se tietämys nykyisin liikuttavalla tavalla lisääntyy kristittujen leirissäToimittaja ei tajunnut kysyä Voittoselta, kuinka monta lasten raiskaajaa tiedät vl-liikkeessä, silloin luku olisi ollut suurempi kuin yksi.
Maijaakin raiskasi useat miehet. - VL-teologiaa?
homofobia kirjoitti:
Vl-miehillä on kova homo-pelko, ainakin puheiden mukaan.
Monesti kuulee niin homokammoisia puheita ry:n tupakkapaikalla, että huh. huh.
Kuitenkin vl-liikkeessä on suht. paljon homoja, mitä he ajattelevat, kääntävätkö he katseensa pieniin poikiin, saadakseen hyväksyntää.Seksuaalisuuden kieltäminen saattaa aiheuttaa vaikka minkälaisia vääristymiä, kuten vl-uskonyhteisössä on viime aikoina paljastunut.
- SRK raiskaa lapsia!
Uskomaton juttu kirjoitti:
SRK:n Maitoisten leirikeskuksessa ei saa uida uimapuvut/uimahousut päällä, koska suodattimet menee tukkoon.
SRK:n leirikeskuksissa on lasten hyväksikäyttöä ollut usein. Jopa rippikoululeireillä on rippilapsia hyväksikäytetty SRK:n rippikoulunopettajien toimesta. Nämä asiat on salattu ja uhrit vaiennettu niin, etteivät edes vanhemmilleen uskaltaneet kertoa!
Nämä SRK:n omat lasten hyväksikäyttötapaukset ovat tulleet ilmi vasta nyt, kun lapsena hyväksikäytetyt ovat eronneet vl-uskonnosta ja uskaltaneet kertoa rikoksista. - OLLI VALEHTELEE!
tiedoton ääliö kirjoitti:
ONko Maija se ensimmäinen hyväskikäytetty lapsi, jonka puheenjohtajamme Olavi Vottonen tuntee?
Jos hän tiesi aikaisemmin yhden, niin nyt hän tietää peräti kaksi. Näin se tietämys nykyisin liikuttavalla tavalla lisääntyy kristittujen leirissäSRK:n puheenjohtaja Olavi Voittonen kertoi tietävänsä YHDEN vl-pedofiliatapauksen koko 30-vuotisen SRK-uransa ajalta, joka sekin on "oikeudellisesti hoidettu".
Kysymyksessä ei ainakaan ole "Maijan" tapaus, vaikka SRK:n johto sen tiesi ihan tarkkaan, koska se ei ole ollut ikeudellisesti hoidossa.
Kysymyksessä ei ainakaan le Voittosen itsensä salaama V..... V...län tapaus, jota ei todellakaan ollut silloin annettu oikeuden hoitoon! - YHDEN tapauksen OLLI
Maijat ja muut kirjoitti:
Toimittaja ei tajunnut kysyä Voittoselta, kuinka monta lasten raiskaajaa tiedät vl-liikkeessä, silloin luku olisi ollut suurempi kuin yksi.
Maijaakin raiskasi useat miehet.Olavi Voittosen vuosia visusti salaamassa Oulun kolmea sukupolvea koskevassa vl-pedofiliavyyhdissäkin oli lukuisia uhreja... Eli yhdestä tapauksesta ei ole kysymys, vaan kokonaisesta rikossarjasta!
- curious00
uimahousut kirjoitti:
Espoon tapauksessa, perheen tyttöjen hyväksikäyttäjiä isän lisäksi ovat olleet kaksi perheen poikaa, jotka luultavammin ovat itsekin olleet isänsä uhreja.
Myös Maitoisten leirikeskuksen uima-altaan säännöt (uidaan ilman uimahousuja) viittaa siihen, että monet vl-pojat ovat joutuneet pedofiilien uhreiksi.
Poikien on vielä vaikeampaa puhua asiasta kenellekään.Kiinnostaa, miksi Maitoisissa uidaan alasti?
- Ei-vaginafobiainen
homofobia kirjoitti:
Vl-miehillä on kova homo-pelko, ainakin puheiden mukaan.
Monesti kuulee niin homokammoisia puheita ry:n tupakkapaikalla, että huh. huh.
Kuitenkin vl-liikkeessä on suht. paljon homoja, mitä he ajattelevat, kääntävätkö he katseensa pieniin poikiin, saadakseen hyväksyntää.Ei siinhen mitään vanhoillislestadiolaisuutta tarvita, että ymmärtää pelätä saavansa anaaliin.
- Säälittävälle:
Ei-vaginafobiainen kirjoitti:
Ei siinhen mitään vanhoillislestadiolaisuutta tarvita, että ymmärtää pelätä saavansa anaaliin.
Tuollainen sivistymättömyys on mahdollista VAIN vl-uskonyhteisössä!
- SRK on saastaa!
curious00 kirjoitti:
Kiinnostaa, miksi Maitoisissa uidaan alasti?
Onko tämä Maitoisten juttu se, minkä SRK ottaa esille 7.4.2011 päivätyssä lehdistötiedotteessaan? Googlettakaa, niin näette!
- tiskirätti.
Maijan tarina on minullakin kesken, olen hidas lukemaan, pari lukua päivässä.
Teksti on raskasta luettavaa. - Maijan tarina
Yksi järkyttävä kohta kirjassa on, missä Maija yrittää viedä raiskauksia oikeuteen, ote kirjasta:
"Otin yhteyttä vanhempiini ja kerroin heille, että olin käynyt poliisin luona. Kerroin laista ja siitä, että minulla ei ole enää mahdollisuutta viedä asiaa eteenpäin, mutta heillä se mahdollisuus on ja tulisin mielellään heidän mukaansa.
He olivat järkyttyneitä siitä, että olin ollut yhteydessä poliisiin. Olin kuitenkin varmempi kuin aikaisemmin ja sanoin, että on kaikkien etu, jos rikoksentekijät saavat sovittaa lain edessä sen, mitä ovat rikkoneet.
Vanhempani vetosivat siihen, että ne asiat ovat anteeksiannettuja asioita ja niitähän ei saisi enää muistella. He paheksuivat minua: "Vai on sinulla viha noin kova, ajattele miten heidän perheilleenkin kävisi."
Totesin pyrkiväni vain oikeudenmukaisuuteen ja toivoin, että he löytäisivät omalle vihalleen oikean kanavan eivätkä syyttäisi enää minua ja syyllistäisi anteeksiantamattomuudesta.
Sanoin, että kaikilla rikoksentekijöillä on sukulaisia ja silti heidän vain pitää kantaa vastuu teostaan."- huolestuttavaa aikaa
Luin kirjan nopeasti. En voinut jättää kesken. Kertimus ei ole tarina. Se on liian monella tasolla ja tavalla TOSI.
Olen erään Maijan tukihenkilö. Hän on isänsä moneen kertaan raiskaama. Järkyttäviä elämänkohtaloita.
Kirjan riipaisevin teema on se miten lähes kaikki Maijan läheiset ihmiset suojelevat itseään ja ovat kuin laupiaan samarialsen tiellä ohityse kulkevat. Ne kaksi ensimmäistä, jotka menevät ohi.
Kirjassa on onneksi Markku (laupias samarialainen). Miksi heitä on niin vähän? Miksi puheenjotaja, enemmistö puhujista, SRK:n johtohenkikllö, Maijan vanhemmat tai Maijan sisarukset eivät tee sitä, mitä heidän kuuluisi tehdä? En ymmärrä muuta selitystä kuin oman maineen suojelesinen.
Nyt kun tarina on julkaistu. Heistä jokaisella on nytkin yksi mahdollisuus katsoa peiliin. Jokaisella heistä on mahdollisuus rientää Maijan luo ja ojentaa auttava käsi ja konkreettisella ja yksislitteisellä tavalla osoittaa, että heidän tekemäänsä parannukseen on kuulunut raamatun tarkoittama mielen muutos. Pahoin pelkään, että kirjan julkaisemisen jälkeen näistä Maijan hylkääjistä tulee Maijalle uusi uhka. He ilmitulemisen pelossa tulevat kostamaan Maijalle. Paikallinen rauhanyhdistys voisi osallistua Maijan elämänosan jälkihoitoon kristityn mielellä-
Odotan, että yksikään hylkääjistä ei kosta Maijalle. Nähtäväksi jää - Hemesti
huolestuttavaa aikaa kirjoitti:

Odotan, että yksikään hylkääjistä ei kosta Maijalle. Nähtäväksi jääNämähän ei ole Rauhanyhdistysasioita, vaan aina POLIISIASIOITA. Se pitäisi asianosaisten tietää., eikä pantata asiaa. Ei niistä Rauhanyhdistyksen tarvi tietää, vaan POLIISIN.
- Hempulinen
Hemesti kirjoitti:
Nämähän ei ole Rauhanyhdistysasioita, vaan aina POLIISIASIOITA. Se pitäisi asianosaisten tietää., eikä pantata asiaa. Ei niistä Rauhanyhdistyksen tarvi tietää, vaan POLIISIN.
Muistatko Hemesti, mitä sanoit Lahdessa 2009?
- Maijan tarinalle:
Tuo n aivan tyypillinen suhtautuminen seksuaalisen hyväksikäytön uhriin vl-yhteisössä -jopa omien vanhempien taholta. Syyllistetään uhri, "vai että on sinulla noin kova viha?"...
Onko se ihme, jos on viha rikollisia kohtaan, joita ovat VIIDESTÄÄN vuorotellen raiskanneet vuosikaudet? - Hemestille:
Hemesti kirjoitti:
Nämähän ei ole Rauhanyhdistysasioita, vaan aina POLIISIASIOITA. Se pitäisi asianosaisten tietää., eikä pantata asiaa. Ei niistä Rauhanyhdistyksen tarvi tietää, vaan POLIISIN.
Oletko lukenut Maijan Tarinan?
Kuinka voit väittää kaiken lukemasi jälkee, ettei Maija yrittänyt saada asiaansa oikeuden käsiteltäväksi?
Mistä kaltaisiasi, täysin sydämettömiä olioita keskuuteemme ryömii? - Miten toimisit?
Hempulinen kirjoitti:
Muistatko Hemesti, mitä sanoit Lahdessa 2009?
Mitä tekisit Hemesti, jos selviäisi, että tyttäresi mies käyttää heidän lapsiaan seksuaalisesti hyväkseen.
- ../..
Hemesti kirjoitti:
Nämähän ei ole Rauhanyhdistysasioita, vaan aina POLIISIASIOITA. Se pitäisi asianosaisten tietää., eikä pantata asiaa. Ei niistä Rauhanyhdistyksen tarvi tietää, vaan POLIISIN.
Jos pf-asiaan eivät aikuiset tartu sen huomattuaan, menee pitkälle tulevaisuuteen, ennenkuin lapsi, siis uhri, itse kykenee ja osaa hakea apua kärsimyksiinsä. Lapsella ei ole sanoja kuvat pf-asiaa. Lapsi ei ymmärrä, mitä tapahtuu, vaikka hän ymmärtää kyllä kivun, tuskan ja häpeän. Monesti oma puolustusjärjestelmä alkaa suojella lasta niin, että hän ei muista, mitä tapahtui. Ei muista sillä tasolla, että osaisi selittää tapahtuman, mutta alitajuisesti lapsi muistaa kyllä, ja sillä on seurauksensa. Ne seuraukset kestävät läpi elämän. Tekijän ei kannata tuudittautua siihen uskoon, että lapsi unohtaa KOKONAAN, ja että sen kautta tekijä on turvassa ja voi siten purkaa seksuaalisia tarpeitaan lapseen.
Suuresti ihmettelen, että näissä pf-asioissa jopa vl-johtajat käsittelevät sitä haureutena, "älä tee huorin"-syntinä. Pedofiliahan on viidennen käskyn rikkomista. "Älä tapa"-synti, "ettemme vahingoita lähimmäistä ruumiin emmekä sielun puolesta". Pedofiliassa tapetaan ruumista ja sielua aivan konkreettisesti. Hengittäminen ja sydämen toiminta eivät sellaisinaan merkitse elämistä. Ja kun kohteena on lapsi, ei puolustavia asianhaaroja löydy. Luulisi että uskovien "kirjoissa" olevaa puhuttelisi sanat myllynkivestä, ja siitä, etä "minkä te teitte yhdelle vähimmistä veljistäni, sen te teitte minulle". Pedofiili raiskaa Kristusta raiskatessaan lasta. - Vai mitä Hemesti
Miten toimisit? kirjoitti:
Mitä tekisit Hemesti, jos selviäisi, että tyttäresi mies käyttää heidän lapsiaan seksuaalisesti hyväkseen.
Hemesti sanoisi raiskaajavävylleen, "Kaikki sinun synnit ovat anteeksi Jeesuksen nimessä ja veressä, eihän se sen kummepi synti ole, kuin mihin me kaikki olemme sydämessämme valmiit."
- SRK:n lyylerit:(
Miten toimisit? kirjoitti:
Mitä tekisit Hemesti, jos selviäisi, että tyttäresi mies käyttää heidän lapsiaan seksuaalisesti hyväkseen.
Tottakai Hemesti rippisalailisi rikoksen, kuten päämiehensä SRK opettaa ja antaisi lastenraiskaajan jatkaa "harrastustaan". Tämä SRK:n lyyleri on niin kylmä ja armotoin ihminen, etytä hän uhraa vaikka olan lapsensa yhteisän maineen vuoksi!
- Lapsiuhri vastuussa!
../.. kirjoitti:
Jos pf-asiaan eivät aikuiset tartu sen huomattuaan, menee pitkälle tulevaisuuteen, ennenkuin lapsi, siis uhri, itse kykenee ja osaa hakea apua kärsimyksiinsä. Lapsella ei ole sanoja kuvat pf-asiaa. Lapsi ei ymmärrä, mitä tapahtuu, vaikka hän ymmärtää kyllä kivun, tuskan ja häpeän. Monesti oma puolustusjärjestelmä alkaa suojella lasta niin, että hän ei muista, mitä tapahtui. Ei muista sillä tasolla, että osaisi selittää tapahtuman, mutta alitajuisesti lapsi muistaa kyllä, ja sillä on seurauksensa. Ne seuraukset kestävät läpi elämän. Tekijän ei kannata tuudittautua siihen uskoon, että lapsi unohtaa KOKONAAN, ja että sen kautta tekijä on turvassa ja voi siten purkaa seksuaalisia tarpeitaan lapseen.
Suuresti ihmettelen, että näissä pf-asioissa jopa vl-johtajat käsittelevät sitä haureutena, "älä tee huorin"-syntinä. Pedofiliahan on viidennen käskyn rikkomista. "Älä tapa"-synti, "ettemme vahingoita lähimmäistä ruumiin emmekä sielun puolesta". Pedofiliassa tapetaan ruumista ja sielua aivan konkreettisesti. Hengittäminen ja sydämen toiminta eivät sellaisinaan merkitse elämistä. Ja kun kohteena on lapsi, ei puolustavia asianhaaroja löydy. Luulisi että uskovien "kirjoissa" olevaa puhuttelisi sanat myllynkivestä, ja siitä, etä "minkä te teitte yhdelle vähimmistä veljistäni, sen te teitte minulle". Pedofiili raiskaa Kristusta raiskatessaan lasta.SRK:n Hemesti-lyyleri täällä aiemmin sanoi, että kyllä lapsi tietää ja on Ry:n phäkoulussakin oppinut, mikä on väärin. Joten vl-lastenraiskaaminen on lapsiuhrin vastuulla!
Koko SRK:n ajatus siitä, että vl-lapset vastuulle kuuluu vahtia hänelle tehtävien seksuaalisten tekojen "oikeellisuus", on ihan SAIRASTA! - Vakava leima
huolestuttavaa aikaa kirjoitti:
Luin kirjan nopeasti. En voinut jättää kesken. Kertimus ei ole tarina. Se on liian monella tasolla ja tavalla TOSI.
Olen erään Maijan tukihenkilö. Hän on isänsä moneen kertaan raiskaama. Järkyttäviä elämänkohtaloita.
Kirjan riipaisevin teema on se miten lähes kaikki Maijan läheiset ihmiset suojelevat itseään ja ovat kuin laupiaan samarialsen tiellä ohityse kulkevat. Ne kaksi ensimmäistä, jotka menevät ohi.
Kirjassa on onneksi Markku (laupias samarialainen). Miksi heitä on niin vähän? Miksi puheenjotaja, enemmistö puhujista, SRK:n johtohenkikllö, Maijan vanhemmat tai Maijan sisarukset eivät tee sitä, mitä heidän kuuluisi tehdä? En ymmärrä muuta selitystä kuin oman maineen suojelesinen.
Nyt kun tarina on julkaistu. Heistä jokaisella on nytkin yksi mahdollisuus katsoa peiliin. Jokaisella heistä on mahdollisuus rientää Maijan luo ja ojentaa auttava käsi ja konkreettisella ja yksislitteisellä tavalla osoittaa, että heidän tekemäänsä parannukseen on kuulunut raamatun tarkoittama mielen muutos. Pahoin pelkään, että kirjan julkaisemisen jälkeen näistä Maijan hylkääjistä tulee Maijalle uusi uhka. He ilmitulemisen pelossa tulevat kostamaan Maijalle. Paikallinen rauhanyhdistys voisi osallistua Maijan elämänosan jälkihoitoon kristityn mielellä-
Odotan, että yksikään hylkääjistä ei kosta Maijalle. Nähtäväksi jääSuurin ongelma on se, että VL-liikken johto on peitellyt tapauksia. Se ongelma ei siis ole rivijäsenissä, vaan johdossa. Rikosten peittely ja vähättely on vakava asia.
- 6
Vai mitä Hemesti kirjoitti:
Hemesti sanoisi raiskaajavävylleen, "Kaikki sinun synnit ovat anteeksi Jeesuksen nimessä ja veressä, eihän se sen kummepi synti ole, kuin mihin me kaikki olemme sydämessämme valmiit."
Sillä nämä ovat Hemestin omia sanoja!
- Pikkuraiskaamista!
6 kirjoitti:
Sillä nämä ovat Hemestin omia sanoja!
Kun vl-opin mukaan kahden tyttären kahdeksan vuoden mittainen raiskaaminen on pikkusynti, johon jokainen vl on tilaisuuden tullen valmis, niin mikähän on sellainen isompi synti johon vl-uskovainen ei ole aina valmis?
- Järjestäytynyt rikol
Vakava leima kirjoitti:
Suurin ongelma on se, että VL-liikken johto on peitellyt tapauksia. Se ongelma ei siis ole rivijäsenissä, vaan johdossa. Rikosten peittely ja vähättely on vakava asia.
Kysymys on rakenteellisesta ongelmasta jonka pohja on vl-opissa rikosten rippisalaamisesta ja rippisalaisuuden laajentamisesta koskemaan rikoksen uhria. Voisi melkein sanoa, että kysymyksessä on järjestäytynyt rikollisuus.
- hemesti
Jotenkin tuntuu, että suku on pahin, eli täytyy vain omin nokin toimia ja ilmoittaa poliisille totuus. Turhaa on monia ulkopuolisia siihen sotkea, jokainen omalla tyylillään ja tunteillaan pilaa asian käsittelyn. Suoraan vain rikosilmoitus, eikä mitään mielipiteen kyselyä. Rikos on rikos ja se tuomitaan oikeudessa.
- Olette sairaita.
hemesti kirjoitti:
Jotenkin tuntuu, että suku on pahin, eli täytyy vain omin nokin toimia ja ilmoittaa poliisille totuus. Turhaa on monia ulkopuolisia siihen sotkea, jokainen omalla tyylillään ja tunteillaan pilaa asian käsittelyn. Suoraan vain rikosilmoitus, eikä mitään mielipiteen kyselyä. Rikos on rikos ja se tuomitaan oikeudessa.
Kyllä myös vl-uskovaidsten vanhempien tulee tukea lastaan eikä antaa muiden raiskata. Aivan turha puolustaa näitä oppinne vioittamia, piittaamattomia vanhempia. Vanhemman tehtävä (myös vl-uskovaisen vanhemman) on suojella lapsiaan. Kehen lapsi turvaa jos ei voi vanhempiinsa turvata sen vuoksi, että he ovat vl-uskovaisia?
- Hemesti
Miten toimisit? kirjoitti:
Mitä tekisit Hemesti, jos selviäisi, että tyttäresi mies käyttää heidän lapsiaan seksuaalisesti hyväkseen.
Tottakai poliisille, ei SRK:lle. Ei SRK:n tarvi tällaisia rikoksia tutkia. Sillä on eri tehtävä.
- Hemesti
Lapsiuhri vastuussa! kirjoitti:
SRK:n Hemesti-lyyleri täällä aiemmin sanoi, että kyllä lapsi tietää ja on Ry:n phäkoulussakin oppinut, mikä on väärin. Joten vl-lastenraiskaaminen on lapsiuhrin vastuulla!
Koko SRK:n ajatus siitä, että vl-lapset vastuulle kuuluu vahtia hänelle tehtävien seksuaalisten tekojen "oikeellisuus", on ihan SAIRASTA!Monasti lapsi tietää, miten uskon omistava käyttäytyy lapsia kohtaan. Muistan, että minäkin jo muutaman vuoden ikäisenä tiesin, ettei seksuaalinen hyväksikäyttö ole uskovaisen toimintaa.
- Hemesti
Olette sairaita. kirjoitti:
Kyllä myös vl-uskovaidsten vanhempien tulee tukea lastaan eikä antaa muiden raiskata. Aivan turha puolustaa näitä oppinne vioittamia, piittaamattomia vanhempia. Vanhemman tehtävä (myös vl-uskovaisen vanhemman) on suojella lapsiaan. Kehen lapsi turvaa jos ei voi vanhempiinsa turvata sen vuoksi, että he ovat vl-uskovaisia?
Niin minustakin, kukaan vanhempi ei voi antaa sellaista lapselleen tehdä. Ei oo terve , jos antaa. Ihmettelen , että Maijan vanhemmat antoivat. Tuntuu, ettei ihan normaalia, vai mitä mieltä sinä olet ? Ei tyypillistä uskovaisen vanhemman toimintaa.
- mitä tämätarkoittaa?
SRK ottaa esimerkin syntisestä naisesta, eikä myllynkivivertauksesta kun puhutaan pf-rikoksista. Miksi? Siksikö, että pedofiilit nimittävät uhrejaan pikkuhuoriksi?
- Pyhä yksinkertaisuus
"Syntinen nainen" ei ole verrattavissa mitenkään lasten hvyäksikäyttöön. Jos nainen on seksuaalikontaktissa maksua vastaan, kyse on aikuisten välisestä irstailusta. Siinä ei tehdä kuitenkaan vahinkoa LAPSILLE.
Aikuisten välinen seksi ei ole lain vastaista. Se ei ole rikos. Ettekö ymmärrä tätä?
Olavi Voittonen vertasi jossian tv-haastattelussa ölasten raiskaamista siihen kun avioliitossa oleva mies tai nainen pettää puolisoaan!!
SRK:n johtajjille pitäisi kertoa, että LAPSEN HYVÄKSIKÄYTTÖ ON RIKOS Suomen laissa. - SRK on lakkautettava
Pyhä yksinkertaisuus kirjoitti:
"Syntinen nainen" ei ole verrattavissa mitenkään lasten hvyäksikäyttöön. Jos nainen on seksuaalikontaktissa maksua vastaan, kyse on aikuisten välisestä irstailusta. Siinä ei tehdä kuitenkaan vahinkoa LAPSILLE.
Aikuisten välinen seksi ei ole lain vastaista. Se ei ole rikos. Ettekö ymmärrä tätä?
Olavi Voittonen vertasi jossian tv-haastattelussa ölasten raiskaamista siihen kun avioliitossa oleva mies tai nainen pettää puolisoaan!!
SRK:n johtajjille pitäisi kertoa, että LAPSEN HYVÄKSIKÄYTTÖ ON RIKOS Suomen laissa.Nämäkin rikosasiat ovat kaikkien arkiasioiden hengellistämisen myötä hämärtyneet erittäin pahasti vl-uskonyhteisössä.
Se, että SRK:n palkkaama pääsihteeri Tuomas Hänninen sanoo kahden tyttären kahdeksan vuoden mittaista raiskaamista "niin pieneksi synniksi, että siihen jokainen vl-uskovainen on sydämessään valmis", osoittaa koko vl-uskonnon yhteiskuntakelvottomuuden!
Pitäisi lakkauttaa koko lastenraiskaamisuskonto. - Haavoittunut seksuaa
Pyhä yksinkertaisuus kirjoitti:
"Syntinen nainen" ei ole verrattavissa mitenkään lasten hvyäksikäyttöön. Jos nainen on seksuaalikontaktissa maksua vastaan, kyse on aikuisten välisestä irstailusta. Siinä ei tehdä kuitenkaan vahinkoa LAPSILLE.
Aikuisten välinen seksi ei ole lain vastaista. Se ei ole rikos. Ettekö ymmärrä tätä?
Olavi Voittonen vertasi jossian tv-haastattelussa ölasten raiskaamista siihen kun avioliitossa oleva mies tai nainen pettää puolisoaan!!
SRK:n johtajjille pitäisi kertoa, että LAPSEN HYVÄKSIKÄYTTÖ ON RIKOS Suomen laissa.Lapsen ja aikuisen hyväksikäyttö on tietysti kaksi eri asiaa.
Kuitenkin valitettava TOSIASIA ON ETTÄ MONELLA PROSTITOIDULLA ON TAUSTALLA PEDOFILIA-uhrius ja seksuaalinen häpäisy ja normaalin kehityksen turmeleminen jo lapsena.
Siksi hän toteuttaa seksuaalisuuttaan poikkeavalla tavalla myös vanhempana. Ei tietenkään kaikilla itseään myyvillä naisilla (onneksi), mutta merkittävällä osalla kylläkin.
- pppkkk
Hellaripiireistä tulleena, siellä omanlaisista vinoumaa kokeneena, tunnen lämpöä ja rakkautta lukiessani tätä ketjua aiheen vakavuudesta huolimatta. Jumalan lapset "lahkosta" riippumatta elävät syntisessä maailmassa jossa paholainen tekee kaikkensa rikkoakseen seurakuntia ja repiäkseen ihmisiä hajalle.
Pitäkää päänne pystyssä. Se, mikä on maine maailmassa ei merkitse mitään sillä Jumala näkee jokaisen sydämen. Kutsutuista perille löytävät ne joiden nimi on kirjoitettu elämän kirjaan.
Olkaa siunattuja- SRK salaa rikoksia
Kannustatko siis jatkamaan vl-rikostensalailu-rippioppia?
- pppkkk
SRK salaa rikoksia kirjoitti:
Kannustatko siis jatkamaan vl-rikostensalailu-rippioppia?
En todellakaan, tuomitsen täysin. Mutta pahaa tapahtuu kaikissa seurakunnissa vaikka emme sitä haluaisi, toisissa pahempaa, toisissa lievempää, mutta paha tekee kaikkensa jotta mahdollisimman moni kärsisi. Sympatiat siitä että maailma on teille sama skeida kuin muillekin kristityille. Itse olen kokenut sellaista henkistä väkivaltaa että vasta kolmekymppisenä alan siitä toipumaan.
Mitään ei pitäisi salailla, kaikki tulee kuitenkin kerran julki. Lause "Se, mikä on maine maailmassa ei merkitse mitään sillä Jumala näkee jokaisen sydämen." kertoo nimenomaan siitä että vaikka maine kärsisi kolhuja (kun pahoja asioita tuodaan julki), ne jotka ovat Jumalalle vilpittömät, voivat kulkea pää pystyssä sillä Jumala on hyvä.
- pakkina SRK:n edessä
uskovaiset uskaltavat asettua kirkkoa ja kirkon virassa vastuullisesti toimivia Leppäsen Ristoa ja Maria vastaan.
Luulisi että samalla apinan raivolla hyökättäisiin jokaist hyväksikäyttäjäjien puolustelijaa vastaan. Onko käyty?- Hemesti
Kukaanhan ihminen auringon alla ei puolustele seksuaalista hyväksikäyttöä. Ehkä asian käsittelyä ei haluttaisi iltapäivälehdistössä, mutta oikeussalissa vain, uhrienkin kannalta paras.
- Usko ei ole tietoa
Uskonnon varjolla sitä on helv...n paljon tehty syntiä ja käytetty hyväksi toisia ja vieläkin se jatkuu. Kaikenlainen massahurmio on pahasta. Uskonnon varjolla on lähdetty sotimaan ja papit siunanneet tappajat.
Kaikki tämä on vain uskon juttua ja toisten ihmisten aivopesua. Todellisuus on toista ja sitä ei uskonto hae.
Esimerkkinä vaikka Torinon käärinliinat. Pelkkää potaskaa, mutta kirkko ei anna tutkia näitä liinoja. Syyhän on selvä, nehän osoittautuisivat kovin paljon nuoremmiksi kuin minä aikan tämä jeesus eli.- .....
Uskonto on ihmisetn kusettamista ja valehtelua. Se on fakta se.
- Siioni pintaan!
Varmaan menee kirja hyvin kaupaksi, kun asia sai julkisuutta tämänpäiväisessä iltapäivälehdessä (siinä asiallisemmassa).
- SRK on kieltänyt!
On kustantajalta jo loppunut. VL-lastenraiskaaminen kiinnostaa erityisesti vl-uskovaisia, koska asia on TABU ja salattu jo vuosikymmeniä. Kukaan ei uskalla asiaa ottaa esille Ry:llä, mutta kirjastahan siitä saa lukea, kun lukee salassa...
- Muka uskovaisia
Harkitsen eroa kirkosta, kumpihan lienee parempi, että 70 000 tavallista ihmistä lähtee sieltä 70 000 lestadiolaista jää.
http://www.iltalehti.fi/uutiset/2012042515495237_uu.shtml - fakta on tämä
Uskonto = tekopyhää ihmisten vedätystä
- noh..,,.
Häpeäis ne vanhoillislestadiolaiset muutenkin itseään omista keskinäisistä ilmeisistä ihmisoikeusrikkomuksistaan, sietäis hävetä! Nytkin ne tartti ensin jonkun netin ja internet- teknologian kehittymisen, mitä kautta ne edes - sangen kieron ajatusmaailmansa vuoksi , "saa" katsella tätä samaista välinettä televisio, ja nyt sitten puolet melkein niistä on yhtäkkiä jankkaamassa kaiken maailman sukurutsistaan. Ketään ei kiinnosta.
Ai että netissä saatte käydä, mutta vieläkö teillä on jumalalta kielto, että ei edestä avonaista pesukonetta, että jääkiekkoa ei saa mennä matsiin katsomaan, kun siellä on rytmimusiikkia ja että harmoni naukuu jokaisessa seurakunnan kokouksissa?
Miksi ette ole erittäin vihaisia, etttä seurakuntanne jäsenet käyttävät internetiä! - ?!
Eikö ne hyväksikäytetyt lapset huuda täyttä kurkkua että ei saa tehdä sellaista, niin että koko talo herää!!
- Maijan tarina
Maija huusi, kun Maijan siskon poikakaveri raiskasi häntä yläkerrassa. Maijan isä huusi portaiden päästä ylös, että ole hiljaa ja lopeta huutaminen.
- Vaikenevat uhrit.
VL-perheessä isä on sellainen auktoriteetti, ettet todellakaan huuda kun isä kieltää!
Tämä mahdollistaa lasten raiskaamisen vaikka täydessä talossa vuosikausia, kuten vaikkapa Lappeenrannan vl-lastenraiskaaja-isän raiskatessa tyttäriään kahdeksan vuoden ajan. - Hemesti
Maijan tarina kirjoitti:
Maija huusi, kun Maijan siskon poikakaveri raiskasi häntä yläkerrassa. Maijan isä huusi portaiden päästä ylös, että ole hiljaa ja lopeta huutaminen.
Elikkä hän oli mukana touhussa. Miten pystyy tämmöstä olemaan, että koko muu talo on yhtä asujaa vastaan. Ei yllä ymmärrykseni, mutta sairasta on ollut ja rikollista kyseisen talon touhu. Mutta tällaiset ovat tosi harvinaisia. En oo koskaan kuullu aiemmin. Mutta järkyttävää, jos on totta. Eikö Maija tosiaan oo halunnu kannella esimerkiksi koulussa opettajalle, ei kai hän oo tällaiseen toimintaan voinu tyytyä.Mun kannattaa lopettaa pohtiminen, en tule koskaan ymmärtämään, miten voi olla mahdollista. Apua!
- Rikollisuskonto!

Maijan perhe, sisarusten miehet, koko paikallisen Ry:n porukat, SRK:n johto, vl-uskovainen poliisi ja kaikki muut asioista tietävät ovat osallisia ja rikollisia!
Kun kokonaisen kaupungin kaikki vl-uskovaiset asettuvat uhria syyllistämään ja lastenraiskaajia puolustamaan, on koko yhteisö erittäin sairas.
Maija yritti viedä asian poliisille tutun poliisin kautta, mutta sekin torppasi siihen, että kyseinen poliisi oli vl-uskovainen! - chris_hitchens
Hemesti kirjoitti:
Elikkä hän oli mukana touhussa. Miten pystyy tämmöstä olemaan, että koko muu talo on yhtä asujaa vastaan. Ei yllä ymmärrykseni, mutta sairasta on ollut ja rikollista kyseisen talon touhu. Mutta tällaiset ovat tosi harvinaisia. En oo koskaan kuullu aiemmin. Mutta järkyttävää, jos on totta. Eikö Maija tosiaan oo halunnu kannella esimerkiksi koulussa opettajalle, ei kai hän oo tällaiseen toimintaan voinu tyytyä.Mun kannattaa lopettaa pohtiminen, en tule koskaan ymmärtämään, miten voi olla mahdollista. Apua!
Hyvä Hemesti,
sinun kirjoituksesi ovat kivuliasta luettavaa. Elämässäsi näyttäisi tärkeintä olevaan VL-yhteisön maineen puolustaminen mutta julkisen paineen pakottamana joudut hieman myötäilemään yleistä, lastenraiskaukset tuomitsevaa mieleipidettä. Tuossa ylläkin olet muka järkyttynyt (Apua! -kommentti), mutta oikeasti lyttäät uhrin lietsomalla epäluuloa siihen, olisiko tuollaista kammottavuutta voinut tapahtua.
Minä en epäröi hetkeäkään kutsua vanhoillislestadiolaisuutta vaikeaksi sairaudeksi, jossa onneksi ehdoton valtaosa potilaista kykenee normaaliin elämään. Aivan kipeätä!! - Huh-huh
Eivät aina peloltaan uskalla tai sitten aikuinen pitää kättä suun päällä. Tai lamaantuvat. Älkää vain nyt uhria alkako taas syyllistämään, se nyt vielä puuttuis.
- Hemesti
chris_hitchens kirjoitti:
Hyvä Hemesti,
sinun kirjoituksesi ovat kivuliasta luettavaa. Elämässäsi näyttäisi tärkeintä olevaan VL-yhteisön maineen puolustaminen mutta julkisen paineen pakottamana joudut hieman myötäilemään yleistä, lastenraiskaukset tuomitsevaa mieleipidettä. Tuossa ylläkin olet muka järkyttynyt (Apua! -kommentti), mutta oikeasti lyttäät uhrin lietsomalla epäluuloa siihen, olisiko tuollaista kammottavuutta voinut tapahtua.
Minä en epäröi hetkeäkään kutsua vanhoillislestadiolaisuutta vaikeaksi sairaudeksi, jossa onneksi ehdoton valtaosa potilaista kykenee normaaliin elämään. Aivan kipeätä!!En halua lytätä ketään, oot ymmärtänyt väärin. Uhrin täytyy saada ehdoton tuki ja korvaus kärsimyksistään. Haluaisin, että asioita ei kovin reviteltäis julkisuudessa. En voi ymmärtää, että julkisuus olis uhrin kannalta hyväksi.
- 11
Hemesti kirjoitti:
En halua lytätä ketään, oot ymmärtänyt väärin. Uhrin täytyy saada ehdoton tuki ja korvaus kärsimyksistään. Haluaisin, että asioita ei kovin reviteltäis julkisuudessa. En voi ymmärtää, että julkisuus olis uhrin kannalta hyväksi.
Hemesti, miksi te ette auttaneet Maijaa silloin, kun hän pyysi konttorin väeltä apua. Kolme vuotta sitten.
- chris_hitchens
Hemesti kirjoitti:
En halua lytätä ketään, oot ymmärtänyt väärin. Uhrin täytyy saada ehdoton tuki ja korvaus kärsimyksistään. Haluaisin, että asioita ei kovin reviteltäis julkisuudessa. En voi ymmärtää, että julkisuus olis uhrin kannalta hyväksi.
Sinä epäilet jatkuvasti Maijan uskottavuutta. Et siis kykene näkemään sitä, että vanhoillislestadiolaisuus tarjoaa sellaisen turvaverkon sairaille ihmisille, ettei sellaista ole missään muualla.
Minä vilpittömästi haluaisin SRK:n joutuvan maksumieheksi samoin kuin kävi Roomalais-Katoliselle kirkolle. Sortuisi koko roska - jos joku haluaisi aloittaa puhtaalta pöydältä niin fine. En surisi kyllä vaikkei aloittaisikaan.
- Yx muuten syntinen
Minä luulen että viimeisellä tuomiolla näiltä seurakunnan jäseniltä kysytään että missä he silloin olivat?
Kysytään miksi te menitte näiden lapsenraiskaajien puolelle viatonta lasta vastaan?
Eikö kuolema pelota teitä?- Uhreja itsekin...
SRK on saanut aivopestya alamaisensa sellaiseen "Saara-äidin" kunnioittamiseen, että he luulevat tekevänsä oikein kun uhraavat lapsiaan YHTEISÖN MAINEELLE!
- Miksi ev.lut. kirkko
on koko ajan vain hiljaa???
Miksi sieltä ei mitään kommentoida tällaisen lahkon toiminnnsta kirkon sisällä??
Miksi siellä vain hymistellään ja siedetään vl-pappien harjoittamaa syrjintää
naispappien suhteen.
Miksi siellä ei vihdoinkin nousta hakemaan oikeutta näille VL-pedofiilien uhreille ja nousta puolustamaan heitä aivan julkisesti??
MIKSI??- Miksi kirkko vaikene
Villakoiran ydin on se, että millä SRK kiristää kirkkoamme?
Kirkon pitäisi laittaa välit kokonaan poikki SRK:hon ja jokaiseen sen paikallisyhdistykseen. Ja HETI!
Miksi meille monille niin rakas kansankirkkomme veljeilee tuollaisen saa.tanallisen lastenraiskaamisyhteisön kanssa? MIKSI? - Kirkkomme pitäisi
Miksi kirkko vaikene kirjoitti:
Villakoiran ydin on se, että millä SRK kiristää kirkkoamme?
Kirkon pitäisi laittaa välit kokonaan poikki SRK:hon ja jokaiseen sen paikallisyhdistykseen. Ja HETI!
Miksi meille monille niin rakas kansankirkkomme veljeilee tuollaisen saa.tanallisen lastenraiskaamisyhteisön kanssa? MIKSI?todellakin nousta voimakkaasi ottamaan kantaa tähän VL-pedofiiliasiaan?
Pelätääkö kirkollisverojen menetystä ja siksi ollaan hiljaa kuin hiiret - miksei nousta puolustamaan ihmisyyttä?
Kun ollaan hiljaa ja ei tehdä mitään, sehän on samaa kuin hyväksyisi tapahtuneet.
Homoja on noustu puolustamaan, mutta miksei nousta puolustamaan näitä pienimpiä, jotka ovat lapsuudessaan joutuneet synneistä suurimpien kohteeksi - heidän lapsuutensa ja elämänsäkin on murhattu. - Dara
Kirkkomme pitäisi kirjoitti:
todellakin nousta voimakkaasi ottamaan kantaa tähän VL-pedofiiliasiaan?
Pelätääkö kirkollisverojen menetystä ja siksi ollaan hiljaa kuin hiiret - miksei nousta puolustamaan ihmisyyttä?
Kun ollaan hiljaa ja ei tehdä mitään, sehän on samaa kuin hyväksyisi tapahtuneet.
Homoja on noustu puolustamaan, mutta miksei nousta puolustamaan näitä pienimpiä, jotka ovat lapsuudessaan joutuneet synneistä suurimpien kohteeksi - heidän lapsuutensa ja elämänsäkin on murhattu.Maksavia jäseniä ei haluta menettää. Homoja on noustu puolustamaan siksi, että sillä tavoin on sentään saatu jotenkin rajoitettua jäsenkatoa, kun taas VL-liikettä vastaan nouseminen saattaisi hyvinkin aiheuttaa homokohuun verrattavan jäsenkadon lyhyessä ajassa. Jostain syystä VL-liikkeen asioiden hyssyttely ei ole tavallisille kirkon rivijäsenille sellainen ongelma kuin homoseksuaalien syrjiminen on, eikä siksi aiheuta mitään eropiikkejäkään. Näin ollen kirkolla ei ole syytä lopettaa VL-liikkeen paapomista, semminkin kun sen lopettaminen tuskin kirkon jäsenmäärää lisäisi, vaan saattaisi hyvinkin saada lestat itsensä eroamaan kirkosta.
Rahasta tässä on kysymys loppujen lopuksi. Ihmisyyttä on hyvä nousta puolustamaan silloin, kun sen vastustaminen kävisi kalliimmaksi. Kirkon linjauksiin luulisi näin ollen olevan vaikutusta sillä, miten sen tavalliset rivijäsenet reagoivat niihin. Jos ne tavalliset rivijäsenet lakkaisivat sankoin joukoin hyväksymästä kirkon hiljaisen hyväksynnän VL-liikkeen vääryksiä kohtaan, luulisi kirkollekin olevan kannattavampaa nousta ihmisyyttä puolustamaan.
Muiden tekemisiin ei voi vaikuttaa kuten omiinsa.
http://eroakirkosta.fi/ - Mössöttäjä
Ei kirkko aivan kokonaan vaikene. Maija-kirjan toimittamiseenhan osallistui Liedon pappi Mari Leppänen (se hirrrveä naispappi). Hänen miehensä on arkkipiispan sihteeri tai neuvonantaja. Kyllä arkkipiispa on hyvin tietoinen asiasta. Jos hänen mielestään kirjaa ei olisi saanut julkaista, niin kyllä hän varmaan olisi tehnyt tämän tiettäväksi kirjan toimittajille.
- Kaunis elämä
"Otetaan esimerkiksi vaikka lihavan ihmisen läskiksi haukkuminen. Jonkun sivullisen, empatiaan kyvyttömän (ja hoikan) mielestä se on vain totuuden puhumista, ehkä vähän karkealla kielellä."
Tähän voin kommentoida, että hyvin pitkään elämässäni olin täysin tietämätön lihavien ihmisten ongelmista. Olenhan vahvasti sitä mieltä, että jokaisella on oikeus olla juuri sellainen kuin on, jos hän itse on tyytyväinen - niin myös lihavilla. Mutta jo ensimmäisessä työpaikassani kohtasin lihavan, punaihoisen ja myös käytökseltään hyvin epämiellyttävän naisen. Sama asia toistui myös seuraavassa työpaikassa. Sain karvaasti tuta, että lihavat ovat työpaikkojen häiriköitä ja toisten kiusaajia ja he voivat tehdä omien ongelmiensa käsittelykyvyttömyydestä ympäristön ongelman. Pitkän kokemukseni perusteella voin sanoa, että useilla lihavilla oma epämiellyttävyys on niin suuri ongelma, että he käyttäytymisellään häiriköivät ympäristöä ja purkavat pahan olonsa ympäristöönsä toisten kiusaamisena. Kateus on valtava voima, kun on kysymys omista eduista. Tällä hetkellä mietin, muodostuiko minulle lievä todella rumien ihmisten "fobia". Onneksi lähipiirissäni ihmiset ovat todella kauniita.- Väärä palsta?
Ihan ihme juttu täällä ja muutenkin. Outo tyyppi. Ja väärä palsta?
- Hyvä juttu
Väärä palsta? kirjoitti:
Ihan ihme juttu täällä ja muutenkin. Outo tyyppi. Ja väärä palsta?
"Väärä palsta?"
Ja mistä sinä puhut ja mihin otat kantaa - oletko väärällä palstalla? Edellisessä viestissähän on ote aloituksesta.
- runeberkye.
Pitkä viestisi oli.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "874088Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella242911No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen
Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol452310- 341321
- 10909
- 131885
- 6874
Masan touhut etenee
Punatiilitalon tietotoimiston mukaan Masa on saanut viimein myytyä kämppänsä ja kaavoittaa uudelle lukaalille tonttia pa12822- 11760
Naisten ja miesten tasoeroista
Oletteko huomanneet, että naisissa ylemmän tason naiset ovat sinkkuja, ja miehissä alemman tason incelit? Toimivat paris124756