Jatkuva sairastelu päiväkodissa

ågekkhåkåe4kåu

Hei,

olen ollut päiväkodissa töissä 6kk ja jatkuvasti sairastelen. Olen oksenustaudissa melkein kuukauden välein. Nyt 20 päivää sitten oli silmätulehdus ja nyt taas oksennustauti. Onko muilla näin? Ootteko olleet jatkuvasti sairaita päiväkodissa työskennellessä?

10

5369

    Vastaukset 10

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Alussa normaalia

      kestää ennenkuin vastustuskyky kehittyy.
      Vuoden, parin jälkeen melkein mikään tauti ei tule nujertamaan sut.
      Kyllä luulisi että työkaverisi olisivat voineet tän kertoa sulle, ihan yleisesti tiedossa että kun aloittaa PK:ssa (oli sitten aikuinen tai lapsi) saa kimppuunsa kaikkien pöpöt, ja tottakai siinä sairastuu.

    • pk-sijainen

      En ole sairastellut juuri nimeksikään, mitä ny välillä flunssa yrittäny tulla päälle mut ns. puolikkaaksi jäi. Mahataudit yms. olen välttänyt, vaikka olenkin melkein 3 vuotta tehnyt eri pituisia sijaisuuksia päiväkoteihin.

    • ))((

      Mä olen ollut päiväkodissa töissä yhteensä n. 7 vuotta (välillä olin äitiyslomalla) ja nykyään ehkä kerran tai kaksi vuodessa saan semmoisen taudin että pitää saikulle jäädä. Eli kuumeen tms. Vatsatautia oli vuosi sitten keväällä pari kertaa, mut muuten ehkä kerran vuodessa. En nyt muista miten ihan alussa oli, mut en kyllä mitenkään erityisen paljon sillonkaan sairastellut.
      Muistathan pestä käsiäsi töissä usein? Käyttää käsidesiä vähän väliä? Mulla on varsinkin talvisin kädet ihan kamalassa kunnossa jatkuvan pesemisen takia, mut parempi sekin kuin jatkuva sairastelu.
      Toisiin silti tarttuu helpommin kuin toisiin, vaikka olis ollut pitkäänkin jo töissä...
      Meillä lapsella oli aika paha sairastelutalvi se eka talvi kun oli päiväkodissa. Kuukauden välein iski joku flunssa jonka paraneminen sitten kesti viikkoja. Ja kun siitä päästiin, tulikin jo uusi. Ja mahatautejakin oli varmaan 3 viime keväänä...

    • Taina76

      Meillä lapset ovat nyt olleet 6kk päiväkodissa. Suurinpiirtein joka toinen viikko on jokin uusi tauti. Mahatautia ollaan sairastettu 3 kertaa, flunssaa 4kertaa ja tähän päälle parit korvatulehdukset oikein räkäiset flunssan jälkeen. Kyllä alkaa olla niin väsynyt tähän sairasteluun että alkaa olla aivan kysymysmerkillä..

    • jk

      ei

    • tidittidittidiiii

      ensimmäisinä työssäolovuosina päiväkodissa sairastin ekan angiinan, ekan poskiontelotulehduksen ja parit ripulitaudit. Sen jälkeen on tauti iskenyt harvakseltaan, menee vuosia välissä että joku tauti oikein nujertaa. Pikkunuhaa voi joskus olla.

      Toinen jakso ,jolloin sairastin jonkin verran, oli silloin kun omat lapset oivat päiväkoti-iässä, omiltaan sai jotenkin tehokkaammin kaikki pöpöt, kun heitä hoiti niin läheisesti.

      Kyllä se vastustuskyky siitä tehostuu, tosi toiset imuroivat enemmän tauteja aina kuin toiset.

    • pias

      Olen ollut päiväkodissa töissä nyt kolmatta vuotta ja olen noin kerran kuukaudessa kipeänä. Joko vatsatautia tai flunssaa, siinä välissä sitten muita tulehduksia, keuhkokuumeita ja muita lapsilta tarttuvia tauteja. Ennen päiväkotityöuraa ei tämmöistä ole ollut, joten odottelen vieläkin sitä että vastustuskyky tottuisi, tuskin kuitenkaan koskaan.

      • lapsiaikävä

        Olen työskennellyt päiväkodissa muutamia vuosia ja sairastelin myös flunssia ym. Nyt olen eläkkeellä ja haluaisin silloin tällöin olla sijaisena, mutta mietityttää tuo sairastelu sitten....... Nykyisin hoidan vastustuskykyä maitohappo tuotteilla. Toimii näin kotioloissa.


    • SS19

      Moikka.
      Itselläni on 8v ja 4v lapset. Me aloitettiin syömään koko perhe Juice Plus tuotteita viime vuoden syksystä lähtien, niin ollaan selätetty flunssat, mahataudit ja hengitysteitteninfektiot ovat vähentyneet. Ne on ravintolisiä ja lapset syö hedelmä -ja kasvis softeja.
      Teen myös noista kapseleita eli siitä jauheesta välillä smoothieta
      Itse syönnyt kasvis, hedelmä ja marjasekoitus kapseleita yli 4kk.
      Nämä on ainakin auttanut minun aamuani pistänyt poweria ja vaikka olisin huonosti nukkunut yöni, niin aamulla kapselit napaa ja päivä lähtee siitä iloin mielin käyntiin..
      Nämä on auttanut mieleeni, kroppaani jne.
      🌟Unensaantiin ja unen kestoon.
      🌟Kynnet kasvaa
      🌟Ihoni on paljon parempi
      🌟Hiukset kasvaa myös hurjasti.
      🌟En ole turvoksissa kuten aiemmin,
      maha ei pömpötä.
      🌟Hurjan paljon pirteämpi ja herään
      aamuisin virkeänä.
      🌟 Jaksan aamusta iltaan touhuta.
      🌟Verenpaineen lukemat hyvät.
      🌟 Ei päätäsärje niin kuin ennen.
      🌟Auttanut suolistovaivoihini
      🌟Aineenvaihdunta pelittää.
      🌟Auttanut myös mielialaan
      🌟Painoa pudonnut
      Lapsetkin voinneet paremmin ei ole pahemmin flunssa tarttunut.
      Vastustus kyky parantunut heillekkin.
      Miksi edes kuvittelisin luopua näistä.
      Näitä voi tilata minun kauttani, jos heräsi mielenkiintoa edes kokeilla.
      KYSYKÄÄ ROHKEASTI.
      Olen Juice Plus jälleenmyyjä ja jos haluat lisää tietoa niin muhun voi ottaa yhteyttä.
      Näissä on myös hyvä etu elikkä:
      Kun tilaat itsellesi Premium tai Hevi setin, saat lapsellesi tai lapsenlapsellesi ilmaiseksi lasten vihannes ja kasvis softit tai kapselit 🥦🥝🍎
      Lapsen tulee olla 4-21 vuotias ❣❣
      Tätä etua voi hyödyntää jopa 4 vuotta
      Nyt uusilla tilauksentekijöillä on mahdollisuus saada 10 pussia boostereita mukaan, kun teet tilauksen 12.1-31.1 välisenä aikana.

      Tällä nimellä löydätte mut Facebookista HuurteinenSeikkailija.
      Kerron siellä tuotteista ja omasta kokemuksesta.
      En väitä, että kaikille auttaisi. Eihän ne apteekin hyllyllä olevat tuotteetkaan aina auta.

    • homesweet

      Sairastelu voi olla myös merkki huonosta ilmasta ym. Mä kierrän eri päiväkodeissa, säännöllisesti samat. Joissain taloissa ollaan paljon enemmän kipeitä ja itsellenikin tulee niissä oireita. Yhdessä talossa alkaa yskittää, toisessa kutittaa silmiä. Johto tietoinen asiasta, mutta eipä näille mitään tehdä kun selitellään ja raportoidaan parhain päin. Jotkut vakkarit sit oireilee oikein kunnolla poskionteloillaan. Tulee paljon saikkuja ja lopulta vaihtavat muualle.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mies tykkään edelleen sinusta

      Harmittaa vaan tämä tilanne. Tai se kun ei ole mitään tilannetta.
      Ikävä
      51
      871
    2. Haluatko mies mennä naimisiin melko pian, ku ollaan kohdattu?

      Mä haluaisin mennä mahdollisimman nopeesti....💍
      Ikävä
      92
      828
    3. Martina Aitolehti veti kohtalokkaat hääkännit - Alttarilla ikävä temppu Esko Eerikäiselle

      Ex-pariskunta Aitolehti ja Eerikäinen pitävät yhdessä Martina & Esko podcastia. He ovat kertoneet kansalle mm. hääaamust
      Kotimaiset julkkisjuorut
      15
      706
    4. Vappu Pimiä lataa suorat sanat TTK-lähdöstään - Yksi asia elämässä muuttui pysyvästi

      Vappu Pimiä astui pois Tanssii Tähtien Kanssa -juontajan pallilta viime syksynä. Pimiällä oli pitkät perinteet TTK:ssa,
      Suomalaiset julkkikset
      2
      664
    5. Vain elämää: Silmiinpistävä muutos heti ekassa jaksossa - Onko tämä hulppeampi kuin entinen?

      Vain elämää on totuttu näkemään Hirvensalmella sijaitseva Satulinna. Uudella kaudella kuvauspaikka muuttuu Calliolaksi.
      Vain elämää
      1
      564
    6. Jos oltais joskus samoissa bileissä

      Niin lähdettäiskö yhdessä ”jatkoille?”
      Ikävä
      56
      541
    7. Onko naisten "ahdisteluhysterian" kulttuuria kritisoivat miehet itse ahdistelijoita?

      Tällaisen kuvan saa, kun tästä aiheesta tekee aloituksia: aina luullaan, että "ahdisteluhysteriaa" kritisoiva mies on it
      Sinkut
      184
      539
    8. Ehkä taidat

      Luovuttaa.
      Ikävä
      70
      533
    9. Meinasin tukehtua juomaan :D

      ihan jäätävä maha sulla 🤣🤣🤣 m-n ihmekö kun oot sinkku
      Ikävä
      61
      523
    10. Sinulle jota kaipaan!

      Tunnen sinua kohtaan jotain, mitä en enää osaa selittää pelkällä ihastumisella. Se on kiintymystä, kaipuuta, romanttista
      Ikävä
      24
      496
    Aihe