Kohta persukrapula alkaa

Timo Soini nosti iloisen kapakkakansan yllättäen suureksi puolueeksi mutta kusetti heti
äänestäjänsä, eikä PS ole nyt hallituksessa. Tästä voi seurata vain paha krapula. Vaikka
Leijona on halvempaa kuin Koskenkorva, kunnallisvaaleissa PS siirtyy jo 10. prosentin
kiljuun. Kansansuosio sekin.

21

74

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • peejaes

      Tiedät varsin hyvin, ettei PS voinut mennä Kokoomusvetoiseen hallitukseen koska olisi siellä joutunut rikkomaan kaikki vaalilupauksensa. PS on yksin kaikkia muita vastaan, joten 19 % ei riitä minkään asian läpiviemiseen.

      Hallitukseen meno olisi saanut PS:n kannatuksen em. syystä romahtamaan. PS joutui jäämään pakon sanelemana oppositioon säilyttääkseen kannatuksensa edes osapuilleen niissä lukemissa jonka saavutti.

      Nyt PS:llä on edelleen mahdollisuudet jatkoon ja nousuun. Mikäli kansa äänestää perussuomalaiset maan suurimmaksi puolueeksi, pääsee PS käyttämään samaa sanelupolitiikkaa kuin Kokoomus nyt, sillä kuten olemme kaikki huomanneet, hallituskumppaneista (PS:ää lukuun ottamatta) ei ole pulaa. Mikä tahansa pyhä lupaus rikotaan jos pääsee hallitukseen.

      Näin PS:llä on kaikki mahdollisuudet vielä nousuun ja valtaan! Ja sekös sinua ja sinun kaltaisiasi kismittää.

      • Huomenta!

        Hei, peejaes... Herätys, peejaes! ...On aika herätä, älä nuku ohi näin kaunista kevätpäivää!

        Et kai vain tosissasi väitä, että on vielä joku, joka uskoo sitä kreikkatakuusoopaa, mitä Soini käytti tekosyynä vastuunpakoiluun? Eihän Soinin lauman (ryhmäksi sitä tuskin voi nimittää) jääminen pois hallituksesta vaikuttanut Kreikan asioihin mitenkään. Ei yhtään mitenkään.

        PS:lla on tietysti teoriassa mahdollisuus nousuun ja valtaan, ihan samalla tavalla kuin esimerkiksi Joogalentäjien puolueella, mutta käytännössä juna meni jo, ja persut jäivät Soinin asemalle.

      • peejaes
        Huomenta! kirjoitti:

        Kuules Huomenta ! Joko et oikein ymmärrä VALTAPOLITIIKKAA, tai sitten yrität tehdä propagandaa....tosin huonolla menestyksellä.

        PS olisi joutunut Kokoomuksen hallituksessa taipumaan kaikkeen mitä Kokoomus hännystelijöineen vaatii, ja PS:n kansansuosio olisi ollut mennyttä.

        Kenties toinen, vähäisempi syy oppositioon jäämiseen oli siinä, ettei PS:llä ollut vielä tuolloin Soinia itseään lukuunottamatta päteviä henkilöitä hallitukseen. Ne joilla pätevyyttä oli SMP:n ajoilta, olivat jo ikääntymässä ja siirtymässä taustavaikuttajiksi.

      • peejaes kirjoitti:

        Todellisuudessa nimenomaan Kreikka-kysymys ratkaisi sen, ettei edes vasemmisto ollut halukas yhteistyöhön persunationalistien kanssa. Mutta jopa persujen kansansuosio
        lähti laskemaan, koska Kreikka ei mennytkään konkurssiin. Koska suurin osa persuista elää vielä 1930-luvun päiväunissa, PS:n kannatus on kunnallisvaaleissa noin 10%.

      • rautaako?

        "ettei PS voinut mennä Kokoomusvetoiseen hallitukseen koska olisi siellä joutunut rikkomaan kaikki vaalilupauksensa"

        Politiikassa voi vain luvata tekevänsä parhaansa lupauksiensa eteen. PS petti tämän lupauksen.

        Jusula keksi sitten Soinille tämän tarinan siitä että lupausten pettäminen muka olisi sitä että hallituksessa jää vähemmistöön ja joutuu myöntymään.

        Pettämisen myötä PS varmisti että hallitusohjelma pursuaa PS-linjan vastaisia alotteita. Eli tilanne vaalien jälkeen on PS-linjan kannalta HUONOMPI kuin ennen vaaleja. Että sellainen jytky tällä kertaa!

      • Ruostuuko?
        rautaako? kirjoitti:

        Mikäs siinä sitten, aletaan kaikki istumaan ja katselemaan kun Espanja liukuu meidän maksettavaksi, haukutaan Persuja. Katsotaan kun Italia liukuu maksettavaksi meidän maksettavaksi, haukutaan Persuja.
        Kreikastahan ei kukaan varmaan odota enää rahojaan, päin vastoin lisää tarvitsevat, kuten Portugali, kuten Irlanti . . . jne.
        Kerros komu nit sitten, miten olisi ollut mahdollista sopia Kokoomuksen kanssa hallitukseen. Toinen etsi kumppania joka osallistuu Suomen ja Suomalaisten rahojen ja omaisuuden siirtoon Eurooppalaisille pankeille, toinen ei suostu maksamaan muiden bileitä.
        Ihan oikeasti, lopeta tuo paskanjauhaminen ja kerro, miten olisi ollut mahdollista !!!!!!! Ilman ettei olisi nuttu pyörinyt kuin hallituksen apupuolueilla.

      • Voi toista...
        kuksaa2 kirjoitti:

        Todellisuudessa nimenomaan Kreikka-kysymys ratkaisi sen, ettei edes vasemmisto ollut halukas yhteistyöhön persunationalistien kanssa. Mutta jopa persujen kansansuosio
        lähti laskemaan, koska Kreikka ei mennytkään konkurssiin. Koska suurin osa persuista elää vielä 1930-luvun päiväunissa, PS:n kannatus on kunnallisvaaleissa noin 10%.

        Täh? Onko jollain persulla pätevyyttä johonkin? SMP:n ajoilta? Hyvinpä sen osaavat peittää. Juu, minä muistan SMP:n. Samanlaista populistista soopaa sekin suolsi kuin persut nyt, ja kun tuli vastuunkannon paikka, kaikki näkivät, ettei keisarilla ollutkaan vaatteita.

        Tulitko muuten Peejaes ajatelleeksi, että persut siellä hallituksessa olisivat voineet vaikuttaa Kokoomuksen politiikkaan? Siellä kun otetaan kaikkien hallituspuolueiden intressit huomioon. Ai et vai? No enpä ihmettele. Millä välineillä olisitkaan ajatellut, sinähän tunnut vain juoksevan sirkuskärryjen perässä, etkä edes huomaa, että kärryt ajoivat ojaan jo aikoja sitten, vaikka tirehtööri vielä yrittääkin paukuttaa rumpua...

      • Voi toista..
        Ruostuuko? kirjoitti:

        Mikäs siinä sitten, aletaan kaikki istumaan ja katselemaan kun Espanja liukuu meidän maksettavaksi, haukutaan Persuja. Katsotaan kun Italia liukuu maksettavaksi meidän maksettavaksi, haukutaan Persuja.
        Kreikastahan ei kukaan varmaan odota enää rahojaan, päin vastoin lisää tarvitsevat, kuten Portugali, kuten Irlanti . . . jne.
        Kerros komu nit sitten, miten olisi ollut mahdollista sopia Kokoomuksen kanssa hallitukseen. Toinen etsi kumppania joka osallistuu Suomen ja Suomalaisten rahojen ja omaisuuden siirtoon Eurooppalaisille pankeille, toinen ei suostu maksamaan muiden bileitä.
        Ihan oikeasti, lopeta tuo paskanjauhaminen ja kerro, miten olisi ollut mahdollista !!!!!!! Ilman ettei olisi nuttu pyörinyt kuin hallituksen apupuolueilla.

        Ja se, että Soini petti kaikki vaalilupauksensa ja jättäytyi pois hallituksesta vaikuttaa Suomen eu-politiikkaan miten? Ikävä herättää sinut karuun todellisuuteen, mutta se vaikuttaa ainoastaan niin, että persujen kantoja otetaan VÄHEMMÄN huomioon tässäkin asiassa kuin mitä otettaisiin, jos he olisivat hallituksessa.

        Hyvin on sinutkin aivopesty, ei voi muuta sanoa.

      • Ruostuuko?
        Voi toista.. kirjoitti:

        Siinähän se, ei pettänyt vaalilupauksiaan.
        Olisi mielenkiintoista tietää, millä perusteilla kuvittelet että Katainen olisi ottanut Persut hallitukseen? Sehän oli oikeastaan molemmille sula mahdottomuus. Hallitushan ei olisi pysynyt kahta päivää pystyssä, ja edes Katainen ei sellaiseen kokeiluun olisi voinut lähteä.
        Kyllä oppositiossa saa mielipiteensä paremmin kuuluviin, kuin hallituksessa nuttu nurin ja jees-man;in paikalla myötäilemässä Kokoomuslinjaa. Vai oletko sitä mieltä, että tömän hallittuksen linja on jotenkin lähtöisin noista nutunkääntäneistä apupuolueista.
        Kannattaa muuten ihan oikeasti perehtyä siihen, miten suomessa hallitus kootaan. Vältyttäisiin tältä aivan turhanpäiväiseltä haitumplitulta.

        Aivopesuksi voisi kyllä paremminkin kutsua noita käsittämättömiä tulkintojasi :)

    • musta mamu

      Mikähän mahtaa olla kuksaa2:den poliittinen koti ? somali.

    • HÖH !

      Miten niin alkaa ? Alkoi jo !

    • Timo ruskeapaita

      Soini kävi presidentinvaalit puolilla valoilla. Nyt hän lähtee porukoineen kohti kunnallisvaaleja käsijarru tiukasti päällä. Vastuu pelottaa edelleen?

    • kenttä pohtii

      Montakohan henkilöä tarvitaan kantamaan Soini ulos eduskunnasta? Joka tapauksessa ainakin puolet enemmän kuin Vennamon tapauksessa?

      • vaalikarja ihmettele

        Tarvitaankohan ihan Hiab-nosturi?? Tehtävä reikä eduskuntatalon kattoon että saadaan nostettua pois?

    • pöljäapinat!

      Olette paniikissa, kun kunnisa alkaa korruptiolakasu.. Tutisee kuksan puntti ja housuun laskee juippi..
      Tuylee vielä satuilee, vaikka vaippa jo täynä!

    • åååååååå

      Tuylee hoono aika perssuille kun einee mittään soomenkieltäkkään ossaa.

    • jytkyhousu persu

      Mykkinä istuvat persut valtuustoissa, ellei sitten satu olemaan kyseessä räyhäpersu? Tuima tuhnun ääni saattaa kuulua silloin tällöin?

      • puskahomo?

        Paskat housussa teit tutkielman puskassa?

      • vinkki34
        puskahomo? kirjoitti:

        Paskat housussa teit tutkielman puskassa?

        Näköjään haet jälleen itsellesi ystävää. Älä vaan luovu ponnistuksistasi vaan jatka urheasti. Ehkä jonain päivänä sinäkin löydät jonkun, joka välittää. Oletko kokeillut ruumishuoneelta ?

    • kenttä toteaa

      Avaaja osui harvinaisen oikeaan. Jopa Eerola ennustaa persujen laskua 10% pintaan.

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Riikan kukkaronnyöri on umpisolmussa

      Kulutus ei lähde liikkeelle, koska kansalaiset eivät usko, että: – työpaikka säilyy – tulot eivät romahda – talous ei h
      Maailman menoa
      57
      3585
    2. Kuka paiskasi vauvan betoniin Oulussa?

      Nimi esiin.....
      Oulu
      41
      3396
    3. Jos vedetään mutkat suoraksi?

      Niin kumpaan ryhmään kuulut? A) Niihin, jotka menevät edellä ja tekevät? Vai B) Niihin, jotka kulkevat perässä ja ar
      Sinkut
      106
      2791
    4. Tanskan malli perustuu korkeaan ansioturvaan

      Ja vahvoihin työllisyys- ja kotoutumispalveluihin. Suomessa Riikka on leikannut juuri näitä: palkkatukea, työttömyysturv
      Maailman menoa
      46
      2536
    5. Vain vasemmistolaiset ovat aitoja suomalaisia

      Esimerkiksi persut ovat ulkomaalaisen pääomasijoittajan edunvalvojia, eivät auta köyhiä suomalaisia.
      Maailman menoa
      54
      1973
    6. Anteeksipyyntöni

      Jätän tähän anteeksipyyntöni sinulle, koska en voi sanoa sitä missään muuallakaan. Pyydän anteeksi, jos purkamani tuska
      Järki ja tunteet
      15
      1619
    7. Miten must tuntuu

      et sä ajattelet mua just nyt
      Ikävä
      32
      1493
    8. Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.

      https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p
      Maailman menoa
      20
      1338
    9. Sydämeni valtiaalle

      En täältä aio asioita kysellä. Haluan tuoda tiedoksesi, että pohjimmiltani en ihmisiä tahdo satuttaa ja ajattelen muiden
      Ikävä
      106
      1307
    10. Kun et vain tajua että

      sua lähestytään feikkiprofiililla :D Hanki aivot :D m-n
      Ikävä
      180
      1241
    Aihe