Lipponen on pakannut itsensä jätesäkkiin. Hyvä niin. Maailmassa oikeus toimii.
Mutta niin kauan, kuin säkistä kuuluu sossunvikinää tulee sinne pistää sanansäilällä, säälittä.
Täten tätä sossufasistisikaa kohdellaan kuten hän kohteli muita.
Mutta niin kauan, kuin säkistä kuuluu sossunvikinää tulee sinne pistää sanansäilällä, säälittä.
Täten tätä sossufasistisikaa kohdellaan kuten hän kohteli muita.
Vastaukset 2
Vanhimmat
Täällä kepulaiset vinkuvat mantrojaan yhä suuremmassa paniikissa toivoen saavansa niillä vahvistusta hiipuvalle uskolleen. Turhaa. Tyhmä kepulainenkin on alkanut tajuta puolueensa todellisen tilan.
Maalaisliitto syntyi toiseen aikaan tiettyä tarvetta varten. Kun aika on muuttunut, niin puolueella ei ole enää tarvetta eikä sijaa. Puolueen nimen muutokset eivät auta, jos puolue ei pysty muuttumaan. Vaikka puolueen historia on lyhyt esim. SDP:een verrattuna, puolue on kuitenkin vanhoillinen, kun sillä ei ole samanlaista automaattisesti ajassaan pysyvää ideologiaa kuin SDP:llä. Puolue käy toivotonta viivytystaistelua vanhentuneilla opeilla ja aseilla.
SDP on syntynyt ennen maalaisliitto/keskustapuolue/keskustaa ja tulee jäämään yhä vahvistuvana myös sen jälkeen. Ja tämän kepulainenkin tajuaa, ja siksi hän vinkuu paniikissa noita mantrojaan.
SDP – puolue, jolla on kunniakas historia; sen ei ole tarvinnut menneisyyttään häveten koskaan vaihtaa nimeään!
SDP – puolue, jolla on tarkoitus tänään; edistää jatkuvaa kehitystä ja tasa-arvon lisääntymistä!
SDP – puolue, jolla on suuri tulevaisuus; mitä kehittyneempi maa, sitä varmemmin siellä ovat sosialidemokraatit johdossa!
SDP – kehityksen kärkenä ennen, nyt ja tulevaisuudessa! Siksi SDP!
Kun vikisevät Wiljamin johdolla.
Demareilla on mennyt kaikki pieleen.
Paavostakaan ei tullut kuningasta.