valehteli televisiossa.
Nyt hän oli suuresti hämmästynyt kun vanhustenhoitolaista oli jätetty pois se "perälauta".
Eduskunnan kyselytunnilla tuo valehtelijoiden klubin kruunamaton kuningatar vielä hehkuti, että se on jätetty pois poiastaan siksi, kun nykyinen esitys on asiantuntijoiden mukan jopa kattavampi, parempi.
Kivelää ja muita asiantuntijoitaan hän kehui, ja nyt onkin sitten muka ihmeisään.
Mistähän ansioista tuolkin vänkkyrä on saanut ministerinpostin, vai onko tosiaankin demareilla niin kova pula pätevistä, että pitää tuollainen "supelatiivi valeylioppilas" istutta noin vaativalle pallille valehtelemaan.
Valehteleeko hän tahallaan, vai onko sitten oikein synnynnäinen sellainen?
Demut-urpilaiset näkyy pitävän kansaa ihann pilkanaan.
Gustafsonnikin kirkui pää PUNAISENA oppositiossa olessaan, jotta on suorastaan ihmisten häväistystä, että joku sa niinkin pientä kuin 900euron eläkettä, ja jotta tuohon asiaan on saatava korjaus välittömästi.
No nyt on demut hallituksesa, ja ihmiset joutu tulemaan vieläkin 700 euron eläkkeellä toimeen.
Oikeastaan tuo eläke on nyt siihen aikaan nähden ostovoimaltaan vieläkin pienempi, kuin silloin, jolloin se oli 500-600 euroa kun Gustafsonni nuo tietämättömyyden ja tyhmyyden rääkäisynsä ilmoille laukoi.
Ihmisen pitää olla tyhmä, tai sitten helkutin pirullinen köyhille, joka demareita äänestää.
Jälleen Guzenina
10
144
Vastaukset
- epäkelpo pois
Tänään Ykkösaamussa idiootti mgr selosti mm., että "monen on vaikea ymmärtää, mitä asetuksenantovaltuus tarkoittaa - laki ja asetus ovat ihan samantasoisia asioita".
yöööööööööök yöööööööök yöööööööök yöööööööööööööööööök yöööööööööök yööööööööööööööööök!!!!!!
Siis: asetus tarkentaa lakia, ei muuta sen sisältöä. Eli pelkkiä suosituksia sisältävä vanhuspalvelulaki ei muutu siitä annettavalla asetuksella, vaan pysyy suosituksia antavana lakina. Suositukset eivät siis asetuksella muutu pakoksi.
Guzettajan puhe oli jälleen kerran, taas ja aina vaan KAMMOTTAVAA, AIVAN KÄSITTÄMÄTÖNTÄ aggressiivista sekoilua ja valehtelua - kuvottavaa!!!!!!!!
Poistakaa nyt viimeinkin tuo ministerin irvikuva tehtävästään. Sillä ei todellakaan ole kaikki palikat kohdallaan. Tyhmyys ei ole mgr:n ainoa suuri ongelma. Guzeninan sekoilu muuttuu koko ajan kammottavammaksi.- Toivoton torvelo
Toivottavasti demaripuolue saa kantaa vaaleissa ns. poliittisen vastuun MGR:n sekoiluista. Aivan järkyttävää touhua. Hirmuinen liksa Kuseniinalla, valtaisat ministeritason edut ja palvelut - ja suusta tulee pelkkää pas---. Sillä lailla. Tyhjäpää ja sillä siisti, eikä se muuksi muutu täällä päivittelemällä.
- Gustafsonni?
Gustafsonni onkinoiva esimerkki johdateltavasta tyhmästä.
Lienee ministereistä se jota totuus vähiten kiinnostaa.
Sanokaa minun sanoneen, että Gustafsonnin keskiasteen lakkautussekoilut saavat aikaan kaikkien aikojen ylivoimaisesti suurimman opintonsa keskeyttäneiden joukon.
Lyödäänkö vetoa niin hänkin vierittää syyn tapahtuneesta ”valmistelijoille”. - Washington?
oliko Mgr taas Jutan mukana ulkomaanmatkalla?
- PuniikkiTyllerö
Jokainen meistä tietää, että sosdem kierrättää ministeripestit.
Malttakaa, kyllä Mikael tulee ihan kohta. - nyökky ministeriksi
Nyökky-jokke mieluili jo valtiovarainministeriksi;DDD
http://is11.snstatic.fi/kuvat/backman/img-1288438951615.jpeg
-- Koulut jäi kesken
Ei kai. MItä se Jokke oikein meinaa? Ylioppilaspohjalla hoitamaan valtion varoja, kuten Heinäluoma aikanaan ??? Onneksi on tuo punainen jäsenkirja, vaikka koulut jäikin käymättä.
- kellä menossa?
Onko töppödemut kierrättäneen yo:todistuksetkin?
Ilmoittakaa kun se PAPERI sattuu GUSENINALLE. - ääliö mgr
Hesarissakin todettiin mgr:n hehkuttamasta vanhuspalvelulain luonnoksesta, että sen mukaan vanhus voi vaatia asianmukaista hoitoa valittamalla - siis sitten kun vahinko huonon hoidon muodossa jo on tapahtunut. Tai sitten huono hoito on koitunut vanhuksen kohtaloksi, eikä valitusta enää tule eikä vanhus enää ole menoerä.
Säästyvätpähän nekin rahat vaikkapa epäpätevän peruskoululainen Guzeninan ministerin palkkaan. Tiedoiltaan ja taidoiltaan lapsen tasolle jäänyt G ei edes ymmärrä lakiluonnoksen tekstiä. - miksi niin monta
viiden ryhmä
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "1014507Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella293343No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen
Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol452370- 361388
- 341183
- 371116
- 131064
- 1581007
- 6934
Masan touhut etenee
Punatiilitalon tietotoimiston mukaan Masa on saanut viimein myytyä kämppänsä ja kaavoittaa uudelle lukaalille tonttia pa12872