Ajatus siitä,että vietän aikaani paljon yksin.

Sellaista tänään kirjoitti:

Itse olen valinnut tien,jonka mukaan vietän aikaani niiden ystävieni kanssa,kun minusta siltä tuntuu.En jaksa jatkuvasti olla soittelemassa tai vastailemassa puheluihin,varsinkin,kun kaverilla ei ole mitään asiaa.Soitellaan,että ajelen tässä ja kuuntelen musiikkia,mitä helvettiä se on?Pyrin kuitenkin pitämään yhteyttä tasaisin aikavälein,välillä vaan se yhteydenpito jää,kun haluan olla itsekseni.Keskityn tulevaisuuden suunnitelmiini ja mietin,mitä tekisin isona.Toki on käynyt niin,että minulla on nykyään vain kourallinen ystäviä,ennen meidän ystäväporukkamme oli erittäin suuri.Jostain syystä osasta aika jätti,en halunnut olla osan kanssa tekemisissä enää lainkaan.Sanoin tämän muutamalle ystävälle ja he menivät aivan sekaisin,kävi niin,että he alkoivat vihaamaan minua.Tämä nauratti minua.Jos ei ole mitään yhteistä,miksi jatkaa samaa matkaa.Olen kuitenkin onnellinen,kun minulla on nämä ystävät,jotka jaksavat minua,vuodesta toiseen,en voi olla siis kaikkien mielestä aivan onneton tapaus.

Minun ystävyyteni on hyvin omalaatuista.Olen äärettömän lojaali,en puhu vakavia asioita eteenpäin,pidän ne itselläni.Pidän sanani,mikäli minua kohtaan on käyttäydytty samoin.Karsin kavereita,jotka aina puhuivat kaikki asiat eteenpäin,mikä vielä pahempaa,vääristellen sanojani tai muiden sanomisia.Vietän mieluusti aikaa naisystäväni kanssa,mutta välillä kaipaisin myös hänestä hetkittäistä irtautumista.Mutta sitä tapahtuu melko harvoin.Paras ystäväni on naisystäväni.Rakastan häntä hirveästi,vaikka hän kai ei sitä aina uskokaan.Luulisin,että käytökseni häntä kohtaan näyttää,miten hänestä pidän,puhun asioista,joita en kerro yleensä kenellekään.Luotan häneen hirveästi.Vietämme aikaa yhdessä melko paljon,mielestäni emme kuitenkaan liikaa.

Koen silti,että en ole erakko,vaikka moni niin väittääkin.Pidän omasta ajastani suunnattomasti.Joskus ajattelen,että joku oman tyyliseni kaveri olisi minulle todella mieluisa ystävä,hän ymmärtäisi minua ja minä häntä.Ehkä siksi saatankin olla tietämättäni yksinäinen.Rakastan elämää ja naistani suunnattomasti,elän melko vapaasti,ilman kellokorttia kaulassani.Se on sitä,jota olen koko elämäni halunnutkin.En halua ikinä mennä töihin tehtaaseen tai ryhtyä kenenkään alaiseksi,siitä tulisi minulle liian ankea olo.Nykyisessäkin roolissani joudun olemaan nöyrä,jos haluan saada asiani sujumaan.Joskus kaipaan suurta ystäväporukkaa,kun katselen nauravaa mieslaumaa,jotka yhdessä ottavat olutta terassilla,mutta sitten muistan mitä se olikaan,niin ei todellakaan,se ei ole minua varten.

Pieni,mutta intensiivisesti toimiva ystäväpiiri,joka ymmärtää toisiaan ja kunnioittaa toistensa ajatuksia,olisi ideaalinen tilanne.Sellainen on nähtävästi nykyaikana hyvin harvinaista.Tekstini vaikuttaa hyvin itsekeskeiseltä ja sekavaltakin,mutta uskon,että moni muukin hakee tätä samaa.Joillekin kelpaa mikä vaan kaveri,kunhan sellainen olisi,mutta se ei tuo onnea.Tämä on varma asia.

Parisuhteessa voi kokea itsensä hyvin yksinäiseksi,jos kumppani ei ymmärrä toisen tarpeita tai anna läheisyyttä edes hetkittäin.Parisuhteessa voi olla myös onnellinen,vaikka kumpikin eläisi hieman omaa elämäänsä,unohtamatta suhteen ylläpitoa.Se on joskus melkoinen haaste.Kumppania kun ei saisi unohtaa.jokainen kaipaa läheisyyttä,pieniä romanttia hetkiä.Ehkä tämän vuoksi liian moni hyvä suhde kariutuu,kun ei oteta toista tarpeeksi huomioon.

kirjoitti:

Anonyymi

Kirjoita kommentti

5000

Lähetä