"EVM, ERVV, EKP ja Suomen valtio. Miten on Suomen Pankin (SP) käynyt? Hurri kirjoitti kaksi viikkoa sitten, että SP:n Target-saatavat ovat paisuneet eurokriisin aikana ja uhkaavat Suomen Pankin rahoitusasemaa. Avaruuteen päätyneen Suomi-pojan suojapuku voi revetä ja eurot painua euroalueen mustaan aukkoon, jos huonosti käy.
Toisessa kuvassa Suomi-pojan puku on jo revennyt. Mustaan aukkoon ovat matkalla sekä EKP että suojapuvun sisällä oleva Suomen Pankki. Näin käy, jos jokin jäsenvaltioista eroaa rahaliitosta, Hurri kirjoitti.
Velkakriisi on kestänyt kaksi vuotta, mutta loppua ei vielä näy. Tällä hetkellä pelätään sitä, miten Espanjalle käy. Vaikuttaa siltä, että Taloussanomien lukijat saavat lukea vielä paljon kriisistä ja samalla nauttia Karjanmaan kuvituksista.
"
vasurit mukana!
2
<50
Vastaukset
- mites usko?
"Vyönkiristys käy Kreikalle entistä kivuliaammaksi.
Kreikan talous supistuu tänä vuonna lähes 5 prosenttia aiemmin ennustetun 4,5 prosentin sijasta, varoitti tiistaina maan keskuspankin pääjohtaja George Provopoulos.
Vaihtotaseen vaje puolestaan on jäämässä 7,5 prosenttiin aiemmin ennustetun 4,5 prosentin sijasta.
Uutiskirjeestä saat muutkin uutiset päivittäin.
Tilaa uutiskirje
Provopoulosin mukaan maan täytyy kiihdyttää talousuudistuksiaan.
Talousennusteiden vetäminen alas voi tehdä kreikkalaisille entistä vaikeammaksi hyväksyä uusia julkisten menojen leikkauksia - puhumattakaan siitä, että maan velka suhteessa kansantuotteeseen vain paisuu.
" - natrium..
Demarien Natri... ei tiedä edes mitkä on takaukset.. Niitä vasuritkin kannattaaa, pelottavaaa,,,,
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1901323
Anteeksipyynnöstä
Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän138893- 85842
- 51748
Voisin jopa maksaa että saisin nähdä sut mies
Miten helvetissä joku voi olla tollanen kotihiiri. Edes mä en ole noin paha ku sä! Miten sua voi ikinä edes nähdä ?51720Martinan tarve valehdella.
Miksiköhän Martina valehtelee niin paljon,onko hän tietoinen siitä että valheistaan jää useimmiten kiinni? Esimerkkinä t251612Stubb munasi - Suomessa kuuluu liputtaa Suomen lipulla
Presidentinlinnan ja Mäntyniemen salkoihin nostettiin sateenkaariliput lauantaina. Suurin osa kansasta ei varmasti pidä311597Olisitko oikeasti valmis rikkomaan
Perheesi? En haluaisi sitä, mutta ne on teidän välisiä asioita. Voin olla sinulle vain kaverikin… ei paineita. Minä kesk55579- 53574
Tumman vihreä mercedes
Mikä se on tuo kylää ympäri ajava vihreä mercedes, takakontti tärisee kuin hullu ja välillä kylän juoppojakin kuskailee,7570