Nainen 40 olen. Näetkös vielä uutta suhdetta? Toivoisin nyt jo sitä loppuelämänkumppania, mutta, mutta... tuntuu että törmään seikkailijoihin. Yksinkö jatkossa?
Kiitos
Kuvankatsoja Mahorkka
8
129
Vastaukset
Syntyy kuva syksystä ja siitä, että kuljet yksin tuulisessa maisemassa jossa on koivuja, vai onko kuva sittenkin tältä keväältä kun kuvassa lumivallit on isoja vielä, ja näyttävät sulavan. Kuitenkin kohtaat ristiverisen jolla on tarkka luonne, hän vaikuttaa vakavammalta eikä ole seikkailija, hänellä kuitenkin on voimakkaana sitoutumiskammo. Tätä tunnetta vastaan pitää kamppailla ja rohkaista ettei se mitään vie vaikka sitoutuukin. Tummempi ristiverinen saapuu kuvaan. Hän on rohkea ja päättäväinen. Pysyväksi jäävä mies ei näy tällä aikajaksolla, mutta hän saattaa hyvinkin olla jompikumpi edellä mainituista.
- usko&toivo
Kiitos paljon. Millä aikajaksolla luulet näkeväsi? Tämän ekan miehen tunnenkin hyvin ja nähtiinkin tuossa just. Toi on totta, mitä sanoit. Mutta muuten oisi mulle kyllä aivan ihanteellinen kumppani. Meillä onkin ollut suhde jo aikaisemmin. Eikä muuta ongelmaa kun sitoutuminen. Miehellä pitkä avioliitto kyllä takana. Jokin häntä silti vetää luokseni. :)
Hei kuvankatsoja Mahorkka! Vastasit kerran mainiosti kissaani koskevaan kysymykseen. Kiitos! Lähetin sinulle viestin aamulla tähän nimimerkkiisi (kuvankatsoja) suomi24:ssä. Voisitko vastata siihen? Voit vastata nimimerkkini viesteissä tai tähän ketjuun. Kiitos!
Vastaan tähän ketjuun siis. Esimiehesi on räyhähenki, hän ei tule muuttumaan. Mikäli korkeammalla ei ole oikeamielisiä johtajia, muutosta ei tule. Häntä suojellaan ja hänen toimiaan katsotaan läpi sormien. Syötkö happosalpaajia? Vaikuttaa kuin tekemistä olisi histamiinierityksen kanssa. Suoliston ja ruoansulatuselimistön kautta ongelma voi oireilla koko kehoon.
- usko&toivo
kuvankatsoja kirjoitti:

Hei,
Olen alkuperäinen kysyjä. Voitko vielä vastata minullekin. :) Että mitä aikaväliä yleensä näet? Miten kauas? kuvankatsoja kirjoitti:
Vastaan tähän ketjuun siis. Esimiehesi on räyhähenki, hän ei tule muuttumaan. Mikäli korkeammalla ei ole oikeamielisiä johtajia, muutosta ei tule. Häntä suojellaan ja hänen toimiaan katsotaan läpi sormien. Syötkö happosalpaajia? Vaikuttaa kuin tekemistä olisi histamiinierityksen kanssa. Suoliston ja ruoansulatuselimistön kautta ongelma voi oireilla koko kehoon.
Kiitos vastauksesta. Korkeammalla ei ole oikeamielisiä, asiasta piittaavia johtajia. Syön todellakin happosalpaajia, olen syönyt jo pitkään, ja se huolestuttaa minua kun terveys on alkanut reistailla muutenkin. Pitää ottaa selville mitä tuo histamiinieritys merkitsee. Miten minun tulee suhtautua tuohon johtajaani jotta jaksaisin? Vihakin syö terveyttä...
usko&toivo kirjoitti:
Hei,
Olen alkuperäinen kysyjä. Voitko vielä vastata minullekin. :) Että mitä aikaväliä yleensä näet? Miten kauas?Useimmin näyt koskevat lähintä kahta vuotta. Mutta esimerkiksi ennuspuun avulla yllän jopa noin viiteen vuoteen. Aikamääreet ovat suhteellisia, mutta kuvien maisemasta ja tunnelmasta voi päätellä asioita. Sinun näyssä oli ilmeisimmin alle vuoden tapahtumia, ja kuten yleistä, oleva ja tuleva yhdistyy kuvissa.
dooralee kirjoitti:
Kiitos vastauksesta. Korkeammalla ei ole oikeamielisiä, asiasta piittaavia johtajia. Syön todellakin happosalpaajia, olen syönyt jo pitkään, ja se huolestuttaa minua kun terveys on alkanut reistailla muutenkin. Pitää ottaa selville mitä tuo histamiinieritys merkitsee. Miten minun tulee suhtautua tuohon johtajaani jotta jaksaisin? Vihakin syö terveyttä...
Happosalpaajat pitävät mahan emäksisenä, se altistaa monelle, jopa vakavalle vaivalle. Kannattaa punnita kummasta on enemmän etua, salpaajasta vai sen käyttämättä jättämisestä. Lääkäri osaa valottaa asiaa tarkemmin. Esimieheesi voisit suhtautua iloisella piittaamattomuudella. Tee kaikki kuin häntä ei olisikaan. Työskentelet siten vapaammin. Tarviiko sellaista mielivaltaa ottaa niin vakavasti. Tee mitä on määrä ja puutu niihin kohtiin, joihin uskot voivasi vaikuttaa.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Näin Enter-napilla tehdään miljardi euroa - Helsingissä
"Ei se nyt niin kovin ihmeelliseltä näytä. Tavallinen nappi, musta muovinpala, joka kököttää parikymppiä maksavan mustan2018824- 695795
- 245367
Perussuomalaiset kirjoittaa vain positiivisista uutisista
Ei tarvitse palstaa paljon seurata, kun sen huomaa. Joka ainoa positiivinen uutinen Suomen taloudesta tai ylipäätään, ni405250Jätä minut rauhaan
En pidä sinusta. Lopeta seuraaminen. Älä tulkitse keskustelutaitoa tai ystävällisyyttä miksikään sellaiseksi mitä ne eiv395094Ben Z: "SDP ei ole ollut 50 vuoteen näin huolissaan velasta"
"– Olen ollut eduskunnassa noin 50 vuotta, eikä SDP ole koskaan ollut niin huolissaan velasta kuin nyt. Se on tietysti h824997- 624523
- 434187
Mitä luulet, miten Martina Aitolehti pärjää Erikoisjoukoissa?
Kohujulkkis, yrittäjä ja hyvinvointivalmentaja Martina Aitolehti on mukana Erikoisjoukot-realityssä. Erikoisjoukot on533490- 493175