tällä kertaa vappupuhettaan, jossa kertoo Neuvostoliiton olevan ikuinen ja Suomelle olevan siunaukseksi siihen liittyminen.
Väyrynen ei pääse esittämään
12
58
Vastaukset
- Voihan Väykkä-rukka
Väyrystä niin harmittaa vielä, kun hän meni innokkaana ja hyvin suomettuneena ulkoministeriniä ehdottamaan Neuvostoliitolle YYA-sopimuksen uusimista ajoissa, että se voisi jatkua hyvin vielä 1990-luvullakin, mutta mutta ...
Neuvostoliitossa Kremlin herrat eivät enää olleetkaan niin innostuneita. Hehän vain ihmettelivät Väyrysen brezneviläisyyttä ja selittivät kohteliaasti, että eihän heillä ole kohta olemassa toista sopimusosapuoltakaan, koska Neuvostoliitto lakkaa olemasta kokonaan.
Ja se oli Väyrysen elämän kauhistuttavin päivä. Neuvostoliitto oli jo loppumassa! Eikä hänellä olisi enää tulevaisuudessa mahdollisuutta käyttää Neuvostoliiton korttia! - Tavjan puhe
Halonen kuulema uudistaa vaatimuksensa Neuvostoliittoon liittymisestä.
- Kaikenlaisa puhutaan
Väyrynen kuulema puolestaan vaatii Baltian maiden pikaista liittämistä takaisin ikuiseen Neuvostoliittoon sekä ainakin Ruotsin eroamista EU:sta. Lisäksi Väyrynen kertoo haluavansa yhteisvaluutaksi pohjoismaihin Viron kruunun, Suomen markan ja Unionin euron, joita puolustaa pohjoismainen puolustusliitto, jonka päätoimisto on Moskovassa.
- Äänesti Halosta
Onko Väyrynen "joomiehenä" hankkeessa? Vai peräti päämiehenä?
- ei-kepuloinen
Äänesti Halosta kirjoitti:
Onko Väyrynen "joomiehenä" hankkeessa? Vai peräti päämiehenä?
Päämiehenä tietysti. Paavo haluaa olla päällikkö - aina !
- Ruplan Arvo
Väyrynen vaatii kohta Kiviniemen erottamista kepun roskajoukosta?
http://www.mtv3.fi/uutiset/kotimaa.shtml/2012/04/1534246/kulisseissa-sanasota---vayrynen-loukkaantui-kiviniemen-sahkopostista
- Kommusnisti TH
Jos puhe nyt ?
Osmokin saa sydärin
Halosen 70 -luvun puheesta:
" Suomelle olisi ollut hyväksi liittyminen Neuvostoliittoon "
Valitettavaa, mutta totta ! Ja presidentti ao henkilö ? 12 v
Itse nähnyt tuon kohdan nauhalta.-
Ei ole kolmannen käden tietoa.
Ylellä se on kokonaisuudessaan.
Tämä kohta ei ollet Hakaniemen torilta.
Ruoho oli jalkojen alla.
Helsinkiläiset tietää " ison lipputangon "- "Ylil evp"
Voi sinua onnetonta typerystä! Kepu-änkyrätotuus on täysin täyttänyt pikku Syöttilään pään. No kun loisii toisten rahoissa kohdusta hautaan ja uskoo elättävänsä itsensä, vaikka on vain tukien varassa elävä elätti, niin pitää pääkin olla täynnä paskiasiänkyeröiden totuutta.
Tuo Tarja Halosen pitämäksi väitetty puhe on sadat kerrat todettu ja todistettu vääräksi puheeksi ja puheen kirjoittajakin on tiedossa.
Tuskin hän kirjoittaessan uskoi että, on joitakin sellaisia typeryksiä, jotka ottaisivat sen todesta.
Kirjoittaja ei osannut aavistaa millaisia ovat Syöttiläsmaakuntien kepulaiset. Sellaita typeryyttä ei voi kukaan vähääkään historiaa tunteva käsittää. Paskanaama-, anteeksi kepulaista Älypeliä pelaavat ovat typeryksiä vailla vertaa.
- Omistan nauhan
" Suomelle olisi ollut hyväksi liittyminen Neuvostoliittoon "
Juuri tämä ja lisää 15 sekuntia jonka Yle aikoinaan näytti.
Tuli vahingossa nauhalla lauantai ip:llä
Oli Formula aika-ajo ja tauolla selaamista kanavilla.
Ruotinkielinen Yle sattui ja näkyi juuri tuo.
Tarttui nauhaan, kun nauhoitus päällä F1 aika-ajoihin.
Samaa just taistolaiset puhuivat 70-luvulla.
Miten Suomi huono maa ja pitäisi liittyä NL:ään
Tarjan puheessa olis " rauhan omaisin keinoin "
Odotan milloin yle sen näyttää jonkin ohjelman mukana.- "Annukka"
Vahingossa tuli? Tuliko vieläpä pyytämättä ja yllättäen niin kuin Annelille parisataa faxilähetystä?
Khihihihiiiii..............
- 17+13
Sekön Väyrystä ketuttaa. FSB:ltä (KGB:n seuraaja) oli jo saatu muhkea raha puheen pitämisestä...
- lipputangon luona
Joutuukohan Väykky palauttamaan rahat, jos ei pääse pitään puhetta?
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "1064572Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella293393No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen
Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol452380- 391418
- 361343
- 381196
- 141102
- 1591026
- 27978
- 6944