jossakin oudossa testissä, missä kaksi täysin vastakohtaista henkilöä laitetaan toistensa seuraan, ja tarkastellaan heidän käyttäytymistään.
Siinäpähän nyt sitten ihmettelevät, kun teoria mahdottomasta rakkaudesta menikin romukoppaan.
Ollaan varmaan
2
121
Vastaukset
- hyppäänko kyydistä
Joo toi on varmaan sitä samaa taivaskanavan testi- ja teoriatieteellinen tunnelabyrinttitutkimusprojekti, johon oon itse kans ilmeisesti päässyt osalliseksi. Omal kohdalla varmaan testataan ennemminkin itse tunnetiloja kuin ihmisten käyttäytymistä yhteenliittämis ja erottamistilanteissa sekä tietysti tunteenpalon elämistä ja kestävyyttä erossa. Todellisessa elämässä parisuhteessa on kriisivaiheet seitsemänvuoden periodilla, mut täs testissä on ilmeisesti jonkinlainen kahdeksan vuoden sykli. Jotenkin on ehkä liiankin kauan ollut tunne kuin ajelisi yhden ja saman ihmisen kanssa yhteisellä vuoristoradalla, jossa toisella puolella on kauniisti houkutteleva eedenin puutarha ja toisella puolella syvä näkymätön rotko, eikä kummallekkaan puolelle pääse vaan on istuttava siinä raiteita pitkin kulkevassa omassa vaunussaan ja odotettava koska se hiivatin vaunu oikein mahtaa päästä päätepysäkille saakka.
- pussauskoppi
Ja sitten ne laitetaan pussauskoppiin
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "904219Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella293203No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen
Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol452340- 351358
- 10939
- 134931
- 6894
Masan touhut etenee
Punatiilitalon tietotoimiston mukaan Masa on saanut viimein myytyä kämppänsä ja kaavoittaa uudelle lukaalille tonttia pa12832Naisten ja miesten tasoeroista
Oletteko huomanneet, että naisissa ylemmän tason naiset ovat sinkkuja, ja miehissä alemman tason incelit? Toimivat paris124776- 11770