hyalgan

Olen nyt saanut kolme hyalgan piikkiä polveeni ja tuntuma on,että polvi on pahempi,kuin hoidon alussa.Eka piikin jälkeen tuntui,kuin olisi hivenen helpottanut,mutta nyt taas nesteilee ja on kipeä.Mitä kokemuksia teillä muilla on?
Ja yleensä näin reilu viiskymppinen,mikä on lopputulema kaikenkaikkiaan,sairaslomalla tällä hetkellä,mutta ei kai sitäkään voi loputtomiin jatkaa?Lääkäri puhui jo kaiken maailman työkokeiluista yms.,mut en nyt vielä oo oikein innostunut noista.Työ on jalkojen päällä olemista,joten lääkäri katsoi,ettei tällä hetkellä ole syytä moiseen rasitukseen.Te polvinivelrikkoiset,kertokaa kokemuksianne.
68089
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Hei.
Minulla alkoi polven nivelrikko 1997, se tähystettiin silloin sain siitä avun 8 vuodeksi,
2005 jälleen tähystettiin ja sain taas avun.Glukosamiinia söin suunkautta otettuna.
Sain myös hyalgamia piikkeinä polveen , 3-5 annosta . Ensimmäisellä kertaa annettuna en saanu mitään apua, meni muutama vuosi niin taas lääkäri sanoi että koitetaan uudelleen, oli eri lääkäri, silloin sain vuoden avun leposärkyyn,
Viime syksynä polveeni laitettiin tekonivel, kun polveni oli aivan huono.
Se on tärkeetä , että se piikki pistetään sinne nivelen väliin, ei mitään miellyttävää. Olen 57vuotias ja työni jalkojen päällä.
Voimia sinne.


2

Äänestä

Aikoinaan kun kävin työtetveyshuollossa sain hyalgan-piikit polveen. Ne eivät auttaneet yhtään koska nivelrikko oli jo liian pitkälle edennyt.
Kokeilin myös suun kautta glukosamiinit ja arthrylit.
Kolme vuotta sitten sain tekonivelen vasempaan polveen. Pääsin melkein samalla rytinällä työkyvyttömyys eläkkeelle.
Nyt on tilanne niin hyvä että jatkuvassa käytössä ei ole mitään kipulääkitystä. Jos on joskus huonompi päivä niin otan vain Ibumaxin.
Tein siivoojan työtä ja jos olisin joutunut jatkamaan työssä leikkauksen jälkeen, olisi varmaan jo toinenkin polvi lopullisesti sökönä.
Kyllä kannattaa ottaa tosissaan työkokeilut ja muut lääkärin ehdottamat toimenpiteet. Ei kannata turhaan rikkoa niveliään liian raskaassa työssä.

Äänestä

Mun polvi myös tähystetty 2005,eipä siitä ollut kauaksi aikaa apua,kortisonia olen saanut vuosien mittaan useita piikkejä,sen vuoksi nyt lääkäri halusi kokeilla hyalgania.Luulen,että mullakin sen verran jo pitkälle edennyt rikko,ettei enää taida pistokset auttaa.Ja lisäksi toinenkin polvi on kohta samassa kunnossa:( No ensi viikolla ortopedille,katsotaan,mitä se tuo tullessaan,vielä en olisi kyllä halukas tekonivelleikkaukseen.

Äänestä

Joku on kehunut hevosille tarkoitettujen inkivääri -ja treenilinimenttien auttaneen polven nivelrikkokipuihin. Onkohan muilla kokemusta näistä?

Äänestä

Vanha viestiketju mutta kirjoitan tähän, koska otsikko on aivan oikea.. mulla on pistetty nyt kertaalleen lonkan nivelrikkoon hyalgania, yksityisellä puolella; itse hain lääkkeen apteekista, 50e ja sitten fysiatrian el pisti tuon, hinta 190e!! Aivan järkky hinta! sain myös uuden respan lääkkeestä, että sen voi laittaa n 3 vkon kuluttua.. mitä kautta te muut olette tuota lääkettä saaneet? jouduin käymään jo yksityisesti selkä/lonkka magneettissa, leikattavaa ei kuulemma noissa kuvissa tullut ilmi, mutta pahat nivelrikot ym. julkiselta puolelta en ole saanut apua, vuosikaudet siellä tosin ravannut.Toisaalta en tiedä sitäkään oliko tuosta piikistä apua, kenties vähäsen? mutta buranaa/paratabsia menee kuitenkin päivittäin..mutta kannattaisiko tuota hyalgania kokeilla vielä vaikkapa sen yhden kerran, en tiedä? Onko muilla laitettu tuota lonkkaan, yleensä tuo on kai enempikin polveen käytetty?

Äänestä

Mulle pisttiin 2 vuotta sitten Synvis piikki tähän asti oon pärjännythyvin nyt pitäs saada uusi piikki. Mutta kempeleen Terveyskeskus ei anna tuota piikkiä. Olen Raahessa saanut tuon piikin ja kirurki pisti ja tuli Hyvä

Äänestä

Kommentoi aloitusta


trmaliako loppuelämä kirjoitti:

Olen nyt saanut kolme hyalgan piikkiä polveeni ja tuntuma on,että polvi on pahempi,kuin hoidon alussa.Eka piikin jälkeen tuntui,kuin olisi hivenen helpottanut,mutta nyt taas nesteilee ja on kipeä.Mitä kokemuksia teillä muilla on?
Ja yleensä näin reilu viiskymppinen,mikä on lopputulema kaikenkaikkiaan,sairaslomalla tällä hetkellä,mutta ei kai sitäkään voi loputtomiin jatkaa?Lääkäri puhui jo kaiken maailman työkokeiluista yms.,mut en nyt vielä oo oikein innostunut noista.Työ on jalkojen päällä olemista,joten lääkäri katsoi,ettei tällä hetkellä ole syytä moiseen rasitukseen.Te polvinivelrikkoiset,kertokaa kokemuksianne.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu