Olen 23v, pian 24 vuotta täyttävä odottaja. Inhottaa kun raskauteni on aiheuttanut lähipiirissä vain negatiivista suhtautumista. En alkuun kertonut yhtään kenellekään, paitsi hoitaville lääkäreille sairaalassa ja Väestöliitossa, sekä miehelleni. Pelkäsin niin kovasti, että saan vaan haukkumiset niskaan.
Lopulta kerroin yhdelle ystävälleni ja hän suhtautui positiivisesti, mistä rohkaisin mieleni. Työkaverit keskustelee isoon ääneen kuuloetäisyydellä miten "minä kyllä en halunnut lapsia ennen kuin olin naimissa" ja on muuttuneet minua kohtaan etäisiksi. Muutama muu ystäväni on asiasta järkyttyneitä ja onnitteluita en ole saanut, ainoastaan silmien pyöritystä, järkyttyneen ilmeen ja "okei, onko järkevää tuossa tilanteessa?"..
Vanhempani eivät tiedä, mutta tiedän etteivät he suhtaudu iloisesti kun tulevat mummoksi ja papaksi. Suhteemme on ollut hankala vuosia ja äitini julistaa että lapsia on parasta tehdä vasta yli 30-vuotiaana (itse sai minut 39-vuotiaana) ja isäni toivoisi mieluiten etten tee lapsia ollenkaan.
Muutama sukulaiseni tietää, yksi serkku jolla on kaksi lasta (28v) suhtautuu positiivisesti. Nuoremmat serkut taas on ivanneet, että minkälainen lapsi sieltä oikein tulee ja samoiten tätini hänen miehensä. Nämä ivat johtuu suurimmaksi osaksi siitä että tätini on riidoissa äitini kanssa ja hänen hänen miehensä ja lasten vihat ulottuu myös minuun, vaikka he tietävät että minun ja äitini suhde on hankala. Tuo samainen täti on myös kummitätini.
Tämä yksi kaveri joka suhtautuu positiivisesti on kahden lapsen yksinhuoltaja, paljon vaikeammassa tilanteessa kuin minä. Minä olen kuitenkin töissä käyvä ja avoliitossa..
Huono suhtautuminen johtuu kai kaiketi siitä että olen ennen tehnyt paljon pätkätöitä ja ollut työttömänä. Lisäksi söin joskus vuoden masennuslääkkeitä, koska olen ollut masentunut. Ne lääkkeet on kuitenkin lopetettu jo vuosia ennen raskautta.
Olenko tosiaan niin paha ja itsekäs ihminen, kun haluan pitää tämän lapsen mieheni kanssa? Onko lasten hankkiminen pelkkää itsekkyyttä ja pahuutta?
Lopulta kerroin yhdelle ystävälleni ja hän suhtautui positiivisesti, mistä rohkaisin mieleni. Työkaverit keskustelee isoon ääneen kuuloetäisyydellä miten "minä kyllä en halunnut lapsia ennen kuin olin naimissa" ja on muuttuneet minua kohtaan etäisiksi. Muutama muu ystäväni on asiasta järkyttyneitä ja onnitteluita en ole saanut, ainoastaan silmien pyöritystä, järkyttyneen ilmeen ja "okei, onko järkevää tuossa tilanteessa?"..
Vanhempani eivät tiedä, mutta tiedän etteivät he suhtaudu iloisesti kun tulevat mummoksi ja papaksi. Suhteemme on ollut hankala vuosia ja äitini julistaa että lapsia on parasta tehdä vasta yli 30-vuotiaana (itse sai minut 39-vuotiaana) ja isäni toivoisi mieluiten etten tee lapsia ollenkaan.
Muutama sukulaiseni tietää, yksi serkku jolla on kaksi lasta (28v) suhtautuu positiivisesti. Nuoremmat serkut taas on ivanneet, että minkälainen lapsi sieltä oikein tulee ja samoiten tätini hänen miehensä. Nämä ivat johtuu suurimmaksi osaksi siitä että tätini on riidoissa äitini kanssa ja hänen hänen miehensä ja lasten vihat ulottuu myös minuun, vaikka he tietävät että minun ja äitini suhde on hankala. Tuo samainen täti on myös kummitätini.
Tämä yksi kaveri joka suhtautuu positiivisesti on kahden lapsen yksinhuoltaja, paljon vaikeammassa tilanteessa kuin minä. Minä olen kuitenkin töissä käyvä ja avoliitossa..
Huono suhtautuminen johtuu kai kaiketi siitä että olen ennen tehnyt paljon pätkätöitä ja ollut työttömänä. Lisäksi söin joskus vuoden masennuslääkkeitä, koska olen ollut masentunut. Ne lääkkeet on kuitenkin lopetettu jo vuosia ennen raskautta.
Olenko tosiaan niin paha ja itsekäs ihminen, kun haluan pitää tämän lapsen mieheni kanssa? Onko lasten hankkiminen pelkkää itsekkyyttä ja pahuutta?
Vastaukset 9
Vanhimmat
Anna tuollaisten ihmisten ja heidän kommenttiensa olla aivan omassa arvossaan ja ole ylepänä raskaana ja nauti siitä ajasta. On varmasti vaikeaa, kun saat kuulla lähipiiriltä ja työpaikalla tuollaista kommenttia, joten neuvoisin, ettet vaan pidä heihin yhteyttä. He eivät ole sen arvoisia ihmisiä, että ansaitsisivat olla mukana näin isossa ja ihanassa asiassa, joka muutta koko elämäsi. Juttele näiden ihmisten kanssa, jotka ovat aidosti onnellisia puolestasi. Saat heiltä voimaa. :)
Ja ei, et ole todellakaan itsekäs ihminen, kun haluat lapsen. Tuollaiset ajatukset voit hylätä saman tien! Jos joku kehtaa tuollaista sinulle välittää, niin hän saisi kyllä hävetä.
Siitä vanhemmille kertomisesta...kehottaisin kuitenkin kertomaan vanhemmillesi raskaudesta, vaikka teillä onkin huonot välit. Jos he ottavat sen huonosti ja käyttäytyvät ilkeästi, voit kylmästi pistää välit poikki niin kauaksi aikaa kun käytös paranee. Mitäs jos vanhemmat kuulevatkin vauvauutiset jostain muualta kun sinulta, siitä vasta paha riita syntyisi....
Olet aikuinen ihminen ja valmis tekemään itse päätöksiä elämässäsi, on sinulla sitten ollut pätkätyö- ja työttömyysjaksoja, et ole naimisissa tai olet ollut masentunut. Älä anna muiden pilata arvosteluillaan iloasi! Kyllähän ihmiset pahemmissakin tilanteissa lapsia saa!
Voimia ja onnea raskauteen!
Inhottavia ihmisiä on moneen junaan, ei vaan kannata välittää :)
Sitä suuremmalla tuhahtelulla suhtaudu näihin "kyllä naimisissa pitää olla"- päivittelyihin, jos mammat haluavat vieläkin pitäytyä jossain susipari-ideologiassa niin siinähän purnaavat.
Oma äitini oli ensin hieman järkyttynyt, tosin varmaan sen takia ettei ollut varma onko valmis mummoksi. Ihan raskauden alussa myös möläytti pari tökeryyttä, mm. sanoi että minun olisi kannattanut odottaa vielä muutamia vuosia tai että joku päivä vielä valitan että miksi tuli tehtyä lapsia.. Loukkaannuin näistä mutta en sitten sanonut mitään. Ei sen jälkeen ole sitten kuulunutkaan mitään tämäntyyppistä, nyt äitini soittelee usein kyselläkseen vointiani ja on innoissaan lapsesta :)
Olen sinua vuoden vanhempi enkä koe itseäni mitenkään järkyttävän nuoreksi synnyttäjäksi, suurin osa lapsia haluavista tutuistani on lapsen saaneet jo kauan sitten.
Äitini harrasti myös kuuluisaa "sit et ikinä pääse bailaamaan tai mennä miten huvittaa!" -fraasia :D Kuudessa vuodessa tuli "bailattua" ihan tarpeeksi, muutaman viime vuoden aikana tullut käytyä ulkona ehkä parisen kertaa vuodessa. Jos kyseistä tahtia haluan jatkaa niin tuskinpa minua voi huonoksi äidiksi sanoa :)
Sinun kannattaa ajatella noista sinua väheksyvistä ihmisistä niin, että nythän sinulla on oikea näytön paikka osoittaa kuinka väärässä he ovat sinun suhteen! :) siinäpähän saavat pitkän nenän kun seuraavat tulevina vuosina sinun ja perheesi elämää.
Miehen sisko sai kaksoset neljä vuotta sitten (yksinhuoltajana ollut alusta lähtien).. Koko suku ja pieni paikkakunta, jolla hän asui oikein kohisi kun paheksuttiin ja ihmeteltiin miehen siskon elämää ja pärjäämistä. Nyt kaksoset (tyttö ja poika) ovat vieneet kaikkien sydämet suloisuudellaan ja hyvällä käytöksellä ja äiti pärjää todella hyvin elämässään vaikka yksinhuoltaja onkin. Helppoa se ei ole ollut aina, mutta kaikesta ovat selvinneet.
Eihän sun kandeis kyllä. Mutta samallaiset pascaberseet tekee lapsia muutkin. Olettehan te idiootteja, mutta minkäs tekee? Olisit voinut kymmenkunta vuotta venata.
Itse olen 19-vuotias ja viimeisilläni raskaana. Mieheni on ollut jo pitkään työttömänä (hakee nyt yliopistoon) ja itse sain juuri lukion loppuun. Vanhempamme eivät missään nimessä halunneet meille lasta, mutta kun kuulivat raskaudestani ja sulattelivat asiaa hetken, niin nyt ovat enemmän innoissaan kuin me. Ainoa, jolta on tullut negatiivista palautetta, on kissamme Muusimò.
Ehkäpä sullakin kaverit yms. tottuu ajatukseen myöhemmin. Ovatvarmaan kateellisia onnestasi :)
älä välitä muitten mielipiteistä! jos vanhemapasi eivät sitten hyväksy asiaa niin sitten ei hyväksy, jos lapsi haluaa ja tekee niin ei siihen tartte sukulaisten ja kavereiden lupia kysellä, kunhan pystyy lapsensa hoitamaan niin se on hyvä. jos vanhempasi eivät halua olla tekemisissä tulevan lapsesi kanssa niin sitten eivät ole, epäilen kyllä että myöhemmin heitä voi kaduttaakin jos eivät koskaan edes tutustu lapsenlapseensa. mutta se on heidän oma ongelmansa ja päätöksensä ollut.
kyllä sen huomaa kavereistakin ketkä ovat niitä todellisia kavereita ja ystäviä kun itse alkaa lapsia saamaan. ilmeisesti omat kaverini eivät olleet todellsiia kavereita ja ystäviä, koska kun lapsen sain(5v sitten), ei kenestäkään ole kuulunut mitään. itse yritin pitää yhteyttä kun tulin raskaaksi ja muutin mieheni luokse toiselle paikkakunnalle, mutta kun se yhteydenpito oli niin yksipuolista niin lopetin senkin. jos ne kaverit eivät osaa hyväksyä että saat lapsen niin se ei ole sitten kunnon kaveri ollenkaan.
et ole paha etkä itsekäs ihminen, kun lapsen pidätte, olette vastuullisia ihmisiä kun huolehditte ja rakastatte tulevaa lastanne. jätät vaan nuo kielteiset arvostelut omaan arvoonsa, itse tiedätte miehesi kanssa mikä on teille hyväksi ja mitä haluatte :)
Älä välitä!!! Itse olin 5 vuotta nuorempi kun sain esikoiseni ja se aiheutti jos jonkin muista purnaamista.Olin silloin kihloissa lapsei isän kanssa, hetken aviossakin kunnes pari vuotta sen jälkeen aina nykyisyyteen yh:na!!! Turhaan hekin silloin naamaansa aukoivat, olen itse ( ja todellakin ilman"isän" apua) kasvattanut pojastani jo hyvin käyttäytyvän fiksun nuoren aikuisen!!!
Joo no mäkin oon saman ikäinen ja toinen jo tulossa :D ihan hyvin on pyyhkinyt, itse kauhistelen ennemmin vanhempia kun nuoria äitejä..
Melko paljon kertoo se että naisen hedelmällisyys rupee laskee ku lehmän häntä 30v eteenpäin --->
Kyllä luoja on tarkkottanu lapset nuorena tehtäväksi, kaikki riskit raskaudessa ja lapsen terveydessä kasvaa mitä enemmän ihmisellä ikää on.
Jos asiat on muuten reilassa ja pää kestää ni iästä viis :)
Joo, yhdyn edellisiin mielipiteisiin, kuulostaa aika turhalta päänaukomiselta kun ottaa huomioon, ettet sä mikään teiniäiti ole kuitenkaan. Tottakai lapset kannattaa tehdä siinä vaiheessa kun on jo vähän kypsyyttä ja vakaat olosuhteet, mutta Suomessa ongelma on nykyään pikemminkin niin päin, että niitä lapsia aletaan tekemään joskus melkein nelikymppisenä, jolloin se on jo huomattavasti hankalampaa, ja raskauden riskit on moninkertaiset. Hyvä vanhemmuus on kiinni aika paljon muustakin kuin iästä tai työllisyystilanteesta.