Ruohonen-Lerner A-Studiossa

Nyt varmasti persujen itkijämummot Putkonen ja Halla-ahokin ovat tyytyväisiä. Persujen ryhmänjohtajaa R-L:iä pideltiin todella silkkihansikkain A-Studiossa.

Katsoja odotti, että haastattelija olisi vielä ottanut kädestä kiinni haastateltavaansa ja taputtanut kevyesti olkapäälle. Minkään muun puolueen eduskuntaryhmän johtaja ei ole päässyt eikä tule koskaan pääsemään näin helpolla A-Studiossa. Mistään asiasta ei kysytty edes selventäviä jatkokysymyksiä, vaan R-L sai rauhassa ldella täyttä diipa-daapaa.

Se on sitten toinen asia, että pitääkö Suomen kolmanneksi suurin puolue pistää todellakin pumpuliin. Ehkä ei kuitenkaan, jotain vastuuta ja vastaamista voi äänestäjäkin odottaa.
27171
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 27

Vanhimmat

En ole nähnyt ohjelmaa, mutta Ruohis on yksi täysipäisimmistä persuista. En mä sitä sillä tavalla ylistäisi, kuin jotkut kokoomusta äänestävät ystäväni, mutta Ruohis nyt sentään ei ole kunnianloukkaussyytteessä, kuten on puolet persujen nyky-kansanedustajista, käytöksestään luottamustoimessa. Itse jos olisin ton ryhmän perussuomalaiset ryhmänjohtaja ja jos joku nolaisi koko porukan kuten joku Hakkarainen tai kuten monet muut niiden penaalin terävimmät kynät, niin mulla varmaan pääsisi v*ttua ja tuhat kirosanaa. Mutta Ruohiksella menee ihan kivasti, koska on ystävä sangen mauton julkaisu, nimeltään Iltalehti, joka ei perussuomalaisille sano ei.

Äänestä

Hyvin asiallinen juttu.

Maassamme pitäisi nyt vain herätä siihen todellisuuteen, että euroalue on hajoamassa.

Saksalaisten suurpankkien ekonomistit varoittelevat jo Suomea varautumaan
eroalueen hajaantumiseen.
Tästä seuraisi järkyttävät tappiot Suomelle.

Tämä on Kataisen painajainen, vaikka saikin taas luottamuksen hallitukselleen.

Onko siellä järki hukattu, vai mikä saa ilmeisen hölmöyden vain kasvamaan.
Ketä syyttävät sitten sinisilmäisyydestään ja lukuisten välikysymysten kaatamisesta selvässä asiassa.
Kyllä suomalaiset joskus alkavat hermostua, kun totuus alkaa selvitä.


http://www.mtv3.fi/uutiset/talous.shtml/2012/04/1534839/euroalueen-tulevaisuus-kuuliaiset-maksavat-hulttioiden-virheet

Mitä pidemmälle tukitoimissa mennään, sitä pahemmin käy.
Vain huonompaan suuntaan on ollut tie.

Poliitikkojen valheet ovat olleet ilmeiset koko ajan.

Äänestä
  • Pirkko yritti selittää, että heillä olisi joku vaihtoehtoinen budjetti, josta media ei ole muka uutisoinut.

    No, mediahan on uutisoinut asiasta:

    http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/hammentava-esitys-perussuomalaisilta/art-1288422021541.html

    Tuollaiset onnettomat sepustukset voivat tietysti jäädä hieman vähemmälle osalle vakavasti otettavissa lehdissä. Jos niissä olisi asiaa enemmän käsitelty, niin sitten persut olisivat itkeneet siitäkin.

    Äänestä

  • "Mitä pidemmälle tukitoimissa mennään, sitä pahemmin käy.
    Vain huonompaan suuntaan on ollut tie."

    Mitä jos hiukan perustelisit näitä väitteitä.

    Äänestä

  • Pelkkääsuunsoittoa kirjoitti:

    Pirkko yritti selittää, että heillä olisi joku vaihtoehtoinen budjetti, josta media ei ole muka uutisoinut.

    No, mediahan on uutisoinut asiasta:

    http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/hammentava-esitys-perussuomalaisilta/art-1288422021541.html

    Tuollaiset onnettomat sepustukset voivat tietysti jäädä hieman vähemmälle osalle vakavasti otettavissa lehdissä. Jos niissä olisi asiaa enemmän käsitelty, niin sitten persut olisivat itkeneet siitäkin.

    Oppositiossa on tehty kautta aikojen noita "varjobudjetteja", ja niille on annettu sen verran palstatilaa kuin ne tarvitsevat; eihän niitä ole tarkoitettukaan otettavaksi tosissaan. Oikea budjetti on se, mistä keskustellaan. Pitääkö nyt siitäkin itkeä, jos juuri persujen budjettia ei pidetä sen tärkeämpänä asiana kuin se on? Sanoivathan persut itsekin (taisi olla juuri PR-L), että he vain harjoittelivat, kun ei ole tuota kokemusta oikean budjetin laatimisesta...

    Äänestä

  • "eroalueen hajaantumiseen.
    Tästä seuraisi järkyttävät tappiot Suomelle."

    Kyllä aivan järkyttävät. Mutta suurimmat tappiot EI SUINKAAN tule tukipaketeista, vaan ihan muualta. EKP:n velka Suomen Pankille on väestömäärään Euroopan suurin ja Suomi on kaikista maista eniten riippuvainen ulkomaankaupasta jossa EU on tärkein kauppakumppani.

    Meidän intresseissä on siis pelastaa euro likipitäen hinnalla millä hyvänsä!

    Suomen pelastamin perussuomalaisuudelta on sekin tärkeää mutta euron pelastamisen rinnalla se on kärpäsen surinaa.

    Äänestä

  • Pelkkääsuunsoittoa kirjoitti:

    Pirkko yritti selittää, että heillä olisi joku vaihtoehtoinen budjetti, josta media ei ole muka uutisoinut.

    No, mediahan on uutisoinut asiasta:

    http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/hammentava-esitys-perussuomalaisilta/art-1288422021541.html

    Tuollaiset onnettomat sepustukset voivat tietysti jäädä hieman vähemmälle osalle vakavasti otettavissa lehdissä. Jos niissä olisi asiaa enemmän käsitelty, niin sitten persut olisivat itkeneet siitäkin.

    Taisi Soinikin jättää varjobudjettinsa lukematta, kun on siirtämässä puoluetukea säätiön suojiin. Persubudjetissahan on esitetty säätiöille pääomaveroa, ja sehän olisi kaikki pois Soinilta ja hänen lähipiiriltään. Tosin Soini on varmaan päättänyt pysytellä ikuisesti oppositiossa, joten hänellä ei ole mitään pelkoa säätiöveroesityksensä toteuttamisesta.

    Äänestä

Yle pelkää persuja?

Soinin säätiökohun jälkeen on pelkästään Ylen tv-kanavilla haastateltu jo lähes kymmentä persua. Heidän joukossaan mm. Matti Putkonen, Jussi Halla-aho, Pirkko Ruohonen-Lerner, Juho Eerola ja Soinin Imatralainen anoppi Liisa Lajunen. YHDELTÄKÄÄN haastateltavalta toimittajat eivät ole uskaltaneet kysyä SANAAAKAAN Soinin-Vistbackan epämääräisestä säätiösuhmuroinnista. Vastaavassa tilanteessa ei todellakaan olisi minkään muun puolueen edustajia käsitelty yhtä hellävaroin. Soinilaisten lipominen mediassa jatkuu aina vaan??

Äänestä
  • En usko, että Yle pelkää persuja, luulen, että nämä persut ovat Soinin käskystä suostuneet haastatteluihin vain sillä ehdolla, että säätiöasioita ei käsitellä.

    Äänestä

  • Onhan persuilla aina ystävä mopokerhossa, joten kuka tietää...

    Äänestä

Ilmeisesti näin. Persut vihaavat sananvapautta.

Äänestä
  • .

    Olihan tuossakin tilaisuudessa selvästi aistittavissa toimittajan persuvihaa

    .

    Äänestä

  • Lanisentallistako tollanen typerys?

    Äänestä

  • typerys? kirjoitti:

    Lanisentallistako tollanen typerys?

    Töppis, eikö puskassa ollutkaan ketään muuta sinun lisäksesi?

    Äänestä

  • kyselee kansa kirjoitti:

    Töppis, eikö puskassa ollutkaan ketään muuta sinun lisäksesi?

    Ei kiinnosta teidän metkut? Pysykää omalla sivullanne, ketkut!
    Avaudu, miksi möliset täällä? Äidin vikako?
    Vai sen räjähtäneen kortsun?

    Äänestä

  • puskahomo.. kirjoitti:

    Ei kiinnosta teidän metkut? Pysykää omalla sivullanne, ketkut!
    Avaudu, miksi möliset täällä? Äidin vikako?
    Vai sen räjähtäneen kortsun?

    Voi Töppis-parka. Tämähän ON meidän sivu, meidän, jotka haluamme keskustella persujen edesottamuksista. Jos ei sinua kiinnosta, mene itse toiselle sivulle. Esimerkiksi joku yksinäisille, pakkomielteisille wanna-be-gestapoille tarkoitettu voisi olla sopiva.

    Äänestä

  • kyselee kansa kirjoitti:

    Töppis, eikö puskassa ollutkaan ketään muuta sinun lisäksesi?

    Puskassa on aina mukavampi olla kaksin kuin yksin.

    Äänestä

  • puutarhanhoitaja kirjoitti:

    Puskassa on aina mukavampi olla kaksin kuin yksin.

    Mitä tekemistä puutarhan hoidolla on ketjun otsikon kanssa? - kysyy hampsis ;-)

    Äänestä

Nyt olisi kiva tietää kuka ja mistä puolueesta oli se henkilö joka Putkosen, Pirkolle lähettämän sähköpostin toimitti Ylelle.

Äänestä
  • luultavasti Putkonen itse. Sopii sen tyyliin hämmentää.

    Äänestä

Persuilla on ollut tapana hoitaa selkäänpuukotukset yleisön katseilta suojassa. Nyt tähän soinistiseen pyhään kulttuuriin tuli paha särö?

Äänestä

pitää ottaa sylkkyyn ja silittää päätä koko haastattelun ajan. Soinille pitää olla iso sylkky. A-Studion pitää palkata uusi isosylkkyinen naistoimittaja Soinin haastatteluita varten.

Äänestä
  • Ei niin isoa Iitaa ole olemassakaan..

    Äänestä

Toimittajille persut ovat aina kuin isoja vauvoja, heitä kohdellaan silkkihansikkain kaikkiin muihin poliitikkoihin verrattuna. Hankalien kysymysten esittämistä persuille vältetään kuin ruttoa. Tuleekohan tällaisesta irvokkaasta menosta koskaan loppua?

Äänestä

Vähän aikaa sitten yhdessä akkainlehdessä oli livoskeleva juttu Ruohonen-Lerneristä, muistaakseni otsikolla "kiva persu". Juttu oli todella ÄLLÖTTÄVÄ ja seuraavan numeron palautepalstalla olikin kymmeniä kommentteja juttuun liittyen. Joku jopa sanoi peruneensa koko lehden tilauksen persuja nuoleskelevan jutun takia...

Äänestä

Kaikkien niiden lehtien tilauskanta on romahtanut, joissa on vuosikausia kehuttu öyhötetty Soinia ilman kritiikin häivää. Myös roskalehdet, joissa Soini on kolumnistina, näkyvät jäävän myymättä. Kansa järkiintymässä?

Äänestä

Ruohonen-Lerner osaa asennoitua oikein mediaan. Homma ei ole helppo, siitä selviää aika harva ruuttamopoilija.
Hyvä Pirkko!

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Nyyhkijäukko kirjoitti:

Nyt varmasti persujen itkijämummot Putkonen ja Halla-ahokin ovat tyytyväisiä. Persujen ryhmänjohtajaa R-L:iä pideltiin todella silkkihansikkain A-Studiossa.

Katsoja odotti, että haastattelija olisi vielä ottanut kädestä kiinni haastateltavaansa ja taputtanut kevyesti olkapäälle. Minkään muun puolueen eduskuntaryhmän johtaja ei ole päässyt eikä tule koskaan pääsemään näin helpolla A-Studiossa. Mistään asiasta ei kysytty edes selventäviä jatkokysymyksiä, vaan R-L sai rauhassa ldella täyttä diipa-daapaa.

Se on sitten toinen asia, että pitääkö Suomen kolmanneksi suurin puolue pistää todellakin pumpuliin. Ehkä ei kuitenkaan, jotain vastuuta ja vastaamista voi äänestäjäkin odottaa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu