Eliikkä seuraava tilanteeseen kaipaisin ratkaisua. Kaikki asiallinen kommentoiti on tervetullutta, ja toivon että perustelette. :)
Ompelija on tehnyt ryhmälle esiintymisasuja. Kaikki naistä on samannäköisiä ja ryhmä suunnitteli ne yhdessä ohjaajansa ja ompelijan kanssa.
Puvun hinta oli naurettavan edullinen 200€ ja toinen ompelija sanoi hinnaksi 800€ ja kumpaakin materiaalit.
Tuon halvan hinnan ehtona oli tottakai puvut on ns. kakkoslaatua, eli ne tehdään sen minkä ompelija näkee helpoimmaksi. Sekä halvempi ompelija on hieman kokemattomampi/ hitaampi ja ei ollut vielä saanut elämän tuomaa kokemusta töihin ym.
Ryhmä oli tyytyväisiä näihin. Ja ei niistä kaukaa näe kakkoslaatua, läheltä kyllä näkee että laatu ei ole täydellistä.
Mutta ongelmat alkoivat kun ryhmän ohjaajakin halusi puoli vuotta myöhemmin samanlaisen puvun. Hän osti materiaalit itse. Ompelija teki asun. Mutta sitten se ei ollutkaan enää mieleinen. Asu ei mukamas ollut sellaine kuin sen pitäisi olla. Laatu ja asu oli kuitenkin samanlainen kuin muilla. Asua ei pysty enään korjaamaan sellaiseksi kuin ohjaaja sen haluaa. Vain ostamalla uudet materiaalit, jotka eivät ole edulliset.
Elikkä mikä olisi järkevin toiminta tapa? Itse kuulun jollain tapaa tuohon koko sotkuun, mutta haluan ajatella asiaa kaikkien näkökulmasta, jonka takia teksti on kirjoitettu ulkopuolisen silmin.
Vinkatkaan myös jos tämä on väärässä paikassa.

Vastaukset 1
Vanhimmat
Asiakas on aina oikeassa , mutta toi hinta ero on aika räikeä joten väkisin herää mieleen kysymys "pimeä tekijä?" jolloin vastuu on teettäjällä, ''
mutta olettaen että tekijä tekee yrityksen nimissä/ y-tunnuksella niin valmistus virhe tapauksessa vastuu tekijällä mutta jos sama malli ei vaan enää ole mieleen niin tilanne on vähän sama kuin tahtoisi vaihtaa ladan mersuun eli joutuu maksaa lisää väliä....