Verotusehdotus

Paljon on puhuttu koirain jätöksistä. Kyllähän sellainenkin on laissa säädetty, kuin koiravero. Mutta aniharvat vain sen maksavat. Ja mihin menee koiraveron tuotto? Jossain on kyllä koirille ulkoilupuistoja, mutta ei täällä maakunnissa juurikaan.

Paljon isompi haitta on kuitenkin räjähdysmäisesti lisääntynyt hevosharrastus. Aivan järkyttäviä läjiä pyörätien asfaltilla. Kunta joutuu siivoamaan, jos nyt sitten siivoaa. Hentoiset tytöt ratsastavat vikuroivilla hevosilla. Vaarallista touhua. Nytkin oli yksi kuollut pudottuaan hevosen selästä.

Meillä noin 6000 asukkaan taajamasta kun ajetaan seuraavaan samanlaiseen, noin 15 km:n matkalla on ainakin 8 hevostallia. Ja kakkaa riittää myös ajotiellä hirvittävät määrät. Liksäksi monia todella vakavia läheltäpititilanteita.

Ihmettelenkin, että miten voi ilman minkäänlaista ajotutkintoa, ilman minkäänlaista vakuutusta, kulkea usein vieraalla ja arvaamattomalla hevosella liikenteen seassa aiheuttaen vaaraa ja haittaa muille tielläliikkujille, sotkea ympäristöä ilman siivous- tai korvausvelvoitetta.

Siispä miksi ei hevosia veroteta niinkuin koiria, vaikka niistä on monin paikoin monin verroin enemmän haittaa. Pieni lisä verotuloihin.

Lisäksi: autojakin verotetaan päästöjen perusteella. :D
0<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


Hevosmuurahaispesä kirjoitti:

Paljon on puhuttu koirain jätöksistä. Kyllähän sellainenkin on laissa säädetty, kuin koiravero. Mutta aniharvat vain sen maksavat. Ja mihin menee koiraveron tuotto? Jossain on kyllä koirille ulkoilupuistoja, mutta ei täällä maakunnissa juurikaan.

Paljon isompi haitta on kuitenkin räjähdysmäisesti lisääntynyt hevosharrastus. Aivan järkyttäviä läjiä pyörätien asfaltilla. Kunta joutuu siivoamaan, jos nyt sitten siivoaa. Hentoiset tytöt ratsastavat vikuroivilla hevosilla. Vaarallista touhua. Nytkin oli yksi kuollut pudottuaan hevosen selästä.

Meillä noin 6000 asukkaan taajamasta kun ajetaan seuraavaan samanlaiseen, noin 15 km:n matkalla on ainakin 8 hevostallia. Ja kakkaa riittää myös ajotiellä hirvittävät määrät. Liksäksi monia todella vakavia läheltäpititilanteita.

Ihmettelenkin, että miten voi ilman minkäänlaista ajotutkintoa, ilman minkäänlaista vakuutusta, kulkea usein vieraalla ja arvaamattomalla hevosella liikenteen seassa aiheuttaen vaaraa ja haittaa muille tielläliikkujille, sotkea ympäristöä ilman siivous- tai korvausvelvoitetta.

Siispä miksi ei hevosia veroteta niinkuin koiria, vaikka niistä on monin paikoin monin verroin enemmän haittaa. Pieni lisä verotuloihin.

Lisäksi: autojakin verotetaan päästöjen perusteella. :D

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu