Heippa!
Tarkoituksena olisi suunnata viikoksi johonkin päin etelää lähipäivinä( noin viiden päivän sisällä). Kohteella ei niin väliä, mihin nyt vaan suht edullisesti tarjontaa on. Mukavaa olisi saada matkalle seuraa. Vähimmäistavoite on saada hotellikuluja jaettua, mutta parhaimmillaan lomalla voisi muutenkin tehdä asioita yhdessä. Näin pikaisella aikataululla ei kuitenkaan ole kauheasti mahdollista tutustua etukäteen, joten varmaan molemmilla olisi hyvä olla valmius viettää lomaa myös itsenäisesti.
Itse olen 25-vuotias nainen ja uskon olevani suht mukava ja mutkaton kaveri matkalle. Tykkään liikkua, nähdä ja tehdä monenlaisia asioita. Bilettäminen ei innosta, eikä myöskään kämppiksen oksennusten siivoilu, muuten oon aika laaja-alaisesti asioista innostuva.=)
Toivoisin että matkaan lähtisi reipas ja rehti kaveri varustettuna hyvillä sosiaalisilla taidoilla. Tärkeää on haluta viettää onnistunut loma ja mahdollistaa se myös toiselle, eli sellaista perushuomaavaisuutta ja positiivista asennetta toivoisin.
Mailia voi laittaa osoitteeseen [email protected].

Vastaukset 1
Vanhimmat
Haaa...
Semmonen laiska lötköttäjä, jollainen minä olen, tahtois kustannus-syistä kumppanin matkalle johonkin! Tekemisistäni mainitsisin snorklauksen, skodella
ajelehtia ympäriinsä, syöpötellä hyvin, paikkojen koluamisia, ja tietenkin löhöilyä!
humppaliiterit yms meluisat paikat jätän toisille. Yöt ovat kutakuinkin nukkumista varten, luulen ma. Mitäs siihen sanot, ystävä?