350 000 e ylijääneet kulukorvaukset omassa taskussa 5 v ajalta.
Joko kiinnostaa oikeusviranomaisia ?
Joko kiinnostaa oikeusviranomaisia ?
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 6
Vanhimmat
Satu Hassi on tehnyt YMPÄRISTÖTEON! Satu Hassi pitäisi palkita vuoden ympäristöteosta, kun Hassi teki kantelun Talvivaaran kaivoksen ympäristön saastuttamisesta. Neljä lähijärveä on saastunut kelvottomiksi, vettä ei voi käyttää talousvetenä tai saunomiseen. Nyt ovat saastumassa suuremmat vesistöt, kun sulfaatin luullaan virtaavan aina mereen asti. Ei virtaa merta saastuttamaan. Kyllä se saaste jää järvien pohjaan.
Talvivaaran kaivos toteutti alkuvuonna 83 miljoonan osakeannin. Olisiko osakeannin sijaan pitänyt sijoittaa kaivoksen puhdistuslaitteisiin?
No ei tietenkään. Talvivaara anoi päästöluvan tarkistamista siten, että nykyinen 130 milligrammaa sulfaatti litrassa tarkistettaisiin 7.000 milligrammaan.
Talvivaaran päästöillä on 130 milligramman "saastutuslupa" sulfaatille, mutta todellisuudessa sulfaattia on päätetty vesistöihin 8.000 milligrammaa litrassa.
Satu Hassi, olet oikealla asialla Suomen puhtaan luonnon puolesta järvien saastuttamista vastaan. Kiitos.
Kulukorvaus omassa taskussa noin huomattava summa vielä.
Verotta. Luulisi demari verojohtajaakin kiinnostavan.
Ei siinä puhtaat luonnot asiaan mitään vaikuta.
Kavallat ja istutat puun " Silläkö kuitattu.
Vihreä käsitys ihmeellistä
40 LUKU (8.9.1989/792)
Virkarikoksista (12.7.2002/604)
2 § (12.7.2002/604)
Törkeä lahjuksen ottaminen
Jos lahjuksen ottamisessa
1) virkamies asettaa lahjuksen toimintansa ehdoksi taikka toimii tai hänen tarkoituksenaan on toimia lahjan tai edun vuoksi palvelussuhteessaan velvollisuuksiensa vastaisesti lahjanantajaa tai toista huomattavasti hyödyttäen tai toiselle tuntuvaa vahinkoa tai haittaa aiheuttaen taikka
2) lahjan tai edun arvo on huomattava
ja lahjuksen ottaminen on myös kokonaisuutena arvostellen törkeä, virkamies on tuomittava törkeästä lahjuksen ottamisesta vankeuteen vähintään neljäksi kuukaudeksi ja enintään neljäksi vuodeksi sekä lisäksi viralta pantavaksi.
Hassin kulukorvaus joka päätyi omaan taskuun 5000 - 6000 kuukausi tahtia. 5 vuoden ajan
Ei kiinnosta syyttäjiä ?
Hautala yritteli aikoinaan tähän korruptioon puuttua.
Mutta ahneus se iski häneenkin, vaikeni.
Miten edes voi olla miniterinä kun samaa Hassi rikoksia taskussaan.
Kovia lentäjiä nää Viherpiiperäjät.
Hassin siipioravat ovat siirtäneet vuoria ja moottoriteitä.
Laulatti VINO tyttöjä
Lal..lal...laa
Ex taistolainen osaa vedätyksen
Kieroja ovat nämä ex taistolaiset järkiään.
Heillä oli niin kumma maailman katsonto.
Kuin kaikki Suomalaiset olisi olleet rikollisia, kun ei liitytty Neuvostoliittoon.
Kuten Tarja Halonen kin asian ilmaisi 70-luvun puheessaan.
Hassi narutti opikelija maailmassa enemmän.
Sitten kutsututti itsensä vihreisiin.