Moikka,
Nyt ensimmäistä kertaa kysyn apua, kun jälleen kerran tuntui asiat menevän poskelleen jännittämisen takia. Niin pitkään kuin muistan, olen jännittänyt tolkuttoman paljon kaikenlaisia esiintymistilanteita, joka osittain on normaalia ja tästä olen osittain päässyt eroon. Vielä vuosi sitten pidin puhetta luokan edessä: menin sinne, muistan vain, etten saanut lapusta selvää, kun kädet tärisivät niin paljon. Laskin paperin pöydälle ja nojasin siihen, kun koko vartalo lähti tärinään mukaan.
On hieman vaikea kuvailla tätä jännityksen tunnetta, en usko että se on se "täysin normaali". Käsien tärinä on monesti ensimmäinen merkki ja yleisin myös. Ajatus ei juokse mihinkään ja hieman "sekava" olo on. (en ole koskaan tajua menettänyt, liekö jotain tajunnan menetyksen tunnetta(?) ) Mutta se ärsyttävin asia on se, ettei tärinä lopu käsiin - se menee koko vartaloon, naamaan myös. Tästä pari esimerkkiä, jotka ovat olleet todella kiusallisia:
1) Wanhat menivät pieleen jännityksen takia. Harjoituksissa ei mitään ongelmaa, mutta ootapa kun esitys tuli... Kädet hikoili todella paljon, mutta ärsyttävin asia oli jännitys - ilmeet - naama (en mie osaa selittää...). Se, kun kävelin saliin parini kanssa, niin koitin hymyillä - aivan kuin joku ramppi ois poskiin iskenyt ja tärinä alkoi. No, sitten pääesityksessä parini vanhemmat halusivat valokuvan ottaa, joka on yksi kauheimmista kuvista mitä olen nähnyt. Jälleen sama värinä naamassa. Hymyilin, kauhea tärinä alkoi. En tiiä, kuinka selvästi se näkyi, mutta kuvat menivät täysin pieleen. Kuvien välissä koitin "laittaa naaman peruslukemille", jolloin tärinä loppui, mutta ei se auttanut, kun taas koitin hymyillä sille kameralle.
2) Sama idea uudestaan. Sanotaan nyt. että joka toinen päivä tulee koulussa "jännityskohtaus", kun kävelen luokkaan sisään. En ole keksinyt tähän mitään loogista selitystä, ei vaikuta aine/luokka/kaverit/yms. Sisälle kävellessä taas naamassa sellanen outo tunne, hieman tahtoo kädet täristä ja pää on tyhjänä. Mukava tunnin aloitus kerrassaan..
3) Ruokala ihastus = katastrofi.
Vihdoin sain otettua itsestäni kiinni ja menin entisten luokkakavereideni (7. - 9.luokka yhteisiä) mukana syömään, jossa ihastuksenikin on. Tässä porukassa on tullut vietettyä aikaa ja voin sanoa, että mukavia hetkiä on ollut paljon, mutta on myös "ei niin mukaviakin". Pari kertaa on tahtonut jäädä ruoka syömättä tai juomat juomatta, kun käsien tärinä on sitä luokkaa, ettei ruoka pysy lusikassa. Pääosin jutustelu menee hyvin, mutta tulee edelleen silloin tällöin näitä "jännityspiikkejä". Koitan mukavia keskustella, niin alkaa suupielet väpättään. Koitan näitä aina epätoivoisesti piilotella, mutta tiiä sitten, pahentaako vain asiaa..
Jostakin luin hypnoterapiasta/tms, mutta voin sanoa, etten itseäni sellaseen saa raahattua. Kai tähän voisi jotain muuta keksiä? jollakin samantapaisia kokemuksia, joista mahdollisesti päässyt eroon tai edes saanut jotain helpostusta?
Ensiviikkosia esityksiä odotellessa...
Nyt ensimmäistä kertaa kysyn apua, kun jälleen kerran tuntui asiat menevän poskelleen jännittämisen takia. Niin pitkään kuin muistan, olen jännittänyt tolkuttoman paljon kaikenlaisia esiintymistilanteita, joka osittain on normaalia ja tästä olen osittain päässyt eroon. Vielä vuosi sitten pidin puhetta luokan edessä: menin sinne, muistan vain, etten saanut lapusta selvää, kun kädet tärisivät niin paljon. Laskin paperin pöydälle ja nojasin siihen, kun koko vartalo lähti tärinään mukaan.
On hieman vaikea kuvailla tätä jännityksen tunnetta, en usko että se on se "täysin normaali". Käsien tärinä on monesti ensimmäinen merkki ja yleisin myös. Ajatus ei juokse mihinkään ja hieman "sekava" olo on. (en ole koskaan tajua menettänyt, liekö jotain tajunnan menetyksen tunnetta(?) ) Mutta se ärsyttävin asia on se, ettei tärinä lopu käsiin - se menee koko vartaloon, naamaan myös. Tästä pari esimerkkiä, jotka ovat olleet todella kiusallisia:
1) Wanhat menivät pieleen jännityksen takia. Harjoituksissa ei mitään ongelmaa, mutta ootapa kun esitys tuli... Kädet hikoili todella paljon, mutta ärsyttävin asia oli jännitys - ilmeet - naama (en mie osaa selittää...). Se, kun kävelin saliin parini kanssa, niin koitin hymyillä - aivan kuin joku ramppi ois poskiin iskenyt ja tärinä alkoi. No, sitten pääesityksessä parini vanhemmat halusivat valokuvan ottaa, joka on yksi kauheimmista kuvista mitä olen nähnyt. Jälleen sama värinä naamassa. Hymyilin, kauhea tärinä alkoi. En tiiä, kuinka selvästi se näkyi, mutta kuvat menivät täysin pieleen. Kuvien välissä koitin "laittaa naaman peruslukemille", jolloin tärinä loppui, mutta ei se auttanut, kun taas koitin hymyillä sille kameralle.
2) Sama idea uudestaan. Sanotaan nyt. että joka toinen päivä tulee koulussa "jännityskohtaus", kun kävelen luokkaan sisään. En ole keksinyt tähän mitään loogista selitystä, ei vaikuta aine/luokka/kaverit/yms. Sisälle kävellessä taas naamassa sellanen outo tunne, hieman tahtoo kädet täristä ja pää on tyhjänä. Mukava tunnin aloitus kerrassaan..
3) Ruokala ihastus = katastrofi.
Vihdoin sain otettua itsestäni kiinni ja menin entisten luokkakavereideni (7. - 9.luokka yhteisiä) mukana syömään, jossa ihastuksenikin on. Tässä porukassa on tullut vietettyä aikaa ja voin sanoa, että mukavia hetkiä on ollut paljon, mutta on myös "ei niin mukaviakin". Pari kertaa on tahtonut jäädä ruoka syömättä tai juomat juomatta, kun käsien tärinä on sitä luokkaa, ettei ruoka pysy lusikassa. Pääosin jutustelu menee hyvin, mutta tulee edelleen silloin tällöin näitä "jännityspiikkejä". Koitan mukavia keskustella, niin alkaa suupielet väpättään. Koitan näitä aina epätoivoisesti piilotella, mutta tiiä sitten, pahentaako vain asiaa..
Jostakin luin hypnoterapiasta/tms, mutta voin sanoa, etten itseäni sellaseen saa raahattua. Kai tähän voisi jotain muuta keksiä? jollakin samantapaisia kokemuksia, joista mahdollisesti päässyt eroon tai edes saanut jotain helpostusta?
Ensiviikkosia esityksiä odotellessa...
Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.