kyseinen elokuva tehtiin v.1983 francis ford coppolan ohjauksella. elokuva on mustavalkoinen,jossa ainoastaan siamilaiset taistelukalat näkyvät väreissä. onko elokuvassa sit kyse kaloista,ni suosittelen tutustumista kyseiseen elokuvaan. mulle leffa kolahti todella lujaa aikanaan. ei ole helppoa olla nuori ja kasvaa"aikuiseksi". rusty-james(matt dillon) ja motorcycle-boy(mickey rourke) ovat veljeksiä,joiden äiti on häipynyt poikien ollessa lapsia,jonka johdosta isän(dennis hopper)loputtoman pullon juomisen katsominen on jäänyt poikien kasvattajaksi. motorcycle-boyn saadessa isän roolin nuoremmalle veljelleen. siitä johtuen elokuva keskittyy rusty-jamesin aikuiseksi kasvamisen seuraamiseen ihailemansa motorcycle-boyn varjossa... elokuvassa myös keskeisissä rooleissa:nicolas cage,diana lane,tom waits,laurence fishburne ja chris penn. elokuvan ei kuulu olla helppo,ja sitä tämä ei todellakaan ole! jos eka katselukerran jälkeen,toteat elokuvan olleen paska,ni tuskin ymmärsit elokuvasta mitään. no makuasioista on vaikea olla aina samaa mieltä. suosittelen rumble fish leffaa ,jos on alkanut 100-200 miljoonaa maksavien elokuvien fiksuus tulla perseestä pihalle.
rumble fish-taistelukala
henry lee
1
282
Vastaukset
- Orson
Suosittelen sulle lämpimästi Coppolan samana vuonna ohjaamaa filmiä The Outsiders - kolmen jengi, joka perustuu S.E.Hintonin nuorisoromaaniin kuten Taistelukalakin. Nämä kummatkin elokuvat ovat selviä sisarteoksia. The Outsidersin näyttelijöinä ovat mm. Matt Dillon, Ralph Macchio, Patrick Swayze, Rob Lowe, Diana Lane, Emilio Estevez ja Tom Cruise. Filmi kertoo jengien elämästä, yhteenotoista ja tappoon syyllistyneen pojan paosta.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Mitä tapahtunut
Poliiseja monta autoa+panssariauto Porista kpäähän päin tänään klo n.20 kuka hurjistunut ?486068Lakea konkurssiin. Asukkaat menettävät asuntonsa
Kuntarahoitus on tänään jättänyt konkurssihakemuksen lakean kaikista kiinteistö osakeyhtiöistä. Kassa on tyhjä, kaikki643809Nikkalassa vauhdilla nokka kohti taivasta
Mitähän Darwin sanoisi näistä 4 suomalaisesta, jotka kävivät Haparandan puolella näyttämässä, kuinka Suomi auto kulkee t162927- 1902835
mahdollista, että olet ollut iltavuorossa
Ja kotiin päästyäsi tulit palstalle etsimään merkkiä minusta, jos kaipaat yhtään minua niin kuin minä sinua Ei mennyt k132379- 362379
- 232373
törniöläiset kaaharit haaparannassa
isäpapan autolla kaahatta 270 km/h metsään https://www.lapinkansa.fi/nsd-kaksi-suomalaista-kuoli-kolarissa-haaparannall/192240- 1491438
Sitä saa mitä tilaa Perussuomalaiset!
https://yle.fi/a/74-20160212 SDP:n kannatus se vain nousee ja Keskusta on kolmantena. Kokoomus saanut pienen osan persu2991413