Laitan tämän nyt tämän molemmille (alle 1v ja päälle 1v) palstoille.
Eli kyseessä 1v aamuvirkku vauva, mut nyt aamuvirkkuus on saanut aivan uuden piirteen ??
Lapsi on nyt herännyt kolmena aamuna klo 5.40 aikaan hysteeriseen huutoon. Saan rauhotella pidemmän tovin. Rauhottuu kun kannan sylissä, pystyasennossa itseäni vasten ja hyssytän. Kun vihdoin saan rauhottumaan, niin lapsi ei käy enää nukkumaan, vaan on valmis heräämään. Noh tämän myötä ei jaksa aamusta olla pitkään hereillä. Huomaan myös että olisi vaatinut pidemmät yöunet. Nyt meidän kaikki rytmit ja siirtymiset yksiin päikkäreihin ovat menneet poskelleen...huoh...
Voiko toi huuto johtua hampaista? Niitä on nimittäin tulossa, kolmatta alas, näkyy jo ikenen läpi vähän. Yöt välillä nukkuu hyvin ja välillä ei. aamuyöstä olen antanu lääkettä huutokohtauksen aikaan, mutta en nyt tiedä onko ollut vaikutusta, kun siitä sitten herääpi. Vähän kiukkunen päivisin on, mutta on ollut aina hampaiden tulon yhteydessä. Pitäskö tässä nyt huolestua ja lekuriin lähteä? korvat? Yleispirteä kuitenkin on.
Itteä väsyttää ja en nyt tahtoisi alkaa jo 5.40 nousemaan, vaikka neiti on tahtonutkin nykyään 6.30 nousta. Ennen nukkui kasiin, seiskaan, mutta eipä enään.
Muilla kokemuksia? Neuvoja? Vinkkejä?
Yksi yö annoin ennen nukkumaanmenoa lääkettä. Auto ehkäpä yöhön, mutta aamuyöstä sama hysteerinen huuto.

Vastaukset 3
Vanhimmat
Kokeilepa antaa mahdollisimman nopsasti/vähäeleisesti kipulääkettä ja vettä tai maitoa (kumpaa teillä onkaan tapana tarjota tuohon aikaan). Jos siis on vähintään 7-8h kulunut edellisestä kipulääkkeestä. Ja yritä nukuttaa nopeasti uudelleen ennenku kunnolla herää. Jos ei ole kuumetta/flunssaoiretta ollut niin hampaat on tod. näköisempi syy kun korvatulehdus. Meillä oli kans viikkotolkulla tuota samaa... Auttoi kun annettiin vettä ja kipulääkettä illalla ja sit aamupuolella kun heräili..
Korvat voivat olla tulehtuneet ilman flunssaa ja kuumettakin, eli lääkäriin tarkistuttamaan asia
Nyt on ollut pari yötä vähän parempi, eikä ole ollut tota hysteeristä huutoa, mutta levotonta nukkumista. Meillä on kylläkin aina nukkunut levottomasti. Kuudelta jo ylhäällä... Mä uskon, että hampaista todennäköisesti johtuu. Nyt jo kolmatta putkeen näyttäisi olevan tulossa.
Ja toi uudelleen nukuttaminen ei onnistu :(