olen kahden lapsen yksinhuoltajaisä. elämä on kolhinut minua kovasti olen monta kertaa ollu itsemurhan partaalla. tällä hetkellä työtön. vieraassa kaupungissa ainut sosiaalinen kontakti pikkusisko, muut kaverit jäänyt pois en oikein ole enää samalla aaltopituudella ikäisteni kanssa.
Syön terveellisesti, en polta, en juo alkoholia, kuntoilen säännöllisesti, Mutta en tiedä mikä minussa oikein mättää kun en saa seuraa.Olen ollut 2v yksinhuoltaja lasten äidistä ei ollut lasten elättäjäksi olisivat muuten päätyneet huostaan. poika oli silloin eron jälkeen 6kk vanha tyttö 4vuotta. Exä petti minua silloin ja lähti uuden miehen matkaan. oli sillekkin sitten raskaana kun ei huolehtinut ehkäisystä. lapsi päätyi adoptioon ja exä on eronnut siitäkin ja uus mies sen jälkeen.
En tiedä mitä pitäisi tehdä?? tiedän että tarvitsen ihmisiä ympärilleni
sillä ne energisoivat minua. Itseluottamukseni on hyvä, mutta työn saanti vaikeutui kun olen yksinhuoltajaisä ja ollut kotona jo jonkin aikaa lasten kanssa. En enää mieti itsemurhaa sillä lapset on suoja minun elämässäni en voisi tehdä sitä lapsilleni.
Yksinhuoltajaisille kun ei ole samaa vertaistukea kun äideille ja onhan se harvinaistakin olla yh-isä.
silloin kun lapset ovat käymässä äitinsä luona tunnen oloni niin yksinäiseksi ja ahdistuneeksi. puran ahdistusta liikuntaan(rääkkään itseäni)
Syön terveellisesti, en polta, en juo alkoholia, kuntoilen säännöllisesti, Mutta en tiedä mikä minussa oikein mättää kun en saa seuraa.Olen ollut 2v yksinhuoltaja lasten äidistä ei ollut lasten elättäjäksi olisivat muuten päätyneet huostaan. poika oli silloin eron jälkeen 6kk vanha tyttö 4vuotta. Exä petti minua silloin ja lähti uuden miehen matkaan. oli sillekkin sitten raskaana kun ei huolehtinut ehkäisystä. lapsi päätyi adoptioon ja exä on eronnut siitäkin ja uus mies sen jälkeen.
En tiedä mitä pitäisi tehdä?? tiedän että tarvitsen ihmisiä ympärilleni
sillä ne energisoivat minua. Itseluottamukseni on hyvä, mutta työn saanti vaikeutui kun olen yksinhuoltajaisä ja ollut kotona jo jonkin aikaa lasten kanssa. En enää mieti itsemurhaa sillä lapset on suoja minun elämässäni en voisi tehdä sitä lapsilleni.
Yksinhuoltajaisille kun ei ole samaa vertaistukea kun äideille ja onhan se harvinaistakin olla yh-isä.
silloin kun lapset ovat käymässä äitinsä luona tunnen oloni niin yksinäiseksi ja ahdistuneeksi. puran ahdistusta liikuntaan(rääkkään itseäni)
Vastaukset 2
Vanhimmat
Moi
Itselläni on jo aikuiset lapset, olen eronnut. Tarinasi tuntuu koskettavalta. En tiedä millä paikkakunnalla asut, mutta monissa kaupungeissa on eroryhmiä, joissa tapaa samassa elämäntilanteessa olevia ihmisiä naisia ja joskus myös miehiä. Suosittelen tällaista ryhmää. Siellä tutustuu samassa tilanteessa ja/tai samalla paikkakunnalla oleviin äiteihin/isiin ja saa vertaistukea tilanteessa, uusia ystäviä ja paljon uutta elämään. Myös seurakunnat järjestävät paljon ryhmiä pienten lasten vanhemmille. Niissä on usein myös lapsivahti pienille lapsille. Mari
Aika tutnkuuloista tarinaa. Itse olen teini-iän kynnyksellä olevan isän yksinhuoltaja. Pari vuotta on omasta erostani ja olen aika yksin elellyt ilman sosiaalistaverkkoa. Tuntuu että yksinhuoltajaisä on jokin kummajaisuus joka saa sympatiat mutta kukaan ei halua lähestyä.
Voimia sinulle jaksamiseen !