Tänään otin ensimmäisen puolikkaan mielialalääkkeestä Escitalopram Actavis.
Kuin olisin aloittanut lopun elämäni uutta alkua -negatiivisessä mielessä.
Minulla todettiin 4 päivää sitten kohtuullisen vakava masennus.
En oikein tiedä mitä ajatella siitä. Muuta kuin, että se tuli sitten takaisin... Aikana jolloin elämäni on eksaktisti hyvää. Olen saanut 4kk sitten oman alani töitä ja olen vihdoin palkalla jolla maksaa kaikki menoni, elää koko kuukausi ja jää vielä käyttämättäkin rahaa ennen uutta palkkaa. Tulen toimeen työkavereideni kanssa -OVAT IHANIA-, työ on erittäin mielekästä. Ilon aihe! Minulla on 3 vuotta tuore parisuhde ihanan huolehtivan miehen kanssa ja asumme yhdessä ihan toimivassa ja nätissä asunnossa. Meillä on hauskat kissapojat elätteinä, tervehenkisiä ystäviä ja kaikki maailman avaimet ovat tyytyväisiä elämään.
Olen toki viimeiset 3 vuotta taistellut työnsaati paineita vastaan, tehnyt tyhjiä harjoitteluja, sietänyt raha pulaa yms. Mutta miksi nyt kun kaikki on vihdoinkin ok? Kun nyt vihdoinkin pitäisi nauttia työn hedelmistä ja olla onnellinen!
Kaikki mitä teen on surumielisyys, huonommuudentunne joka johtaa joskus jopa passiiviseen suisidaaliseen ajatteluun: kun ei tarvitsisi huomenna herätä. Mitä järkeä on elää elämää jos se ei tuota nautintoa?
Seksi on jo by gone! Aikoja sitten!
Pelkään lihomista ja tunteettomaksi robotiksi muuttumista. Mirtazepin aiheutti ainakin sen. Nukuin päiväni ylitse.
Ehkä avopuolisonikaan ei arvosta enää minua kun sairastuin. Ehkä hän lakkaa rakastamasta kun ei näe hymyileviä kasvojani.
Loppuelämäni ensimmäinen päivä ei vaikuta kovin mairittelevalta :/
Kuin olisin aloittanut lopun elämäni uutta alkua -negatiivisessä mielessä.
Minulla todettiin 4 päivää sitten kohtuullisen vakava masennus.
En oikein tiedä mitä ajatella siitä. Muuta kuin, että se tuli sitten takaisin... Aikana jolloin elämäni on eksaktisti hyvää. Olen saanut 4kk sitten oman alani töitä ja olen vihdoin palkalla jolla maksaa kaikki menoni, elää koko kuukausi ja jää vielä käyttämättäkin rahaa ennen uutta palkkaa. Tulen toimeen työkavereideni kanssa -OVAT IHANIA-, työ on erittäin mielekästä. Ilon aihe! Minulla on 3 vuotta tuore parisuhde ihanan huolehtivan miehen kanssa ja asumme yhdessä ihan toimivassa ja nätissä asunnossa. Meillä on hauskat kissapojat elätteinä, tervehenkisiä ystäviä ja kaikki maailman avaimet ovat tyytyväisiä elämään.
Olen toki viimeiset 3 vuotta taistellut työnsaati paineita vastaan, tehnyt tyhjiä harjoitteluja, sietänyt raha pulaa yms. Mutta miksi nyt kun kaikki on vihdoinkin ok? Kun nyt vihdoinkin pitäisi nauttia työn hedelmistä ja olla onnellinen!
Kaikki mitä teen on surumielisyys, huonommuudentunne joka johtaa joskus jopa passiiviseen suisidaaliseen ajatteluun: kun ei tarvitsisi huomenna herätä. Mitä järkeä on elää elämää jos se ei tuota nautintoa?
Seksi on jo by gone! Aikoja sitten!
Pelkään lihomista ja tunteettomaksi robotiksi muuttumista. Mirtazepin aiheutti ainakin sen. Nukuin päiväni ylitse.
Ehkä avopuolisonikaan ei arvosta enää minua kun sairastuin. Ehkä hän lakkaa rakastamasta kun ei näe hymyileviä kasvojani.
Loppuelämäni ensimmäinen päivä ei vaikuta kovin mairittelevalta :/
Vastaukset 2
Vanhimmat
Mä alotin samaisen lääkkeen oton torstaina ja kaks eka oäivää oli ainaki helvetillisiä. Kolmas päivä tuntu olevan jo hieman parempi. Mulla syynä lääkkeen ottoon on paniikkihäiriö joka pääsi yltymään kortisonikuurin takia. Mä en kyllä ainakaa vielä oo muuttunu robotiks mut iloisuus on jopa lisääntyny kun paniikkioireet oli tänää hieman helpompia:)
Kiva kuulla! Itse olen ottanut tänään toisen lääkkeen ja olo ollut pirteä, aikaansaava ja rauhallinen, ja aamulla ne parin tunnin kuvotukset tietty siihen päälle. Mä luulen että ei kaksi pilleriä vielä kesää tee, ettei ne vielä voi vaikuttaa, mutta tuo ihana auringonpaiste ja suun kautta nautittu extra-energisoiva kortisoni kuuri jolla olen viidettä päivää, pehmitti mielialaa tänään ainakin hirveästi. Eilen, jolloin otin ensimmäiseni, sai minut lievästi surumieliseksi ja vähän tulevaisuuden suhteen ahdistumaan.
Tänään on kokkailtu ruokaa, siistitty kotia, tiskattu, luettu kirjoja terassilla ja soiteltu ystäville pitkiä puheluita. Ihan eri meininki kuin ennen :)
Vähän pelottaa vain tuo tiistaina loppuva kortisoniboosti, että mitenkähän mun sitten käy :o, auts.