Suomen Keskusta on vuosien saatossa ukkoutunut. Kannatus on kutistunut, koska yhteiskunta on muuttunut. Nuoria puolue ei ole pitkään aikaan kiinnostanut.
Keskusta on tänään maalaiseläkeläisten puolue. Sen takia eläkeläine Paavo Väyrynen sopii parhaiten puheenjohtaksi. Hän on sekä vanhus että maalainen.
Keskusta on maalaiseläkeläisten puolue
34
126
Vastaukset
- Faktaa pukkaa
Tämä on totta. Tutkimusten mukaan Keskustan jäsenien ja kannattajien keski-ikä on 65 vuotta. Puolueen kannattajista 64 % on tavalla tai toisella maaseudun kanssa tekemisissä.
- maaseudun vasurit
Puolueen puheenjohtajaehdokkaiden linjausten mukaan Keskusta tulee jatkossa olemaan jonkinlainen maaseudun Vasemmistoliitto (muut kuin Sipilä). Linjaukset ovat olleet selkeästi valtion roolin lisäämisen kannalla elinkeinoelämässä ja myös sosiaalipolitiikassa. Yrittäjyyteenkin suhtaudutaan täysin samalla tavalla kuin Vasemmistoliitto eli yksityisyrittäminen on aivan suotavaa kunhan sillä ei tule toimeen ilman valtion avustuksia.
Itse en kyllä näe eroa Keskustan ja Vasemmistoliiton toiminnassa muualla kuin aluepolitiikassa, siinäkin Vasemmistoliiton hyväksi. - maalla luonnossa
mitä vikaa on maaseudus tai keskustapuoluees.moni keskustapuolueesta tuottaa ruokaa suomalaisille työllistää monta elintarviketeollisuudessa,luulen et sinäkin syöt ruokaa,etkä pillereitä.Mitä väliä mistä eläkkeensä saa,se on jokainen itse ansainnut,sitä ei anneta.Mitä tulee maalla asumiseen se on kuule ihanaa mielluummin maalla luonnon helmassa kuin kivikasaa kattoen Mannerheimin tiellä.hyiiiiii
- 20+19
Missä luki että maaseudussa olisi jotein vikaa? Vikaa on lähinnä Keskustapuolueessa, jonka tavoitteena näyttää olevan on koko Suomen kurjistaminen. Oletko ihan tosissasi että moni keskustapuolueesta tuottaa ruokaa?Omistaako keskustapuue jotenkin nämä puolueeseen kuuluvat ruuan tuottajat? olen huolissani tällälailla ajattelevien ihmisten mielenterveydestä.
KEPU on maalaiseläkeläisten puolue. Sen kannatus on syöksylaskussa.
- Nuori keskustalainen
Juokse sinä suolle känittämään ikäloppu kompura. Mitä puoluetta lienet, mutta kannattajakunta taitaa koostua aika yhtä ikälopuista kuin itse olet. Katso peiliin, ennenkuin alat muita eläkeläiseksi haukkumaan.
- Heh heh!
Nuori keskustalainen kirjoitti:
Juokse sinä suolle känittämään ikäloppu kompura. Mitä puoluetta lienet, mutta kannattajakunta taitaa koostua aika yhtä ikälopuista kuin itse olet. Katso peiliin, ennenkuin alat muita eläkeläiseksi haukkumaan.
Keskustapuolueessa ”nuori” tarkoittaa alle 62-vuotiasta.
- neuvottelemaannyt???
Tuolla edellä joku ehdotti että persut ja kepu yhdistyisivät, toivoakseni tekevät
edes yhteistyötä, eikö europolitiikka ole kuitenkin samansuuntainen ja koko
maan asuttuna pitäminen, kuntaliitosasiatkin ovat yhteisiä ja nämä kaikki on
tärkeitä asioita.
Lisäksi meillä on IPU, muutos ja vapauspuolue, liittykää yhteen niin saatte
jotain aikaankin, sivulla kulkien ei mitään tapahdu.Näkemykset koko maan asuttuna pitämisestä ja kuntaliitoksista eivät ole yhteisiä edes persujen sisällä. Suuri osa persujen porukasta vähät välittää kummastakaan asiasta, tuskin edes Soinin europolitiikkalinjauksista, vaan ainoa agendansa on joku ihmeen maahanmuuttokysymys.
- Radioterapeutti
Pystyyn_kuollut kirjoitti:
Näkemykset koko maan asuttuna pitämisestä ja kuntaliitoksista eivät ole yhteisiä edes persujen sisällä. Suuri osa persujen porukasta vähät välittää kummastakaan asiasta, tuskin edes Soinin europolitiikkalinjauksista, vaan ainoa agendansa on joku ihmeen maahanmuuttokysymys.
Kepun pääideologia on koko maan tasapuolinen kurjistaminen. Kepun missio on tehdä Suomesta uudelleen maatalousvaltainen kehitysmaa, joka Suomi oli Kekkosen aikaan.
- 10+1
Vanhasen ja Kiviniemen aikana puolue on entisestään ukkoutunut. Väyrynen on oikea valinta tuolle joukkiolle.
- Uolevi Kalakupo
Puavo soppii hyvvin meidän maalaisten puolueen keulakuvaksi. Kekusta on parsa.
- Imaami Nuutero
Ei ihme, että Kepun kannatus laskee. Sehän on luonnollisen poistuman tulosta.
- Tilastojen mukaan
Vanhaa on Keskustan väki, vain demareilla se on vielä selkeästi vanhempaa.
- arto hiltunen
Väyrynen sopii tuon eläkeläispoppoon kympkksi
- Woz
Maalaiseläkeläisten nk. luonnollinen poituma selittää kepun kannatuksen romahduksen.
- Parempipantteri
Minusta Keskusta on maalaiselättien puolue.
- Ruusun Nimi
Maalaiseläkeläinen Väyrynen sopii kepun puheenjohtajaksi.
- Heh heh!
Keskustan jäsenistä 60 % on yli 71-vuotiaita. Varsinainen "nuorisojärjestö
- Roosa Kuorre
Tuo on totta. Keskustan puoluekokouksessa nuoria on vain näytteeksi.
- Mari Tappio
Kepulaiset ovat ikääntyneitä maajusseja. Muita ei tuon rötösherrapuolueen jäsenyys kiinnosta.
- Fakta on
Virallisen tilaston mukaan vanhin jäsenistö on SDP:ssa.
- :
:
- Osin totta
Osin ei. Kyllä keskustapuolueen kannattajissa on myös nuoria. Niiden maalaiseläkeläisten jälkeläisiä, ns. peräkammarien poikia. Ne ei ole elämässään työpäivää tehnyt ja joutilaisuuttaan ne turhakkeet kuluttaa nyt mellastamalla tällä palstalla.
- Roosa Kuorre
Osin totta
Osin ei
Missä Osmo kulta olet ? - Faktaa pukkaa
Virallisten tilastojen mukaan Keskustan jäsenistön keski-ikä on kaikista puolueista korkein.
- pol.anal.
Keskustan jäsenmäärä on romahtanut viime vuosina jäsenstön kuoltua ja myös siirtymä perussuomalaisiin on syönyt kannatusta. Nyt puolueen jäsenistön keski-ikä on on n. 70 vuotta.
- Wille Weturi
Kepu kuolee omaan mahdottomuuteensa.
- Koko kansan ääni
Roosa on oikeassa. Pieni, paksu ja vanha Väyrynen sopii tuon roskajoukon kympiksi.
- maalaisstadit
Keskustalla on jäseniä myös Kehä kolmosen sisäpuolella, joten on myös työikäisiä stadilaisia. Ahon hallitus pilasi keskustan menestymisen ja jäsenmäärän lasku alkoi.
Aluekehitysrahastot vähentävät merkitystään ja maaseutu autioituu. Tämä näkyy mm. Keskustan kannatuksen laskuna. Vain ns. kultaisen kolmion alue säilyy asuinkelpoisena EU:n takia, muu Suomi tyhjenee vähin erin. Sama näkyy mm. kuntaliitoksissa.- Mari Tappio
Kepu ei vieläkään ymmärrä missä mennään. Agraaripuolue Kepun aika on ohi.
- Niinpä niiN
Jäsenäänestys osoitti tämän erittäin selvästi.
- pol.t.
Tv-ohjelmakin osoitti tuon todeksi. Kepu on ryppyisten ukkojen ja akkojen puolue.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kadonnut poika hukkunut lietteeseen mitä kalajoella nyt on?
Jätelautta ajautunut merelle ja lapsi uponnut jätelautan alle?1024639- 272415
Kalajoen hukkuneet pojat olivat tummaihoisia
Jälleen kerran, hukkuneet tai heikon uimataidon vuoksi vaaraan joutuneet olivat muita kuin suomalaisia. Turha viisastell1102312- 2002199
PoIiisi jahtasi mopopojan hengiltä
Toivottavasti on s i n i v u o k k o nyt ylpeä itsestään, kun ajatti teinin päin lyhtypylvästä. https://w4261997- 1751545
Emme voi elää velaksi, sanoi Riikka
Valtionvelan odotetaan nousevan 86,3 prosenttiin bruttokansantuotteesta vielä kuluvan vuoden aikana. https://www.iltale1001279Et halua kohdata niitä tunteita ja asioita, joita minä herätän sisälläsi
Vastustelet. Yrität esittää, että kaikki on hyvin. Leikit perhettä.331087Miksi epäilit kaivattusi kiinnostuneen
Juuri sinusta? Mihin piirteisiin hän aikanaan saattoi sinussa ihastua? Olivatko ne yhtään samoja asioita joihin itse iha72986Minkä asian haluaisit muuttaa kaivatussasi?
Mikä kaivattusi luonteessa tai ulkonäössä ärsyttää sua?79870