Vainoaminen ja naapurit

odottavalla kanalla

"Vainoamisesta on tulossa rikos, josta voi saada sakkoja tai jopa kaksi vuotta vankeutta. Vainoamiseen syyllistyy henkilö, joka toistuvasti uhkaa, seuraa, tarkkailee, ottaa yhteyttä ja piinaa." Sanoo Ilkka-lehti.
Loppuuko nyt naapurikyttäys? Loppuuko tuntemattomasta numerosta puhelut? Näiriköikö naapuri toistuvasti kun normaalia elämisääniä kuuluu naapurista? Siitä voi myös nostaa syytteen! Yksityiselämään puuttuminen rangaistavaksi? Järjestyssääntöihin liittyvät asiat ovat kai normaalia taloyhtiölle kuuluvia asioita mutta yksityisasiat ei. Kotirauhan häiriköintiin voi ottaa jatkossa varmaan kunnolla kantaa lain puolelta?

67

10010

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • kännikahjujen

      Pihaörvellys ja linkkiytyminen?

    • Nyt jo rauhottuu

      Itse en ehtinyt kuukautta asua, kun minulle tultiin nalkuttamaan lapsista, jotka kävivät meillä leikkimässä omien lapsieni kanssa ja oikaisivat nurmikon yli (olisi pitänyt kasvattaa toisten lapsetkin siinä ohessa), liian kovasta oven sulkemisesta, pahvilaatikosta jääneistä jäljistä käytävällä ja pyörän parkkeeraamisesta etuovelle (jossa ei ole mitään kieltoa nähtävissä). Olisi edes nalkutettu jostain ASIASTA! Enää en avaa ovea kenelle tahansa.

    • jaa.,,.

      "Vainoamista" esimerkisi on myös henkilöidä minut tälle Suomi24- foorumille. Tai ottaa joidenkin julkisten netistä saatavissa olevien tietojen perusteella selville minusta yksityissuhteitani ja sen jälkeen alkaa netissä systemaattisesti ahdistella, vaikkapa tällaisella nimettömällä palstalla, jos ja kun tällaisella keskustelen. Mä en ole niin merkittävä henkilö, että mua muut kuin puhelinmyyjät piinaisi puhelimeen, mutta tottakai se on ällöttävää, että joku tietää mun nimen ja tietoisesti soittelee nimettömänä mulle nimelläni olevaan kännykkään ja puhumattakaan siitä piinasta, mitä varmaan julkisuuden henkilöt ja merkkipäättäjät joutuu tänä nettiaikana kestämään.

      Jos aletaan vainoamisista puhua, niin ensin varmaan kannattaa tarkistaa, että ketkä hyypiöt on ihan virtuaalijumahtaneita ja keillä on muutakin tekemistä. Ei ne joilla tavis ja onnellinen elämä on, ketään koskaan vainoa, tahi yritä häiritä rehellisten arkea tahi yhteiskuntarauhaa. Minusta on käsittämätöntä., että mä kun tulen nimettä asiallisesti keskustelemaan tähän nimettömään Suomi24:n , saan tällä kimppuuni aivan umpisarairaita herjaajia: jokainen asiallinen joka mut tuntee, osaa kyllä soittaa ilma puhelinluettteloa ihan mun ainoaaan kännykkääni ja kerron kyllä sitten kun nimi kerrotaan, että mitä mieltä olen vaikka mistä.

      Syyttteitä pitäisi nostaa lähinnä ihmisten kunnian loukkauksesta internetissä. Naapuriensa kanssa taas jos joku ei yhtään tule toimeen, niin melko käsi tyyppi sellainen varmaan sosiaalisesti, jokainen sellainen. Joskin tottakai yliuteliaat ihmiset on ärsyttäviä ja joskus kiusallisiakin: mä asuin lapsena paikassa, missä naapuri kyttäsi, milloin meidän pihaterassilla juotiin ruokaviiniä ja joka silloin kun luuli, ettei ketään ole kotona, käveli pokalla meidän aidasta sisään tutkimaan meidän pihaa.:D Hupaisa jannu, joskaan kun ei rikollinen ollut, oli ihan vaaan harmiton.:D Lisäksi lapsuudenkaupunkini kampaaja tietää koulutusalani ja opiskelemiseni, vaikken ole hänen kanssaan siitäkään asiasta keskustellut.:D Muttei se haittaa. Haittais ja nyky- yhteiskuntaa haittaa ainoastaan taloudellinen rikollinen hyödyntavoittelu netin avulla, eli ainoa mikä yhteiskuntaa haittaa, on rikollisuus.

      • neuvoton

        Olen asunut ,omistamassani rivitalossa,ja mikään muu minua ei tässä ,ole häirinnyt tämän 11.vuoden aikana,kun se että yhtiössä asuu kaksi yksinäistä miestä ,joiden mielestä olen heille vapaata "riistaa" eli minun pitäisi olla heidän " käytettävissä".Tämä on tosi ahdistavaa ja jos en ole heille mieliksi(mitä en todellakaan ole) minut on jopa pahoinpidelty ,oman kottini pihassa olen myös tehnyt poliisille rikosilmoituksen,mutta mitään apua en ole saanut. että seuraaminen ja vainoaminen aina vain jatkuu, omat ystäväni ja lapseni ovat tästä tietoisia ja myöskin nähneet?


      • Anonyymi
        neuvoton kirjoitti:

        Olen asunut ,omistamassani rivitalossa,ja mikään muu minua ei tässä ,ole häirinnyt tämän 11.vuoden aikana,kun se että yhtiössä asuu kaksi yksinäistä miestä ,joiden mielestä olen heille vapaata "riistaa" eli minun pitäisi olla heidän " käytettävissä".Tämä on tosi ahdistavaa ja jos en ole heille mieliksi(mitä en todellakaan ole) minut on jopa pahoinpidelty ,oman kottini pihassa olen myös tehnyt poliisille rikosilmoituksen,mutta mitään apua en ole saanut. että seuraaminen ja vainoaminen aina vain jatkuu, omat ystäväni ja lapseni ovat tästä tietoisia ja myöskin nähneet?

        Minua yrittänyt tässä kerrostalossa useampi mies iskeä😂Kamalaa oikeasti. Yhdelle piti valehdella,että seurustelen. Ja toiselle selitin jotain,että ei riitä aika...Oikeasti hullua.


      • Anonyymi
        neuvoton kirjoitti:

        Olen asunut ,omistamassani rivitalossa,ja mikään muu minua ei tässä ,ole häirinnyt tämän 11.vuoden aikana,kun se että yhtiössä asuu kaksi yksinäistä miestä ,joiden mielestä olen heille vapaata "riistaa" eli minun pitäisi olla heidän " käytettävissä".Tämä on tosi ahdistavaa ja jos en ole heille mieliksi(mitä en todellakaan ole) minut on jopa pahoinpidelty ,oman kottini pihassa olen myös tehnyt poliisille rikosilmoituksen,mutta mitään apua en ole saanut. että seuraaminen ja vainoaminen aina vain jatkuu, omat ystäväni ja lapseni ovat tästä tietoisia ja myöskin nähneet?

        Psykoosit tulilla


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Minua yrittänyt tässä kerrostalossa useampi mies iskeä😂Kamalaa oikeasti. Yhdelle piti valehdella,että seurustelen. Ja toiselle selitin jotain,että ei riitä aika...Oikeasti hullua.

        Sitten ihmetellään miksei kukaan mies tule kysymään ulos ja missä ne kaikki miehet on.
        Mitä ahdistavaa siinä muka on jos mies tulee iskemään? Miten muutenkaan mies voi parisuhteeseen päästä? Ei naiset niitä lähestymistä tee, niin mitä ehdotat sitten?


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Sitten ihmetellään miksei kukaan mies tule kysymään ulos ja missä ne kaikki miehet on.
        Mitä ahdistavaa siinä muka on jos mies tulee iskemään? Miten muutenkaan mies voi parisuhteeseen päästä? Ei naiset niitä lähestymistä tee, niin mitä ehdotat sitten?

        Miehet pyrkivät iskemään vain kauniita naisia, sellaisia jotka viehätttävät ulkonäöllisestikin ja kehon rakenne, kasvot ovat miellyttävät.
        Se että yritetään iskea kertoo vain siitä, että henkilöä pidetään arvossa, häntä ihaillaan ja hän saa lähes aina kaiken mitä haluaa tai mitä keksii pyytää tai toivoa. Hänet on ikään kuin asetettu jo valmiiksi jalustalle.
        Monet hyödyntävät ulkonäköä myös kohentaakseen taloudellista hyvinvointiaan, menestyvät kaikkialla siellä, missä kauneutta arvostetaan ja yleensä ssavat myös keskivertoa parempaa kohteluakin osakseen, toisin kuin muut kerrostalon nuhjaantuneet naiset. Ja palkka säännönmukaisesti hyvä. Lisätuloja saa hyvin helposti kasattua julkaisemalla pari kuvaa jossain, pitämällä kauneusblogia jne. Kauneus on pääomaa ja rahaa, menestystä ja itsevarmuutta. Ei tarvitse olla edes kovin koulutettukkaan, kun voi kerätä hyvätkin tulot.

        Nuhjaantuneet naiset saavat osakseen yleensä huonoa kohtelua, välinpitämättömyyttä ja aika lailla pelkkää tylytystä miesten ja kuin myös hyvännäköisten naisten taholta. Kumpikin siis suhtautuu vähemmän viehättäviin tai rumiin naisiin samoilla periaatteilla,; häivy silmieni edestä pilaamasta näköalaani..kuulut alakastiin.

        Rumia naisia halveksutaan avoimesti tai heihin suhtaudutaan kuin heitä ei olisi olemassakaan,. Ei kysellä mielipidettä, ei arvosteta, kohtelu on avoimen säälivää ja kohtelu on käytännössä täyttä ulkonäkö -rasismia. Lihavuuskin siedetään, kunhan nainen on vain kaunis, eli kyse ei ole lihavuus- rasismista vaan todellakin liittyy pelkästään ulkonäköön.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Miehet pyrkivät iskemään vain kauniita naisia, sellaisia jotka viehätttävät ulkonäöllisestikin ja kehon rakenne, kasvot ovat miellyttävät.
        Se että yritetään iskea kertoo vain siitä, että henkilöä pidetään arvossa, häntä ihaillaan ja hän saa lähes aina kaiken mitä haluaa tai mitä keksii pyytää tai toivoa. Hänet on ikään kuin asetettu jo valmiiksi jalustalle.
        Monet hyödyntävät ulkonäköä myös kohentaakseen taloudellista hyvinvointiaan, menestyvät kaikkialla siellä, missä kauneutta arvostetaan ja yleensä ssavat myös keskivertoa parempaa kohteluakin osakseen, toisin kuin muut kerrostalon nuhjaantuneet naiset. Ja palkka säännönmukaisesti hyvä. Lisätuloja saa hyvin helposti kasattua julkaisemalla pari kuvaa jossain, pitämällä kauneusblogia jne. Kauneus on pääomaa ja rahaa, menestystä ja itsevarmuutta. Ei tarvitse olla edes kovin koulutettukkaan, kun voi kerätä hyvätkin tulot.

        Nuhjaantuneet naiset saavat osakseen yleensä huonoa kohtelua, välinpitämättömyyttä ja aika lailla pelkkää tylytystä miesten ja kuin myös hyvännäköisten naisten taholta. Kumpikin siis suhtautuu vähemmän viehättäviin tai rumiin naisiin samoilla periaatteilla,; häivy silmieni edestä pilaamasta näköalaani..kuulut alakastiin.

        Rumia naisia halveksutaan avoimesti tai heihin suhtaudutaan kuin heitä ei olisi olemassakaan,. Ei kysellä mielipidettä, ei arvosteta, kohtelu on avoimen säälivää ja kohtelu on käytännössä täyttä ulkonäkö -rasismia. Lihavuuskin siedetään, kunhan nainen on vain kaunis, eli kyse ei ole lihavuus- rasismista vaan todellakin liittyy pelkästään ulkonäköön.

        Et sitten huomioinut sitä, että kauniita naisia myös kadehditaan ja vihataan jeidän kauneutensa vuoksi. Ja heihin kohdistetaan seksuaalista ja muuta häirintää. Jo pelkkä nuori ikä voi olla häirinnän syy.


    • vapise

      Itse tulen käyttämään tätä lakia ehdottomasti.On jo todistusaineistoja ja laaja kotivakuutus kattaa oikeudenkäynti kulut VAPISE VALITTAJAJA KYTTÄÄVÄ NAAPURI.

      • C

        Voi olla, että samaan lakiin joudun turvautumaan itsekin! Olen nyt puoli vuotta asunut ensimmäisessä asunnossani ja alakerran naapuri valittaa jatkuvasti minulle ''jumppaamisen'' äänistä, eikä usko kun kerron, että pelkästään kävelen asunnossani (vaikka tottakai saan jumpata asunnossani!!!!). Yleinen hiljaisuus on talossamme klo 22, mutta kyseinen henkilö on valittanut parhaillaan jo 17.30 :--D Olen lopenkyllästynyt ja stressaantunut, enkä tiedä enään kuinka toimia. Toivottavasti tästä laista on hyötyä ja saan naapurin hiljaiseksi! Hän tässä minun elämääni enemmän vaikeuttaa, kuin minä hänen. Naurettavaa ja hemmetin ärsyttävää puuhaa on. Huh-huh. Hankkikoon elämän ja muuttakoon maalle tuollaiset juntit, ketkä vetää pultit siitä kun joku saatana aivastaa.......


      • ggfhhghhghghghhh

        Minulla myyöskin yläkerran ämmä kuuntelee joka sanan jos puhumme kun vieraita tulee,jos olen yksin hän seuraa huoneesta toiseen perässäni,äänieristys on mitätön,yötkin tuo eukko vaektelee edes takasin olohuoneesta makuu huoneeseen ja takasin.Hän odottaa kpska tulen kotiin ja laitta vielä klo 22.30 pyykkikoneen pyöriään ja hyppää narua vaikka hän on kaiket päivät kotona,tosi häiriintynyt tyyppi


    • terveisiä alakertaan
    • Ei uutta

      Jokaisessa lähiössä, pikkukaupungissa ja kunnassa on näitä urputtajanaapureita ja taloyhtiön hallituksen jäseniä (josta ovat tärkeinä), joilla on sanomista kaikkeen, mitä muut asukkaat tekevät. Tai tarkemmin sanottuna ne asukkaat, jotka eivät jostakin syystä miellytä heitä ja syitähän siihen riittää; perheessä lapsia, teinejä tai lemmikkieläimiä, sinkku jolla vilkas seuraelämä, omissa oloissaan viihtyvä asukas/perhe, liian hienolla autolla ajava asukas, kotona työskentelevä asukas (joka on siis työtön pihaparlamentin käsityksen mukaan, koska muunlaista työtähän ei ole kuin kahdeksasta neljään arkisin), puhelias naapuri ärsyttää, naapuri joka ei tervehdi vasta ärsyttääkin, pysäköidä ei osaa kukaan ainakaan niin että urputtaja on tyytyväinen jne.

      Yhteistä näille urputtajataloyhtiöille on se, että ne ovat omistusyhtiöitä, suurin osa asukkaista on muuttaneet taloon sen ollessa uusi ja kasvattaneet lapsilaumansa hikisessä kaksiossa tai kolmiossa, nyt asukkaat ovat eläkeiässä ja elämä on oikeasti ympyrässä oma napa-talon piha-lähikauppa. Päivystys on ympärivuorokautista; verhot heiluu, varjo näkyy ikkunasta pimeällä kun eivät ymmärrä sammuttaa taustavaloa kytätessään, parvekkeen raoista vahdataan ja pihassa kun tulevat vastaan, aletaan tentata missä olet töissä, mikä on titteli, entäs miehellläsi kun niin hienolla autollakin ajaa jne.

      Ehdottomasti parhaita juttuja ovat ne, joissa tehtaillaan valituksia naapurista silloin kun hän ei ole edes kotona, mutta koska auto on parkkipaikalla, oletetaan hänen olevan kotona. Onhan se tietenkin ansiokkaasti metelöity kun lomareissunkin aikana on asunnosta kuulunut jatkuvasti ties mitä möykkää. "Mutta olithan sinä kotona kun autokin oli pihassa" - loistavaa päättelyä :D

      Käytännön asioiden kannalta erityisen hankala on tilanne, jossa taloyhtiön asioista huolehtii isännöitsijä. Normaali ihminen tietenkin muuttaessaan taloon ottaa yhteyttä isännöitsijään tehdäkseen muuttoilmoituksen, ilmoittaakseen asukasmäärän mahdollista vesimaksua varten, varatakseen saunavuoron jos ei asunnossa sellaista ole, varatakseen autopaikan. Sitten kun isännöitsijän kanssa on asiat kunnossa ja pysäköi saamalleen paikalle ja menee saamallaan vuorolla saunaan, alkaa ovikellon kilkuttelu ja lappujen lähettely, kuinka meidän taloyhtiössä on ollut tapana että pääkyttääjä määrää koska uusi asukas menee saunaan ja mille paikalle pysäköi, ei sitä isännöitsijä määrää että ota aikaisempi vuoro ja pysäköi toiseen päähän. Kun pidät kiinni oikeuksistasi ja isännöitsijän kanssa tekemistäsi sopimuksista, kilkuttelu, lappujen lähettely ja aiheettomien valitusten tehtailu vasta alkaakin.

      Mielenkiintoista on kuitenkin se, että kyttääjähäirikköasukkailla on eri säännöt eri ihmisille; vanhukset ovat erityissuojeluksessa ja heille sallitaan kaikki, nuoret taas tekevät väärin vaikka eivät tekisi mitään. Olen itse asunut nuorena omistustaloyhtiössä, jossa tämä tuli erityisen hyvin esille pysäköinnissä; pihassa pysäköinti oli ehdottomasti kielletty ja jos joku pihaan pysäköi, hänen ikkunoihinsa teippailtiin ties mitä lappuja ja sille, jonka luona pysäköijä oli kylässä, laitettiin huomautus. Kieltoa perusteltiin sillä, että pelastustie ahtautuu. Mutta tämä ei koskenut a) taloyhtiön hallituksen jäseniä ja heidän vieraitaan , b) vanhuksia ja heidän vieraitaan, c) "hurjan" näköistä nuorisoa jolle ei uskallettu sanoa: näiden ryhmien vuoksi pelastustie siis ei tullut ahtaaksi. Siis vain tavalliset, kunnon asukkaat olivat eri asemassa ja varsinkin uusilla, kalliilla autoilla ajavat saivat huomautuksen (Mersut, Bemarit ja Audit laputettiin heti).

      Jos on pakko asua taloyhtiössä ja siellä on tämä kyttäys-häiriköintikulttuuri vallalla, ihmisten pitäisi olla alistumatta vaan pitää kiinni oikeuksistaan. Kaikilla on samat säännöt, velvollisuudet ja oikeudet. Ei se, että on asunut talossa aina, anna sen enempää oikeuksia kuin mitä on vasta asuntonsa ostaneellakaan. Niin kauan luulevat liikoja kuin niiden annetaan luulla.

      • inhot kolhoosit

        Ei niin. Tutulta vaikuttaa. Tätä se on justiinsa.
        20 vuotta kokemusta. Jatkuvaa kyttäystä jne.
        Omista oikeusista tappelemista. Jotka pitäisi olla itsestään selviä.
        Isännöitsijät mitäänsaamattomia ja puolueellisia. Rahastus kyllä pelaa hyvin.
        Periksi ei kannata antaa. Omista oikeuksista pitää taistella. Se on kyllä raskasta jatkuvasti pitää jöötä.
        Minä olen pitänyt. Olen saanut kuppikunnat erilleen ja rauhottumaan.
        Onneksi pahin vainoharhainen vainoaja on pari metriä mullan alla.
        suuri helpotus.
        Kuppikunnat ovat hajalla. Yksin ei kukaan uskalla päteä. Nyt on aika hyvin.
        Sain vielä valittua itseni vuodeksi asuntoyhtiön hallitukseen.
        Hallituksella ei ole mitään valtaa eikä erityisoikeuksia.Tulen pitämään siitä huolen. Kaikille samat säännöt.


      • Naapurissa

        Tuttava tuli säännöllisesti iltaisin kello 18 töistä ja aina lähes yhtä säännöllisesti hänen tolppapaikallaan oli jonkuin vieraan auto parkissa, lopulta tuttava kyllästyi ja alkoi liimata lappuja parkkeeraajien auton lasiin, se sitten vähensi vikapysäköintiä ja tuttava pystyi käyttämäään omaa maksamaansa tolppapaikkaa.


    • oikeustieteen opiske

      >Näiriköikö naapuri toistuvasti kun normaalia elämisääniä kuuluu naapurista? Siitä voi myös nostaa syytteen!

      Ei voi nostaa syytettä. Syytteen nostaa syyttäjä, jos syytekynnys ylittyy. Ns. naapurikyttäyksessä ei VARMASTI ylity !!

      Voi tehdä rikosilmoituksen tai tutkintapyynnön poliisille.
      Myös voi käsittääkseni tehdä siviilihaasteen haastemiehen välityksellä.

      • Tosi konkari puhuu

        Joo kyllä se tiedetään. Oma apu paras apu. Muuta apua ei saa mistään.
        Normaalit asumisäänet eivät ole edes minkäänlainen ongelma.

        Kyttäykselle ei voi mitään.

        Kyttäystä on monta tasoa. Melkein kaikissa asuu sisällä pieni kyttääjä. (siis melkein, eli minua ei ainakaan kiinnosta kärpäsen paskan vertaa naapurit.)
        Lähtötaso voi alkaa esimerkiksi yleiskyttääjä, joka kyttää kaikkia ja kaikkea tekemistä. Yleensä tällainen henkilö on sairaalloisen nuuka, saita eli pihi.
        Kyttää kuka kuluttaa vettä, lämmittää autoa jne ja jne.
        Tällainen on lähinnä täysin harmiton tyyppi. Johon voi suhtautua hyväntahtoisesti naureskellen.
        Toisessa ääripäässä on sitten vainoharhainen kyttäys. Se kohtistuu yleensä yhteen tiettyyn henkilöön. Se on jopa niin vainoharhaista ettei kyseinen kyttääjä malta edes nukkua yöllä.Pahinta vielä että tällä vainojalla on usein tukijoita. Kokemuksesta puhun.
        Tämä tekee elämastä helvetin.
        On helppo sanoa että muuttaa muualle. Mutta jos on ostanut asunnon ja se on vielä velkanakin, mihimpä siitä pääset. Eikä niitä ostajia niin vain löydä. Kukapa se haluaa asuntonsa ilmaiseksi antaa.
        Omakotitalo on tiedenkin oma lukunsa, mutta se on monelle vain haavetta.

        Tämä kaikki on kärsittävä yksin. Mistään ei tule apua. Päinvastoin.

        Samantapaista on työpaikka-kiusaaminen, koulukiusaaminen jne.

        Koulukiusaamisesta hyviä esimerkkejä nyt esim. ne ampumistapaukset.
        Heitä (ampujia) oli kiusattu koulussa kymmenenkin vuotta. Eli helvetiksi tehty koulunkäynti. Olen kuullut paljon muitakin tapauksia. Siis paljon.
        Omituista tässä on se että kukaan ei ole huomannut mitään kiusaamisia. Opettajat eikä oppilaat. Eivät mitään. Jonku oppilasparan elämä helvettiä eikä kukaan huomaa mitään vuosikausiin. Sokeita ja kuuroja.
        Sitten se vielä kääntyy päälaelleen, tästä kiusatusta tehdään syyllinen ja sopeutumaton, hankala jne.
        Sama työpaikoilla. Asuntoyhtiöissä jne.


    • Vainottu x

      Minä jouduin nuorena naisena vanhan pariskunnan silmätikuksi. Syynä ehkä kateus tai sitten minä vaan ärsytin kun pidin kiinni oikeuksistani. Tuo sana vainoaminen kuvaa todella hyvin sitä mitä jouduin kokemaan. Mies tuli haukkumaan, että vien lumet väärään paikkaan, viinalta haisevana käveli perässä kerran nyrkki pystyssä ja kirosi jotain. Emäntä taas kolaa lunta talvisin pihamme ympärille. Uudet naapurit jotka eivät tunne pariskuntaa niin hyvin kuin minä pitävät heitä ihan "normaaleina". Kaikille muille naapureille ovat ystävällisiä vaikka miten käyttäytyisivät. Vähän samanlaista kuin koulukiusaaminen.

    • Bencha

      Aha, no ei sitten tälläinen touhu kovin harvinaista olekaan

    • Riittävästi vainottu

      Minkälaisen tutkintapyynnön, rikosilmoituksen tms. voi tehdä naapurista joka tehtailee aiheettomia valituksia taloyhiöön sekä tekee aiheettomia kotihälyytyksiä poliisille? Me mieheni kanssa olemme nyt saaneet caroituksen, tosin emme vielä ole hakeneet sitä haastemiheltä, mutta haastemies kertoi isännöitsijän jättäneen Taloyhtiön puolesta varoituksen. Meille on kaksi kertaa keskellä yötä hälyytetty poliisit paikalle, kummatkin hälyytykset oli aiheettomia, molempina kertoina meteliä kyllä kuului taloyhtiömme toisista asunnoista aiemmin illalla. Ja nyt vielä aiheettomat valitukset isännöitsijälle jotta saisimme varoituksen. Meillä ei ole koskaan tässä asunnossa ollu minkäänlaisia juhlia eikä meillä ole koskaan muita vieraita käynyt kuin omat vanhempamme ja lapsemme. Emme ymmärrä mistä tämä kaikki johtuu, mutta ilmeisesti meidän syyksemme laitetaan toisten metelöinnit, tämä on vainoamista jos mikä.

      • säälittäviä ne ovat

        Yleensä vainoaja on yksi ihminen joka jostain syystä ei pidä tietyistä asukkaista.Sitten hän alkaa keksiä perättömiä juttuja ,ja valittaa keksimistään haitoista.Jos talossanne asuu paljon ihmisiä.Voisit kysellä vaikka, että onko ollet meluhaittaa teiltä, tai mitään?
        Ottaa nimiä ylös, niin se selviää.Se joka kertoo että teiltä ääntä tulee, on se valittaja.Ja kannattaa kysyä niin, että onko itse kuullut meteliä yms.Kun niihin multa kuultuihin juttuihinhan ei kannata uskoa.Luulempa että loppuu tykkänään, kun alat kysellä asiasta enemmän.Jos teillä jotain kokouksia, siellä olis hyvä tilaisuus ottaa asia puheeksi, vois ihan kysyä, että ketä kuullut, millon ja mitä.Ja kerrot myös että poliisit joku kutsunut, vaikka meteli ei teiltä tullutkaan.Voihan olla, että se joka oikeasti metelöi,yrittää noin peitellä omaa meluhaittaansa, siirtää syyt teille...mene uteliaana kuuntelemaan portaikkoon, kun meteliä kuuluu, jotta tiedät mistä se oikeasti tulee.
        Minä asuin kerrostalossa, ihan rauhallisesti, juhliminen ja tappelut ei ollut meidän perheen harrastus.
        Yläkerran naapurimme kertoili tarinoita meistä, miten tappelemme, ja metelöimme, ja että hän kuulee sen asuntoonsa.Hän itse tappeli ja juhli,usein emme valittaneet siitä/omapahan oli asiansa.Lopulta hän muutti häpeissään pois, kun tappeluidensa jäljet kasvoissaan kulki.Ja kaikille selvisi poliisien viedessä hänen asunnostaan miestä pois,että he siellä aina tappelivat ja melusivat.Ei meille ketään valittanut, useat kertoi vain noista naapurin sepustuksista, joilla yritti peitellä omaa riitaisaa ja viinanhöyryistä elämäänsä.


      • Vielähetkijaksetaan

        Kuulostaa niin meidän naapurilta. Milloin hällä turpa mustana,milloin käsivarret. Sitten lääkehuuruissa selittää. Kateellinen on,kun meillä harmoninen elämä!!!


    • hki...

      Pahimpia kyttääjiä ovat osoitteessa salpausseläntie 12-16 kolmas kerros ovessa lukee ekorre kebede

    • huijuijui

      Naapurin pilvenpolttaja muutti pois. Ykskaks yllättäen tuli todettua, että naapuri on muuttanut muualle, ja remonttimiehet olivat paikkailemassa sitä asuntoa. Hiljastahan siellä sen kämpässä oli kuin haudassa, että ei se mikään elämöijä onneksi ollut. Välil kävi vaan joku ihme käry nenään, kun kotiin tulin.
      No, nyt jää nähtäväksi, että millanen muuttaa tilalle? Ei muu auta kuin toivoa parasta ja tietenkin - pelätä pahinta.

      • hauska tavata

        Minä siihen muutan.


      • ...haaveetttt

        Voiku sulla kävi tuuri, mäkin haluisin et naapurit vaihtuis uusiin :)


      • Että näin
        ...haaveetttt kirjoitti:

        Voiku sulla kävi tuuri, mäkin haluisin et naapurit vaihtuis uusiin :)

        Samoin minäkin töivon, mutta tässä odotellessa asustelen epävirallisesti kumppanini asunnossa. Tupakointi pakottaa minut pois omasta asunnostani, savu kun ei kysele lupia tunkeutua naapuriasuntoon. Eikä se koiran haukuntakaan kovin mukavaa kuunneltavaa ole. Liikkuessani omassa asunnossani haukunta seuraa minua seinän takana.
        Tunnen itseni "vainoajaksi", koska kesällä (vuoden seurattuani) kirjoittelin naapurilleni kirjeen hänen koiriensa jätöksistä. Tupakoinnista en ole maininnut, koska uusi tupakkalaki on vasta tulossa, eikä tupakointia terassilla ole vielä kielletty.
        Asun taloyhtiössä, jossa kaikki koiriin tai tupakointiin liittyvät asiat ovat "vaiettuja", koska hallituksen jäsen omistaa koiria, sekä tupakoi.

        En siis vainoa, kun pysyttelen muualla ja toivon naapurini siistivän ne koirien jätökset pihasta. Järjestyssäännöt kieltävät koirien irtipitämisen, sekä pihan sotkemisen.


      • Näin sulle käyp

      • Voi-voi
        Että näin kirjoitti:

        Samoin minäkin töivon, mutta tässä odotellessa asustelen epävirallisesti kumppanini asunnossa. Tupakointi pakottaa minut pois omasta asunnostani, savu kun ei kysele lupia tunkeutua naapuriasuntoon. Eikä se koiran haukuntakaan kovin mukavaa kuunneltavaa ole. Liikkuessani omassa asunnossani haukunta seuraa minua seinän takana.
        Tunnen itseni "vainoajaksi", koska kesällä (vuoden seurattuani) kirjoittelin naapurilleni kirjeen hänen koiriensa jätöksistä. Tupakoinnista en ole maininnut, koska uusi tupakkalaki on vasta tulossa, eikä tupakointia terassilla ole vielä kielletty.
        Asun taloyhtiössä, jossa kaikki koiriin tai tupakointiin liittyvät asiat ovat "vaiettuja", koska hallituksen jäsen omistaa koiria, sekä tupakoi.

        En siis vainoa, kun pysyttelen muualla ja toivon naapurini siistivän ne koirien jätökset pihasta. Järjestyssäännöt kieltävät koirien irtipitämisen, sekä pihan sotkemisen.

        Vähälläpä olette päässeet, minä olen sentään asunut kunnon kahjolassa kohta kymmenen vuotta, ihan koko mielenterveysongelmien kirjo taloyhtiössä. Olen tätä nykyä itsekin jo samaa sakkia, me olemme koko talollinen lataamokamaa.


    • Naapurit on elämää

      Minä olen itse vuokranantaja ja päätyökseni tuommoista pienkiinteistöä pyöritän.
      Eli vuokraaminen on minulle ammatti ja pyrin tekemään sen mahdollisimman hyvin.Toimin myös isännöitsijänä ja talonmiehenä.Suhtaudun erittäin vapaasti meillä asuviin asukkaisiin.Jos alkaa valvontatehtäviin niin asunnot ovat pian tyhjiä.

      Huvikseni olin lukemassa teidän juttuja kun minulle valitetaan naapureista hyvin usein.Yleensä syy on kantapääkävely,seksi tai yölliset suihkut.Parkkipaikkaongelmia kun joku asukas istuu iltaa...jne.Ne tavalliset.

      Mikähän siinä on että suomalainen ihminen ei kestä normaalin asumisen ääniä?
      Tai jos naapuri polttaa tupakkaa,niin toiselta naapurilta loppuu happi.Samaan aikaan ollaan lomalla jossain etelässä/Virossa ja sallitaan tupakoiva henkilö terassilla naapuri pöydässä.

      Olen itse asunut ulkomailla useita vuosia ja eri maissa.Ei olisi tullut mieleenkään valittaa siellä yläkerran vuodesohvasta joka aukaistiin klo 02:30 kun naapurin tarjoilija tuli kotiin.Tai kolmoskerroksen vanhuksen ikivanhasta koirasta joka innostui uloslähdöstä niin että sai pidätysongelmia ja pissasi jo rappukäytävässä ulko-ovea aukaistessa...esimerkkejä on lukemattomia.Naapurin karanneesta tarantellasta äänekkäisiin papukaijoihin parvekkeella...

      Minusta nämä elämisen äänet ja tapahtumat lisäävät turvallisuutta.Ihminen tarvitsee rutiinia elämään ja se voi olla minimissään naapuri jonka säännölliset toimet kuuluvat seinän takaa.Jostain tietystä kolinasta tietää että on itsekkin aika alkaa tekemään sitä ja tätä.

    • uusivuos

      Hyvä kirjoitus. Liika hiljaisuus ei ole terveellistä.

    • Riistokapitalisti

      Se on niin helppo puhua, kun ei ole joutunut hullun kynsiin. Etköhän sinäkin niillä vuokratuotoillasi elä mukavasti omakotitalossa.

    • VihaSauvaKävelyä

      Lähdin äsken kauppaan käymään ja tullessani pyöräsuojasta laitoin tupakan palamaan, niin samalla siihen pihaan tupsahti ulos vanha narisija, narsistinen entinen hallituksen pj.
      Alkoi ukko narista että on koko kaupungissa tupakointi kielletty.
      Noh, minulla oli siinä muutenkin huono aamu ollut joten annatin äijälle hieman takaisin.
      Sanoin kurpalle että tupakoida saa mutta nyt on uusi laki jonka mukaan ei saa sauvakävellä asfaltilla ellei ole pehmusteita.
      Pehmusteitta kävely särkee asfaltin ja tulee kallis remontti ja lisäksi iso sakko.

      Gubbe siinä tsuumaili sauvojaan ja totesi että ei ole pehmusteita, sanoin että pitää laittaa pumpulia ja toivotin hyvää pääsiäistä ja polkaisin kohti kauppaa.

      Sinne jäi mister alzheimer horisonttiin miettimään pumpulinpehmeällä päällään mistä saisi tähän hätään pumpulit sauvojen päihin.

    • Salllaaaäss

      Minua vainoaa henkilö,jonka kanssa en ole yli 5vuoteen ollut missään tekemisissä. Sain kuulla,että puhuu edelleen minusta ,vaikkei tunne eikä tiedä asioitani,muuta kuin mitä itse olettaa. Huvittaa... Ilmeisesti tein väärin tutustuessani tuommoiseen...

      • tarkkis

        Tekstistä päätellen tietää asioistasi koska olet ollut hänen kanssaan tekemisissä eli "tutustunut" Minäkin tiedän nyt, että henkilö tietää asioistasi. Niinhän tuossa tekstissäsi sanotaan lauseessa. Heh?


    • Minulla on jo n.8 vuotta ollut vainoava naapuri.Yhden kerran menin kysymään minkä tähden hän niin
      tekee? Hän vain hyökkäsi kimppuuni ja sanoi ,että painu Vit,,,,n käsivarteeni tuli mustelmia ja JUOKSIN KOTIIN JA SOITIN POLIISILLE.siitä tehtiin rikosilmoitus.Meni pari viikkoa ja taas hän aina silloin seurasi minua autollaaan ja seisoi aina pihassa kun tulin kotiin ,myös poikani totesi sen.mutta ihmiset vähättelee niin kauan kuin pahempaa ei ole sattunut,mutta tosi ahdistavaa minulle,ja joka paikassa sanotaan ,että vainoaminen,on se jota seuraa rikos ja että siihen pitäisi suhtautua vakavasti.
      Minä olen ainakin vahvistanut lukituksanii,mutta silti pelottaa.

      • Keksiparempi

        Trolli.


    • taloyhtiön-johtaja

      Aloittaja on trolli, joka haluaisi asua kuin pellossa mistään järjestyssäännöistä välittämättä. Kyllä se on niin, että yhteisöasumisessa eletään niin, että huomioidaan naapurit ja jos ei tämä onnistu, laitetaan sellainen narsistiosakas hankeen. Mitään vainoamista ei ole se, jos selvästä häiriköinnistä valittaa narsisti-häirikkö naapurille.

      On se perkele että aina löytyy joka taloyhtiöstä noita ääliöitä itsekkäitä jotka vetoaa "normaaleihin elämisen ääniin" jotta saisivat mellastaa ja häiritä. Vapaan kasvatuksen tuotoksia, arvatenkin.

    • Nurjamielikki

      Tätä kun lukee niin ei voi kuin ihmetellä. Ei siitä mitään hyvää seuraa jos alkaa komentelemaan naapureita mitä saavat tehdä omalla tontilla. Varsinkin kun yleensä ollaan hiljaa kuin piip sukassa ettei häirittäisi tätä naapurin rouvaa joka on kaikkien yläpuolella olevinaan. Tästä lähin takaisin mitä ollaan saatu kuulla vaimon kanssa.

    • Vabkpåwe

      Ei kannata mennä mukaan moiseen. Eletään omaa elämää ja kuulokkeet korville.

    • vienonen

      Vankilassahan on hyvät oltavat.

    • Mksh

      Pullo konjakkia. Ei huomisesta huolta. Bileet pystyyn. Sitten nukutaan kuin tukki.

    • Pru

      Varsinkin vapaalla lauantaina kunnon päiväkännit ja örveltämistä pihalla. Sunnuntai voidaan sitten kiroilla kauheata kankkusta ja ottaa kunnon korjaussarjat. Eiköhän sitten ala olla naapureilla todellista syytä valittaa. Lasti haettiin jo Alkosta.

      • Mölykone

        Ei. Kyllä tuo ajatus tuntuu täysin absurdilta. Ei edes humalassa tekisi tuollaista. Naurattaa koko ajatus.


      • Anonyymi
        Mölykone kirjoitti:

        Ei. Kyllä tuo ajatus tuntuu täysin absurdilta. Ei edes humalassa tekisi tuollaista. Naurattaa koko ajatus.

        Entäs ne ihme soittelijat, joo. Mä pidän puhelimen kiinni...soitelkoon sinne kun niin on ihana soittaa. Jee...


    • Anonyymi

      Minä muutin kaupungin vuokra rivitaloon .itsekin kärsin monista terveys ongelmista
      . Mutta mielenvikaisia tuntuu olevan enemmistö kaupungin asunoissa terveitä harvassa. Huolestuttava piirre.

    • Anonyymi

      Känniörveltäminen ei ole ns. "normaalisen elämisen ääntä". Isännöitsijä väitti kivenkovaan, että näin olisi. Naapurin mies on kyllä rappiolla ja örveltää joka päivä ja yö. On entinen bodari, joka myi puntit pois ja osti niillä rahoilla viinaa ja muita päihteitä. On nykyään täysin rapakunnossa.

    • Anonyymi

      Hollolassa keski-ikäinen maahanmuuttaja mies vainoaa naapurustoa.

    • Anonyymi

      Runsaan alkoholinkäytön lopettaminen aiheuttaa vieroitusoireita Tavallisia ovat ahdistus ja unettomuus Joskus voi ilmetä hetkellisiä kuulo- tai näköharhoja esim. maton kuviointi voi tuntua liikkuvan.

      Noin kahden viikon juomisen jälkeen, usein kolmantena raittiina päivänä voi alkaa delirium tremens, kansanomaisesti juoppohulluus. Myös siinä alkuoireina ovat pelokkuus ja unettomuus, joskus myös vieroituskouristukset. Tilan pahentuessa tajunnan taso hämärtyy, ihminen muuttuu sekavaksi ja menettää ajan- ja paikantajunsa. Hänellä on kuulo-, näkö- tai tuntoharhoja sekä harhaluuloja, jotka hän kokee hyvin todellisina. Samalla on usein levottomuutta, vapinaa ja autonomisen hermoston liikatoimintaa, esim. hikoilua ja sydämen tykytystä. Delirium tremens voi olla neste- suola- ja lämpötasapainon häiriöiden vuoksi hengenvaarallinen, minkä vuoksi tarkkailu ja hoito sairaalaosastolla on tarpeen.

      • Anonyymi

        Allahi ei huvaksu alkaholi


    • Anonyymi

      Jotensakin on turhauttavaa kun vainoajia ei saa teloittaa samantien kun vainoaminen on todettu! stalingrad hans...

    • Anonyymi

      Minkä lajikkeen vainoa/ seuraamista on jos joutuu kuulemaan vastentahtoisesti monta kertaa viikossa kerrostalon pihalta kakaroiden kovaäänistä puhetta itsestään asioista jotka on ihan selvään aikuiset kertoneet ja alkulähteet on juttujen perusteella lähteneet henkilöistä jotka on olleet elämässä sivullisina joskus 10-25 vuotta sitten ja haluaa elää rauhassa siinä talossa ilman niitä ? Ja negatiivisia asioita. Lapsia käytetään ahdistamiseen kun itse ei voi aikuisena sitä tehdä? Ja ykskin akka käyttää varmaan hekottelua keinona saada toiset puolelleen että se on se positiivinen ja järkevä ihminen , sellainen lipevän kivan ja iloisen tavoin puhuu kovalla äänellä. Kuka normaali kehtaa talonyhtiön pihalla puhua toisista asukkaista ja tietää että ne ehkä kuulee sen?

      • Anonyymi

        Tuollainen vaino on sinun mielikuvituksen tuotetta.


    • Anonyymi

      Meitä häiriköi naapuri joka on asunut vajaan vuoden vasta tässä rivitalossa.
      Ryntää pihalle heti kun mennään ulos ja seuraa parkkipaikalle kyttään.
      Ei olla henkilölle sanottu mitään ettei itse olla aiheutettu syytä.
      Uskoo toista naapuria joka valehdellut meistä tälle toiselle.
      Alkanut laittaan pihaan kieltokylttejä mitä asukkaat ei saa edes laittaa itse.

      • Anonyymi

        Otan osaaa.


    • Anonyymi

      Uskoakseni ihmiset, jotka saavat jotakin häirinnästä, sitä innoissaan jatkavat.
      Olen huomannut, että nuorisolla oman ajattelun puute ja uteliaisuus ajavat seuraamaan. Jos vanhemmat ovat kasvattaneet huutamalla ja rankaisemalla, niin mitä voi odottaa?

      Kouluväkivalta, perättömät ilmiannot, seuraamiset - toimintamalli näyttää periytyvän.

      Viranomaiset virkavastuunsa mukaisesti ilmoittavat rikoksesta, näin sekaannusta ei tule.

    • Anonyymi

      1) Älä liiku tyhmien ihmisten kanssa, tyhmissä paikoissa, tyhmiin aikoihin.

      2) Älä antaudu tarpeettomiin keskusteluihin ulkopuolisten kanssa.

      3) Älä avaa tuntemattomille ovea.

      4) Älä kyläile.

      5) Tervehdi vain jos sinua tervehditään.

      6) Älä kerro itsestäsi muille.

      7) Älä lainaile.

      8) Älä juoruile.

      9) Älä sotkeennu muiden asioihin.

      10) Älä käytä huumeita.

      11) Älä ole yliaggressiivinen

      12) Älä ole alistuva.

      13) Pukeudu asiallisesti.

      14) Käyttäydy kohteliaasti.

      15) Älä vaivaa muita.

      • Anonyymi

        Vielä älä elä.


    • Anonyymi

      Vainoajat ei tunne Jeesusta, siksi ne vainoaa ja etenkin
      Jeesuksen omia. Vainoaja saa voimaa jos uhri pelkää ja
      tekee jotain rutiinimuutoksia vainoajan vuoksi, tästä vainoaja nauttii.
      Jos vainoaja ei saa huomiota uhrilta,
      niin se lisää niin paljon vainoa ja häirintää että uhrilla palaa hermot.
      Sitten vainoaja menee piiloon useaksi kuukaudeksi ja taas sama hommma jatkuu.
      Vainoaja ei voi sietää yleisöä jos häntä kuvataan, ja haluaa tehdä kaiken salassa,
      koska on munaton pelkuri. Välttelee ulkona kohtaamisia ja paikkoja, jossa voisi saada kunnolla selkään uhrilta, esim. pimeä hiljainen kuja. Haluaa vaikuttaa uhrin mieleen antamalla aika-ajoin pieniä signaaleja vainosta/tarkkailusta tavoitteena eliminoida kohde psykologisella pelillä hiljalleen mutta varmasti. Muuttakaa pois jos vainoaja on naapurina tai hankkikaa lähestymiskielto. Vartalokamera on myös hyvä turva, esim.
      android känny rintaan sellaisella tukevalla hihnalla, jonka voi itse väsätä.

      • Anonyymi

        Minusta kirjoitit asiaa. Tuossa on paljon sitä, mitä minun tapauksessani on ollut. Naapuri on vaikuttanut minun jaksamiseen viime aikoina hyvin paljon. En tätä naapuria ole tosiaan monta kertaa edes nähnytkään, hän on peittänyt ikkunansa niin, että mitään valoa ei sieltä koskaan näy yöllä eikä muulloinkaan. Tämä naapuri tosin on huomannut sen, että olen hänen asuntoaan tarkkaillut ja hän kostaa sitä minulle siis sillä yömetelöinnillä lähinnä. Varmaan tietää senkin, että olen uskovainen, sen tässä kaupungissa varmaan kaikki suunnilleen tietävät.


    • Anonyymi

      Autuaita olette te, kun teitä minun tähteni herjataan ja vainotaan ja kun teistä valheellisesti puhutaan kaikkea pahaa. Iloitkaa ja riemuitkaa, sillä palkka, jonka te taivaissa saatte, on suuri. Niinhän vainottiin profeettojakin, jotka elivät ennen teitä.” Matt. 5: 1-12.

      Ei kannata tarkkailla heitä ihan vaan oman mielenterveyden vuoksi ettei se romahda. Todisteita kuitenkin kannattaa kerätä. Ehdottaisin myös paastoa ja rukousta vihollisen voimia vastaan, rukouostukea esim. muilta uskovilta, henkien pois ajaminen auttaa myös jonkin verran ja kodin suojaaminen Pyhällä öljyllä. Meidän tulee myös antaa anteeksi vainoajille ja koittaa siunata heitä, vaikka se tuntuukin vaikealta joskus.
      Raivostua ei kannata tai käydä kenenkään päälle, sitähän sielunvihollinen haluaa.
      Muutta myös pois pikaiseen tai nuku yösi muualla, jos mahdollista. Korville voi myös laittaa mp3 napit, jotka tehokkaasti estää kuulemasta melua. Oma häirikkö naapurini koputti seiniä, tai sirklasi/hakkasi pihalla jotain häiriöksi laitoin aina napit korville. Nukkumisen ajaksi on hyvä laitaa vaikkaa autonkohinan ääntä, siihen tottuu kyllä, mutta sitten kun pitäisi kyljellään nukkua niin nappi painaa pahasti korvaan.
      Rukoilin puolestasi.

      • Anonyymi

        Kiitos kommentista !. Näköjään ikään kuin Tiedät jotakin minun tilanteesta. Minun pitää tosiaan harkita tuota tehokasta korvien suojaamista, tavalliset kuulosuojaimet eivät ole juuri auttaneet. Minulla ehkä alkaa työ noin parin viikon kuluttua, silloin pitäisi välttämättä saada öisin nukutuksi. Minä olen käynyt yöllä ulkona kuuntelemassa ja se meteli tosiaan kuuluu selvästi talon piha-alueella, varmaan myös naapuritaloon saakka. Tässä ei ole öisin juuri liikenteen melua tällä kohdalla.


    • Anonyymi

      En kai mä nyt tiedä sen enempää, enhän tunne sinua. Niin tuota ihan jotkut esim. JBL merkkiset noin 10 euron korvanapit riittää, sitten lataa siihen autonkohinaa 2h putkeen vaikka looppina, siihen tottuu ja nukahtaa, aluksi tuotti mulle vaikeuksia, mutta juu tosiaan pitää kyljelläänkin nukkua, niin vähän hankalaa joskus nappien kanssa. Sain itse kovat päänsäryt vainosta 2 viikoksi putkeen, sitten alkoi sydän reistailla ja muisti pätkimään, näköjään tulee välillä kirjoitusvirheitäkin aikalailla.
      Yrittivät hulluksi saada, mutta Taivaan Isä hoputti muuttamaan muualle. Sain selville että koko vainossa, oli mukana myös muita naapureita, avittivat päävainoajaa, kun
      ei itse jaksanut joka päivä perässä juosta. Katkaisi myös nettiä jollain härvelillä,
      kuunteli seiniä, halusi aina olla mukana naapureiden rutiineissa, etenkin minun koska olen Jeesuksen seuraaja. Epäilen myös että jollain säteilytti aivojani seinän läpi, muistan kun sohvalla istuessani alkoi kohisemaan oudosti toinen korva ja vain siinä yhdessä suunnassa, no onneksi en enää siellä asu, psykologisia murhaajiahan nuo ovat, oon mä niille saarnannut miten pelastutaan, mutta ei näytä kiinnostavan, Mitä lie satanisteja sitten ovat, luultavasti tekevät jotain noitataikoja salassa myös meidän uskovien päänmenoksi, mutta pysytään me Herrassa ja vahvoina, annetaan anteeksi näille ja rukoillaan heidän puolestaan.

    • Anonyymi

      Samanlaisia kokemuksia minulla, ainakin tuo päänsärky, se johtuu minulla univelasta, nyt tällä hetkellä sitä tosin ei juuri ole. Meteliä on ollut tosiaan aivan 24 h/vrk ja tässä on myös useampia siinä juonessa mukana. Tosin se on sanottava, että heillä saattaa olla myös ihan sen oman vakaumuksen tai elämänkatsomuksen kanssa se toiminta, johon liittyy jotain huumausaineita tietenkin, myös alkoholia. Siinä on tietysti se asia, että olen päivällä kuunnellut hengellistä musiikkia ja myös kristillistä radiokanavaa, he ovat näiden asioiden suhteen varmaan tehneet jotain johtopäätöksiä minun kohdallani. Tässä on varmaan moni asukas ihmetellyt sitä minun asiaani, että olen täysin raitis. Sitä ovat toiset myös huomioineet, että olen urheillut päivittäin; sanoivat, että se olisi positiivinen asia minun kohdallani, mutta sekin on outoa, että ovat huomanneet kuitenkin niitä negatiivisia asioita, ilmeisesti se hengellinen musiikki on sitä negatiivista heidän mielestään, ei sitäkään ole mielestäni kovin paljon minun asunnosta pitänyt kuulua, tunti pari päivässä ehkä.

    • Anonyymi

      Se päänsärky voi olla myös jostain ulkopuolisesta säteilyhärvelistä johtuvaa,
      mutta itselläni ainakin stressi oli suurin syyllinen ja jos
      meditoi negaa päivät pitkät, niin sekin triggeröi helposti, tai sitten jos on
      jatkuvan paineen alla, eli sitähän noi stalkkerit yrittää.

      Olen myös huomannut, että mitä enemmän annat huomiota pahoille ihmisille
      ja henkivalloille, niin se tieto menee myös hengessä niille ja
      sitten se häirintä lisääntyy. Pitäisi vaan koittaa olla antamatta huomiota niille,
      jos mahdollista ja rukoilla, vaikka saarnaamaan pelastuksesta niille.

      Tuo on hyvä juttu mitä teet, eli terveet elämäntavat, urheilu ja ylistysmusiikki vaan soimaan,
      ja ylistää siinä samalla kun on häirintä päällä, sitten voit vaikka vapauttaa enkeleitä hyökkäykseen,
      sidot pahoja henkivaltoja naapurustossa (strongman ensin) ja kutsut Pyhän Hengen
      tulta ja täyteyttä koko naapuruston ylle jatkuvalla voimalla Jeesuksen väkevässä nimessä.

      Monesti ajoin rukouksella oman häirikön ulos enkeleiden avulla ja
      stalkkeri lähti jopa autolla karkuun, mutta tuli taas uudestaan takaisin.
      Joskus myös kidutin stalkkerin henkivaltoja ihan huvikseen, niin ne hermostu siitä
      ja alkoi vainoamaan muutaman päivän päästä kostoksi, koska selkäänsä saivat.
      Laitoin myös musiikin aina kovalle, kun se tuli häiriköimään ja nakuttelemaan jotain.

      Jos tollaisella asuinalueella asut
      niin muuttaisin nopeasti pois maaseudulle tai asuntopakuun,
      tuollaiset lähiöt on täynnä sielunvihollisen palvelijoita
      ja ne toimii kaikki yhdessä jotenkin salassa uskovia vastaan.
      Siinä ne jo paljastuu, kun eivät tunnusta Jeesusta lihaan tulleeksi,
      vähättelevät häirikköä, eli puolustavat sitä jotenkin ja ottaa itse
      myös osaa häiriköintiin/vainoon.

      Mitä ylistysmusaa muuten kuuntelet?
      Tule tänne suomi discord ryhmään, jos haluat jutella lisää
      lisää https://discord.gg/Zq7FsYXM

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Takaisin ylös

    Luetuimmat keskustelut

    1. Tyttäreni kuoli lihavuusleikkaukseen.

      Miettikää kuiten 2 kertaa, ennenkuin menette lihavuusleikkaukseen.
      Terveys
      325
      7758
    2. Viiimeinen viesti

      Sinulle neiti ristiriita vai mikä nimesi sitten ikinä onkaan. Mulle alkaa riittää tää sekoilu. Oot leikkiny mun tunteill
      Suhteet
      66
      2186
    3. Mikä olisi sinun ja kaivattusi

      Tarinan kertovan elokuvan nimi?
      Ikävä
      177
      1876
    4. epäonnen perjantain rikos yritys

      onpa epäselvä kuva, tuolla laadullako keskustaa tarkkaillaan lego hahmotkin selvempiä
      Kajaani
      16
      1422
    5. Onko kaivattusi täysin vietävissä ja

      vedätettävissä?
      Ikävä
      112
      1297
    6. Yllätyspaukku! Vappu Pimiä rikkoi vaikean rajapyykin yllättävässä bisneksessä: "Nyt hymyilyttää...!"

      Wau, onnea, Vappu Pimiä, upea suoritus! PS. Pimiä tänään televisiossa, ohjelmatietojen mukaan hän on Puoli seiskassa vie
      Suomalaiset julkkikset
      9
      1271
    7. Suomessa ei ole järkeä tarjota terveyspalveluita joka kolkassa

      - Suomen väestötiheys 1.1.2022 oli 18,3 asukasta maaneliökilometriä kohden. - Uudenmaan maakunnassa asuu keskimäärin 18
      Maailman menoa
      170
      1241
    8. RÖTÖSHERRAT KIIKKIIN PUOLANGALLA.

      Puolankalaisilla tehtävä ryhmäkanne itsensä yleintäneistä rötöstelijöista, sekä maksattaa kunnan maksama tyhmän koplan j
      Puolanka
      60
      1210
    9. Kirjoitin sinulle koska

      tunnen sinua kohtaan niin paljon. Sydäntäni särkee, kun kätken ihastumisen, kaipauksen, sinua kohtaan tuntemani lämmön j
      Ikävä
      41
      1091
    10. Martina pääsee upeisiin häihin

      Miltäs se tuntuu kateellisista. Anni Uusivirta on Martinan kavereita.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      290
      1029
    Aihe