Olen siis 25-vuotias nainen. Avomies on 27 vuotias. Seurustelua takana 9 vuotta. Asuttu yhdessä 7 vuotta. Kihloissa 6 vuotta. Vauvakuumeilua 6 vuotta. Kun kihlauduttiin päätettiin, että naimisiin mennään syksyllä 2008 ja sitten hankitaan lapsi, mutta mikään ei mene niin kuin unelmissa...
Oireillut olen teini-iästä lähtien ja vuoden alussa 2008 jouduin psykoottisen manian vuoksi osastohoitoon. Sain kaksisuuntaisen mielialahäiriön diagnoosin keväällä 2008. Lääkitystä on kokeiltu monen moista, mutta nyt yhdistelmänä Abilify ja Lamictal. Oireeton olen ollut vuoden verran.
Vauvasta siis haaveilen. Sairauteni vuoksi vauvahaave on ollut tauolla, mutta nyt keho huutaa ja vaatii vauvaa. Pää on täynnä vauvajuttuja, mihinkään en pysty keskittymään. Netissä surffailen ja himoitsen vauvan vaatteita ja tarvikkeita. Rintoja kivistää, kun näen tuttavien pikkulapsia tai kun kuulen vaikka vain tv:stä vauvan itkua.
Ongelma siis onkin, että : Psykiatri sanoo, etten saa lääkitystä lopettaa, koska oireet palaisivat. Mieheni uskoo psykiatrin puheita ja sanoo: kyllä mä sen vauvan haluan, mutta sun lääkärihän sanoi, ettei voida hankkia.
Mitä teen? Ei kai se psykiatri oikeasti voi kieltää mua vauvaa hankkimasta? Olen vauvasta unelmoinut jo puolivuosikymmentä ja jokainen hetki lisää tuntuu hirveältä?
Oireillut olen teini-iästä lähtien ja vuoden alussa 2008 jouduin psykoottisen manian vuoksi osastohoitoon. Sain kaksisuuntaisen mielialahäiriön diagnoosin keväällä 2008. Lääkitystä on kokeiltu monen moista, mutta nyt yhdistelmänä Abilify ja Lamictal. Oireeton olen ollut vuoden verran.
Vauvasta siis haaveilen. Sairauteni vuoksi vauvahaave on ollut tauolla, mutta nyt keho huutaa ja vaatii vauvaa. Pää on täynnä vauvajuttuja, mihinkään en pysty keskittymään. Netissä surffailen ja himoitsen vauvan vaatteita ja tarvikkeita. Rintoja kivistää, kun näen tuttavien pikkulapsia tai kun kuulen vaikka vain tv:stä vauvan itkua.
Ongelma siis onkin, että : Psykiatri sanoo, etten saa lääkitystä lopettaa, koska oireet palaisivat. Mieheni uskoo psykiatrin puheita ja sanoo: kyllä mä sen vauvan haluan, mutta sun lääkärihän sanoi, ettei voida hankkia.
Mitä teen? Ei kai se psykiatri oikeasti voi kieltää mua vauvaa hankkimasta? Olen vauvasta unelmoinut jo puolivuosikymmentä ja jokainen hetki lisää tuntuu hirveältä?
Vastaukset 29
Vanhimmat
Ei kukaan voi kieltää toista hankkimasta lapsia. Lamia voi ilmeisesti käyttää raskauden aikana, ja ehkä myös Abilifyta. Imetys ei kyllä ole mahdollista lääkkeiden kanssa. Itsekin haluaisin lapsia, mutta en halua näitä geenejä levittää eteenpäin. Onhan se mahdollista, että lapsesta tulisi täysin terve, mutta en halua ottaa riskiä. Tätä helvettiä ei toivo edes pahimmalle vihamiehelle. Enkä masennuskausina olisi hyvä äiti. Mielestäni se on oikea teko jättää lapset tekemättä, jos tiedän etten ehkä jaksaisi lasta hoitaa.
Olet kuitenkin sen verran nuori, että sinulla on aikaa lapsia tehdä, joten voithan vielä katsella ja odotella että pysytkö oireettomana. Oletko varma, että vauvakuumeilu ei ole hypomaniaa tai maniaa? Siis tuo keskittymisvaikeus ja muut? Itselläni oli joskus aikoinaan vähän sama meno.
Mielestäni vauvastahaaveilevalla on oikeus hankkia lapsi koska hän on selvästikin harkinnut ja suunnitellut asiaa vuosia ja olen varma että hänestä tulisi hyvä äiti. Keskustele vielä psykiatrisi kanssa ja selvitä minkälaisella lääkityksellä voisit hankkia lapsen. Tosin sitten pitää varautua myös siihen, että mielenterveysongelmat saattavat lisääntyä muuttuneen hormonitoiminnan vuoksi (synnytysmasennus ym.) mutta jos isä on valmis ottamaan vastuuta, sekin asia varmasti järjestyy. Miettikääpä nyt miten paljon maailmassa on nälkäänäkeviä, kodittomia, huumeidenkäyttäjien ym. lapsia, kyllä suomalainen lasta haluava pariskunta voi ihan hyvin hankkia lapsen vaikka äidillä onkin mielenterveysongelmia, jotka saadaan hoidettua lääkityksellä!
Entä voisiko adoptio olla mahdollinen vaihtoehto? Et joutuisi sekoittamaan ilmeisesti hyvin toimivaa lääketasapainoa raskauden vuoksi ja joku koditon lapsi saisi mahdollisuuden hyvään elämään. Vai onko toisen vanhemman bipous este adoptiolle? En ole varma, nyt kun ajattelen, se voi olla jopa todennäköistä. Kertokaa te, joilla on asiasta enemmän tietoa. :)
Yhden biponaisen tunnen jolla on lapsi (yh), ja tiedän sen että pitää lapsestaan hyvää huolta ja rakastaa lastaan yli kaiken. Hän on tehnyt tosin lapsensa ennenkuin diagnoosia on tehty eli ei ole ollut sillon lääkehoidossa.Lapsikin on aivan ihana ja terve.
Hyvä äiti sinäkin varmasti olisit.
Sitäpaitsi suomessa on varmasti bipoja huomattavasti enemmän kuin yleisesti luullaan ja pitää muistaa että kaikilla on oikeus elää onnellista ja normaalia elämää. Itse en ole bipo, kerron vain mielipiteeni kun luin kirjoituksesi ja se kosketti.
Tunnen yhden biponaisen jolla oli kolme lasta ja kaikki huostaan otettiin, alkoi eronsa jälkeen flippailee tosi pahasti. Meni asunnot, duunit jne. Nyt asuu jossain juoppo asuntolassakin..
Onko aloittaja miettinyt et mitäs jos tulee ero, joutuisiko jäämään silloin ilman mitää tukiverkostoa lapsen kanssa?
No sellaista vaihtoehtoa ei ole et aloittaja joutuu olemaan lapsensa kanssa kaksin. Jos terkkarin nappi- lista ja historia on jo monen vuoden takainen, niin yhteiskunta ottaa lapsen suoraan pois aloittajalta koska lapsi ei selityksen mukaan saa tarpeeksi tukea kasvulleen mielisairaasta vanhemmasta, jos on diagnosoitu i ja historia on pitka. Olen kuullut useasta tapauksesta ja olen kanssa samalla linjalla et mielisairaat ei saa hankkia lapsia kun nelapset ei saa tukea tai hoitoa. Eli voit toki hankkia mut kun kiinnyt lapseen niin huono homma kun menetat sen. Toisaalta sanotaan et mieliala-mommot tekee tunteettomiksi. Ei kai miehesi ole mielisairas kanssa... Sitte menetys tapahtuu heti sellaisille jotka ei saa omia lapsia. Ja moraalisesti ajatellen onko oikein jos lapsi perii taipumuksen sairauteesi...
Joo, ei kuule todellakaan lasta oteta samantien pois äidiltä. Älä viitsi puhua paskaa. Lapsella on myöskin isä, joten lasta ei missään nimessä voida pois ottaa vanhemmilta. Se olisi huostaanotto väärin perustein. Yritän vaan ilmeisesti pelotella, ettei aloittaja tee lapsia. Olet kyllä pikkusen idiootti. Pitäkää hyvät ihmiset huoli omista asioistanne. Tällainen typerä hyysääminen on niin tekopyhää toimintaa. Kukaan meistä ns. terveistä ei ole niin hyvä ihminen, että olisi varaa arvostella ja tuomita toisia.
Aika monilla biponaisilla on noita huostaanotettuja lapsia. Ja suurin syy tuntuisi olevan se alkoholin käyttö. Sairaana kun alkoholia ei saisi käyttää. Itse en hyväksy sitä, että on otettu lapset huostaan ja sitten tehdään uuden miehen kanssa vielä lisää lapsia. Eikö kannattaisi laittaa itsensä kuntoon, ja taistella niiden edellisten lasten puolesta. Olen itsekin bipo, mutta en voi käsittää tuollaista touhua, että lapsia pitää olla niin monia ja vielä monen eri miehen kanssa, vaikka edellisestä suhteesta on lapset otettu huostaan. Joku järki pitäisi tuossakin olla. Vastuu on näemmä monille niin kovin vaikea asia.
Kiitos vastauksista. Kiitos tuesta ja rohkaisusta. Myös te epäilevällä kannalla olevat olette oikeassa, kun pelkäätte pärjäämiseni suhteen. Itsekin olen miettinyt ja empinyt vauva-asian kanssa.
Mieheni on luvannut pysyä rinnallani, vaikka mikä tulisi. Ei sitä kuitenkaan ikinä tiedä, vaikka ero tulisi. Tukiverkostoni koostuu vauvan tulevasta enosta ja tädistä ja mummusta. Olen myös hiljattain ystävystynyt toista lastaan odottavan perheenäidin kanssa. Hän on kokenut synnytyksen jälkeisen masennuksen, jota en tietenkään nyt vertaa omaan sairauteeni. Koen saavani häneltä sellaista voimaa ja rohkeutta, jota en eläessäni keneltäkään toiselta ole saanut.
Manitsempa vielä 13-vuotiaan kissani, joka siis lapsuuden kodistani muutti mukanani. Onhan se ihan eri asia pitää lemmikkejä kuin kasvattaa lasta, mutta tämä rakkaus jota tunnen kissaani ja miestäni kohtaan on jotain aivan tajutonta. Hankalia hetkiä on ollut, mutta rakkaus kissaani voittaa kaiken. Kertaakaan ei ole tullut tunne, että haluaisin tai tarvitsisi kissasta luopua. Anoppinikin sanoo, että huolehdin ja hoivaan kissaani enemmän kuin hänen toinen täysin henkisesti terve ja tasapainoinen miniänsä lapsiaan.
Joo ja olen elänyt diagnoosin saatuani täysin alkoholivapaalla elämäntyylillä.
Myönnän tietenkin, että maanisena sähellän paljon sekä aloitan asioita, joita en saa viedyksi loppuun. Tuhlaan rahaa, olen seksuaalisesti kokeilunhaluisempi (mutta vain oman miehen kanssa) sekä koen maailman ihanana vaaleanpunaisena hattarapilvenä. Masentuneena olen itkuinen tai tunnetasolla lamaantunut. Kaikki on synkkää ja sateista. Niinä hetkinä, kun en ole voinut kaupassa käydä, siivota ja kissanhiekkoja tyhjentää, on mieheni huolehtinut ettei maailmamme täysin romahda.
Nyt koen olevani normaali, iloinen itseni. Ei kun vaan vauva tänne...
Tietenkin lykkäät vastuusi miehesi taakaksi kun olet masentunut/alakuloinen. Lapsi menee kaiken ohi, myös oman hyvinvoinninkin.
Mitä jos miehesi ei jaksakaan, jos lapsi on vaativa tai koliikki-vauva ja äitinä olet pienelle vauvalle silti se ensisijainen huolehtija (vaikka siinä onkin toinen auttamassa) Jos et voi tarjota lapselle sitä mitä se vaatii, niin se kova paikka kaikille teistä varsinkin lapselle..
Hyvin terveet lähtökohdat lapsen hankkimiselle:
"..Masentuneena olen itkuinen tai tunnetasolla lamaantunut. Kaikki on synkkää ja sateista. Niinä hetkinä, kun en ole voinut kaupassa käydä, siivota ja kissanhiekkoja tyhjentää.."
Ja muuten tuo kissa-vertaus oli hyvin koominen. Kissoja varten sitä herätään yöllä syöttämään, kissat itkee paljon (kun ovat sairaina, hampaita tulee, mahd. koliikki jne)
kissoja sun pitää vahtia joka hetki.
Selvästi et ole tässä todellisuudessa ainakaan tuon lapsi asian suhteen, muutama ihminen rohkaisee netissä hankkimaan lapsen niin lyöt asian lukkoon samantien. Sinun jos jonkun pitäisi tietää niin ei kaikki ole niin mustavalkoista.
Bipoilta pitäisi valtion toimesta steriloida, vähän kuten pedofiilitkin! Syy tosin toinen: bipon ei pidä antaa lisääntyä ja pedofiilin ei pidä antaa sekaantua lapsiin! Kummallakin on tuhoisat seuraukset. Ja vaikka! Jos bipon lapsi ei olisi itse bipo, niin samalla tavalla bipo tuhoaisi oman lapsensa elämän kuin kaikkien muidenkin lähimmäisten! Resurssit eivät riitä bipon lapsen sijoittamiseen oikean lapsen perheeseen: se on surullinen totuus.
Miehesi on siis huolehtinut ettei maailmanne romahtaisi kun olet lamaantunut tai what ever.
Tiedätkö mitä?
Minun tuttavani jaksoi kymmenkunta vuotta katsoa bipo-vaimoaan ja kaikkia sekoiluja.Pari lastakin siihen pykättiin.
Toki oli sovittu,että aina vaan jaksetaan vaikka mitä tulisi...
Mutta tiedätkö mitä?
Tuttavani ottikin itselleen uuden naisen jo kuukausia ennen kuin ilmoitti vaimolleen ,että halusi avioeron.
Eihän siinä mitään,eihän?
Jätti vaimonsa ja otti lapset,mikä on tietysti lapsille suuri siunaus koska ei tästä naisesta olisi ollut niiden kasvattajaksi.
Suosittelen miettimään hyvin tarkkaan lapsenhankintapuuhianne.
Ole järkevä(jos pystyt).Mieti tulevaisuutta mahdollisen lapsen kannalta.Mitä hänelle jää jos äiti sekoilee tai sekoaa?
Näitä tapauksia on niin nähty!
Yrittäisit saada itsesi kuntoon.Älä, Please tee maniapäissäsi lapsentekopäätöksiä.Jos olet mieleltäsi sairas,kaikki oireet tulevat miljoonasti pintaan lapsen saatuasi.
Ja lopulta kaikki osapuolet kärsivät.
Ja tiedätkö mitä?
Tuon kyseisen perheen lapset kärsivät mielenterveysongelmista.Ei lapsi osaa ymmärtää äitiä joka makaa päivät pitkät,jopa vuorokauden putkeen.Lapsi pelkää vaikka esittää urheaa.
Äiti vietiin viikoiksi sairaalaan.
Voi elämänsä elää ilman omiakin lapsia.Voi pitää itsensä kunnossa, hoitaa itseään ja paapoa tuttujen lapsia.
Lapsi ei voi valita vanhempaansa.
Muista tämä.
Miehesi on oikeassa.
Älkää tehkö lapsia.
Epäitsekkyys on valttia.
Yhtä hyvin voisi kai sanoa, että jos ihminen on niin ku..pää kuin nuo ylläolevat moralisoijat, niin ei missään tapauksessa kannata lisääntyä ettei tule lisää ku..päitä!
Ei se ole kusipäisyyttä, jos ajattelee tulevan lapsen etua, joskus voi olla parempi, että ei synny huonoihin olosuhteisiin. Bipo on perinnöllinen sairaus ja bipo-vanhemmat eivät läheskään aina pysty olemaan hyviä vanhempia. Miksi siis tehdä lapsi vain omia itsekkäitä tarpeita tyydyttämään.
Siis bipohan ei ole perinnöllinen sairaus, vaan alttius sairaudelle periytyy. Yhtälailla terveet vanhemmat voivat olla aivan karmeita. Pitääkö tässä alkaa luettelemaan niitä tarinoita? Vaikka esimerkiksi omista vanhemmistani, jotka ovat psyykkisesti terveitä. Jos noin ajatellaan, niin kellä täällä olisi oikeus hankkia lapsia? Rumat, tyhmät, köyhät, psyykkisesti ja fyysisesti sairaat eivät missään nimessä saisi tässä narsistisessa yhteiskunnassa hankkia lapsia. Täällä ei olisi enää lapsia ja uusia sukupolvia, jos alettaisiin estämään "ongelmaihmisten" lisääntymistä. Mistä syystä niitä lapsia tehdään, jos ei itsekkäistä syistä? Kaikki tekeminen lähtee itsekkäistä syistä. Jopa toisten ihmisten auttaminen lähtee omista tarpeista.
Jokaisella on kuitenkin oikeus tehdä lapsia, jos niitä haluaa. Itse en esimerkiksi masentuneena lykkää vastuuta toisille ihmisille. Olen aina hoitanut kaikki asiani kunnialla, enkä toisten apua ole pyydellyt. Olen aikuinen ihminen, joka hoitaa itse itsensä. En koskaan voisi heittäytyä holhottavaksi surkimukseksi. Lääkäreiltä ja hoitajilta olen saanut kuulla, että olisin liiankin hyvä ja vastuullinen äiti. Ja tiedän sen sanomattakin, että olisin hyvä äiti. Siihen ei voi kukaan tuntematon sanoa mitään, koska ei minua tunne. Ei kannata yleistää, että bipot ovat sitä ja tätä.
Voihan tietenkin olla, että tämä aloittaja on hypomaanisen/maanisen pakkomielteinen haluamastaan vauvasta, tai sitten ei ole. Me emme häntä tunne netin välityksellä. Tunnen monia terveitä naisia, jotka eivät ole tulleet heti raskaaksi ja heille syntyi pakkomielle lapsen saamisesta. He olivat aivan loppu ja masennuksen partaalla, kun vauvaa ei vaan kuulunut, vaikka he sitä niin kovin halusivat. Moittiko heitä joku? Ei. Mutta kun bipo haluaa jotain, niin johan alkaa kauhea show. Bipo ei saa saada sitä tätä ja tota. Bipo ei saa tehdä sitä tätä ja tota. Eiköhän kuule tässä helvetillisessä sairaudessa ole ihan tarpeeksi kestämistä, ilman että vieraat ihmiset alkavat paasaamaan joka asiasta. Ja se jatkuva syyllistäminen on ihan helvettiä. Menkää joskus itseenne ja miettikää, että oletteko te niin kovin hyviä ihmisiä. Oletteko te maailman parhaita vanhempia, jotka eivät tee mitään virheitä koskaan. Älkää aina katsoko suurennuslasin läpi bipojen tekemisiä. Katsokaa sinne peiliin joskus. On olemassa hyvinkin paljon hyviä bipovanhempia ja terveitä vanhempia, mutta on olemassa aivan kamalia bipovanhempia ja terveitä vanhempia.
Siinä olen kyllä samaa mieltä, kuin joku kirjoittaja, että aloittaja on vielä nuori. Hänellä on aikaa katsella, että miten lääkitys toimii, koska usein se saattaa olla hyvä parisen vuotta ja sitten alkaa alamäki. Antaisit tuon vauvakuumeen hieman laantua, ja katselisit mitä elämä tuo tullessaan. Et sinä kuole siihen, jos sitä vauvaa ei tule tällä hetkellä. Ja jos miehesi on vielä epävarma, koska lääkitys on vain ollut hetken, niin et sinä voi häntä pakottaa tekemään lasta. Häntä pelottaa, ja siksi hän on epävarma. Sinun pitää myös huomioida miehesi tässä tilanteessa. Ei ne miehetkään mitään siitossonneja ole. ;)
"Aika monilla biponaisilla on noita huostaanotettuja lapsia. Ja suurin syy tuntuisi olevan se alkoholin käyttö. Sairaana kun alkoholia ei saisi käyttää. Itse en hyväksy sitä, että on otettu lapset huostaan ja sitten tehdään uuden miehen kanssa vielä lisää lapsia. Eikö kannattaisi laittaa itsensä kuntoon, ja taistella niiden edellisten lasten puolesta. Olen itsekin bipo, mutta en voi käsittää tuollaista touhua, että lapsia pitää olla niin monia ja vielä monen eri miehen kanssa, vaikka edellisestä suhteesta on lapset otettu huostaan. Joku järki pitäisi tuossakin olla. Vastuu on näemmä monille niin kovin vaikea asia."
Tuossakin asiassa olen täysin samaa mieltä. Joillakin bipoilla on tosiaan lapset otettu huostaan ja sitten tekevät niitä vielä lisää uuden kumppanin kanssa. En hyväksy asiaa millään tavalla. Tosin monilla terveilläkin on lapsia monen eri kumppanin kanssa, joten tuskin tuo liittyy bipouteen millään tavalla. Se on vaan tätä nykyaikaa, kun ihmissuhteet eivät kestä enää kuolemaan saakka.
"..Olen aina hoitanut kaikki asiani kunnialla, enkä toisten apua ole pyydellyt.."
Niin, mutta aloittaja ei ole sinä joka masentuneena hoitaisi tulihan se se selville tuossa aikaisemmin. Kertoi että rakkaiden kissojen laatikko jää miehen hoidoksi kun masennus iskee! Olisko sama juttu lapsenkin kanssa? Todennäköisesti..
Lapsen hoito ei ole helppoa, oli sitten bipo tai ei. Eikä mies ole täysin varma tällä, hetkellä asian kanssa vaan empii. Aloittaja vaikuttaa hyvin kypsymättömältä joka ei nyt ajattele asiaa loppuun asti vaan antaa pakkomielteen ja hormonien määrää, välittämättä tulevan lapsen, miehensä sekä itsensä parasta.
"..Joillakin bipoilla on tosiaan lapset otettu huostaan ja sitten tekevät niitä vielä lisää uuden kumppanin kanssa. En hyväksy asiaa millään tavalla. Tosin monilla terveilläkin on lapsia monen eri kumppanin kanssa, joten tuskin tuo liittyy bipouteen millään tavalla.."
Uusioperheet on tätä päivää nykyään ja moni eronnut YH ja vkl-isät tekevät lapsia uusien kumppaneiden kanssa, mutta se että on edelliset lapset huostaanotettu ja tekee uusia lisää osoittaa että on vastuuton sekä täysin sopimaton vanhemmaksi.
Tuossa tilanteessa missä bipo (jolla on huostaanotettu lapset) ja terve normaali ihminen tekee uuden kanssa lapsia eroaa.
En puhunutkaan missään vaiheessa, että aloittaja olisi minun kanssani samanlainen. Puhuin itsestäni, kun useimmilla on se väärä käsitys, ettei biposta ole vanhemmaksi. Sanoin sitä, että aloittajan kannattaa vielä miettiä asiaa, kun on nuori ja mieskin epäileväinen asian suhteen. Ja jos tosiaan jopa kissan hoito jää miehelle masennuskausina, niin ei hyvältä näytä. Tosin onhan miehelläkin velvollisuus lasta hoitaa. Ei voi ajatella niin, että naisen pitäisi kaikki asiat hoitaa, jos he elävät yhdessä miehensä kanssa. Eroasiaa toki kannattaa miettiä, koska siitä ei ikinä tiedä. Kannattaa miettiä, että pärjääkö lapsen kanssa sitten yksin. Sitä lasta kun on pakko hoitaa, vaikka ei jaksaisi sängystä nousta ylös. Niitä lapsia aloittajalla on aikaa yli 10 vuotta tehdä. Monet tekevät vasta kolmenkympin jälkeen lapset, kun on jo vakituinen työ ja koulut käyty. Mutta eipä tämä meidän päätettävissä ole millään tavalla. Voimme vain neuvoa siinä, että vähän järkeä ja kärsivällisyyttä mukaan.
"..Tosin onhan miehelläkin velvollisuus lasta hoitaa. Ei voi ajatella niin, että naisen pitäisi kaikki asiat hoitaa, jos he elävät yhdessä miehensä kanssa.."
Tietenkin on miehelläkin vastuu, mutta sanotaan ensimmäiset 0-12kk lapsi tarvitsee ensisijaiseksi äitiään, heillä on yhteys toisiinsa ollut lapsen kanssa siitä asti kun lapsi on mahassa. Mieti nyt minkälaista se olisi lapselle että heti kun tähän elämään tulee niin tuttu ja turvallinen äiti ei olekaan vaan joku muu. Synnytys, - lapsivuode masennuksen riski on selvästi isompi bipolla.
Te jotka rohkaisitte häntä hankkimaan lapsen niin oliko fiksua? varsinkin kun lääkitystä ei voi lopettaa ja selvästi nuoren iän vuoksi ei ole kypsynyt ajattelemaan tekoa ja sen seurasta.
Tiedän liian monta bipoa jotka eivät ole selvinnyt vanhemman roolissa, se ei ole mikään mania kausittainen vaan elämänkestoinen jossa on iso vastuu ja myös suuri onni. Valitettavasti kaikista ei siihen ole. Mikään psykoottinen mania ei ole vaihtoehto kun on lapsia..
"Tietenkin on miehelläkin vastuu, mutta sanotaan ensimmäiset 0-12kk lapsi tarvitsee ensisijaiseksi äitiään, heillä on yhteys toisiinsa ollut lapsen kanssa siitä asti kun lapsi on mahassa. Mieti nyt minkälaista se olisi lapselle että heti kun tähän elämään tulee niin tuttu ja turvallinen äiti ei olekaan vaan joku muu. Synnytys, - lapsivuode masennuksen riski on selvästi isompi bipolla."
Ei minulle tuota asiaa tarvitse selittää, tiedän ne itsekin. ;) Minä toivon vaan, että aloittaja miettii nyt rauhassa tuota asiaa ja antaa ajan kulua. Lääkityskin voi olla hetken aikaa hyvässä kunnossa, mutta monet jättävät lääkkeet ottamatta, jos mania iskee päälle. Muutamia vuosia kannattaisi katsella, että pysyykö olotila vakaana vai mitä tapahtuu. Mutta turhaan me ulkopuoliset tästä asiasta kinaamme. Me emme voi tehdä mitään sille, jos aloittaja haluaa väkisin lapsen eikä jaksa odottaa.
Turhaan se tästä keskustella on kun, impulssikontrolli ei taida olla aloittajan kovin hyvä kun muutaman "rohkaisevan" kommenttin jälkeen päättää että lapsi saa tulla.. :(
No, toivottavasti mies laittaa kampoihin. Anteeksi nyt vaan aloittajalle, mutta sitä järkeä pitäisi käyttää. Ja minusta tuntuu pahalta tuon miehen puolesta, joka selvästi empii ja pelkää. Ei ketään saa laittaa siihen tilanteeseen. Olet nuori ja aikaa on riittämiin.
mitä jos kokeilisit ensin vähän aikaa ilman lääkkeitä? millainen on olosi. jos pärjäät hanki nukke. laita yöllä kello soimaan puolen - muutaman tunnin välein. ja ole aina hereillä vähän aikaa. lopullisesti nouse ylös joskus 6 aikaan aamulla nuken kanssa. käy kaupassa tee aamupuuroa. jos kestät tätä oli mania - depressio, ripuli, oksennustauti, päänsärky, mikä tahansa ja niin kestät ehkä äitinäkin. ainakin olet läpäissyt ensi kokeen. niissä lapsissa kun on se huono puoli ettei niitä voi palauttaa. omastapuolesta voin sanoa ettei ne miehet aina pysy rinnalla. nim. tällähetkellä yksinhuoltajana. enkä ole edes bipolar. minua ei tarvitse hoitaa. lapsen isä kesti kukauden vauva-ajan ensihuuman voimalla, sitten lähti eikä ole kuulunut. mietit, ettei sinun miehesi. niin ajatteli varmaan kaikki, joille samallalailla käynyt. ja onko reilua ajatella, että kun sinulla on huono olla mies joutuu hoitamaan sinut ja lapsen? ja arvaa kuka kärsii masentuneesta ja voimattomasta äidistä kaikista eniten? juuri se tärkein kaikista
Täällä on toinen, jolla on vauvakuumetta. Olen sen verran vanhempi, että muutaman vuoden sisällä olisi hyvä yrittää, jos perhettä haluaa...
Oma lääkärini sanoi, ettei todellakaan ole mitään estettä lapsille ja sanoi, että fiksataan lääkitystä sitten, jos raskaudun. Suositteli vaan, ettei nyt ihan heti, kun oli kohtalaisen paha masennus tuossa alkuvuodesta. Syön itse tällä hetkellä mm. litoa, joka ei raskausaikana sovi, mutta vaihtoehtoja on, jos on tarvetta ja voihan olla, että pärjää ilmankin. Pärjäsinhän 10 vuotta lääkkeittä ennen kuin sain koko diagnoosin. Minulla tämä sairaus on kovin lievä, joten ihan mahdollista
Itselläni ei ole minkäänlaisia vaaleanpunaisia kuvitelmia pienen vauvan kanssa olemisesta. Rankkaahan se on. Siksi en lähde lisääntymään ihan kenen kanssa tahansa, vaan miehen pitää tajuta, että mun psyykkiset voimavarat ovat rajalliset ja että isän rooli vauvan arjessa ehkä suurempi kuin "tavallisessa" perheessä. Mä kyllä pusken vaikka läpi harmaan kiven oli masentunut olo tai ei, mutta jos asiat voi tehdä toisin, niin mieluummin suojelen itseäni. Onneksi nykyinen seurustelukumppani on todella vastuuntuntoinen ja lapsirakas. Hänen vanhempansakin vaikuttavat todella perhekeskeisiltä, joten apuja voisi siltäkin suunnalta olla luvassa.
Mitä jos tapahtuu sitä tai tätä? - kysymyksiä voi esittää loputtomasti. Kukaan ei voi vastata ehdottomasti kyllä tai ei. Ihmiset ovat erilaisia, sairaus eri asteista, puolisot omanlaisiaan... Elämäntilanteet muuttuvat terveilläkin. On muitakin vakavia sairauksia kuin kaksisuuntaisuus.
Minulla on kaksi tervettä, tasapainoista aikuista lasta. Lasten isä hoiti lapsia silloin, kun en itse siihen pystynyt. Ns. terveessä liitossa voi sama tilanne tulla, kun äidillä on esim. vaativa työ tai työmatkoja paljon. Ei kai kukaan kiellä lapsia uranaisiltakaan sen takia, että jo etukäteen on tiedossa, että isä joutuu osallistumaan lasten hoitamiseen ja kasvattamiseen???
Kuuntele itseäsi. Tiedät kyllä mitä teet :)
Joo lääkkeet vaan raskauden ajaksi muunnellaan. Esim absenor voi aiheuttaa epämuodostumisia. Ei multa oo kielletty lasten tekoa. Joskus on lääkäri udellut.. Mutta ei oo ny semmone hetki. Jos liitto kestää viisivuotta ja tulevaisuus näyttäisi kestävän onnellisena liittona niin lapsen halua. Haluan lapsen kuitenkin alle 30 vuotiaana.
VAIN NIIN
Itselläni on kaki lasta molemmat alle 4 v. Sain ekan lapsen 22 v , tulin raskaaksi manian aikana. Olin yksinhuoltajana melkein 2 ekaa vuotta . Nyt olen onnellisesti kihloissa ja toinen lapsi on alle 2 v. Lääkitys raskauden aikana oli Lamictal ja sitten kun vauva syntyi lisäättiin Deprakine, koska en imettänyt eikä saa imettää . Nyt käytän Lamictal ja Litoa olen täysin tasapainoinen ei tule mania jaksoja , eikä vakavia masennus.
Hanki vaan lapsia =) et ole liian vanha kun ne ovat aikuisia , itse olen vähän yliu 40 v kun lapset ovat aikuisia.
Minä en itse bipona edes voisi kuvitella lasten hankkimista. Miten voisinkaan? Tiedän, että olisin kammottava äiti. Tiedän, että lapsi otettaisiin huostaan. Jokaisen bipon pitäisi tietää, että eivät ole valmiita lisääntymään. Mielestäni on niin, että jos bipo synnyttää lapsen,, niin lapsi pitäisi heti ottaa huostaan. Kyllä me tiedämme, että meistä ei ole vanhemmiksi. :(
Mä olen sitä mieltä, että jos on ollut jo hyvän aikaa oireeton lääkityksellä, niin miksi ei?
Sitäpaitsi JOKAISEN elämässä voi tulla ero, masennus, läheisen kuolema, joka vetää sängyn pohjalle, ettei kykene hoitamaan itseään, saati lasta.
En tietenkään ajattele, että jos on kauhean oireileva ja elämä vielä epävakaata, että siinä olis paikka lapselle. Ei missään nimessä.
Ja en ymmärrä sitä miksi isä ei voisi hoitaa pääasiassa vastasyntynyttä? Jos äiti ei jaksa, niin onhan se ehdottomasti paras vaihtoehto, että se toinen turvallinen vanhempi hoitaa, kuin, että lapsi otetaan huostaan?! Ja kun lääkityksen takia imetys on poissuljettu jokatapauksessa.
Olen ite työni kautta nähnyt niin paljon rikkinäisiä lapsia ja ihan terveistä vanhemmista, että en lähtis leimaamaan mielenterveys"ongelmaisia" pelkästään huonoiksi vanhemmiksi.