PÄÄSTELIVÄT SUUSTAAN VAPPUNA..Onkohon näin et ne itekkin uskoo tuohon hölynpölyyn ja luulevat et muutkin uskoo.
VOI PASKA MITÄ VALETTA HALLITUSPUOLUEET
9
79
Vastaukset
- Salli Kukkonen
Samaa sontaahan ne kaikki pauhaavat läpi vuoden.Luvataa kauniisti ja unohdetaan lupaukset yhtä kauniisti.Puheissa ollaan niin pontevia ja tehdään kaikki kansalaisten parhaaksi,mutta todellisuudessa näytellään vain suurta näytelmää.Konsensus on periaatteessa hyvä tapa hoitaa asioita,mutta kun se menee överiksi menee siltä uskottavuus.Kaikki on yhtä samaa mössöä,oli kyseessä kommari tai kokoomuslainen.Mitenpä voisikaan olla muuta kun kerran ovat nytkin samassa hallituksessa fiilaamassa pilkkua lauseesta.Näpertelijöitä kaikki,niin nykyisessä hallituksessa kuin aiemmissakin kokoonpanoissa.
- BURJAN
Se on todella jaskaa mitä Arhinmäki ja Urpilainen päästeli suustaan. Puhutaan ahneudesta mutta samalla ollaan täyttämässä Ranskalaisten ,Saksalaisten ja Kreikkalaisten ahneiden pankkiirejen taskuja, kaikenmaailman salaisilla sopimuksilla.
Jokainen kansalainen oli sit työläinen, eläkeläinen tahi työtön, voi katso kukkarostaan. Mitä Kataisen bäkkihallitus on siihen vaikuttanut, epäilen että se ropo joka ehkä jäi sinne joskus, ei tule sinne palaamaan.
Sillä kaikki Kataisenhallituksen päätökset ovat nostaneet yleisiä menoja. Esimerkiksi ruoka joka on pakollinen tarvike ennen köyttä, on noussut huomattavasti. Kaiken nousun takana on enerkiaverot , jotka jossaimuodossa tulevat 95 % sesti nostamaan kaikkien kulutushyödykkeiden hintaa jonkinverran.
Oli muuten Paavo Väyrysellä erittäinhyvä puhe juutuupissa, kannattaa katsoa sinunkin. Siinä on sitä oikeaa tunnetta jota on oikealla valtiomiehellä, samaa tunnetta on myös Timo Soinilla.
Nämä Marit , Jutat ja arkiPaavot puhuvat kuin helppoheikit, ovat saaneet oppinsa varmaan Jyrki boy Kataiselta, kädet heiluu kuin olis hyttysiä pieksemässä.
Sieltä juutuupista voitte katsoa myös kaikki vaalilupaukset, ja miten sixbäkkihallitus on ne pitänyt. Lupaukset on lupauksia sama REVOHKA vanhat puolueet painaa hallituksessa, voi hyvä veli. - omatunooo
samaa valheenköyttä kuin vaalilupaukset.
ÄÄNESTÄJIÄ PITÄVÄT IHAN POLJINÄ
hyvää teatteria ..... NAURETTAVAA P: - toimeksi anto....
NIIN.on nämä kähmiät tiedossa olleet,vuosia...OLIS Piänyt toimia jo.ajat sitten....Kansanliike ahneutta vastaan.tais olla uutta.EI MUUTTA;KUN KIMPUUN;KUN SIKA LIMPUUN:RAHAT POIS KÄHMIÖILTÄ.
- S Murffi
He tietävät satavarmasti, että saavat taas ensi vaaleissa samat rakkaat jam luotettavat äänestäjänsä valitsemaann heidät uudelleen... ja uudelleen... ja uudelleen...
- Vara-valtuusto?
Ajatelkaa: pääministeri kehtaa /kerkeää olla ehdokkaana ja ääniharavana(!?) kunnallisvaaleissa kunnanvaltuustoon!
- 23%
Kallubin mukaan nuijia, mölliä äänestäjiä Jykän takana 23%. Ketä ne on?
- ylimenee
onko todella suomen kansa niin rikkaita että ovat kokomuksenkannattajia?
oinen hyväkäs on sdp.
urpilainen mesoo kaikki leikataan että pysäytetään suomen velkaantuminen.
MISTÄ LYÖDÄÄN VETOA ETTÄ EI IKINÄ OLLA VELASSA SAANNINPUOLELLA?
maksajia vaan - jutta vai jyrki
kumpi noista maksaa jyrki vai jutta tai miksei koko hallitus,ainahan takaaja joka nimensä paperiin kirjoitta on maksaja.Eihän se niin voi olla et joku vaatii niiltäkin rahaa jotka ei ole nimiänsä kirjoittaneet ja vastustaavat eu velkatakauksia.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1741182
Anteeksipyynnöstä
Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän132867- 84803
- 51738
Voisin jopa maksaa että saisin nähdä sut mies
Miten helvetissä joku voi olla tollanen kotihiiri. Edes mä en ole noin paha ku sä! Miten sua voi ikinä edes nähdä ?45619Olisitko oikeasti valmis rikkomaan
Perheesi? En haluaisi sitä, mutta ne on teidän välisiä asioita. Voin olla sinulle vain kaverikin… ei paineita. Minä kesk55559Stubb munasi - Suomessa kuuluu liputtaa Suomen lipulla
Presidentinlinnan ja Mäntyniemen salkoihin nostettiin sateenkaariliput lauantaina. Suurin osa kansasta ei varmasti pidä301554Martinan tarve valehdella.
Miksiköhän Martina valehtelee niin paljon,onko hän tietoinen siitä että valheistaan jää useimmiten kiinni? Esimerkkinä t225538- 51519
Pakkomielle
Tahdon pyytää anteeksi, että olen kaivannut sinua kaikki nämä vuodet ja olet ollut minulle pakkomielle. Nyt on aika pääs45502