Himamerkit ja chipit

Jos jotakuta ihmetyttää Helena Erosen hihamerkeistä noussut kohu, niin kannattanee mainita, että syy saattoi olla se, että hihamerkit muistuttaisivat ihmisiä liikaakin jo harjoitettavasta politiikasta.

Ihmisten tarkempaan valvontaan on jo kehitetty erityisiä siruja, jotka voidaan istuttaa ihmisen ihon alle ja lukea skannereilla. Tämä mahdollistaisi ihmisten seuraamisen kuin valvontayhteiskunnassa ikään. Siten tulevaisuudessa poliisi luultavasti vain halutessaan tietää kuka joku on, lukee sirun ihon alta skannerilla.

Teknologia tähän on jo olemassa ja se tunnetaan USA:ssa mm nimellä Verichip. Luultavasti eduskunta yrittää sirutusta tulevaisuudessa kuten se ajoi läpi sormenjälkipassit -politiikkapesuna. Politiikkapesu tarkoittaa päätösten tekemistä osana kansainvälistä, yleistä politiikkaa. Kätevää silloin, kun eduskunta haluaa kiertää kansalaiskeskustelua.

Siinä vaiheessa kun eduskunta rupeaa runnomaan tuollaista teknologiaa aivan kaikille, voivat ihmiset ajatella, että taisivat Erosen puheet hihamerkeistä olla melko harmittomia todellisuuteen verraten.
1<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Minä ainakin haluun himamerkin ja sen pitää olla Munkkiniemen, Kulosaaren tai Westendin himamerkki !!!

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Chipchipcip kirjoitti:

Jos jotakuta ihmetyttää Helena Erosen hihamerkeistä noussut kohu, niin kannattanee mainita, että syy saattoi olla se, että hihamerkit muistuttaisivat ihmisiä liikaakin jo harjoitettavasta politiikasta.

Ihmisten tarkempaan valvontaan on jo kehitetty erityisiä siruja, jotka voidaan istuttaa ihmisen ihon alle ja lukea skannereilla. Tämä mahdollistaisi ihmisten seuraamisen kuin valvontayhteiskunnassa ikään. Siten tulevaisuudessa poliisi luultavasti vain halutessaan tietää kuka joku on, lukee sirun ihon alta skannerilla.

Teknologia tähän on jo olemassa ja se tunnetaan USA:ssa mm nimellä Verichip. Luultavasti eduskunta yrittää sirutusta tulevaisuudessa kuten se ajoi läpi sormenjälkipassit -politiikkapesuna. Politiikkapesu tarkoittaa päätösten tekemistä osana kansainvälistä, yleistä politiikkaa. Kätevää silloin, kun eduskunta haluaa kiertää kansalaiskeskustelua.

Siinä vaiheessa kun eduskunta rupeaa runnomaan tuollaista teknologiaa aivan kaikille, voivat ihmiset ajatella, että taisivat Erosen puheet hihamerkeistä olla melko harmittomia todellisuuteen verraten.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu