Nykyään astrologia on ihmisen itsetuntemukseen johtava tie. Planeetat ja taivaankappaleet ovat symboleja ja rakennusaineita, joita käytetään tämän tien löytämiseksi. Terveiset siis niille, jotka höpisevät jostain ennustamisista ja muusta, kuten eläinradan tähdistöjen asennoista. Tottakai ihmisen luonne on hiukan erilainen, jos on syntynyt kesällä aurinkoisessa espanjassa tai pimeimpänä talviyönä lapissa. Onhan käytäntö esim. monasti osoittanut suomalaisten samanaikaisen sekä älykkyyden, että junttiuden, verrattuna vaikkapa jenkkeihin. Tähtimerkkien ja planeettojen tulkintaan on siis suoraan sitoutuneet vuosisatojen myötä esim. jo kansalliset piirteet. Koordinaatit määräävät ihmisen perusluonnetta merkittävästi (siis syntymäpaikan, joka usein on paikka jossa on vanhemmat ovat asuneet).
Astrologia kartoittaa ihmisen (voi jollain tapaa rajoittaakin) mahdollisuuksia ja todennäköisyyksiä toteuttaa itseään ja mahdollisesti parantaa elämänsä laatua.
Minut todennäköisesti nyt poltettaisiin kerettiläisenä, mutta voitaisiin luoda uusi järjestelmä, joka perustuisi johonkin muuhun kuin tähtitieteellisiin ilmiöhin, ja parin tuhannen vuoden kuluttua olisi kohtuullisen toimiva malli rakentaa itsetuntemusta ns. "pseudotieteellisesti". Tämän vuoksi en esim. usko, että heliosentrinen astrologia olisi parempi tai korjattu malli eläinradan tähdistöistä, joita siis on tähtitieteessä 13 kpl ei 12.
Mitä astrologia on
9
214
Vastaukset
- j k
ennn gtiedä
- KysynVaan-76
En oikein ymmärrä miten eri kansallisuuksien luonne-erot liittyvät astrologiaan. Astrologiset tulkinnathan eivät sinällään eroa ratkaisevasti, oli syntymäpaikka mikä hyvänsä maapallolla. Neitset on neitsyt ja härkä härkä.
Lisäksi sosiaalinen kasvuympäristö ja kasvatus on luonteen kannalta paljon ratkaisevampi kuin syntymäpaikka.
Astroligian ikiaikainen heikkous on siinä että se väittää yhden ainoan hetken, siis syntymähetken, vaikuttavan ratkaisevalla tavalla ihmiseen. - pingivingu
Syntymäpaikan koordinaatit ratkaisevat paljon kellonajan lisäksi. Horoskooppimerkkiä jopa tärkeämmäksi merkiksi tulkitaan ns. nouseva merkki.Ja nythän kuitenkin puhutaan symboleista rakennetusta "psykologiasta". Tarkoitushan on viime kädessä nykyastrologiassa parantaa itsetuntemusta ei ennustella mitään: kuten joku viisas joskus sanoi että "ennustaminen on vaikeaa, varsinkin tulevaisuuden ennustaminen". Jaetaanhan ihmiset esim. koleerikkoihin ja sangviinikkoihin jne.
- KysynVaan-76
"Syntymäpaikan koordinaatit ratkaisevat paljon kellonajan lisäksi. "
Siis hieman kärjistäen siis väität että jos supisuomalainen käy syntymässä Australian "tähtimerkkien alla" ja palaa heti sen jälkeen loppuelämäksi Suomeen, hänestä tulee luonteeltaan enemmän Australialaiseen kansanluonteeseen kuuluva kuin suomalainen?
"Tarkoitushan on viime kädessä nykyastrologiassa parantaa itsetuntemusta ei ennustella mitään: "
Mutta jotta sillä olisi jotakin todellista annettavaa itsetuntemukselle, luonnehdintojen yms. pitäisi olla edes jossain määrin paikkansa pitäviä. Minä olen kuitenkin itse saanut ihan kokeneen astrologin tekemän analyysin jonka johtopäätöksen ja ehdotuksen olivat niin pahasti pielessä että ei voinut kuin nauraa...
"Jaetaanhan ihmiset esim. koleerikkoihin ja sangviinikkoihin jne."
Varmaan jaetaan mutta onko siitä jotain käytännön hyötyä vai onko se vain "keittiöpsykologista" huvia?
- 3 tuntia.
On käytävä niin monen astrologin asiakkaana, kunnes kuva astrologien maailmasta tulee selväksi - He kaikki ovat erilaisia! Siitä ei pääse yli, eikä ympäri. Itse olen ollut asiakkaana 15 astrologilla Suomessa sekä ulkomailla. Jos joku nyt epäilee asian todenperäisyyttä kerron, että aloitin 1970 luvulla. Kun kaikki tulkinnat Suomessa ennustivat pelkkää rahaa ja rakkautta mitään kuitenkaan tulematta, kunnioitus suosittuja sekä esilläolevia astrologeja kohtaan on poistunut. Paras tapa minulle on istua koneen vieressä tulkinnan saajan kanssa ja selittää hänelle, mitä on mahdollista tapahtua ja mikä ei. Aikaa tilanteeseen kuluu niin monta tuntia, kuin asiakkaan kannalta on tarpeen. Transiitit täydentävät astrologista kuvaa ja tulkinnan saaja on täysin helpottunut elämänsä suhteen.
- KysynVaan-76
"On käytävä niin monen astrologin asiakkaana, kunnes kuva astrologien maailmasta tulee selväksi - He kaikki ovat erilaisia!"
Eli siis jokaiselta saa erilaisen selityksen. Todella vakuuttavaa astrologian toimivuuden kannalta...
"Paras tapa minulle on istua koneen vieressä tulkinnan saajan kanssa ja selittää hänelle, mitä on mahdollista tapahtua ja mikä ei"
Toki, silloin saa juuri mitä haluaa. Tosin monen mielestä siitä ei kannattaisi kenellekään muulle maksaa... - 3 tuntia.
KysynVaan-76 kirjoitti:
"On käytävä niin monen astrologin asiakkaana, kunnes kuva astrologien maailmasta tulee selväksi - He kaikki ovat erilaisia!"
Eli siis jokaiselta saa erilaisen selityksen. Todella vakuuttavaa astrologian toimivuuden kannalta...
"Paras tapa minulle on istua koneen vieressä tulkinnan saajan kanssa ja selittää hänelle, mitä on mahdollista tapahtua ja mikä ei"
Toki, silloin saa juuri mitä haluaa. Tosin monen mielestä siitä ei kannattaisi kenellekään muulle maksaa...Astrologiassa transiittitulkinnassa ei saa sano, tai luoda ennustetta, että sinulle tapahtuu näin ja noin. En lähde mainitsemaan nimiä, mutta järkytys on ollut melkoinen, kun Suomessa esilläolevat astrologit ovat tuottaneet hämmennystä, He eivät sittenkään osaa astrologiaa.
- 3 tuntia.
Kiitos! Teen ainoastaan ilmaista työtä. Kukaan ei ole ymmärtänyt antamani ajan olevan rahan väärtti. Neptunus minussa pitää valtaa. Tuntuu mukavalta olla avuksi, kun kriisi osuu jonkun kohdalle ja voi käydä kriisin läpi.
En kiellä ettenkö mielelläni ottaisi palkkion vastaan. Työ on raskasta ja vie voimani. - termit kirkkaiksi
"Eläinradan tähdistöt" ovat oikeasti eläinradan merkkejä ja niitä on vain 12. Tähdistö on tähtitieteen käsite, ei astrologian.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Minkähän takia ns. persuille ei tunnu työ maistuvan?
Vaikuttavat olevan joutoväkeä syystä tai toisesta – työttömiä tai työeläkeloisia. Muiden rahoilla pötköttelevää väkeä,834483Olit ihan
Kiihkona silloin. Sen näki ja lähes tunsi. Ei tainnut olla kaukana et olisit vetänyt lähellesi jos siihen olisi hetki tu243248Miksiköhän vasemmistossa on niin paljon ns. tapatyöttömiä ja muita köyhiä?
Tokihan Minja Koskela oli sitä mieltä, että ei terveenkään ihmisen ole pakko tehdä töitä, sitä neuvoa moni vassu noudatt392904Trump huonommassa kunnossa kuin Usasta virallisesti sanotaan?
"Terveys on vakaa mutta ei normaali".Uskallan melkein sanoa,että Trumpin terveydentilaa kaunistellaan.Myös se että se nu1172707- 162630
Kyllä on Vasemmistoliitosta Koskelan johdolla tullut todellinen ääripuolue
se on niin tulipunainen kuin olla voi, ja selvästi haluaa jatkuvasti eripuraa, ja repiä kansaa kahtia. Siinä on jo vuod172549Oletko keskustellut kaivatustasi muiden
Kanssa lähiaikoina? Jos, onko keskustelu ollut positiivista tai negatiivista? Vaikuttaako keskustelut mielipiteeseesi ka432547Suomen veroaste 5 %-yks liian matala
Palauttamalla kokonaisveroaste 1990-luvun tasolle saadaan hyvinvointivaltion palvelut rahoitettua ilman velan ottoa.1132285MTV: Harvinainen haastattelu! Vappu Pimiä kommentoi vihdoinkin uutta TTK-juontajaa
TTK-juontajaspekuloinnit käyvät edelleen kuumana. Kenet sinä haluaisit uudeksi TTK-juontajaksi? Kommentoi alle! Lue,142085Yleveron tuotto siirrettävä S-ryhmälle
Yleisradio on mukana kansanmurhassa. Tuollaista ei voi tukea verovaroin. S-ryhmä on ainoa selkärankainen iso toimija S281737