En usko että muuttuu vahvemmaksi, etenkään jos sima on jossain välissä ollut kylmässä. Hiiva ei enää toimi sen jälkeen suurin osa hiivasta on jo poistettu juomasta kun se pullotettiin.
0Äänestä
Al de Hydi
Kyllä jälkikäymistä ja siis alkoholin lisämuodostusta voi tapahtua, mutta se on kylmässä varsin hidasta. Tiedän tapauksia, joissa muutamaksi kuukaudeksi kellariin unohtunut sima on osoittautunut aika veitikaksi – selvästikin alkoholipitoiseksi, mutta yhä maultaan juomakelpoiseksi! "Köyhän miehen kuohuviiniä", ellei sentään ihan -samppanjaa.
Niin nautittavana en tuollaista supersimaa pidä, että lähtisin sellaista varta vasten valmistamaan.
Viileys ei hiivasientä tapa, ellei nyt ihan jäätymisasteille mennä. Kuumuus sen sijaan on hiivasienen surma, sietoraja lienee jossakin 40 asteen tienoilla tai hiivasienikannasta riippuen alempanakin.
Jos hiiva on toimintakuntoista, niin muodostuvan alkoholin määrä riippuu käymiskelpoisen sokerin määrästä. Liiallinen sokeripitoisuuskin tappaa hiivasienen – samoin kuin alkoholi! Alkoholipitoisuus ei nouse käymisteitse määräänsä korkeammaksi. Raja tulee vastaan viimeistään jossakin 15 prosentin seutuvilla, leipomishiivalla ehkä jo ennen sitä.
0Äänestä
:OIUYTF
Itellä ollu hyllyssä joitain muovipulloja, jossa siis pienenpieni tilkka simaa. Kyl ne pullot oli jo aika kovia, ja haisi jo viskille.
Vastaukset 4
Vanhimmat
samaa haluisin tietää itsekin