Adoptiojonot purettava!

Adoptiojonojen purkaminen on aloitettava VÄLITÖMÄSTI Ei ole mitään järkeä, että perhe joutuu odottamaan omaa lastaan näin kauan, tai että köyhiä ja orpoja lapsia kuolee kehitysmaissa joka päivä adoption tolkuttomien kustannusten ja byrokratian takia! Sitäpaitsi Suomi tarvitsee lapsia! Valtion tulisi edistää adoptiota, sillä näin saadaan Suomen toivottomat lapsiluvut edes osittaiseen nousuun, ja samalla tehdään ainakin yks lapsiperhe ja ja yksi orpo lapsi ikuisesti onnellisiksi!

_________________________________________________
Adoptio yhä vuosien prosessi

Adoptiohakemusten määrä on kääntynyt Suomessa pieneen laskuun, mutta jonot ovat edelleen pitkiä, kertoo Helsingin Sanomat.

Hakijoiden määrä kasvoi selvästi viime vuoden alussa, mikä luultavasti johtui Kelan maksamasta tuesta ulkomailta adoptointiin sekä adoptioiden saamasta julkisuudesta.
Kela myöntää 1 900 - 4 500 euron tukea ulkomailta adoptointiin. Prosessi voi kestää jopa neljästä kuuteen vuotta. Hitaimmin jonot etenevät pääkaupunkiseudulla ja Turussa.

Erityiseksi adoptioprosessin pullonkaulaksi on muodostunut neuvontaan pääsy. Pelastakaa lapset -yhdistys on palkannut kolme uutta sosiaalityöntekijää, jotta adoptioneuvonnan ruuhka saataisiin purettua.

Neuvontaa antavat kuntien sosiaalityöntekijät, minkä lisäksi kunnat ostavat neuvontapalveluja Pelastakaa lapset ry:ltä.

Suomeen adoptoitiin viime vuonna 238 ulkomaalaista lasta. Määrä on pysynyt samalla tasolla jo vuosia, vaikka hakijaperheiden määrä on kasvanut.

Koko maassa arviolta tuhat pariskuntaa, perhettä tai yksinhakijaa odotta parhaillaan pääsyä adoptioneuvontaa tai tietoa lapsesta ulkomailta, kerrotaan Adoptiolasten vanhempien yhdistyksestä.

Adoption kustannukset vaihtelevat 5 000 eurosta 20 000 euroon maasta riippuen.

YLE24
051
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta

Uusi Suomi kirjoitti:

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu