LAIHDU NUKKUMALLA! EI MAKSA MITÄÄN!

"Yhdysvaltalaistutkimuksen mukaan unella ja ylipainolla saattaa olla yllättävä yhteys. Perintötekijöiden merkitykseen ylipainon muodostumisessa voi tutkimuksen mukaan itse vaikuttaa.

Sleep-lehdessä julkaistun tuoreen tutkimuksen mukaan ylipainoon saattaa vaikuttaa muitakin tekijöitä kuin liikuntatottumukset, ruokavalio sekä perintötekijät. Ylipainon kertymistä ja liikalihavuutta edesauttamassa on mutkikas tekijöiden verkosto, joka muodostuu ruokavalion ja liikunnan lisäksi useista yllättävämmistä tekijöistä kuten stressi, aineenvaihdunta, perimä sekä uni.

Tuore tutkimus selvitti, että riittävän pitkät yöunet saattavat auttaa rajoittamaan perittyjen geenien vaikutusta painoon. Asiaa tutkinut tohtori, Nathaniel Watson Washingtonin Yliopiston uniongelmiin keskittyneestä laitoksesta kertoo, että mitä pidempään ihminen nukkuu yöllä, sitä vähemmän tärkeässä roolissa perintötekijät ovat painon muodostumisessa.

Tutkimuksessa tutkittiin kaiken kaikkiaan 1000 paria kaksosia. Kaksosilta selvitetttiin muun muassa näiden paino, pituus sekä unitottumukset. Tutkimustuloksien perusteella säännöllisesti nukutut, alle seitsemän tunnin yöunet yhdistyvät helpommin suurempaan painoindeksiin, kuin yli seitsemän tunnin yöunet.

Lähde: Huffington Post "
2116
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

"Sleep-lehdessä julkaistun tuoreen tutkimuksen mukaan ylipainoon saattaa vaikuttaa muitakin tekijöitä kuin liikuntatottumukset, ruokavalio sekä perintötekijät."

Ihan hauska juttu mutta valitettavasti sinua ei taaskaan kiinnostanut mitä oli tutkittu ja miten. Tietysti uutinen olisi ollut paljon tylsempi, jos olisi sanottu, että ne jotka kertovat nukkuvansa vähemmän, käyvät useammin jääkaapilla ahmimassa.

Miksi muuten postasit tämän vaihtoehotiset hoidot -palstalle. Oletko edelleen jurrissa?

Äänestä
  • Olet tylsimys!
    Älä postaile tänne, ku sulla ei mitään sanottavaa.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Nukuin, laihduin! kirjoitti:

"Yhdysvaltalaistutkimuksen mukaan unella ja ylipainolla saattaa olla yllättävä yhteys. Perintötekijöiden merkitykseen ylipainon muodostumisessa voi tutkimuksen mukaan itse vaikuttaa.

Sleep-lehdessä julkaistun tuoreen tutkimuksen mukaan ylipainoon saattaa vaikuttaa muitakin tekijöitä kuin liikuntatottumukset, ruokavalio sekä perintötekijät. Ylipainon kertymistä ja liikalihavuutta edesauttamassa on mutkikas tekijöiden verkosto, joka muodostuu ruokavalion ja liikunnan lisäksi useista yllättävämmistä tekijöistä kuten stressi, aineenvaihdunta, perimä sekä uni.

Tuore tutkimus selvitti, että riittävän pitkät yöunet saattavat auttaa rajoittamaan perittyjen geenien vaikutusta painoon. Asiaa tutkinut tohtori, Nathaniel Watson Washingtonin Yliopiston uniongelmiin keskittyneestä laitoksesta kertoo, että mitä pidempään ihminen nukkuu yöllä, sitä vähemmän tärkeässä roolissa perintötekijät ovat painon muodostumisessa.

Tutkimuksessa tutkittiin kaiken kaikkiaan 1000 paria kaksosia. Kaksosilta selvitetttiin muun muassa näiden paino, pituus sekä unitottumukset. Tutkimustuloksien perusteella säännöllisesti nukutut, alle seitsemän tunnin yöunet yhdistyvät helpommin suurempaan painoindeksiin, kuin yli seitsemän tunnin yöunet.

Lähde: Huffington Post "

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu