Paavalin apostolinen tunnustus

Paavali on noussut erityisen vilkkaan keskustelun kohteeksi viime aikoina. Eräs palstalainen opettaa, että Paavali olisi eksynyt Jumalan ilmoituksesta ja kääntynyt antikristukseksi ja eksyttäjäksi. Jos hylkäämme Paavalin opetukset, joudumme hylkäämään koko Uuden testamentin Jumalan Sanana.

Apostolit ja alkuseurakunnan vanhimmat antoivat Paavalille tunnustuksen:

Gal. 2:9 “ja kun olivat tulleet tuntemaan sen armon, mikä oli minulle annettu, niin Jaakob ja Keefas ja Johannes, joita pidettiin pylväinä, antoivat minulle ja Barnabaalle yhteisen työn merkiksi kättä, mennäksemme, me pakanain keskuuteen ja he ympärileikattujen.”

Tämä vahvistetaan toisessa yhteydessä Apostolien teoissa:

(Apt. 15) “Me apostolit ja vanhimmat -- olemme yksimielisesti nähneet hyväksi valita miehiä ja lähettää heidät teidän tykönne rakkaiden veljiemme Barnabaan ja Paavalin kanssa, jotka ovat panneet henkensä alttiiksi meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen nimen tähden. -- Sillä Pyhä Henki ja me olemme nähneet hyväksi...”

Myös Pietari, seurakunnan “kallio”, antaa tunnustuksen Paavalista:

2. Piet. 3:14–16 “Sentähden, rakkaani, pyrkikää tätä odottaessanne siihen, että teidät havaittaisiin tahrattomiksi ja nuhteettomiksi, rauhassa, hänen edessänsä; ja lukekaa meidän Herramme pitkämielisyys pelastukseksi, josta myös meidän rakas veljemme Paavali hänelle annetun viisauden mukaan teille on kirjoittanut; niinkuin hän tekee kaikissa kirjeissään, kun hän niissä puhuu näistä asioista, vaikka niissä tosin on yhtä ja toista vaikeatajuista, jota tietämättömät ja vakaantumattomat vääntävät kieroon niinkuin muitakin kirjoituksia, omaksi kadotuksekseen.”

Kyseinen palstalainen yrittää kiertää ongelman epätoivoisesti sillä, että väittää myös apostolien ja vanhinten eksyneen. Tämä johtaisi siihen, ettemme voisi luottaa mihinkään Uuden testamentin kirjeisiin tai evankeliumeihin, sillä ne kaikki on kirjoitettu apostolien tai heidän avustajiensa toimesta. Kyse ei siis ole enää kristillisestä ja raamatullisesta uskosta, vaan esoteerisesta ilmestysuskosta, jolle ei ole mitään perusteita.

Saatana pyrkii mm. tällaisten ilmestysten kautta eksyttämään Jumalan kansaa. Hän pyrkii vesittämään Jumalan Sanan, koska siinä on todellinen Voima. Erityisen voimakkaasti hän hyökkää Kristuksen sovitusverta vastaan, koska se on ainoa todellinen ase häntä vastaan.

Apostolit olivat loppuun – usein marttyyrikuolemaan – asti Jumalan suurmiehiä, jotka saavat palkkansa kun Jumalan valtakunta lopullisesti ilmestyy:

Ilm. 21:14 "Ja kaupungin muurilla oli kaksitoista perustusta, ja niissä Karitsan kahdentoista apostolin kaksitoista nimeä."

He eivät eksyneet, niin kuin ei eksynyt Paavalikaan. Voimme turvallisin mielin luottaa Jumalan Sanaan kokonaisuudessaan, sillä sieltä löytyvät Elämän Sanat. Koko Raamattu on täydellinen kokonaisuus ja Jumalan ilmoitus pelastussuunnitelmastaan Kristuksessa. Jos luotamme Jumalaan ja Hänen Sanaansa, emme koskaan eksy.

6

66

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • ex-rekisteröitynyt

      Hyvä Laurentius. Kirjoitat samasta aiheesta, tosin paremmin, kuin minä olen pitkään kirjoittanut. Henkilöllä, johon viittaat on epätoivoinen tarve vesittää Raamatun arvovaltaa. Tietäisipä, miten turhaan hän vaivaa näkeekään.

      • Kiitos ex-rekisteröitynyt!

        Toivon myös, että hän näkee turhaa vaivaa. Tiedän, että Jumala varjelee omansa hänen eksytyksiltään, niin kuin on varjellut meidätkin. Jumala pitää huolen Sanastaan, niin kuin on tehnyt kautta aikojen. Jumalan Sanaan on hyvä turvata!


      • Laurentius kirjoitti:

        Kiitos ex-rekisteröitynyt!

        Toivon myös, että hän näkee turhaa vaivaa. Tiedän, että Jumala varjelee omansa hänen eksytyksiltään, niin kuin on varjellut meidätkin. Jumala pitää huolen Sanastaan, niin kuin on tehnyt kautta aikojen. Jumalan Sanaan on hyvä turvata!

        ***Toivon myös, että hän näkee turhaa vaivaa. Tiedän, että Jumala varjelee omansa hänen eksytyksiltään, niin kuin on varjellut meidätkin. Jumala pitää huolen Sanastaan, niin kuin on tehnyt kautta aikojen. Jumalan Sanaan on hyvä turvata!***

        Juuri näin, on tärkeätä vastaanottaa Jumalata Rakkaus Totuuteen, koska SE varjelee meitä jotumasta eksytykseen. Ja totuus on että Sovitusverellä meidät on lunastettu.


    • Paavali on

      rehellinen suoraselkäinen juutalainen, joka lapsenmielisesti tuo esille kaiken sen, mitä mieltä on toisista ja Herran Jeesuksen tahdosta pyhässä seurakunnassaan.

      Myös tässä ajassa on samanlaisia lapsenkaltaisia suoraselkäisiä juutalaisia ja myös muista lähtökohdista ja Isä tahtoo sitä, että olemme rohkeita ja itsekurillisia ja rakkaudellisia toisia kohtaan ja jos näemme että toinen on matkalla helvettiin ja kadotukseen, niin kehotamme rakkaudellisesti tekemään parannusta eikä vain mielistellä "hyvää päivää kirvesvartta" ja siten tehdä lähimmäisillemme välinpitämätöntä mitään sanomatonta väärän profeetan palvelusta.

      Tahdotko sinä rakastaa lähimmäisiä vai etsiä vain omaa? Jos Paavali olisi tyytynyt etsimään omaansa, niin olisi Damaskoskesta mennyt Tarsoon ja jatkanut elämäänsä vaikka juutalaisena rabbina ja Jeesuksen salaisena opetuslapsena.

      Paavali kehotti olemaan seuraajansa ja esikuvallisesti teki Herran Jeesuksen työtä. Toki jos Jeesus ei kutsu kuten Paavalia apostolikseen, niin ei tietysti voida sitä ollakaan. Jokaiselle Jeesus antaa elämän ja siitä on hyvä jokaisen kiittää ja Herraa kunnioittaa.

    • Sanottu oikein!

      Oikein sanottu!

      • Y. Time. Käs

        Täsmälleen!


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Räppäri kuoli vankilassa

      Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "
      Maailman menoa
      101
      4507
    2. Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä

      Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella
      Ikävä
      29
      3343
    3. No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen

      Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol
      Ikävä
      45
      2370
    4. Missä näitte viimeksi?

      Missä näit kaivattua viimeksi ja oliko sähköä ilmassa?
      Ikävä
      36
      1388
    5. Minulla on käsitys

      Ettet ole kovin se k s uaalinen ihminen.
      Ikävä
      34
      1183
    6. Harmittaako sinua yhtään?

      Tuntuuko pahalta ollenkaan?
      Ikävä
      37
      1116
    7. Puukotus yöllä

      Oli kaveri hermostunut ja antanut puukosta.
      Sotkamo
      13
      1064
    8. 158
      1007
    9. rakas J siellä jossain

      Niin ikävä sua. -P. Nainen
      Ikävä
      6
      934
    10. Masan touhut etenee

      Punatiilitalon tietotoimiston mukaan Masa on saanut viimein myytyä kämppänsä ja kaavoittaa uudelle lukaalille tonttia pa
      Äänekoski
      12
      872
    Aihe